Return to search

Rajat ylittävä joukkoliikenne:tapaustutkimuksena paikallisliikenne Tornio-Haaparanta alueella

Tutkimuksessa on selvitetty, millainen on Tornio-Haaparannan paikallisliikenteen nykytila ja millaisia kehittämismahdollisuuksia paikallisliikenteellä on. Tutkimusteoriassa on tarkasteltu joukkoliikenteen yhteiskunnallista merkitystä ja sen muutosta 1900-luvulta tähän päivään. Joukkoliikenteen käyttämiseen vaikuttavat muun muassa joukkoliikenteen palvelutaso ja joukkoliikennepalveluiden saavutettavuus sekä toisaalta alueiden ja palveluiden saavutettavuus joukkoliikenteen avulla. Tapauskohteen sijainti valtion rajalla asettaa joukkoliikenteen järjestämiselle muutamia erityishaasteita, joita on myös pyritty avaamaan tutkimuksen teoriaosuudessa.

Aineistona tutkimuksessa on hyödynnetty Tornio-Haaparannan paikallisliikennettä koskevaa asiakaskyselyä, joka toteutettiin touko-kesäkuussa 2015. Aineiston käsittelyssä menetelminä on käytetty IBM SPSS Statistics 22 -tilastoanalyysiohjelmaa ja sen tarjoamia ristiintaulukointia ja χ²-testiä sekä Monte Carlon metodia. Tilastollisissa testeissä selittävinä muuttujina on käytetty useimmiten vastaajan asuinkuntaa sekä paikallisliikenteen käyttötiheyttä. Ristiintaulukoinnin ja χ²-testin avulla on selvitetty, eroavatko vastaajien mielipiteet paikallisliikenteen palvelutasosta ja kehittämismahdollisuuksista asuinkunnan ja paikallisliikenteen käyttöaktiivisuuden mukaan. Kyselyn avoimia vastauksia on käsitelty sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti aineistolähtöistä teemoittelua hyödyntäen.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että joukkoliikenteen käyttöedellytykset Tornio-Haaparannan alueella ovat heikohkot syistä, joihin kaupunkien on vaikeaa vaikuttaa suoraan. Perifeerinen sijainti ei kuitenkaan saisi olla este paikallisliikenteen kehittämiselle. Tutkimusalueella rajat ylittävän joukkoliikenteen kehittämisen tiellä on etenkin sosio-taloudellisia esteitä, minkä lisäksi ongelmia aiheutuu muun muassa Suomen ja Ruotsin poikkeavasta verotuksesta. Paikallisliikennekyselyyn vastanneiden henkilöiden mielipiteet paikallisliikenteen nykyisestä palvelutasosta ja sen kehittämisedellytyksistä olivat jossain määrin riippuvaisia vastaajan paikallisliikenteen käyttöaktiivisuudesta ja asuinpaikkakunnasta. Paikallisliikenteen aktiivikäyttäjät olivat muita käyttäjäryhmiä myönteisempiä arvioissaan. Tutkimustulosten perusteella etenkin aikataulujen ja reittien merkintöjä tulisi selkeyttää ja asiakkaiden matkustustarpeet pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon.

Rajat ylittävän joukkoliikenteen kehittämisessä liikkeelle kannattaa lähteä helpoista ja edullisista toimenpiteistä, jotka tuottavat asiakkaalle mahdollisimman suurta hyötyä. Tornio-Haaparannalla ensimmäisiä toimenpiteitä voisivat olla paikallisliikenteen reittien sovittaminen samalle kartalle ja informaation tuottaminen sekä suomeksi että ruotsiksi. Lisäksi paikallisliikenteen markkinointiin tulisi panostaa, jotta palvelu tulisi kuntien asukkaille entistä tutummaksi. Ratkaistakseen rajat ylittävän liikennöinnin tiellä olevat esteet tehokkaasti kaupunkien tulee toimia yhteistyössä keskenään.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201602161218
Date24 February 2016
CreatorsHuikari, K. (Katariina)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Katariina Huikari, 2016

Page generated in 0.0017 seconds