• Refine Query
  • Source
  • Publication year
  • to
  • Language
  • 11147
  • 2317
  • 2253
  • 1767
  • 1767
  • 1767
  • 1767
  • 1767
  • 1760
  • 1233
  • 1096
  • 511
  • 446
  • 294
  • 249
  • Tagged with
  • 36550
  • 12852
  • 9609
  • 4965
  • 4360
  • 3692
  • 3306
  • 2925
  • 2481
  • 2448
  • 2234
  • 2206
  • 2196
  • 2003
  • 1990
  • About
  • The Global ETD Search service is a free service for researchers to find electronic theses and dissertations. This service is provided by the Networked Digital Library of Theses and Dissertations.
    Our metadata is collected from universities around the world. If you manage a university/consortium/country archive and want to be added, details can be found on the NDLTD website.
241

Kenelle OYS:ssa siirretään trombosyyttejä?

Rönty, S. (Samppa) 02 April 2014 (has links)
Trombosyytit eli verihiutaleet muodostavat olennaisen osan elimistön hyytymisjärjestelmää. Niiden alentunut pitoisuus, trombosytopenia, on yleisin lisääntyneen verenvuototaipumuksen aiheuttaja. Trombosyyttisiirrot ovat trombosytopenian olennaisin hoitomuoto, ja niitä käytetään trombosytopeenisen potilaan verenvuodon ennaltaehkäisemiseksi, hallitsemiseksi ja hoitamiseksi. Tässä havainnoivassa tutkimuksessa kartoitettiin Oulun yliopistollisen sairaalan käytäntöjä trombosyyttisiirtojen suhteen. Tutkimuksen aineistona toimivat kaikki aikavälillä 15.8.–4.9.2013 OYS:ssa annetut trombosyyttisiirrot. Siirtoja oli 58:lle potilaalle yhteensä 118 kappaletta, ja niissä käytettiin 800 yksikköä trombosyyttejä. Siirroista analysoitiin erinäisiä tietoja, kuten siirtopaikka, siirron tyyppi (profylaktinen vai hoidollinen), ja siirtoa edeltävät trombosyytti-, hemoglobiini ja kreatiniinipitoisuudet. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mm. miten trombosyyttisiirtojen käyttö jakautuu eri yksiköiden välillä, kuinka suuri osa siirroista on profylaktisia ja hoidollisia, mitkä ovat trombosyyttisiirtojen indikaatiot, ja minkälaisia trombosyyttien siirtorajoja profylaktisten siirtojen suhteen käytetään. Siirroista valtaosa, 68,6 %, oli profylaktisia, ja niissä kului 61,5 % kaikista aineiston siirretyistä trombosyyttiyksiköistä. Ei-profylaktisia siirtoja oli 28 % siirroista, ja niihin käytettiin 35 % kaikista trombosyyttiyksiköistä. Lisäksi toimenpidettä edeltäviin siirtoihin kului 3,5 % trombosyyttiyksiköistä. Suurin osa siirroista (53,4 %) annettiin sisätautien ja hematologian yksiköissä. 22,9 % siirroista annettiin teho-osastoilla ja 12,7 % siirroista leikkaussaleissa. Loput 11 % siirroista jakautuivat päivystyspoliklinikalla, kirurgisilla vuodeosastoilla ja lastenosastoilla annettuihin siirtoihin. Yleisin trombosyyttisiirtoon johtava sairaus oli akuutti myelooinen leukemia, joka aiheutti 22 % kaikista siirroista. Muut leukemiatyypit, myelooma sekä lymfoomat olivat myös aineistossa yleisiä. Ylipäätään veritauteja ja muita maligniteettejä sairastavat potilaat olivat trombosyyttisiirtoja saaneiden joukossa yleisin potilasryhmä. Toinen merkittävä potilasryhmä oli maksakirroosia ja maksan vajaatoimintaa sairastavat potilaat, joille siirrettiin 17,8 % kaikista aineiston trombosyyteistä. Yleisin siirtoon johtava tekijä tässä potilasryhmässä oli gi-kanavan verenvuoto. Suurimmassa osassa profylaktisia siirtoja käytettiin uusimpaan tutkimustietoon perustuvia siirtorajoja; 8,5 %:ssa siirtoja käytettiin korkeampaa siirtorajaa ilman selvää indikaatiota.
242

