Abstract The aim of this study was to describe and evaluate the use of dance performance as an intervention in the care of elderly persons with dementia. The research task was to describe and evaluate how demented elderly persons experience dance performances and describe dance performance and its essence as an intervention. The method was qualitative evaluation research. The informants were demented elderly persons (13), their family members (4), nurses (7) and practical nurse students (3). Four dance performances based on elderly persons' memories of different seasons were performed in the nursing home. The data were collected using individual interviews of elderly persons, videotaping, heart rate measurements and focus group interviews of family members, nurses and students. The experiences of the demented elderly persons were related to dance performance as an activity, dance performance, performers, themselves, and to the audience and surroundings. Dance performance was evaluated as a process intervention with an effect on the elderly person and his/her interaction with the others and also on the family members. Dance performance as an intervention in the care of elderly persons with dementia has its own special features as does its implementation in nursing. Watching a dance performance is an active event to the demented elderly person. Feelings, memories and sense of community with the others aroused by dance performance are positively significant in the nursing care context. Dance performance is an interactive psychosocial intervention which promotes the well-being and elicits the resources of the elderly person with dementia. It can also be a contradictory intervention. This study has produced information for gerontological nursing. With this information dance performance can be used in similar situations as a goal-directed intervention. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja arvioida tanssiesityksen käyttöä auttamismenetelmänä dementoituvien vanhusten hoitotyössä vanhusten, omaisten, hoitajien ja lähihoitajaopiskelijoiden näkökulmista. Tutkimuksen tehtävänä oli kuvata ja arvioida miten dementoituvat vanhukset kokevat hoitoyhteisöihin tuodut tanssiesitykset, kuvata tanssiesitystä auttamismenetelmänä dementoituvien vanhusten hoitotyössä dementoituvien vanhusten, omaisten, hoitajien ja lähihoitajaopiskelijoiden arvioimana sekä kuvata, millainen tanssiesityksen tulee olla auttamismenetelmänä dementoituvien vanhusten hoitotyössä. Tutkimus oli laadullinen arviointitutkimus. Siihen osallistui 13 dementoituvaa vanhusta, 4 omaista, 7 hoitajaa ja 3 lähihoitajaopiskelijaa. Hoitokodissa esitettiin neljä vanhusten vuodenaikamuistoihin perustuvaa tanssiesitystä. Aineistonkeruumenetelminä olivat dementoituvien vanhusten yksilöhaastattelut, videointi, sykemittaukset sekä omaisten, hoitajien ja lähihoitajaopiskelijoiden ryhmähaastattelut. Aineistot kerättiin neljän tanssiesityksen yhteydessä ja jälkeen. Aineistot analysoitiin laadullisella, induktiivisella sisällön analyysimenetelmällä. Vanhusten kokemukset tanssiesityksistä liittyivät tanssiesitystoimintaan, tanssiesitykseen, esiintyjiin, heihin itseensä sekä toisiin katsojiin ja ympäristöön. Tanssiesitys arvioitiin prosessina toteutuvaksi auttamismenetelmäksi, joka vaikuttaa vanhukseen ja hänen vuorovaikutukseensa toisten kanssa sekä omaisiin. Dementoituvien vanhusten auttamismenetelmänä toimivalla tanssiesityksellä on omat erityispiirteensä tanssiesityskokonaisuuteen, tanssiesityksen kokonaistunnelmaan, rakenteeseen, kestoon, sisältöön, visuaalisuuteen, äänimaailmaan, esiintyjiin ja ympäristöön liittyen. Tanssiesityksen hoidollisella hyödyntämisellä on myös omat erityispiirteensä. Tanssiesityksen katsominen on dementoituvalle vanhukselle aktiivinen tapahtuma, ja tanssiesityksen herättämät tunteet, muistot ja yhteisyys toisten kanssa saavat aikaan prosesseja, joilla on myönteistä hoidollista merkitystä. Tanssiesitys on vuorovaikutuksellinen, hyvinvointia edistävä ja vanhuksen voimavaroja esille nostava psykososiaalinen auttamismenetelmä, jonka avulla voidaan tukea dementoituvan vanhuksen normatiivista kehitystä. Tanssiesitys ei ole ristiriidaton auttamismenetelmä, ja sen hoidollisen hyödyntämisen lähtökohtana tulee olla dementoituvan vanhuksen yksilölliset tarpeet. Tutkimus on tuottanut tietoa kliinisen, gerontologisen hoitotieteen tietoperustaan tuomalla laadullista tutkimusnäyttöä aiemmin tutkimattomasta auttamismenetelmästä. Tuotetun tiedon avulla tanssiesityksiä voidaan hyödyntää vastaavissa tilanteissa tavoitteellisesti auttamismenetelmänä.

