Spelling suggestions: "subject:"[een] ARCHAEOLOGY"" "subject:"[enn] ARCHAEOLOGY""
71 |
Understanding violence in medieval London : an examination of the skeletal evidenceKrakowka, Kathryn January 2015 (has links)
It is often presumed that the medieval period was an exceptionally violent one. But, previously, this idea has predominately been based on historical evidence of violence. As this data is subject to numerous biases based on past perception of what connoted criminally violent behaviour, this assumption of excessive medieval violence can be called into question. This study attempts to rectify this problem by adding evidence of violence from the skeletal record, helping to create a more well-rounded picture of medieval violence. In total, data from over 6,000 skeletons, representing six different sites from medieval London, were analysed for evidence of violence-related injuries. The skeletal evidence was then interpreted using an approach that integrates both the historical evidence and cultural patterns of violence. The overall findings suggest that violence was prominent and affected all aspects of medieval London society, but how that violence was characterised depended on an individualâs sex, age, social status, and century of life.
|
72 |
Siirtokarjalaisuus:identiteetti, materiaalinen kulttuuri ja muistamisen muodotRantala, I. (Iida) 04 May 2018 (has links)
Tämän pro gradu -tutkielman aihe on siirtokarjalaisuus, karjalainen identiteetti ja materiaalinen kulttuuri, sekä karjalaisuuden ja Karjalan muistamisen muodot. Tutkielman tavoitteena on vastata kysymyksiin: Miten karjalaisuus näkyy siirtokarjalaisten elämässä ja materiaalisessa kulttuurissa heidän kotonaan? Mikä on karjalaisuuteen liitettyjen esineiden merkitys? Miten Karjalaa muistetaan ja mikä on Karjalan merkitys vastaajille? Siirtokarjalaisilla on tässä tutkielmassa tarkoitettu talvi- ja jatkosodan seurauksena luovutetusta Karjalasta siirtynyttä väestöä ja heidän jälkeläisiään. Aineisto hankittiin kyselyllä, joka ilmestyi Karjalan Liiton Karjalan Kunnaat -jäsenlehdessä helmikuussa 2017. Kyselyssä esitettiin kysymyksiä liittyen vastaajien taustaan ja karjalaisiin juuriin, sekä heidän karjalaisin harrastuksiinsa. Lisäksi kysyttiin esineistä, jotka vastaajat liittävät karjalaisuuteen. Vastaajia oli 81.
Vastaajat kuvailivat karjalaisuuden itselleen tärkeäksi, ja se ilmenee elämässä sekä luonteenpiirteiden että karjalaisten harrastusten kautta. Eniten nousivat esiin kotiseutumatkat, ruokakulttuuri ja yhdistystoiminta. Vastaajien kotona karjalaisuus näkyy materiaalisessa kulttuurissa ja kodin sisustuksessa. Vastaajien mainitsemat esineet jaettiin kategorioihin, joista suurimmat ovat kirjallisuus ja lehdet, käsityöt ja tekstiilit, sekä taulut. Ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen syntyneiden henkilöiden omistamien esineryhmien vertailussa ei huomattu juurikaan eroja.
Suurin osa esineistä on perittyjä. Pienempi osa esineistä on itse hankittuja, Karjalasta peräisin olevia, tai yhä käytössä. Karjalaisuuteen liitettäviä esineitä säilytetään pääosin esillä kotona. Se viittaa haluun tuoda esiin omaa karjalaista identiteettiä. Karjalaisuuteen liitetyt esineet muistuttavat omistajiaan paikasta, toisesta ajasta, sekä erilaisista arvoista. Osa kyselyssä mainituissa esineistä on yhä käytössä. Esineet toimivat muistin apuvälineinä, ja niihin liitetään erilaisia muistoja ja arvoja.
Karjalaisuus koetaan vastaajien keskuudessa merkittäväksi, ja sitä halutaan välittää eteenpäin myös tuleville sukupolville. Tämä tapahtuu kotiseutumatkojen, ruokakulttuurin ja esineiden kautta. Oleellista ovat kertomukset ja yhteinen muisteleminen ja tiedon välittäminen, mikä edistää myös karjalaisen identiteetin siirtymistä eteenpäin. Karjalalla ja karjalaisuudella on vastaajille suuri merkitys. Identiteetti muokkautuu ihmisen elämän aikana, ja karjalaisuuteen on mahdollista identifioitua vasta vanhemmalla iällä. Karjalaisuuden merkitys tulee muuttumaan seuraavissa sukupolvissa ja Karjalan merkitys paikkana mahdollisesti epämääräistymään. Karjalaiset ovat sodan jälkeen muodostaneet kuvitellun yhteisön, joka yhdistää ihmisiä kaikista Karjalan osista.