Välilevyproteesi vs. etukautta tehtävä kaularangan luudutusleikkaus kaularankakirurgiassa

Jänkälä, M. (Miro) 10 June 2015 (has links)
Tavoite: Tutkielman tavoite on selvittää mitä eroja on välilevyproteesin ja etukautta tehtävän kaularangan luudutusleikkauksen (ACDF = anterior cervical discectomy and fusion) välillä. ACDF on edelleen ”kultainen standardi” oireisen kaularangan välilevyprolapsin kirurgisessa hoidossa ja tutkimusta tehdään laajalti olisiko keinovälilevyleikkaus parempi leikkausvaihtoehto välilevyprolapsin kirurgisessa hoidossa. Tutkimustulokset eivät anna selkeää vastaus kumpi leikkausmuoto olisi parempi välilevyprolapsikirurgiassa. Keinovälilevyleikkauksessa pyritään säilyttämään nikamavälin luonnollinen liike ja näin ehkäisemään viereisten nikamien degeneratiivisia muutoksia. Tutkielman päätavoite on saada selville uusintaleikkauksien esiintyvyys sekä oireiden lieventyminen Oulun yliopistollisessa sairaalassa ACDF- ja keinovälilevyleikatuilla kaularankaprolapsipotilailla. Menetelmät: Tutkielmassa käytiin läpi vuosina 2005–2012 Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) tehdyt välilevyproteesileikkaukset ja verrattiin niitä samalla aikavälillä tehtyihin ACDF-leikkauksiin. Kirjallisuushaku tehtiin PubMed tietokannan avulla. Tutkimusryhmän keinovälilevyleikatut potilaat kuvattiin kineettisellä kuvausmenetelmällä myöhäiskontrollissa. Kontrollikuvista tarkistettiin keinovälilevyn toiminta sekä tarkistettiin viereisten nikamien degeneraatio mittaamalla ylemmän ja alemman nikamavälin korkeus ja arvioitiin uusien luukielekkeiden määrä. Radiologisesti merkittäväksi nikamavälin alenemaksi sovittiin 1,0 millimetrin raja. Verrokkiryhmälle ei järjestetty myöhäiskontrollia vaan niiden seuranta tapahtui retrospektiivisesti potilasasiakirjoista. Tutkimukselle haettiin lupa eettiseltä toimikunnalta. Tulokset: Tutkimusryhmään valikoitui 25 potilasta, joille oli asennettu keinovälilevy kaularankaan. Verrokkiryhmässä oli 289 ACDF-leikattua potilasta. Seuranta-aika tutkimusryhmässä oli viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta ja verrokkiryhmässä neljä vuotta ja kuusi kuukautta. Leikkauksen jälkeen sairaalasta poispääsyajoissa ei ollut eroa ryhmien välillä. Sairausloman pituuksissa ei myöskään ollut eroa ryhmien välillä. Recurrens-hermon halvauksen esiintyvyys oli tutkimusryhmässä 8 % ja verrokkiryhmässä 2 % leikkauksen jälkeisenä päivänä mutta asiaa ei oltu kontrolloitu myöhemmin. Viereisten nikamavälien uusintaleikkausten esiintyvyys tutkimusryhmässä oli 4,0 % viiden vuoden ja kahdeksan kuukauden seuranta-ajalla ja verrokkiryhmässä 2,4 % neljän vuoden ja kuuden kuukauden seuranta-ajalla. Viereisten nikamavälien uusintaleikkauksien ilmaantuvuus vuodessa oli tutkimusryhmässä 0,70 % ja verrokkiryhmässä 0,53 %. Oireet lievittyivät tutkimusryhmässä 88 prosentilla potilaista ja verrokkiryhmässä 94 prosentilla potilaista. Radiologisen seurannan lyhimmäksi seuranta-ajaksi sovimme yhden vuoden ja näin ollen radiologiseen seurantaan valikoitui 16 potilasta 25:stä potilaasta. Radiologinen seuranta-aika oli neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta. Toimivia keinovälilevyjä nähtiin kontrollikuvissa 13 kappaletta. Luutuneita ja toimimattomia keinovälilevyjä oli neljä kappaletta. Radiologisesti todettua merkittävää viereisten nikamavälien degeneraatiota oli kolmella potilaalla. Kontrollikuvissa uusia luukielekemuutoksia nähtiin 11 potilaalla verrattuna heti leikkauksen jälkeisiin otettuihin röntgenkuviin. Radiologisesti todetun viereisen nikamavälin degeneraation ilmaantuvuus oli 3,9 % vuodessa. Johtopäätökset: Tutkielma osoitti että viereisten nikamavälien uusintaleikkausten ilmaantuvuus oli hieman suurempi keinovälileikatussa potilasryhmässä kuin ACDF-potilasryhmässä mutta todennäköisesti ero ei ole tilastollisesti merkittävä (0,17 prosenttiyksikköä). Oireiden lievittyminen oli parempaa ACDF-ryhmässä. Toimivia keinovälilevyjä oli 76 % seurannan päättyessä. Epäsuhta tutkimusryhmän ja verrokkiryhmän potilasmäärissä voi kuitenkin antaa virheellisen kuvan näiden kahden eri leikkausmenetelmän tuloksista. Seuranta-aika oli hieman suurempi tutkimusryhmässä, joten tästäkin voi tulla virhettä tuloksiin. Tutkimustulokset eivät ole yksiselitteisiä kumpi leikkaustapa on parempi kaularangan välilevypullistumien hoidossa. Aihe vaatiikin suurempaa potilasaineistoa ja laajempaa satunnaistettua tutkimusta asian lisäselvittämiseksi.
243