Abstract The present environmental anthropological study explores the premises and views of forest owners regarding different stages of forest management and factors affecting forest management by interviewing 24 owners of forest in the Northern Ostrobothnia region during 2005-2007. In addition, the views of forestry professionals were examined, mainly by using interviews from the ”Forest Professionals During Forestry’s Period of Transition” project collected during 1999-2002. The collected qualitative data was mostly employed in order to examine processes of reasoning in connection to both periodic- and continuous-cover silviculture. The views of the forest owners were compared to the Forestry Development Centre Tapio’s Forest Management Practice Recommendations. The research source materials also included the official documents from four cases involving forest regeneration and forest harvest sites in different parts of Finland during 2004-2008. The analysis in this study employs three perspectives, namely those of political ecology, cognitive anthropology and actor-network theory. When exploring the views of forest owners from the perspective of political ecology, these perspectives were examined as a part of the historical development of forestry and the discussion on forests in Finland. By applying the concept of cultural models from cognitive anthropology, two generalising models of thought were recognised in the interview material: an established model of forest management and an alternative model of forest management. The established model of forest management followed the management policy presented in the Forest Management Practice Recommendations. The alternative model of forest management diverged from the recommendations, but only in part. Views regarding what is natural, the implementation of different stages of forest management and how financial profitability is achieved from the forest owners’ point of view were, to some extent, different in these two models. However, it was not possible to identify the views of the interviewees as belonging entirely to one of the models only. The actor-network theory was particularly efficient in analysing court case documents in which the different views on forest management that were found in the cultural models become established. Based on the criticism presented in the source materials, it can be said that the differing views and needs of forest owners should be acknowledged in forest administration with greater versatility than is done at present. / Tiivistelmä Tässä ympäristöantropologisessa tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien perusteluita ja käsityksiä metsänhoidon vaiheista ja metsänhoitoon vaikuttavista tekijöistä haastattelemalla 24 Pohjois-Pohjanmaalla metsää omistavaa metsänomistajaa vuosina 2005–2007. Myös metsäalan ammattilaisten käsityksiä selvitettiin käyttäen aineistona lähinnä vuosina 1999–2002 kerättyjä ”Metsäammatit metsätalouden murroksessa” -hankkeen haastatteluita. Laadullisen aineiston avulla selvitettiin erityisesti jaksolliseen ja jatkuvaan metsänkasvatukseen liittyvää päättelyä. Metsänomistajien käsityksiä verrattiin Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion hyvän metsänhoidon suosituksiin. Aineistona olivat myös neljän eri puolilla Suomea tapahtuneen metsänuudistamista ja hakkuita koskeneen oikeustapauksen asiakirja-aineistot vuosilta 2004–2008. Analyysissä hyödynnettiin kolmea näkökulmaa: poliittista ekologiaa, kognitiivista antropologiaa ja toimijaverkkoteoriaa. Poliittisen ekologian näkökulmassa metsänomistajien käsityksiä tarkasteltiin osana Suomen metsätalouden ja metsäkeskustelun historiallista kehitystä. Kognitiivisen antropologian kulttuuristen mallien käsitettä käyttäen haastatteluaineistosta nostettiin esiin kaksi yleistävää ajattelumallia: vaihtoehtoisen metsänhoidon malli ja vakiintuneen metsänhoidon malli. Vakiintuneen metsänhoidon malli mukaili Hyvän metsänhoidon suosituksissa esitettyä metsänhoidon linjaa. Vaihtoehtoisen metsänhoidon malli erosi suosituksista osittain. Käsitykset metsänhoidon luonnonmukaisuudesta, metsänhoidon vaiheiden toteutuksesta ja taloudellisen kannattavuuden muodostumisesta metsänomistajien kannalta poikkesivat näissä malleissa toisistaan joiltakin osin. Haastateltujen käsityksiä ei voinut jaotella aina kaikilta osiltaan vain toiseen malliin kuuluvaksi. Toimijaverkkoteoria jäsensi erityisesti oikeustapausaineistoja, joissa tiivistyivät kulttuurisissa malleissa esiintyneet käsitykset metsänhoidosta. Aineistossa esitetyn kritiikin pohjalta metsähallinnoinnissa olisi huomioitava metsänomistajien vaihtelevat käsitykset ja tarpeet entistä monipuolisemmin.

