Return to search

Tauti, vaiva vai ominaisuus?:semioottinen tulkinta myöhemmän iän korkean verenpaineen merkityksellistymisestä

Korkea verenpaine on yleisimpiä suomalaisten terveyteen liittyviä ongelmia, yksi kansantaudeistamme. Tässä tutkimuksessa tarkastelen korkean verenpaineen merkityksellistymistä sitä sairastavien näkökulmasta. Tutkimusaineistoni ytimen muodostavat kymmenen teemahaastattelua, jotka toteutin vuoden 2013 aikana. Lisäksi aineistoon kuuluu osallistuvaa havainnointia, jossa havainnoinnin kohteena oli sairauteen liittyvä verenpaineen kotiseuranta ja -hoito. Tutkimukseni informanteilla oli todettu iän myötä kohonnut verenpaine, johon ei liittynyt muita sairauksia. Tutkimukseni liikkuu mikrotasolla: siinä, miten aikaan ja paikkaan sidotut yksittäiset henkilöt merkityksellistävät korkeaa verenpainetta.

Tutkimus kuuluu lääketieteellisen antropologian erityisalaan, jonka puitteissa hyödynsin merkityksien tutkimukseen kohdistuvaa teoriaa antropologian ja semiotiikan aloilta. Käsittelin aineistoani narratiiveina, joiden analyysiin sovelsin Clifford Geertzin tulkitsevaa antropologiaa sekä A. J. Greimasin strukturalistista semiotiikkaa. Tutkimuksessani sairaus ei näyttäydy pysyvänä tilana, vaan biologisena ja kulttuurisena merkityksellistymisprosessina. Tätä prosessia avaan tutkimuksessani selvittämällä, mitä korkean verenpaineen merkityksen rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä informantit nostavat esiin, ja millaisissa rooleissa ja vuorovaikutussuhteissa nämä tekijät ovat suhteessa informantteihin.

Korkean verenpaineen seuranta ja hoito tapahtui informanttieni tapauksessa pääosin kotona. Tutkimuksen narratiiveista välittyi, että suurin osa informanteista koki itse olevansa vastuussa myös hoidon suhteen tehtävistä päätöksistä. Elämäntapamuutokset hoitomuotona vaativat paljon aikaa ja vaivaa, eikä tuloksista ole takuuta. Lääkkeet puolestaan saattavat aikaansaada hankalaksi koettuja sivuvaikutuksia. Harkittujen ratkaisujen tekeminen edellyttää, että korkeasta verenpaineesta on saatavissa yksilöityä ja monipuolista tietoa. Tässä tutkimuksessa tuotettu tieto auttaa ymmärtämään varsinkin sitä, miten korkea verenpaine näkyy ja merkityksellistyy lääkärinvastaanoton ovien ulkopuolella, jokapäiväisessä arkielämässä.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201505141519
Date18 May 2015
CreatorsJalava, L. (Laura)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Laura Jalava, 2015

Page generated in 0.0084 seconds