Return to search

Turvapaikanhakijat Oulussa:vuoden 2015 pakolaiskriisi sanomalehti Kalevan uutisoinnissa

Tässä tutkimuksessa tutkin vuoden 2015 pakolaiskriisin näkyvyyttä ja vaikutuksia Oulussa ja sen lähialueilla. Turvapaikanhakijoiden määrä EU:n alueella oli kasvanut nopeasti vuoden aikana ja Suomessa kasvaneet hakijamäärät korostuivat erityisesti alkusyksystä 2015. Oulu osui suosituimman tuloreitin varrelle ja se joutui siten selviytymään ja kantamaan vastuuta useasta tuhannesta turvapaikanhakijasta.

Tutkimus on laadullinen tutkimus ja se koostuu sanomalehti Kalevan aihetta käsittelevästä lehtiuutisoinnista aikavälillä 1.8.2015–31.12.2015. Aineistoon kuuluvat Oulua, sen lähialueita ja niihin vaikuttavia asioita käsittelevät uutiset, kuten Tornion järjestelykeskus ja Ruotsin rajapolitiikasta uutisointi. Aineistosta jäivät pois yksittäiset, muita Suomen kuntia ja EU:n maita käsittelevät uutiset, joiden tapahtumilla ei ollut vaikutusta Oulun tapahtumiin. Aineisto on käsitelty teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla ja luokiteltu kolmeen luokkaan.

”Avulias Oulu” -luokka sisältää turvapaikanhakijoiden hyväksi tehdyt toimet ja keräykset, sekä Oululaisten saaman infon ja auttamishalun. ”Uhkakuvien Suomi” -luokka kokoaa yhteen uutisoinnit, joissa turvapaikanhakijat koetaan uhkana. Tätä uhkaa torjuttiin tiukentuvalla rajavalvonnalla, mielenilmauksin ja suomalaisuutta korostamalla. Kolmas luokka on ”Turvapaikanhakijan näkökulma”, jossa turvapaikanhakijat pääsevät ääneen lehtihaastattelujen kautta. Haastatteluissa korostui halu asua ja integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta myös pelko tulevaisuudesta.

Kalevan uutisointi pitäytyi neutraalina, mutta sen läpi kuulsi silti myönteisyys turvapaikanhakijoita kohtaan. Oulusta rakentui kuva avuntahtoisena ja toiminnallisena keskuksena, joka otti hoitaakseen Pohjois-Pohjanmaan alueen turvapaikanhakijat liki yksin. Tämän mahdollisti kaupungin, avustusjärjestöjen ja vapaaehtoisten toimiva yhteistyö. Tutkimus tarjoaa tästä narratiivisen kuvan, joka luo kokoavaa pohjaa muulle tutkimukselle.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201709302934
Date09 October 2017
CreatorsKuikka, R. (Rebekka)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Rebekka Kuikka, 2017

Page generated in 0.0122 seconds