Abstract Our society relies increasingly on information technology (IT). In such a society, it is important that we, as citizens, trust and are satisfied with services utilizing IT. Unfortunately, IT problems in the use of services are part of our daily lives and, as such, are frequently reported by the mass media. While the information systems (IS) field has studied system and service acceptance, use, threats, and failures, we have found no studies that examine how these IT failures affect the system usage after a failure. This dissertation addresses this gap in research by studying users’ intentions after service degradation related to IT problems and providing a larger view of IT-based incidents in an information society from the viewpoints of the mass media and service providers. In order to do this, a newspaper survey was first conducted to ascertain a concept of the public perception of IT-based problems. Second, qualitative interviews were conducted to reach an understanding of service providers’ viewpoints of IT problems. Third, users’ attitudes and reactions to service degradation were studied through interviews. The main results reveal that most of the IT problems visible to society are the same ones that system and service providers perceive to be the most problematic. Our results suggest that, after service degradation, users are eager to use the service again if they receive relevant information. Compensation alone will not satisfy users when the incident creates unpredictability and uncertainty for them. If the system provider does not inform users directly after the incident, they readily rely on the mass media. Information and knowledge thus play a significant role in incidents. However, there are two service types where we found a different type of user reaction. First, telecommunications and computers seemed to be special cases, with more tolerance of problems in general. Second, the tolerance was low with regard to vital services, i.e., services related to children, health, and safety, for example. Nevertheless, in interviews it was seen that in both types of services the effect of real time and accurate information was influential, often more than any other activities in the failure recovery. The results of this study provide new views of IT-based incidents in an information society, as well as insights for service providers to better recover from service degradation. / Tiivistelmä Yhteiskuntamme on rakennettu informaatioteknologian (IT) varaan. Tällaisessa informaatioyhteiskunnassa kansalaisten tulisi voida luottaa käyttämiinsä palveluihin. Palvelujen käyttäjät kohtaavat kuitenkin päivittäin virheitä informaatioteknologiaan pohjautuvissa järjestelmissä. Media uutisoi usein näistä virheistä. Alan kirjallisuus on tutkinut esimerkiksi järjestelmien ja palvelujen vastaanottoa, käyttöä, uhkia ja häiriöitä. Kuitenkaan IT-palvelujen virheiden vaikutuksista järjestelmien käyttöön ei löytynyt kirjallisuutta. Tämä tutkimus pyrkii tältä osin täydentämään kirjallisuutta selvittämällä käyttäjien ajattelutapaa ja aikomuksia palvelun heikentymisen jälkeen, ja tutkimus myös hahmottelee laajemman kuvan informaatioyhteiskunnan IT-ongelmista erityisesti median ja palveluntuottajien näkökulmasta. Ongelmien julkisen kuvan saamiseksi tutkittiin ensin sanomalehtiuutisia IT-ongelmista. Seuraavaksi selvitettiin haastatteluin palveluntuottajien ja järjestelmätoimittajien näkemyksiä IT-ongelmista. Lopuksi tutkittiin vielä palveluiden käyttäjien mielipiteitä ja reaktioita häiriön sattuessa ja sen jälkeen haastattelujen avulla. Päätulokset osoittavat, kuinka yhteiskunnan näkyvimmät IT-ongelmat ovat samoja, joiden kanssa myös järjestelmätoimittajat ja palveluntarjoajat kamppailevat. Lisäksi tutkimustulosten mukaan käyttäjät palaavat herkemmin käyttämään palvelua mikäli he saavat asiaankuuluvaa tietoa tilanteesta. Pelkkä aineellinen korvaus ei riitä silloin kun IT-häiriö luo arvaamattomuutta ja epävarmuutta. Jos palveluntuottaja ei tiedota asiasta häiriön sattuessa, käyttäjät luottavat helposti massamedian tarjontaan. Tiedolla ja tietämyksellä on merkittävä rooli ongelmatilanteissa. Tutkimuksessa löytyi kuitenkin kaksi palvelutyyppiä, joissa käyttäjien käytös oli erilaista. Ensinnäkin tietoliikenteen ja tietokoneiden suhteen käyttäjät olivat pitkämielisiä virheiden sattuessa. Toiseksi taas elintärkeät palvelut, esimerkiksi terveyteen, lapsiin ja turvallisuuteen liittyvät, olivat palveluja joissa virheitä ei juurikaan siedetty. Kuitenkin myös näissä palvelutilanteissa tiedottamisella oli merkittävä rooli, usein jopa merkittävämpi kuin muilla toimilla palvelun korjaamisessa. Tutkimuksen tulokset tarjoavat uusia näkökulmia IT-pohjaisista häiriöistä informaatioyhteiskunnassa ja näkemyksiä palveluntarjoajille häiriöistä toipumiseen.