|
73 |
Martinniemen saha kulttuuriperintöprosessin rattaissaOhenoja, L. (Laura) 25 September 2018 (has links)
Tutkimus käsittelee Martinniemen sahaa kulttuuriperinnön näkökulmasta. Suunnitelmat sahan purkamisesta herättivät paikalliset ajamaan sahan piipun suojelua. Käynnistyi kulttuuriperintöprosessi, jossa erilaisten tunteiden, muistojen ja kokemusten kautta yritettiin saada piipusta valtakunnallisesti suojeltu kulttuuriperintö kohde. Paikallisille koko sahan historia ja kulttuuriperintö kiteytyi lopulta piippuun ja piipusta tuli konkreettinen kohde, joka kiteytti ja säilytti kulttuuriperintöä. Paikallisten kautta tutkimuksessa tarkastelen yhteisöllistä kulttuuriperintönäkökulmaa. Millainen suhde paikallisilla oli sahaan ja mikä oli sahan ja sen luoman kulttuuriperinnön merkitys heille?
Yksilöllisen kulttuuriperintönäkökulman tutkimukseen tuovat sahalla vierailevat ihmiset, joilla ei ole aikaisempaa suhdetta sahaan. Raunioituneissa rakennuksissa vierailevat harrastajat muodostivat erilaisia henkilökohtaisia suhteita paikkaan. Tarkoituksessa ja ihmisestä riippuen hylätty voimalaitos saattoi merkitä seikkailua, jännitystä, piilopaikkaa, leikkikenttää tai paikkaa, jossa päästä toteuttamaan itseään. Urban explorer harrastajat, valokuvaajat ja graffititaiteilijat vierailivat sahan hylätyissä, rapistuvissa rakennuksissa ja erilaisten henkilökohtaisten kokemuksiensa kautta loivat merkityksiä rakennuksille.
Tutkimuksen aineistona olivat sahan voimalaitos ja piippu. Vierailin Laitakarin saarella, jossa voimalaitos ja piippu sijaitsivat, kolme kertaa tutkimusta tehdessäni 8.9.2016, 4.10.2017 ja 29.5.2018. Ensimmäisellä vierailulla tutustuin voimalaitoksen sisätiloihin, toisella vierailulla ympäristöön ja kolmannella vierailulla kävin katsomassa paikkaa, kun rakennukset oli purettu pois. Tutkimuksessa tarkastelin suojelun uutisointia ja erilaisia blogeja ja YouTube videoita sahan voimalaitoksella tapahtuneista vierailuista. Paikallisten luomaa kulttuuriperintöprosessia tarkastelin uutisissa esiin tulleiden erilaisten haastattelujen kautta, joissa perusteltiin piipun säilyttämistä. Voimalaitoksen merkitystä raunioharrastajille tarkastelin heidän tekemiensä nettijulkaisuiden kautta.
Paikallisille koko sahan olemassaolo kiteytyi lopulta piippuun, jonka suojelun puolesta he taistelivat vuosia. Heille sahan kulttuuriperinnöstä muodostui miltei elävä olento, joka tarvitsi konkreettisen ilmentymän, jotta se säilyisi. Paikallisen kulttuuriperintö ja valtakunnallinen kulttuuriperintö eivät lopulta kohdanneet Martinniemen sahan piipun kohdalla ja kaikki rapistuneet rakennukset purettiin pois.
Valtakunnallisella, yhteisöllinen ja yksilöllisellä kulttuuriperinnöllä on erilaiset lähtökohdat ja määritelmät. Martinniemen sahan tapauksessa valtakunnallinen ja yhteisöllinen kulttuuriperintönäkökulma ajautuivat konfliktiin, kun taas yksilöllinen kulttuuriperintönäkökulma pysyi erillään suojelusta, koska suojeltuna tai purettuna, rakennuksilla ei enää ollut heille käyttötarkoitusta.
