Return to search

Pilvipalvelun tuomat haasteet opiskelijasähköpostisiirroissa

Oulun Yliopiston opiskelijat siirtyivät vuoden 2013 kesällä uuteen, pilvipalvelupohjaiseen sähköpostijärjestelmään vanhasta yliopiston tietohallinnon ylläpitämästä palvelinpohjaisesta järjestelmästä. Opiskelijoiden näkemyksiä muutosta kohtaan ei ollut kartoitettu ennen muutosta ja tämä tutkimus suoritettiin, jotta opiskelijoiden mietteitä saadaan kartoitettua ennen muutoksen ajankohtaa. Taustatietoa tutkimusta varten haettiin kirjallisuudesta kartoittamalla pilvipalveluiden tekniikat ja mitä pilvipalvelut yleensäkin ovat.

Pilvipalveluiden eri palvelutasot määrittävät millä laajuudella niissä palveluita voidaan pyörittää. Tutkimuksen kannalta oleellisin taso, Sovellustaso, pyörittää esimerkiksi Microsoftin Exchange-pohjaista pilvisähköpalvelua, johon opiskelijoille tuleva sähköpostijärjestelmä kuuluu. Sovellustasolla pilvipalvelussa pyörivä sovellus käyttää hajautettuja resursseja eli palvelimia, jotka keskustelevat keskenään pilvipalvelun infrastruktuurissa. Tämä tehokas ja skaalautuva verkosto tarjoaa laajoja laajentumismahdollisuuksia resurssikysynnän mukaan ja tarjoaa laajat yhteysmahdollisuudet.

Yliopistossa on tärkeää, että henkilöiden yksityisyys säilyy ja ettei opiskelijoiden data sekaannu keskenään. Yksityisyys on tämän tutkimuksen yksi muuttuja ja yksityisyyden osalta pyritään selvittämään miten yksityisyyden tuntemus vaikuttaa opiskelijan käyttöaikomuksiin sähköpostinmuutoksen suhteen. Yksityisyys ei ole ainoa tässä tutkimuksessa käytettävä muuttuja, vaan lisäksi käytetään käyttäytymisteoriamallin muuttujia. Käyttäytymisteoriamallia käytetään ihmisen käyttäytymisen tutkimiseen ja tässä tutkimuksessa sitä hyödynnetään kartoittamaan opiskelijoiden motivaatiotekijöitä sähköpostimuutosta kohtaan.

Tutkimuksen suoritusajankohta oli kesä 2013, jolloin Oulun Yliopiston opiskelijoille lähetettiin kutsu vastaamaan sähköiseen kyselyyn. Tutkimus oli laadultaan määrällinen tutkimus ja kyselyllä kerättyjen vastausten perusteella saatiin monenlaisia tuloksia. Tärkeimmät tulokset olivat, että opiskelijat suhtautuvat pilvisähköpostiin siirtymiseen suvaitsevaisesti, mutta kokevat yksityisyyden säilymisen suhteen pientä varautuneisuutta. Yliopiston ulkopuolisen palveluntarjoajan ei koettu aiheuttavan kriittistä uhkaa opiskelijoiden sähköpostien yksityisyydelle eikä ole esteellinen tekijä uuden sähköpostipalvelun käytölle. Lisäksi opiskelijat kokivat vertaistuen olevan tärkeässä asemassa muutoksesta selviämisessä.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201405241499
Date26 May 2014
CreatorsAlanko, V.-M. (Ville-Matti)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Ville-Matti Alanko, 2014

Page generated in 0.0024 seconds