Abstract The empirical material for studying children's creative writing was collected in Taivalkoski, Lapland (a basic education course at Päätalo Institute, ten girls), and Oulu, Northern Finland (a creative writing project in a hospital school, two girls and two boys), in spring 2000. I was the instructor at the courses as well as the researcher. The children were 8–13 years in age. The subject of my study consists of the stories written by the children: what sort of stories they write and how creative writing suits hospital and school environments. I also look into bibliotherapy conducted among children and young people. In my study I describe, analyse and interpret by means of qualitative research the courses in creative writing offered by Päätalo Institute and the hospital school. As case studies, these two are stand-alone studies independent of each other. By qualitative approach in this work I mean that I describe how I build my interpretation as a researcher. The stories written by children provide material externalised from the subconscious as stories and writings which it is possible to interpret from a depth-psychological point of view. Sigmund Freud's understanding of dreams as manifestations of subconscious fears and hopes acquires a new form in the horror stories children write. The child works his or her activated energy charge through manipulating the dream-like and violent elements in stories in a controlled manner: by writing. In bibliotherapy, one studies one's own feelings, thoughts and memories and compares them to the experiences of others. This sort of work on feelings, thoughts and memories seemed to take place especially in the writer projects of the hospital school children: they worked on emotional processes while writing. On the basis of my study, creative writing and bibliotherapy offer a child or a young person a means for working out, at both conscious and subconscious levels, matters relating to the present stage of his or her development and current life condition. While writing, the child deals with his or her relations to friends, parents and the self. He or she treats hobbies and other topics of interest but problems as well. Studies already provide information as to the positive effects of bibliotherapy – reading and writing both have therapeutic effects – but more in-depth research is required. My dissertation shows that groups using bibliotherapy can function in the field of paediatric and adolescent psychiatry in homes for children and adolescents. They can also function in the environment of youth clubs and schools with bibliotherapy as a creative literary art activity to deter problems and foster growth and development. The method I developed, the Fantasy Treasure Chest (Fantasian aarrearkku), is one that can be taken in more general use for both instructing creative writing and collecting research material. / Tiivistelmä Lasten luovan kirjoittamisen tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin keväällä 2000 Taivalkoskella (Päätalo-instituutin sanataiteen perusopetuksen jakso, 10 tyttöä) ja Oulussa (sairaalakoulun luovan kirjoittamisen projekti, 2 tyttöä, 2 poikaa). Toimin itse sekä tutkijana että kurssien ohjaajana. Lapset olivat 8–13-vuotiaita. Tutkimuskohteina olivat lasten kirjoittamat tarinat: millaisia tarinoita he kirjoittavat, ja miten luova kirjoittaminen sopii sairaala- ja koulukontekstiin. Tein myös katsauksen lasten ja nuorten parissa toteutettuun kirjallisuusterapiaan. Tutkimuksessani kuvaan, analysoin ja tulkitsen laadullisen tutkimuksen keinoin Päätalo-instituutin ja sairaalakoulun luovan kirjoittamisen kursseja. Nämä ovat tutkimustapauksina itsenäisiä, toisistaan riippumattomia kokonaisuuksia. Laadullinen lähestymistapa työssäni on sitä, että kuvaan, miten tutkijana rakennan tulkintaani. Lasten kirjoittamista tarinoista löytyy tiedostamattoman materiaalia ulkoistuneina tarinoiksi ja kirjoituksiksi, jotka avautuvat syvyyspsykologisesta näkökulmasta tulkittuina. Sigmund Freudin käsitykset unista pelkojen