|
74 |
Perception and Practice| Doing Public ArchaeologyEllenberger, Katharine Hope 26 September 2018 (has links)
<p> Between 1998 and 2018, archaeologists have done progressively more research with outside communities and discussed why they include non-archaeologists in excavations, historical research, and studies of artifacts. Although public archaeology projects share much in common, the diverse methods, theories, and stakeholder groups they work with often remain implicit and, thereby are less likely to enter into disciplinary discourse. This makes it difficult for practitioners to gain a clear purview of the public archaeology movement as a whole, much less understand its various dimensions. There is especially little attention paid to the institutional imperatives that underpin such approaches. The invisibility of institutions which already have considerable influence over community-based archaeology has implications for current practice, and an acknowledgement of institutional influence may help practitioners and communities alike better confront the structural inequalities that such projects seek to address. In this dissertation, I examine the role of institutions in public archaeology practice in the United States. Using a survey of public archaeology practitioners, analysis of four long-term public archaeology case studies, and systematic review of public archaeology’s historical context I have characterized key intersections between institutional stakeholders and public archaeologists. While institutional forms of support and limitation have played a significant role in public archaeologists’ work, practitioners approach grants, publication opportunities, and other institutionally-mediated forms of support with different values than what is conventional in the broader archaeological field. This work comes at a time when public archaeologies have gained popularity but have yet to be subjected to much detailed, critical analysis. I pursue such an analysis here and contribute to intellectual and methodological architecture that would serve to strengthen this kind of archaeology. Public archaeology is one of many forms of public scholarship across geographic and disciplinary boundaries. My findings advance what is known about public archaeology in the US, and may be useful for understanding it internationally, particularly in the UK, Canada, and Australia, insofar as there is shared conversation among practitioners across national contexts. This work also puts forth a set of approaches for critically examining public-oriented scholarship movements in terms of their commitments, historical contexts, and ethical implications.</p><p>
|
75 |
Vöyrin pirujen akat ja lapset:naisten ja lasten elämää 1800-luvun ruukkiyhteisössäHemminki, N. (Noora) 09 March 2018 (has links)
Tutkielma käsittelee Seinäjoella toimineen Östermyran rauta- ja ruutiruukin työläisiä keskittyen yhteisön naisiin ja lapsiin. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat teollisuusarkeologia, työläisarkeologia ja dokumentaarinen arkeologia. Tutkimuskysymys on, millaista tietoa dokumentaarinen arkeologia voi antaa naisten ja lasten elämästä teollisuusyhteisössä. Yhteisön määrittelen käsittämään tehtaan alueella asuneet henkilöt.
Varhaisissa teollisuusyhteisöissä saattoi joskus olla enemmän naisia ja lapsia kuin työmiehiä. Tästä huolimatta naisten ja lasten elämä ja panos yhteisön hyväksi on jäänyt virallisten dokumenttien ulkopuolelle ja siten näkymättömäksi. Teollisuus näyttäytyy miehisenä. Tutkimukseni tuo tietoisuuteen myös toisenlaisia puolia teollisuuskohteesta.
Östermyran ruukin muinaisjäännöstä ei ole tutkittu arkeologisesti inventointia lukuun ottamatta, eikä sen työväestöäkään ole tutkittu ennen. Dokumentaarinen arkeologia soveltuu hyvin tällaisten huonosti tunnettujen kohteiden tutkimiseen, sillä kajoamattomana se ei tuhoa muinaisjäännöstä ja sen ansiosta voidaan rekonstruoida aluetta asuttanut yhteisö, jolloin kuva tutkittavasta kohteesta tarkentuu. Dokumentaarisen arkeologian kautta saatu tieto auttaa kohdentamaan kaivaustutkimuksia jatkossa oikeille alueille.
Aineistona käytän itse muinaisjäännöstä ja siihen liitettäviä aineistoja, kuten karttoja, valokuvia ja asiakirjoja, inventointiraporttia ja muistitietoa. Muistitietoaineistoista tärkein on ruukilla asuneen henkilön 1960-luvulla tehty haastattelu. Sen lisäksi vanhat sanomalehtikirjoitukset, piirrokset ja muistelmat elämästä ruukkiyhteisöissä toimivat muistitietoaineistona. Työväestön kohdalla kirkolliset dokumentit ovat tärkein aineisto. Ihmisten suhteista ja elämän tapahtumista saa niiden perusteella yksityiskohtaista tietoa.
Perukirjat ja tehtaan tilikirjat tarkentavat kuvaa naisten työtehtävistä ja ruukkilaisten materiaalisesta kulttuurista. Ruukin naiset olivat aineistosta pääteltynä aktiivisempia kuin aikaisemmin on tulkittu. Heillä oli useita kodin ulkopuolisia työtehtäviä. Naisia toimi ruukilla miesvaltaiseksi katsotuilla aloilla, kuten opettajana. Ruukin tiilitehdas työllisti useita eri ikäisiä naisia. He saivat työstään kohtuullisen palkan.