Oulun yliopistollisessa sairaalassa hoidetut HIV-potilaat

Roine, T. (Tiina) 22 August 2016 (has links)
HIV-infektio on maailmanlaajuinen epidemia, jolta Suomikaan ei ole välttynyt. Tehokkaan lääkehoidon kehittymisen myötä aiemmin tappavasta taudista on kuitenkin muodostunut hiljalleen krooninen infektiotauti, joka ei enää merkittävästi vaikuta HIV-positiivisen henkilön elinajan ennusteeseen. Myös lääkehoito on muuttunut merkittävästi vuosien aikana. Lääkehoidon toteuttaminen on muuttunut uusien lääkkeiden myötä helpommaksi ja nykysuosituksissa lääkehoito suositellaan aloitettavaksi jokaiselle HIV-positiiviselle riippumatta hänen taudin vaiheestaan. Oulun yliopistollisessa sairaalassa HIV-potilaita on hoidettu kansainvälisten hoitosuositusten mukaisesti jo lähes 30 vuoden ajan, vuodesta 1987 lähtien. Syventävän tutkielmani aiheena on, millaisia HIV-potilaita OYS:n infektio poliklinikalla on hoidettu ja hoidetaan tälläkin hetkellä, sekä kuinka hyvin heidän hoitonsa on onnistunut ja noudattaako se kansainvälisiä hoitosuosituksia. Tutkimusta varten tehtiin diagnoosihaku vuosille 1983–2015 ja 165 potilasta valikoitui tutkimukseen. Sähköisten ja paperisten potilasasiakirjojen avulla kaikista potilaista kerättiin tietoa sekä tartuntaan että lääkehoitoon liittyen, kuten myös yleisimpiä demografisia tietoja. Lisäksi kerättiin tietoa psyykkisiin sairauksiin, tiettyihin infektiotauteihin, kuolemiin ja AIDS-diagnooseihin liittyen. Keväällä 2015 hoidossa olleista potilaista kerättiin tietoa sen hetkisestä lääkehoidosta ja vasteesta siihen. Potilaista, jotka eivät olleet enää tuolloin seurannassa, pyrittiin selvittämään, minne he olivat siirtyneet jatkohoitoon. Aineiston perusteella OYS:n HIV-potilaat vastaavat demografialtaan Euroopan HIV-potilaita. Mikäli vertailua tehdään Länsi-Euroopan kanssa, niin eroa löytyy esimerkiksi naisten osuudessa HIV-potilaista: Suomessa naisia on suhteessa enemmän kuin Länsi-Euroopassa. Euroopassa ulkomailta saatu tartunta on yleisimmin Afrikasta kun taas Suomeen ulkomailta tuodut tapaukset ovat yleisimmin Aasiasta. Kaiken kaikkiaan yleisin tartuntamaa suomalaisilla OYS:n aineistossa oli kuitenkin Suomi. Kuolemia ja AIDS-diagnooseja aineistossa oli vähän eikä niiden diagnooseista pystynyt juuri vetämään yhtäläisyyksiä muihin maihin. Oulun yliopistollisen sairaalan HIV-potilaiden aineisto on pieni verrattuna maailman HIV/AIDS-keskuksiin. Kuitenkin pienessäkin yksikössä HIV-potilas voi saada suositusten mukaista hyvää hoitoa, siitä OYS:n infektiotautien poliklinikka on todiste: potilailla on suositusten mukainen lääkitys ja CD4-tasoja sekä virusmääriä katsottaessa heidän HIV-infektionsa on hyvässä hallinnassa.
244