ja toiveiden tiedostamattoman ilmentyminä saavat uudenlaisen muotonsa esimerkiksi lasten kirjoittamissa kauhukertomuksissa. Tarinoiden unenomaisten ja väkivaltaisten elementtien kautta lapsi käsittelee aktivoitunutta energialataustaan hallitussa muodossa: kirjoittamalla. Kirjallisuusterapiassa tutkitaan omia tunteita, ajatuksia ja muistoja, ja näitä verrataan toisten kokemuksiin. Tätä tunteiden, ajatusten ja muistojen käsittelyä näytti tapahtuvan etenkin sairaalakoulun lasten kirjoittajaprojektissa: lapset työstivät kirjoittamisen ohessa psyykkisiä prosessejaan. Tutkimukseni perusteella lasten luova kirjoittaminen ja kirjallisuusterapia tarjoavat lapselle ja nuorelle väylän työstää meneillään olevaan kehitysvaiheeseen ja elämäntilanteeseen liittyviä asioita sekä tietoisella että tiedostamattomalla tasolla. Lapsi käsittelee kirjoittaessaan suhdettaan kavereihin, vanhempiinsa ja itseensä. Hän käsittelee kirjoittamalla harrastuksiaan ja mielenkiinnonkohteitaan mutta myös ongelmiaan. Tutkimukset kertovat kirjallisuusterapian myönteisistä vaikutuksista – lukemisella ja kirjoittamisella on terapeuttinen vaikutus – mutta tarvitaan vielä perusteellisempia tutkimuksia. Väitöskirjani osoittaa, että kirjallisuusterapeuttisia ryhmiä voi toimia lasten- ja nuorisopsykiatriassa ja lasten- ja nuorisokodeissa sekä sanataidetoimintana ennaltaehkäisevänä, kasvua ja kehitystä tukevana ryhmätoimintana kerhoissa ja kouluissa. Kehittelemäni Fantasian aarrearkku -menetelmä on yksi keino käyttöön otettavaksi niin luovan kirjoittamisen ohjaukseen kuin tutkimusmateriaalin keräämiseenkin.

Abstract Coping at work and job retention have been on the list of priorities of European countries for some decades. Vocational rehabilitation is a key measure for preventing work disability, but its possibilities have remained unused in many respects. Moreover, rehabilitation tasks are defined differently depending on the perspective taken. The purpose of this thesis is to determine the possibilities that arise from defining work-related rehabilitation tasks in a way that combines different perspectives and interests. The research questions are: 1) What were the impacts on working career and psychosocial factors of an intervention for long-term unemployed people with disabilities? 2) What kind of processes and mechanisms promoted the working careers and other outcomes of the employed people during the interventions? 3) What forms of collaboration took place between the rehabilitees and different stakeholders, and to what extent did the rehabilitees have opportunities to choose and act during the process? The empirical data for the study were collected from two vocational rehabilitation research projects. The research design was a multiple case study from multiple perspectives combined with mixed methods. The materials were collected through surveys, individual and group interviews, documents, and register follow-up. We found the contextual mechanism through which the outcomes of the work-related rehabilitation emerged. The process was promoted or hindered by actions taken by all stakeholders. The promoting or hindering mechanisms were born through the actions taken by the supervisor in particular, the occupational health service and rehabilitation service provider, and the individual’s life situation factors. Similar factors promoted and hindered the re-employment and staying or returning to work outcomes. Enhancing the rehabilitees’ own agency is also important, regardless of how weak it is at the beginning. I also present a new way of assigning rehabilitation tasks, which structures the complexity of the field of work-related rehabilitation and helps manage it. Work-related rehabilitation is a combination of societal and individual actions. The results of this study will help all actors involved in rehabilitation to improve the outcomes of work-related rehabilitation by developing opportunities for the rehabilitees’ own agency and collaboration / Tiivistelmä Työurien jatkaminen on keskeinen eurooppalaisten yhteiskuntien selviämisen haaste. Kuntoutus on riittämättömästi hyödynnetty resurssi työurien pidentämiseksi. Lisäksi kuntoutuksen tehtävät määrittyvät eri näkökulmista eri tavalla. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten työikäisten kuntoutuksen tehtävää voitaisiin määritellä eri toimijoiden intressejä ja päämääriä yhdistäen. Tutkimuskysymyksiä oli kolme: 1) Mitkä olivat monimuotoisen ammatillisen kuntoutuksen vaikutukset pitkäaikaistyöttömien työuraan ja muihin psykososiaalisiin tekijöihin? 2) Millaiset prosessit ja mekanismit edistivät työuria työllisten monimuotoisen ammatillisen kuntoutuksen interventiossa? 3) Minkälaisia yhteistyömuotoja työhön kytkeytyvässä kuntoutuksessa kuntoutujan ja eri toimijoiden välillä toteutui, ja missä määrin kuntoutujat pystyivät vaikuttamaan omiin valinta- ja toimintamahdollisuuksiinsa prosessin aikana? Aineisto koostui kahden ammatillisen kuntoutuksen kehittämishankkeen arviointitutkimusaineistoista. Tutkimusasetelma oli monitapaustutkimus, joka oli toteutettu moninäkökulmaisena mixed method –tutkimuksena. Aineistot oli koottu kyselyiden, yksilö- ja ryhmähaastatteluiden, dokumenttien ja rekisteriseurannan avulla. Aineistojen analyysejä oli tehty aineistokokonaisuuksittain analysoiden kvantitatiiviset ja kvalitatiiviset aineistot erikseen sekä yhdistämällä aineistoja tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimuksessa löytyi mekanismi, jonka kautta kuntoutuksen tulokset syntyivät tai jäivät syntymättä. Edistävät ja estävät mekanismit liittyivät erityisesti esimiehen, työterveyshuollon ja kuntoutuksen palvelutuottajan toimintaan ja kuntoutujan elämäntilanteeseen. Samanlaiset tekijät edistivät ja estivät työttömillä ja työllisillä kuntoutumista. Lisäksi työhön kytkeytyvässä kuntoutuksessa kuntoutujan oman toimijuuden tukeminen on tärkeää, vaikka se alkuvaiheessa olisi vähäinen. Tutkimuksessa kuvataan työikäisten kuntoutuksen tehtävät uuden mallin avulla. Tämä jäsentää ammatillisen kuntoutuksen kentän kompleksisuutta ja auttaa hallitsemaan sitä. Työhön kytkeytyvä kuntoutus muodostuu yhteiskuntaan ja yksilöön kohdistuvista toimista, joilla mahdollistetaan työelämään paluu ja osallistuminen. Tulosten avulla kuntoutuksen toteuttajat, tutkijat ja viranomaiset voivat parantaa kuntoutuksen työuravaikutuksia kehittämällä kuntoutujan osallistumismahdollisuuksia ja yhteistoimintaa.

Abstract The purpose of this research was to study the actorship of occupational safety and health delegates and managers and the development of their actorship as part of their respective work organizations and the systems of occupational safety and health (SOSH), especially in the context of cooperation. Qualitative (N = 119) and statistical (N = 125) data and analysis were used at the same time. In January 2001, there was an advertisement in the Työ Terveys Turvallisuus (Work Health Safety) magazine inviting occupational safety and health delegates and managers to report about the course and prospects of their career as well as their experiences of success and dificulties. The average report was two pages in length and compact. Almost all people who responded to the invitation were sent a SOSH questionnaire. The NVivo2-software was used for qualitative analysis and partly also for statistical analysis, and the purpose was to find structural entities and invariance. The statistical analysis was mainly concerned with SOSH. The most important aspects of action are the object and the outcome in relation to the facilities, division of tasks, community and rules within the operating system. The object and the change of action were investigated by shaping different ways of objectifying and understandings their background. There are three levels of the objectifivation: 1) one-dimensionality of the working environment, 2) multi-dimensionality of the micro system and 2) multi-dimensionality of the meso system. Historical development proceeds from the first through the second towards the third level, because the phenomena of the organizational