Lasten elämää tarkastellaan tulkitsemalla muinaisjäännösaluetta lasten fyysisenä ympäristönä. Käytän ympäristöpsykologian teoriaa, jossa aluetta arvioidaan tiettyjen kriteerien kautta. Menetelmä koskee nykypäivää, mutta huomasin sen soveltuvan myös vanhoihin ympäristöihin. Kävi ilmi, että teollisuuskohde oli melko hyvä asuinpaikka lapselle, osin parempi kuin ympäröivä maaseutu. Ympäristön merkitys lapsille nousi esiin. Pienet kasarmihuoneet kannustivat laajentamaan elinympäristöä ulos. Ruukinkoulun seinästä löytyneet lasten kirjoitukset kertovat lasten ystävyyssuhteista ja omasta paikasta yhteisössä. Viestien kautta ilmenee myös yhteisön muutos, jossa lapset olivat ensimmäisiä muuttujia omaksumalla suomen kielen.
|
76 |
Suuri muinainen, kylmä jättiläinen:Kiina-kuva kiinalaista arkeologiaa ja kulttuuriperintöä käsittelevässä suomalaisessa uutisoinnissa 1990–2015Mujunen, J. (Johanna) 29 January 2018 (has links)
Tutkin suomalaisen uutiskirjoittelun Kiinan arkeologiaa ja kulttuuriperintöä käsittelevää diskurssia. Tarkastelen sen syntyä ja kehitystä sekä erityisesti sen muodostamaa Kiina-kuvaa. Aineistoni käsittää Helsingin Sanomien, Yle.fi:n ja Pohjolan Sanomien julkaisemia kirjoituksia, joita olen katsonut sekä diskurssianalyysin että historiallisen kuvatutkimuksen näkökulmista. Kiina-kuva ei muuttunut tutkimuksen käsittämällä aikavälillä. Jutuissa Kiina näyttäytyy koko maailman mittakaavassa vanhana, arvokkaana ja tutkimuksellisesti merkittävänä, johon mielellään liitetään ja verrataan eurooppalaista menneisyyttä. Nyky-Kiina näyttäytyy pääosin voimakkaana ja länsimaista poikkeavasti toimivana, mikä herättää kirjoittajissa levottomuutta tai surua. Kiinalaiset näyttäytyvät jutuissa pelkistetysti valtiosta erillisinä tutkijoina, yksinkertaisina maanviljelijöinä tai häikäilemättöminä ryöstäjinä. Jutut päätyvät Suomeen useimmiten monen eurooppalaisen välikäden kautta, ja Kiinaa katsotaan perinteisen eurooppalaisesti, eurooppalaisen linssin läpi.
|
77 |
Oulun Pikisaaren pitkä kivijalallinen ja multapenkillinen rakennus keramiikka-aineiston valossaHuhtelin, T. (Timo) 22 December 2016 (has links)
Tutkielmassani tutkin Oulun Pikisaaren pitkää kivijalallista ja multapenkillistä rakennusta keramiikka-aineiston avulla, joka on karttalähteiden perusteella rakennettu vuosien 1773 ja 1784 välisenä aikana ja purettu viimeistään 1834. Tutkittava rakennus jakaantuu viiteen erilliseen tilaan, joiden käyttötarkoitusta selvitellään keramiikan avulla. Aluksi eri tiloista on laskettu keramiikkakappaleiden määrät, joista on sen jälkeen tunnistettu eri astiatyypit ja valmistusmateriaalit. Tämän jälkeen eri tilojen astiatyyppien määrät laskettiin, jonka jälkeen tiloista on huomattu, että niiden keramiikka-aineistojen välillä on merkittäviä eroja.
Huoneissa A ja B oli runsaasti keramiikkaa, joka viittasi ennen kaikkea ruoan tarjoilemiseen ja jossain määrin myös säilyttämiseen ja valmistamiseen. Huoneiden A ja B merkittävimmät erot olivat siinä, että huoneessa B oli kokonaisuudessaan enemmän astioita ja ennen kaikkea ruoan valmistukseen ja säilömiseen liittyvää astiastoa. Huoneen A astiat taas olivat pääasiassa tarjoilemiseen liittyviä. Sen sijaan huoneet C, D ja E olivat keramiikan osalta melkein tyhjät, joten näiden käyttötarkoituksesta ei keramiikan avulla voi sanoa oikeastaan mitään.