Psykoosilta suojaavat tekijät riskiryhmissä

Niemi, A. (Arttu) 11 May 2017 (has links)
Erittäin korkeaan psykoosiin sairastumisen riskiin kuuluvat erityisesti ne nuoret, joiden lähisuvussa esiintyy psykooseja (geneettinen riski) ja joilla itsellään on jo havaittu psykoosin ennakko-oireita eli prodromaalioireita. Tavallisimpia psykoosin ennakko-oireita ovat ahdistuneisuus, mielialaoireet, toimintakyvyn lasku, sosiaalinen eristäytyminen, keskittymis- ja univaikeudet. Suureen psykoosiriskiin kuuluvista henkilöistä psykoosiin sairastuu keskimäärin 22 % ensimmäisen vuoden, 29 % toisen ja 36 % kolmannen vuoden kuluessa. Mielenkiintoista on, onko osalla näistä suuren psykoosiriskin nuorilla, jotka eivät sairastu, jokin suojaava tekijä? Sosiaalinen tuki vaikuttaisi vähentävän negatiivisten oireiden määrää UHR (ultra-high risk for psychosis) vaiheessa ja mahdollisesti vähentämään todennäköisyyttä, että negatiiviset oireet jäisivät pysyviksi myöhemmissä psykoosin vaiheissa. Korkea älykkyysosamäärä, hyvä työmuisti ja kognitiivinen joustavuus vaikuttaisivat toimivan suojaavina tekijöinä ja voivat olla vuorovaikutuksessa psykoosille sairastumisriskiä lisäävien tekijöiden kanssa. Stressitilanteita ja stressin aiheuttajaa pyritään hallitsemaan ongelmakeskeisillä keinoilla, kun taas tunnekeskeisillä keinoilla pyritään hallitsemaan negatiivisia tunnelatauksia. On havaittu, että skitsofreniaa ja masennusta sairastavat käyttävät enemmän tunne- kuin ongelmakeskeisiä hallintakeinoja stressitilanteissa. UHR potilailla todettiin olevan keskimääräisesti heikompi itsetunto. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella onko älykkyys suojaava tekijä korkean psykoosi riskin ryhmässä. Tutkimusohjelman aineistona käytettiin Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneistä lapsista (runsaat 12 000 henkilöä) koko heidän elinaikanaan sikiökaudesta aikuisuuteen kerätty tieto yksilöiden terveydentilasta ja elinoloista. Kohortin jäsenistä on kerättyä tietoa myös koulumenestyksestä peruskoulussa sekä psykiatrisesta sairaushistoriasta. Tulosten perusteella tutkimuksessa saatiin viitteitä, että fysiikan arvosanojen suhteen arvosanan 9–10 saaneilla geneettisen psykoosi riskin henkilöillä olisi pienempi riski sairastua psykoosiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että älykkyydellä voi olla psykoosilta suojaava vaikutus riskiryhmissä.
245

