Pro gradu -tutkielmani aiheena on Oulun Karjalaseura ry:n toiminta vuosina 1940–2010. Talvi- ja jatkosodan aluemenetysten myötä yli 400 000 karjalaista joutui jättämään kotiseutunsa, ja jo keväällä 1940 siirtoväki perusti valtakunnallisen Karjalan Liiton ajamaan asioitaan. Pian alettiin perustaa paikallisia seuroja, ensimmäisten joukossa Oulun Karjalaseura syyskuussa 1940. Sen tarkoituksena oli yhdistää Ouluun asettunut siirtoväki ja huolehtia heidän edunvalvonnastaan. Alusta asti mukana oli paljon virkistystoimintaa, kuten juhlia ja urheilua. Jatkosodan aikana suurin osa Oulun karjalaisista palasi kotiseuduilleen, ja seuran toiminta oli pysähdyksissä vuoteen 1946 asti. Sen jälkeen seura on toiminut keskeytyksettä, vaikka se onkin kokenut monenlaisia vaiheita ja aktiivisuus on vaihdellut suurestikin.
Tutkimuksellani olen halunnut selvittää, miten seuran tehtävä on muuttunut 70 vuoden aikana, ja mitä seura on jäsenilleen merkinnyt. Päälähteeni on Oulun Karjalaseura ry:n arkisto, jota säilytetään Oulun maakunta-arkistossa. Täydentävänä lähteenä on piirijärjestö Karjalaseurojen Pohjolan piiri ry:n arkisto sekä lehtiartikkeleita. Lisäksi olen haastatellut kahdeksaa Oulun Karjalaseuran pitkäaikaista aktiivijäsentä. Lähdekriittisen tarkastelun avulla rakennan lähteiden pohjalta kokonaiskuvan Oulun Karjalaseurasta 70 vuoden ajalta. Tärkeänä metodina on vertailu kattojärjestö Karjalan Liittoon. Tähän olen käyttänyt Terhi Willmanin toimittamaa teosta Karjalasta on kysymys. Karjalan Liitto 1940–2010.
Seuran toiminta on aina perustunut karjalaisten perinteiden vaalimiseen. Perinteitä on pidetty yllä esimerkiksi tanhuamalla ja kyykkäämällä, valmistamalla perinneruokia, ompelemalla kansallispukuja, järjestämällä luentoja ja seminaareja sekä tekemällä retkiä rajantakaiseen Karjalaan. Suhde karjalaisuuteen on kuitenkin muuttunut matkan varrella: alun perin se oli kiihkeää heimoaatetta ja polttava poliittinen kysymys, nykyisin — ja etenkin sotien jälkeen syntyneille — ennen kaikkea leppoisaa harrastustoimintaa sekä iloa ja ylpeyttä omista juurista.
Muun karjalaisen järjestötoiminnan tavoin Oulun Karjalaseuralla on ollut suuri merkitys sotavuosien vaikeista kokemuksista selviämiselle. Alkuvaiheessa seura antoi jäsenilleen konkreettista tukea neuvonnan ja avustusten muodossa, mutta halki vuosikymmenten merkittävin anti on ollut seuran tarjoama henkinen tuki. Yhteisissä tapahtumissa hajalleen lyödyt karjalaiset ovat saaneet tuntea yhteenkuuluvuutta, ja seuran tarinailloissa on yhdessä purettu sota-aikojen aiheuttamia traumoja. Sotienjälkeisessä Suomessa karjalaisuudesta puhuminen ei aina ollut suotavaa ja siirtoväellä oli kova paine sopeutua uuden asuinpaikkakunnan väestöön. Karjalaseura tarjosi paikan, missä saattoi olla oma itsensä ja tuntea ylpeyttä omista juuristaan. Vaikkei karjalaisuutta enää pitkään aikaan ole tarvinnut piilotella, seuran tarjoama yhteenkuuluvuuden tunne ja tietoisuus omasta kulttuuriperinnöstä ovat edelleen 2000-luvulla tärkeimpiä toimintaa ylläpitäviä voimia.
| Identifer | oai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201306061558 |
| Date | 17 June 2013 |
| Creators | Kemppainen, K. (Karoliina) |
| Publisher | University of Oulu |
| Source Sets | University of Oulu |
| Language | Finnish |
| Detected Language | Finnish |
| Type | info:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion |
| Format | application/pdf |
| Rights | info:eu-repo/semantics/openAccess, © Karoliina Kemppainen, 2013 |
Page generated in 0.0019 seconds