Jotta huoneiden käyttötarkoitusta olisi mahdollista lähteä keramiikka-aineiston avulla analysoimaan, on niitä verrattava kohteisiin, joiden käyttötarkoituksesta on jo olemassa käsitys ja joissa on keramiikkaa. Tällaisiksi kohteiksi valikoituivat Esaias Fellmanin paritupa Oulusta, jota on tulkittu varastoksi, Byströmin tontin rakennejäännös Oulusta, jota on tulkittu asuinrakennukseksi ja vieraiden kestitsemiseen tarkoitetuksi saliksi sekä Westringin tontin kaksi rakennusta Torniosta, jotka on tulkittu kuparisepän pajaksi ja varastoksi. Lisäksi tutkittavan rakennuksen keramiikka-aineistoa verrattiin rakennuksen vierestä löytyneen kuopan keramiikka-aineistoon. Kuoppa on tulkittu jätekuopaksi ja tarkoitus oli selvittää vertailemalla aineistoja sitä, voiko jätekuoppa liittyä tutkittavaan rakennukseen mitenkään.
Aiempaan tutkimusaineistoon perehtymisen ja Pikisaaren historiaan tutustumisen jälkeen vaikutti siltä, että tutkittava rakennus on voinut toimia käsityöläisen kotina tai rakennuksena, jonka kautta on hoidettu lukuisten saaressa työskennelleiden työmiesten muonittamista. Keramiikka-aineisto tukee molempia tulkintoja. Vertaamalla eri tilojen keramiikka-aineistoja jo tutkittuihin kohteisiin vaikuttaa siltä, että huone A on joko asuinhuone tai vieraiden kestitsemiseen tarkoitettu sali, huone B on asuinhuone ja huone C on huoneiden B ja E välissä oleva eteistila. Huone D on tulkittu varastoksi, mutta keramiikka-aineiston pohjalta tähän väittämään on mahdotonta ottaa kantaa, koska keramiikkaa ei tilasta ole dokumentoitu. Huone E on myös keramiikka-aineistonsa puolesta kovin vaatimaton, mutta sieltä on löytynyt runsaasti kolikoita, mikä viittaa rahaliikenteeseen huoneen sisällä. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu rakennuksesta löytyneen myös käsityöläisyyteen viittaavaa esineistöä, kuten nappien valmistukseen liittyvää esineistöä. Tähän liittyen tutkittavan rakennuksen nappiaineisto on muihin Oulun kaupungista dokumentoituihin kohteisiin verrattuna poikkeuksellisen runsas.
Tutkielmassa käy myös ilmi, että rakennuksen vieressä oleva jätekuoppa todennäköisesti liittyy tutkittavaan rakennukseen. Kuoppa on tulkittu täyttyneen varsin lyhyessä ajassa, mikä käy yhteen sen kanssa, että vuosina 1809–1812 Pikisaaressa rakennettiin Venäjän keisarikunnan käyttöön kanuunaveneitä, jolloin saaressa oli poikkeuksellisen paljon työmiehiä, joista osa myös majoittui saaressa, jolloin näiden muonittaminen piti hoitaa saaressa. Tuona aikana rakennus on todennäköisesti toiminut muonituskeskuksena ja työntekijöiden määrän vähentyessä muonituskeskusta ei ole välttämättä enää tarvittu, jolloin rakennus on voitu luovuttaa käsityöläisten käyttöön. Toisin sanoen rakennuksen käyttötarkoitus on hyvinkin voinut muuttua sen elinkaaren aikana siten, että se on ollut jossain vaiheessa muonituskeskus ja elinkaarensa loppuvaiheessa käsityöläisen koti.
