Return to search

Rannansiirtyminen Oulun seudulla alkaen 6000 BP GIS-mallinnuksella kuvattuna

Rannansiirtyminen on selvästi havaittava ilmiö Pohjois-Pohjanmaan alavalla rannikkokaistaleella. Viimeisimmän jääkauden jälkeen Oulun seutu oli pitkään veden alla. Ensimmäiset luodot alkoivat kohota merestä tutkimusalueella noin 7000 vuotta sitten. Sen jälkeen uutta maata on paljastunut veden alta jatkuvasti. Luodot ovat kasvaneet saariksi ja lopulta yhtenäiseksi maa-alaksi. Kehitys jatkuu yhä ja rantaviiva siirtyy jatkuvasti länteen päin.

Tässä tutkielmassa selvitettiin ja visualisoitiin Oulun seudun rannansiirtymistä ja paleomaiseman kehitystä viimeisen kuuden tuhannen radiohiilivuoden aikana. Rannansiirtymisen mallintamiseen on olemassa lukuisia menetelmiä. Kehittyneet paikkatietomenetelmät (GIS) mahdollistavat entistä tarkemman mallinnuksen. Tässä työssä paleomaiseman mallintamiseen käytettiin korkeusmallin manipulointiin perustuvaa rasterisuodatusmenetelmää. Nykyisestä korkeustasosta suodatettiin muinaisen rantavaiheen interpoloitu korjaustaso. Tuloksena saatiin muinaista topografiaa kuvaava rantapinta haluttuna ajankohtana. Meren ja maan alueellinen jakautuneisuus saatiin näkyviin jakamalla paleotopografinen korkeusmalli nolla metriä -korkeustason yläpuolisiin ja alapuolisiin arvoihin. Lopuksi suoritettiin karttojen mielekäs visualisointi sekä paleomaiseman tarkempi analysointi ja tulkinta. Muinaisten rantavaiheiden yhteydessä nostettiin esiin kuhunkin vaiheeseen liittyviä muinaisjäännöskohteita. Mallinnukseen tarvittavat maankohoamisen isobaasit kerättiin lähdekirjallisuudesta ja puuttuvat tiedot interpoloitiin olemassa olevan aineiston perusteella.

Tuloksena syntynyt karttasarja antaa paleomaiseman kehittymisestä kattavan ja suhteellisen luotettavan kuvan. Saadut tulokset vastaavat hyvin aikaisempia karkeapiirteisempiä paleomallinnuksia alueelta. Varsinaista kronologista karttasarjaa ei tutkimusalueelta ole kuitenkaan aiemmin tuotettu. Aineistona käytetty Maanmittauslaitoksen laserkeilaukseen perustuva korkeusmalli 2 m toi esille aiemmin huomaamattomia yksityiskohtia rantaviivan sijainnissa.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201510132064
Date13 October 2015
CreatorsRäsänen, A. (Arttu)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Arttu Räsänen, 2015

Page generated in 0.0126 seconds