and working environment are progressively understood as more and more many-faceted and interactional. The change of the ways for objectification also proceeds through three historical phases: 1) the phase of safety at work and the physical working environment, 2) the expanding phase towards a psychosocial working environment and working ability and 3) the expanding phase towards occupational well-being, holistic organizational development and active leadership. The interaction and cooperation are important themes in the actions of OSH delegates and managers. When the scope of interaction and the activity of leadership are cross-classified four alternatives emerge: 1) conflicting, 2) asymmetric, 3) symmetric, and 4) synergic modes of OSH cooperation. In the same axial situation, it is possible to make a typology of the enterprises and other work organizations: 1) defensive and solid, 2) passive and uncoordinated, 3) active and coordinated, and 4) totally managed and renewing. When the level of OSH cooperation and the ability to endure and produce conflicts of values and objects are cross-classified, six types of OSH delegates and managers can be identified: 1) assistant, 2) representative, 3) marketer, 4) auditor, 5) developer, and 6) adviser. Each of them is better consistent with some organizational types than some others. Typical personal strategies are 1) submissiveness and reactiveness, 2) marketing, 3) proactiveness, and 4) professional skills for development. The typical causes of success in OSH include the activity, commitment and support of leaders and managers (70%), on the personal characteristics, ways of action and activity of OSH delegates and managers on the other (70%). / Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työsuojeluvaltuutettujen ja -päälliköiden toimijuutta ja sen kehitystä osana omaa työorganisaatiota ja sen työsuojelujärjestelmää erityisesti yhteistoiminnallisuuden näkökulmsta. Tiedonhankinnassa ja analyysissa käytettiin samanaikaisesti laadullisia ja tilastollisia keinoja. Tapausten lukumäärä laadullisessa aineistossa oli 125 ja tilastollisessa aineistossa 119. Laadullisessa analyysissa käytettiin hyväksi NVivo2-tietoteknistä analyysiohjelmaa. Kyselytutkimuksen aineistolla selvitettiin työsuojelun yhteistoiminta-aktiivien näkökulmasta työsuojelujärjestelmien tilannetta. Toiminnan kohdetta ja sen muutosta tutkittiin selvittämällä työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön kohteellistamistapoja ja -ymmärryksiä. Aineistosta erottuu kolme kohteellistamisen päätasoa: 1) työympäristön yksiulotteisuus, 2) mikrotason systeemisyys ja 3) mesotason systeemisyys. Kehitys kulkee ensiksi mainitusta kohti viimeksi mainittua, mikä voidaan selittää sillä, että asiat ymmärretään ajan kuluessa organisationaalisesti yhä monitahoisemmin, monitasoisemmin ja vuorovaikutteisemmin. Työsuojelun yhteistoiminnalle erityiset muodot saatiin valitsemalla ulottuvuuksiksi yhteistoiminnan kohdealueen laajuus ja johtamisen aktiivisuus. Tällöin saadaan nelikentän lohkoille nimet 1) ristiriitainen, 2) epäsymmetrinen, 3) symmetrinen ja 4) synerginen. Työsuojelun yhteistoiminta-aktiivien selostusten perusteella oli mahdollista analysoida ja tyypitellä heidän toimintakenttänään olevia yrityksiä ja organisaatioita. Tällöin yhdistettäessä tarkastelu-ulottuvuuksiksi yhteistoiminnan kohdealueen laajuus ja johtamisen aktiivisuus saadaan organisaatiotyypeiksi 1) jähmettynyt ja defensiivinen, 2) passiivinen ja koordinoimaton, 3) osittaisjohdettu ja aktiivinen sekä 4) kokonaisjohdettu ja uudistuva. Jaoteltaessa työorganisaation yhteistoiminnallisuus kolmeen eri tasoon ja toisaalta työsuojelun yhteistoimintahenkilön kyky tai tapa kohdata ristiriitoja kahteen eri tasoon saadaan 6-osainen typologia: 1) avustaja, 2) edunvalvoja, 3) markkinoija, 4) katselmoija, 5) kehittäjä ja 6) neuvonantaja. Kukin tyyppi kehitysvaiheena mahdollistuu todennäköisimmin jossakin organisaatiotyypissä, joka vuorostaan kehitysvaiheena tuottaa tietyt edellytykset ja tarpeet kyseisen tyypin, eli