Aitiopaineyhtymää ennustavat tekijät säärimurtumien yhteydessä

Kähkönen, J. (Joonas) 30 August 2017 (has links)
Aitiopaineoireyhtymä on harvinainen säärimurtumiin liittyvä komplikaatio. Aitiopaineoireyhtymässä säären lihasaitioiden turvotus aiheuttaa hapenpuutteen alaraajaan. Jalan pelastamiseksi tärkeää on tilan varhainen tunnistaminen ja kiireellinen leikkaushoito. Tämä tutkimus on retrospektiivinen tapaus-verrokkitutkimus Oulun Yliopistollisessa Sairaalassa hoidetuista säärimurtumapotilaista. Tutkimusaineistoksi kerättiin sairaalassa vuosina 2000–2010 sekä 2014–2016 säärimurtuman vuoksi hoidetut potilaat, joilla todettiin hoitojakson aikana aitiopaineoireyhtymä (n = 55). Vertailuaineistoksi valittiin kaikki vuosina 2014–2016 sairaalassa sääriluun varren murtuman vuoksi hoidetut potilaat, joilla ei todettu aitiopaineoireyhtymää (n = 90). Tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa aitiopaineoireyhtymälle altistavia tekijöitä. Erityispiirteenä tutkimuksessa on murtuman korjausleikkauksen aikaisten sekä anestesiologisten tekijöiden tarkkailu. Tutkimushypoteesina oli, että leikkauksen aikainen hypotensio altistaisi potilaita aitiopaineoireyhtymälle. Tutkimusaineistoa varten hoitoa saaneiden potilaiden potilaskertomus käytiin läpi tapahtuma- ja esitietojen osalta. Leikkauksen aikaiset tapahtumat selvitettiin potilaiden anestesiakertomuksesta. Aitiopaineoireyhtymän saaneiden ja verrokkien ominaisuuksien vertailussa käytettiin tilastollista analyysiä, jolla selvitettiin ryhmien välisten jakaumaerojen merkityksellisyyttä. Tutkimuksen perusteella aitiopaineoireyhtymälle altistavat nuori ikä, miessukupuoli sekä korkeaenerginen vamma. Aitiopaineoireyhtymän saaneet potilaat olivat leikkaussalissa saaneet huomattavasti kevyempää verenpaineiden tukihoitoa. He saivat kuitenkin enemmän suonensisäistä nestehoitoa sekä punasolusiirtoja, mutta toisaalta leikkausvuotokin oli runsaampaa. Aitiopaineoireyhtymän kehittyminen lisäsi potilaiden kipulääkkeen tarvetta leikkauksen jälkeisinä päivinä. Lisäksi potilaiden sairaalahoitojaksot olivat pidempiä.
246

Lääketieteellisen tiedekunnan opetussuunnitelman kehittäminen:opiskelijoiden näkemyksiä