|
78 |
The use of craniofacial measurements in body size estimation:implications for fossil homininsKorpinen, N. (Niina) 13 May 2016 (has links)
This master thesis studies the use of craniofacial measurements in body size estimations using a reference sample of 74 extant African apes and creates new size estimation equations for fossil hominins. Size estimation is one of the most important tools in palaeoanthropology and there are many features reducing the use of postcranial bones in size estimations. As a results, there is demand to study the application of craniofacial dimensions as predictors in the body size estimations. The main focus was to study if some of the craniofacial measurements have strong relationship to skeletal frame size (SFS) which in this study was utilized as a proxy for the body size. These analyses were based on Pearson correlations which were performed separately for sex- and species specific samples. Measurements with the strongest correlations were further utilized to create the equations and size estimations for the apes by applying least square regression and their accuracy were then examined. Further size estimations were computed for 15 fossil skull casts (representing 13 species) that were available in the Zoological Museum of the University of Oulu. In the end these new size estimations for fossil hominins were compared to the previous size estimations of these species to determine how the new equations work in reality and could be used in future research. All the analyses were done with IBM SPSS Statistics. Results from the correlations showed a very strong relationship between craniofacial measurements and SFS. The highest correlations were found with facial size and GIL (r=0.951). Altogether 8 measurements were chosen to be used in the regressions and size estimations. Additionally, it was decided to create own equations for males and females. The results of the linear regressions and size estimations for apes demonstrated promising results, with the smallest MAPE of facial size between 12–14% in all samples and all samples having at least a few equations which produced predictions where 70% of specimens fall within ±20% of the SFS. Although clearly the best results were received using facial size, in general most of the results were comparable to those of previous studies. However, when the fossil cast size estimations were performed it became apparent that majority of the craniofacial measurements would not work as a size predictor. Results included many over- and underestimations but did not differ much amongst the pooled, male or female equations. Only facial size was able to produce fairly accurate estimations and its sole problem seemed to be the very small-sized H. floresiensis. The reasons behind this most like stem from the size range of the reference material which had much larger specimens compared to the fossil hominins. As a result of this study facial size seem very promising size predictor which probably is related to the fact that it represents the overall size of the face instead of just one dimension. However, the use of facial size as body size predictor requires more research. Particular important would be to test its’ applicability with reference material including smaller species and individuals to obtain better equations for smaller hominins. / Pro gradu -tutkielmani aiheena on tutkia kallon mittojen käyttöä kokoarvioiden teossa hyödyntäen aineistona 74 yksilön Afrikkalaisen ihmisapinan otosta ja luoda uudet kokoarviointilaskukaavat, joita voisi sitten käyttää fossiili hominien kokoarvioinnissa. Aihe tarvitsee lisäselvityksiä, sillä kokoarviointi on yksi paleoantropologjen tärkeimmistä työkaluista tutkittaessa muinaisia hominineja. On myös ilmennyt monia seikkoja, jotka ovat heikentäneen postcranialisten luiden käyttöä koko-arvioinneissa. Tämä on luonnut tarpeen tutkia kallon mittasuhteiden hyödynnettävyyttä. Tarkoituksena oli ensinnäkin tutkia mitkä kallon yksittäiset mitat osoittavat vahvaa suhdetta luuston kehyskoon kanssa (SFS), joka kuvastaa tutkimuksessa ruumiin kokoa. Yksittäisiä mittoja tutkittiin Pearson korrelaatio analyysin avulla käsitellen lajien ja sukupuoliryhmien välisiä eroja. Tämän jälkeen tehtiin least square regressio analyysi niille mitoille, jotka osoittivat vahvaa korrelaatiota SFS:n kanssa. Tällä tavalla saatiin luotua kokoarviokaavat ja apinoille kokoarviot, joiden paikkansa pitävyyttä sitten tutkittiin. Seuraavaksi laskettiin uudet kokoarviot 15 fossiili kallovalokselle (edustivat 13 lajia), jotka olivat