Return to search

Analyysi Suomen ja Ruotsin kustannusaloista

Kandidaatintutkielmassa on tehty analyysi Suomen ja Ruotsin kustannusaloista. Tutkielman tarkoitus on selvittää mikä on kustannusalan tila Suomessa ja Ruotsissa. Tutkimuksen tavoitteina on verrata Suomen ja Ruotsin kustannusaloja ja löytää markkinoilta samankaltaisuuksia sekä eroja. Lisäksi on tarkoitus selvittää, mitkä tekijät selittävät näitä eroja ja samankaltaisuuksia. Tutkimusmenetelmä on vertaileva tapaustutkimus ja tapauksina ovat Suomen ja Ruotsin kustannustoimialat. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on distruptiivinen innovaatioteoria. Tämän teorian avulla analysoidaan kustannuskenttiä Suomessa ja Ruotsissa. Tutkimuksen päätulokset ovat, että vuoteen 2014 asti Suomen ja Ruotsin kustannuskenttä on näyttänyt hyvin samankaltaiselta niin markkinoiden rakenteen kuin tunnuslukujenkin osalta. Vuonna 2015 Ruotsin markkina alkoi näyttää parempia tunnuslukuja äänikirjojen ja e-kirjojen myynnin kasvaessa noin 100% vauhtia. Myös kokonaismarkkina Ruotsissa kasvoi, kun taas Suomessa supistui. Selviä johtopäätöksiä ei tutkimuksen laajuuden takia voi vetää, mutta alustavasti voi sanoa, että Ruotsin markkina on distruptoitumassa ja kasvamassa, sillä Ruotsissa on kokeiltu uudenlaisia liiketoimintamalleja. Suomen markkinalla ei ole nähtävissä samanlaisia merkkejä.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201605181801
Date26 May 2016
CreatorsRandell, A. (Antti)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/bachelorThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Antti Randell, 2016

Page generated in 0.0099 seconds