Kuismin, M. (Mari) 12 September 2017 (has links)
Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että lääketieteen opetussuunnitelma koetaan usein hyvin tiiviinä ja kuormittavana. Lääketieteen opiskelijat ovat opinnoissaan kuitenkin erittäin syväsuuntautuneita. Opiskelijoita motivoi henkilökohtainen kiinnostus valitsemaansa alaan sekä halu kehittää itseään. Viime vuosikymmeninä lääketieteen opetuksen opetusmetodit ja niiden tehokkuus ovat olleet tutkimuksen kohteena. Opetuksen perusrunko on pitkään koostunut luento-opetuksesta, jonka vaikuttavuutta on alettu kyseenalaistaa. Opiskelijamääriä on lisätty, mikä luo haasteita laadukkaan koulutuksen järjestämiseen. Tästä syystä myös opiskelumetodien merkitys korostuu entisestään. Tutkimuksissa on havaittu, että opetusmetodit vaikuttavat opiskelijan omaksuman oppimisstrategian valintaan ja oppimiseen. Käytännönläheisten opetusmetodien käyttö lisää syväoppimista ja auttaa lääketieteen opiskelijoita yhdistämään opittua teoriatietoa lääkärin käytännön työhön. Tulevaisuudessa esimerkiksi opetuksen hajautuksen lisääminen yliopistosairaaloiden ulkopuolelle ja digitaalisten oppimisympäristöjen laajempi käyttö voivat auttaa laadukkaan opetuksen järjestämisessä. Oulun lääketieteellisen koulutuksen opetussuunnitelmaa uudistetaan. Opiskelijoiden mielipiteitä nykyisen opetussuunnitelman hyvistä ja huonoista puolista kerättiin opetussuunnitelman uudistuksen tueksi. Tutkimus toteutettiin avoimena kuuden kohdan kyselytutkimuksena Oulun lääketieteellisessä tiedekunnassa keväällä 2016. Kysely suoritettiin viidennen lukuvuoden opiskelijoille OSCE -tentin yhteydessä. Kyselyyn vastasi 104 yleisen lääketieteen opiskelijaa, joista 94 opiskelijan vastaukset huomioitiin tutkimuksessa. Tutkimuksesta jätettiin pois sellaisten opiskelijoiden vastaukset, jotka olivat aloittaneet opintonsa aiemman opetussuunnitelman mukaisesti. Kyselytutkimuksessa selvisi, että pääosin nykyistä opetussuunnitelmaa ja opetuksen laatua on pidetty hyvänä. Eniten positiivista palautetta saivat kurssit, joilla potilaskontakteja oli eniten ja joiden ryhmäopetukset oli järjestetty tehokkaasti ja motivoivasti. Kuitenkin suuri osa opiskelijoista, koki, että jotakin oleellista on jäänyt myös oppimatta. Palautteissa korostui liian vähäinen käytännön taitojen opetus useilla eri erikoisaloilla. Opetusta on myös pidetty liian erikoissairaanhoitopainotteisena, jolloin yleislääkärin kannalta merkittävämpiä taitoja on opetettu liian vähän. Pienryhmäopetukset ovat suosituin opetusmuoto. Koska pienryhmäopetusta on mahdollista järjestää rajoitetusti, sen sisältöön ja vaikuttavuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Jatkossa myös muiden opetusmetodien merkitys korostuu. Potilaskontaktien lisäämiseksi mahdollisuutta hajautetun perusopetuksen lisäämiseen ja terveyskeskusharjoittelun pidentämiseen voisi pohtia. Myös teknologian tarjoamia mahdollisuuksia tulisi aktiivisemmin hyödyntää.
247

Opioidikorvaushoitoon tuleva potilas osastolla 78 syksystä 2009 kevääseen 2011:päihteet, lääkkeet, komorbidit häiriöt ja hoidon tehoavuus

Annila, R. (Riikka) 24 February 2015 (has links)
Tutkimuksessa seurattiin OYS:n psykiatrian klinikan osastolla 78 opioidikorvaushoidon aloittaneita potilaita. Tutkimuksessa olivat mukana ajalla 2009–2011 korvaushoidossa olleet potilaat. Potilaat olivat Oulun ympäristökunnista: Pudasjärveltä, Kempeleestä, Oulunsalosta, Haukiputaalta, Muhokselta, Iistä, Kemistä, Kuusamosta, Taivalkoskelta, Kiimingistä ja Torniosta. Tavoitteena oli selvittää korvaushoidossa olevien potilaiden taustoja, lääkitystä, psyykkistä komorbiditeettia sekä hoidon vaikuttavuutta. Kuten aiemmissakin tutkimuksissa (Vorma ym. 2009) on selvinnyt, näyttää opioidikorvaushoitopotilailla useimmiten olevan psyykkistä komorbiditeettia, erityisesti persoonallisuushäiriöitä. Suomessa tähän verrattavia tutkimuksia opioidikorvaushoitopotilaista ovat tehneet Vorma ym. (2005 ja 2010) HYKS:n päihdepsykiatrian yksiköstä sekä Veide ym. (2007) TAYS:n päihdeklinikasta. Myös TYKS:n addiktioklinikan toiminnasta on kirjoitettu artikkeli (Mikkonen ym. 2008). Tässä tutkimuksessa saadut tulokset ovat vastaavanlaisia. Tutkimuksessa tarkasteltiin PPSHP:n toteuttamia Oulun ympäristökunnissa asuvien korvaushoitopotilaiden hoitoja sekä potilaiden taustoja keväällä 2012. Korvaushoito alueella perustuu OYS:n psykiatrian poliklinikalta ohjattuihin peruskuntien joustaviin moniammatillisiin tiimeihin, joissa terveydenhuollon lääkkeenjakelu, käytön valvonta ja psyykkinen hoito on yhdistetty sosiaaliseen auttamiseen asumisessa, koulutuksessa, työllistämisessä ja lastensuojelussa. Koska lähes kaikilla opioidikorvaushoitoon tulevilla potilailla on taustalla kaksoisdiagnoosi, tuo se lisähaastetta hoidon toteutukseen. Kaksoisdiagnoosipotilailla hoitotulokset ovat huonompia kuin vain yhden häiriön omaavilla, eivätkä hoitomallitkaan ole kaksoisdiagnoosipotilaille optimaalisia. Tulokset osoittavat vaikeimminkin häiriintyneiden päihdepsykiatristen potilaiden olevan autettavissa nykyisillä resursseilla tuottaviksi veronmaksajiksi. Tutkimus voi toimia laajemminkin mallina erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon voimavarojen yhdistämisessä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyön kehittämisessä Mieli 2009 -suunnitelman mukaisesti.
248

