Return to search

Kulttuurinen puolustus rikosoikeudessa:vähemmistön oikeuksien huomioimista vai kulttuuri-termin väärinkäyttöä?

Tiivistelmä

Työn aiheena on kulttuurinen puolustus Suomessa oleskelevien maahanmuuttajien ja ulkomaalaisten rikollisten tekojen perusteluissa. Tarkastelen, millaisten tekojen selittämisessä kulttuuri nostetaan esille, ja pohdin kuinka henkilön kulttuuri ylipäätään soveltuu rikoksen motiiviksi. Työssä käsittelen kulttuurin ja yksilön toiminnan välistä monimutkaista suhdetta sekä lainsäädännön mahdollisuuksia kulttuurin rikosoikeudelliseen huomioonottamiseen. Kulttuurinen puolustus voidaan ymmärtää vähemmistön oikeuksia turvaavana työkaluna enemmistön ehdoilla rakennetussa oikeusjärjestelmässä, jonka soveltamisen kautta rikoksen motiiveja kyetään tarkastelemaan erityisen perusteellisella ja luotettavalla tavalla. Toisaalta kulttuuri voi useissa tilanteissa paljastua liian epämääräiseksi ja myös manipulaatioalttiiksi rikollisen toiminnan selittäjäksi, minkä lisäksi huolta herättää kulttuurisen puolustuksen mahdollisesti edistämä, olemuksellinen käsitys kulttuurista.

Työn pääasiallinen aineisto koostuu paikan päällä havainnoiduista oikeudenkäynneistä (8 kpl), minkä lisäksi olen tehnyt yksilöhaastatteluja (5 kpl). Analyysin kohteena ovat kenttätyömuistiinpanojen ja haastattelujen litteroitujen versioiden lisäksi oikeudenkäyntipöytäkirjat sekä kirjalliset tuomiot. Varsinaiset aineistonkeruumenetelmät ovat institutionaalinen etnografia ja teemahaastattelu. Analyysimenetelmänä on puolestaan sovellettu laadullisen aineiston teemoitteluun ja tiivistämiseen perustuvaa sisällönanalyysia, jonka olen määritellyt Tuomen ja Sarajärven (2009) jaottelua mukaillen teoriaohjaavaksi. Työn teoreettiset käsitteet tulevat antropologiasta, oikeussosiologiasta ja kriminologiasta, ja teoreettis-metodologinen lähtökohta on sosiaalisessa konstruktionismissa.

Aineistossani kulttuurin ja rikolliseksi määriteltävän käyttäytymisen välillä nähtiin usein käytännössä yhteys, mutta oikeudessa näitä kulttuuriin sidottuja rikoksen motiiveja ei kuitenkaan tunnustettu. Tulkintani mukaan varsinaista kulttuurista puolustusta pyrittiin soveltamaan syytetyn toimesta yhdessä oikeudenkäynnissä. Kulttuuriin vetoava retoriikka rikollisen käyttäytymisen selittämisessä oli kuitenkin aineistossani vahvasti läsnä, jolloin vakavana puutteena voidaankin pitää kulttuuristen motiivien määrittelemätöntä asemaa lainsäädännössä. Kulttuurinen puolustus on puutteistaan huolimatta varteenotettava puolustusperuste joissain rikostapauksissa, jolloin sen soveltamisessa tulisi noudattaa määriteltyä, yhtenäistä linjaa. Erityisesti antropologisella erityisosaamisella olisi paljon annettavaa luotettavien kulttuuristen motiivien seulomisessa sekä toisaalta kulttuurin väärinkäyttötapauksilta välttymään pyrittäessä.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201405151397
Date15 May 2014
CreatorsTihinen, T. (Taina)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Taina Tihinen, 2014

Page generated in 0.0021 seconds