saatavilla Oulun Yliopiston Eläinmuseossa. Lopuksi fossiilien uusia kokoarvioita verrattiin jo olemassa oleviin lajien kokoarvioihin ja selvitettiin kaavojen toimivuutta sekä niiden hyödynnettävyyttä tulevissa tutkimuksissa. Kaikki analyysit tehtiin IBM SPSS Statistics tilasto-ohjelmalla. Korrelaatioiden tulokset osoittavat vahvaa suhdetta kallon mittojen ja SFS välillä. Korkeimmat korrelaatiot saatiin kasvojen koolle ja GIL:le (r=0.951). Kaiken kaikkiaan 8 mittaa valittiin käytettäväksi lineaarisessa regressiossa ja kokoarvioissa. Tämän lisäksi uroksille ja naaraille luotiin omat kokoarvio kaavat. Regressiot ja apinoiden kokoarviot tuottivat hyvin lupaavia tuloksia. Pienin MAPE (12–14 %) löytyi kaikissa otoksissa (kaikki, urokset ja naaraat) kasvojen koolta. Kaikissa otoksissa ainakin muutama laskukaava tuotti kokoarvioita, joista 70 % osui ±20% sisälle SFS koosta. Vaikka selvästi parhaimmat tulokset saatiin käyttäen kasvojen kokoa laskukaavioissa, kokonaisuudessaan suurin osa tuloksista oli samaa luokkaa aiempien tutkimusten tulosten kanssa. Sen sijaan, kun fossiilien kokoarvoit laskettiin, tuli selväksi ettei suurin osa kallon mitoista toimi luotettavina kokoarviojana. Tulokset osoittivat monia koon yli- ja aliarviointeja, mutta eri otoksilla luotujen kaavojen tulokset eivät juuri eronneet toisistaan. Ainoastaan kasvojen koko sai tuotettua suhteellisen tarkkoja arvioita ja sen ainoa ongelma vaikutti olevan pienikokoinen H. floresiensis. Syy tähän todennäköisesti liittyy aineiston yksilöiden kokoon, missä on paljon suurempia yksilöitä verrattaessa homineihin. Tämän tutkimus osoittaa että kasvojen koko vaikuttaa lupaavalta kokoarvioijalta. Tämä liittyy todennäköisesti siihen että mitta edustaa kasvojen kokonaiskokoa eikä vain yksittäistä mittaa. Tästä huolimatta kasvojen koon käyttäminen kokoarvioiden teossa vaatii vielä lisätutkimuksia. Varsin tärkeätä olisi käyttää aineistoa, johon kuuluisi pieniä yksilöitä, jotta saataisi luotua parempia laskukaaviota, joita voitaisiin hyödyntää myös pienempiä homineita tutkittaessa.
|
79 |
Mikroliitti Oy:n muinaisjäännösinventoinnit vuosina 2015 ja 2016:inventoinneissa löytyneiden uusien kohteiden kvantitatiivinen tarkasteluTiainen, T. (Teemu) 11 May 2017 (has links)
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Mikroliitti Oy:n tekemiä muinaisjäännösinventointeja vuosilta 2015 ja 2016. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti inventoinneissa löydetyt uudet kohteet. Muinaisjäännösinventointeja Mikroliitti Oy on tehnyt mainittuina vuosina 115, uusia kohteita inventoinneissa on löytynyt 696. Uudet kohteet on jaettu tätä tutkielmaa varten inventointiraporttitietojen perusteella niiden ajoituksen, suojelustatuksen sekä ensisijaisen löytötavan mukaan. Näin jaoteltuja uusia kohteita on tarkasteltu kvantitatiivisesti, minkä perusteella on pyritty löytämään mainittuihin jakoihin perustuvia yhtäläisyyksiä tai eroja. Mikroliitti Oy tekee arkeologisia tilaustutkimuksia, jotka liittyvät erilaisiin maankäyttöhankkeisiin. Suurin osa tilaustutkimuksista on muinaisjäännösinventointeja. Mikroliitti Oy:n muinaisjäännösinventoinnit ovat suurimmaksi osaksi luonteeltaan topografisia: niissä maastossa tarkastettavat alueet on valikoitu muun muassa lähialueiden tunnettujen muinaisjäännösten sijoittumisen perusteella. Toisaalta osa inventoinneista on luonteeltaan systemaattisia: niissä maastossa tarkastettavat alueet ovat määräytyneet esimerkiksi suunniteltujen rakennuspaikkojen tai tielinjojen mukaan. Uusien kohteiden määrällisen tarkastelun perusteella selvisi, että valtaosa löydetyistä uusista kohteista ajoittuu historialliseen aikaan — esihistoriallisia kohteita tutkimusaineistossa on alle kymmenesosa verrattuna historiallisen ajan kohteisiin. Ajoittamattomaksi jääneitä kohteita tutkimusaineistossa on alle 20. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset havaitaan ensisijaisesti vanhojen karttojen avulla. Esihistoriallisen ajan kohteet havaitaan puolestaan ensisijaisesti maastossa, joko koekuopista tai silmämääräisesti. Varsin marginaalisia ensisijaisia havaitsemistapoja tutkimusaineistossa edustavat esihistoriallisten kohteiden osalta laserkeilausaineisto ja historiallisen ajan kohteiden osalta koekuopitus — näissä luokissa uusia kohteita löytyi yksi molemmissa. Tutkimusaineiston perusteella voi päätellä muun muassa sen, että muinaisjäännösinventointien esitöiden aikana tehtävä vanhojen karttojen ja laserkeilausaineiston tarkastelu vähentää maastossa käytettävää aikaa, mikä voi johtaa esihistoriallisten kohteiden löytymättä jäämiseen.