Tarvitsevatko kurkkupaisepotilaat rutiinikontrolleja?

Heikkinen, N. (Niko) 24 March 2017 (has links)
Kurkkupaiseen esiintyvyys on 37/100 000. Kurkkupaise muodostuu nielurisatulehduksen komplikaationa tai weberin rauhasten tulehduksen pohjalta. Diagnoosi on kliininen eikä tavallisesti kuvantamisia tarvitse tehdä. Tyypillisiä oireita ovat toispuoleinen kurkkukipu, nielemisvaikeus, osittainen tai täydellinen leukalukko, paiseenpuoleisen korvan kipu ja epäselvä, puuromainen puhe. Hoito koostuu normaalisti paiseontelon kirurgisesta tyhjennyksestä, antibioottihoidosta sekä riittävästä kivunhoidosta. Oulun yliopistosairaalassa käytäntönä on aukaista kurkkupaiseontelo uudelleen 1–2 päivän kuluttua paiseen tyhjennyksestä. Kurkkupaiseen hoitoon ei ole yleisiä hoitosuosituksia, jonka vuoksi hoitokäytännöt voivat vaihdella. Tutkimuksessamme halusimme selvittää, tarvitseeko rutiininomaista paiseen uudelleenavausta tehdä. Vastaanottokäynnillä potilaita ohjeistettiin ottamaan yhteyttä, mikäli oireet eivät helpottaneet kahdessa päivässä tai hankaloituivat. Potilaille soitettiin kahden viikon ja kolmen kuukauden kuluttua hoidon aloituksesta. Tutkimuksen 31:stä potilaasta kahden viikon aikana yhdeksän (29 %) hakeutui uudelleen vastaanotolle ja neljällä (13 %) todettiin uusiutunut kurkkupaise. Kolmen kuukauden seurannassa todettiin yksi uusi paise kahden viikon jälkeen. Nielurisaleikkaus tehtiin viidelle (16 %) potilaalle, joista yksi tehtiin infektion aikaisesti. Kolmen kuukauden seurannassa vakavia komplikaatioita ei tullut esille. Keskimääräinen kurkkuperäisten oireiden kesto paiseen avauksen jälkeen oli 4,4 vrk. Aikaisemman tutkimusnäytön ja tutkimuksemme perusteella vaikuttaa siltä, että perusterveet kurkkupaisepotilaat eivät tarvitse rutiininomaista uudelleen avaamista ja heidät voidaan turvallisesti hoitaa avohoidossa, kun heitä opastetaan tarvittaessa hakeutumaan uudelleen vastaanotolle.
249

Hätäsektioindikaatiot ja hätäsektiolla syntyneiden lasten syntymä-pH Oulun yliopistollisessa sairaalassa ennen ja jälkeen laktaattimittauksen käyttöönoton vuosina 2012 ja 2015