tietyn rooli- ja tehtäväkokonaisuuden, omaksumiseen. Vastaavasti strategisina perusvaihtoehtoina saadaan nelikenttä, joka jakaantuu seuraavasti: 1) reaktiivisuus ja alistuvuus, 2) markkinoivuus, 3) proaktiivisuus ja 4) kokonaisvaltaisuus ja kehittäjäammatillisuus. Työsuojelutoiminnan onnistuneisuuden syistä tärkeimmiksi mainitaan yhtäältä omistajien ja johdon aktiivisuus, tavoitteellisuus, sitoutuneisuus, kiinnostuneisuus ja tuki, sekä toisaalta työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön henkilökohtaisen ominaisuudet, toimintatapa ja aktiivisuus. Molemmat tekijät saavat kaksikolmasosan osuuden vastauksissa. Johdon ja omistajien kokonaismerkitys tulee esille, kun vaikeuksien syinä johdon passiivisuus, tavoitteettomuus, tietämättömyys, osaamattomuus ja kielteisyys saavat 52 %:n osuuden selostuksissa. Työsuojeluvaltuutetut ja -päälliköt joutuvat tehtävässään toimintaedellytysten ja ristiriitojen kenttään, jonka merkitys jaksamisen ja toiminnan mielekkyydelle on pitkällä aikavälillä riippuvainen toimintaedellytysten ja ristiriitojen laadusta ja niiden välisestä suhteesta. Työpaikkakohtaisen työsuojelujärjestelmän tilaa erittelevät tulokset osoittavat, että lähes kaikissa tarkastelukohteissa on yleisesti ottaen kehittämisen ja parantamisen varaa. / Sammanfattning Syftet med denna forskning är att redogöra för skyddsombudens och -chefernas verksamhet och redogöra för utvecklingen för verksamheten, i synnerhet ur samarbetets synvinkel, som en del av den egna arbetsorganisationen och det egna systemet för arbetarskyddsarbetet. I undersökningen används både kvalitativa och statistiska metoder. Skyddsombuden och -cheferna ombads genom en annons i tidningen Työ Terveys Turvallisuus berätta om sin egen karriär i arbetarskyddsarbetet, samt om sina erfarenheter och åsikter, om framgångar och svårigheter i samarbetet. Till alla som skrev sändes också ett frågeformulär som innehöll frågor om egenskaper av systemet för arbetarskyddsarbetet. I det kvalitativa materialet var antalet fall 125 och i det statistiska materialet 119. Stora företag och organisationer, kommuner och skyddsombud utgjorde majoriteten av forskningsmaterialets svar. Det finns tre objektiva nivåer i verksamheten: 1) arbetsmiljöns endimensionalitet 2) mikronivåns systematik och 3) mesonivåns systematik. Utvecklingen sker från den första mot den sistnämnda, de organisatoriska förbindelserna mellan olika nivåer blir med tiden ännu mångsidigare och har större växelverkan. Ur den organisationspolitiska synvinkeln har utgångspunkten varit till slutet av 1980-talet en riskhanteringspolitik som har strävat till att hindra förluster. I början av 1990-talet har personal- och utvecklingspolitiken kommit med i bilden, till exempel som personalekonomisk beräkning och rapportering, som upprätthållande och främjande av arbetsförmåga, samt som kvalitetsverksamhet. Målet i arbetarskyddsarbetet har utvidgats till organisationspolitikens område. Den följande fasen kan vara en integrerad politik för resultat och arbetsvälmåga. I förändringen av målinriktningarna kan man skilja på tre nivåer och faser vilka utvidgar sig till 1) arbetssäkerhet och fysisk arbetsmiljö 2) till arbetsförmåga och psykosocial arbetsmiljö 3) till välmående, holistisk utveckling och aktiv ledning. Växelverkan och samarbete delar sig på fyra utvecklingshistoriska faser beroende på ledningens aktivitet och arbetarskyddsarbetets omfattning 1) motstridig 2) osymmetrisk 3) symmetrisk och 4) synergisk. Också arbetsorganisationerna kan med samma princip delas i fyra typer 1) stelnad och defensiv, 2) passiv och okoordinerad, 3) delvis styrd och aktiv och 4) helt styrd och förnyande. Skyddsombuden och -cheferna kan delas i sex typer på grund av den personliga förmågan att ta emot, orsaka och undvika konflikter, och den organisatoriska förmågan att samarbeta: 1) assistent, 2) representant, 3) marknadsförare, 4) mönstrare, 5) utvecklare och 6) rådgivare. Det finns behov att utveckla nästan alla delområden i arbetarskyddsarbetet inom arbetsorganisationerna.