|
80 |
Uhraamisen sijoittuminen seidoilla:geokemiallisia ja -fysikaalisia havaintoja ja tilallista tulkintaa Enontekiön Näkkälän, Utsjoen Sieiddakeädgin, Muonion Kirkkopahdan ja Muonion Porviniemen seitakohteiltaTolonen, S. (Siiri) 13 May 2013 (has links)
Tutkielma käsittelee uhraamisen sijoittumista seidoilla. Aineistona on neljältä seidalta, Enontekiön Näkkälästä, Utsjoen Sieiddakeädgiltä, Muonion Kirkkopahdalta ja Muonion Porviniemeltä, kerätyt maaperänäytteet. Tutkimuksessa selvitetään, onko kohteilla uhrattu, ja mihin uhrit on asetettu. Lisäksi pohditaan, miksi uhraaminen näyttää sijoittuvan kohteiden tietyille alueille, ja onko kohteiden välillä havaittavissa samankaltaisuuksia vai eroja. Näytteistä analysoidaan fosforipitoisuus sitruunahappomenetelmällä, magneettinen suskeptibiliteetti ennen ja jälkeen näytteiden polton, pH sekä orgaanisen aineksen pitoisuus kuivapolttomenetelmällä. Tulostenkäsittelyssä käytetään tilastollisia ja GIS-analyyseja. Tulosten tulkinnassa analogian lähteenä käytetään saamelaisia koskevia etnografisia lähteitä ja tuloksia verrataan kaivausaineistoon. Tulkinnassa sovelletaan myös Yi-Fu Tuanin esittämiä tulkintoja tilan hahmottamisesta. Tulosten perusteella Näkkälässä, Sieiddakeädgillä ja Kirkkopahdalla on merkkejä eläinperäisten tuotteiden uhraamisesta. Porviniemen tulos on epäselvä. Analyyseista fosforianalyysi osoittautui hyödyllisimmäksi. Muilla analyyseilla ei voitu havaita mitään ihmistoimintaan viittaavaa. Näkkälässä uhraaminen keskittyy seitakiven ympärille kummun päälle. Sieiddakeädgillä ja Kirkkopahdalla uhraaminen sijoittuu tietylle puolelle seitaa. Näkkälässä ja Kirkkopahdalla uhrausalue rajautuu hyvin lähelle seitaa, kun taas Sieiddakeädgillä on merkkejä laajemmasta toiminnasta, mikä voi liittyä uhrien siirtämiseen. Sieiddakeädgin maaperäanalyysien tulokset tukevat kaivaustuloksia, Näkkälässä taas toiminta on luultua laaja-alaisempaa. Kirkkopahdalta ei ole vanhoja uhrilöytöjä, joten maaperäanalyysit antavat uuttaa tietoa paikan käytöstä. Uhrien sijoittamista on ohjannut seidan ulkomuoto, lähiympäristön pinnanmuodot ja kasvillisuus. Vanhojen uhrien näkyminen on voinut ohjata uhraajia asettamaan uhrinsa samoille paikoille. Uhrien näkyville asettaminen viittaa siihen, että tietynlaisen uhrin antaminen on ollut tapa korostaa omaa asemaa yhteisössä. Seidat on nähty ihmismäisinä olentoina, joiden tapa hahmottaa ympäröivää tilaa perustuu siten samoihin käsitteisiin kuin ihmisellä; näitä ovat ylä- ja alapuoli, vasen ja oikea puoli, sekä etu- ja takapuoli. Eri puolille on voitu antaa symbolisia merkityksiä, jotka perustuvat ihmisruumiin ominaisuuksiin ja toimintaan. Nämä merkitykset ovat voineet vaikuttaa uhrien asetteluun. Kohteilla vasemman ja oikean puolen välillä ei ole arkeologisesti havaittavia eroja. Näkkälässä uhraaminen sijoittuu kummun päälle, mikä voi liittyä ylä- ja alapuolelle annettuihin merkityksiin. Kirkkopahdalla ja Sieiddakeädgillä uhraaminen tietylle puolelle seitaa voi liittyä siihen, että näitä on pidetty seitojen etupuolina. Vastaavanlaisissa tutkimuksissa näytteenotto olisi hyvä suorittaa ensin laajemmalta alueelta pidemmällä näytteenottovälillä, minkä jälkeen alue rajataan pienemmäksi ja näytteitä otetaan tiheämmin. Seitojen tunnistamiseen näytteitä voidaan ottaa pienemmältä alueelta ja jonkin verran pidemmällä näytteenottovälillä.
|
Page generated in 0.0657 seconds