Laakso, M. (Maaret) 04 April 2017 (has links)
Noin 1–2 prosenttia synnytyksistä tapahtuu hätäsektiolla. Alatiesynnytykseen verrattuna sektio on riskialttiimpi tapa synnyttää, ja hätäsektiossa riskit ovat vielä suunniteltua tai kiireellistä sektiotakin suuremmat. Hätäsektiopäätöksestä lapsen syntymään ei saisi kulua yli kymmentä minuuttia. Indikaatioita hätäsektiolle ovat äidin tai sikiön hätätilanteet. Sikiön päästä otettavasta mikroverinäytteestä analysoidusta pH:sta tai laktaatista voidaan arvioida sikiön hapetustilannetta. Laktaatti voidaan mitata pienemmästä määrästä verta kuin pH, ja laktaattimittaus on vieritutkimus toisin kuin pH:n analysoiminen. Laktaattimittauksen toimenpideraja vaihtelee sairaaloiden välillä. Oulun yliopistollisessa sairaalassa laktaattimittaus on otettu käyttöön toukokuussa 2013. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ovatko hätäsektioiden indikaatiot ja hätäsektiolla syntyneiden lasten syntymä-pH:t muuttuneet laktaattimittauksen käyttöönoton jälkeen, kun välittömän synnytyksen raja-arvona on käytetty laktaattipitoisuutta 4.8 mmol/l. Lisäksi tavoitteena oli selvittää kuinka suuri osuus hätäsektiopäätöksistä syntyi mikroverinäytteen laktaattimäärityksen perusteella ja poikkesivatko laktaattimittauksen perusteella hätäsektiolla syntyneiden lasten syntymä-pH:t muilla perustein hätäsektoitujen lasten syntymä-pH:ista. Tutkimuksessa ei havaittu eroa mikroverinäytteen pH:n ja laktaatin perusteella hätäsektoitujen lasten välillä syntymä-pH:ssa tai -emäsylimäärässä. Hätäsektioindikaatioissa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa vuosien 2012 ja 2015 välillä.
250

Neoadjuvanttihoito epiteliaalisessa munasarjasyövässä

Niemelä, L. (Linda) 16 May 2017 (has links)
Valtaosa munasarjasyövistä todetaan vasta levinneessä vaiheessa. Taudin ennuste on pääosin huono. Histopatologisesti tauti on monimuotoinen, mutta epiteliaaliset munasarjakasvaimet ovat selvästi suurin alaryhmä. Taudin levinneisyysluokitus perustuu leikkaukseen ja sen yhteydessä otettuihin näytteisiin. Munasarjasyövän oireet ovat monimuotoisia ja tauti voi olla pitkään oireetonkin. Diagnostiikka perustuu kliiniseen statustutkimukseen, kuvantamiseen sekä kasvainmerkkiaineisiin. Epiteliaalisen munasarjasyövän tärkein hoitomuoto on leikkaus. Standardihoito on jo pitkään ollut sytoreduktiivinen leikkaus ja sen jälkeinen liitännäissolunsalpaajahoito. Uudempi hoitomuoto levinneeseen epiteliaaliseen munasarjasyöpään on neoadjuvanttihoito ja sen jälkeinen intervallileikkaus. Näyttö neoadjuvanttihoidon hyödyistä on vielä epävarmaa. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena oli retrospektiivisesti verrata neoadjuvanttihoitoa munasarjasyövän standardihoitoon. Tutkimusaineisto koostui Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2010–2013 diagnosoiduista levinneistä epiteliaalisista munasarjasyövistä. Lopulliseen aineistoon valikoitui 21 neoadjuvanttihoidettua potilasta ja heille 76 verrokkia. Tutkimuksessa ei löydetty eroja neoadjuvanttihoidettujen ja verrokkipotilaiden kokonaiselossaoloajassa tai etenemisvapaassa elinajassa. Myöskään leikkaushoitojen tuloksissa ei ilmennyt tilastollisesti merkitseviä eroja eri hoitomuotojen välillä. Tutkimuksen perusteella neoadjuvanttihoito on mahdollinen hoitomuoto levinnyttä munasarjasyöpää sairastavilla.

Page generated in 0.0502 seconds