Abstract Mortuary rituals express and cope with disorder brought about by a member's death in the community. The autonomous connection of the deceased with the community is disrupted through mortuary rituals. In many cultures the subsequent contacts with the realm of the dead are maintained in formalized practices, sometimes including or referring to objects or patterns that can be traced in the archaeological record. In this study it is asked, if the Bronze Age and Iron Age burial cairns (1200 BC - AD 1000) in the SW archipelago of Finland might be interpreted as monuments establishing a link between the landscape and the religious context of symbolic meanings, thus making it meaningful to examine the spatial references of grave sites. The field studies include excavations, surveys, boulder analyses, and weathering studies. The number of cairns in the area is 444. Examination of samples of boulders suggested that the stones were usually collected from the adjacent terrain. The Schmidt hammer technique was applied to measure the weathering differences between basal and lateral surfaces, and possible secondary interference. The chronology of the archipelago cairns is based on previous studies related to general chronological characteristics and datings of archipelago graves. Using discriminant analysis, the size of the cairn, the convexity of the surface at the grave site, and the topography of the terrain were identified as the variables most related to the differences between Group P, having a Bronze Age character (147 cairns), from Group R of Iron Age character (218 cairns). Two models representing the shorelines of 500 BC and AD 1000 were reconstructed using a digital elevation model (DEM). Monte Carlo-testing was applied when the visible areas around grave sites were compared to reference sets in four subareas. The grave sites in Group P were often directed towards the land, whereas the grave sites in Group R were typically directed towards the sea. The difference might be related to differences in subsistence strategies. The cairns represented a conservative burial custom that belonged to local communities in maritime and northern areas, as opposed to the southern agricultural environments. / Tiivistelmä Vainajan omaehtoinen yhteys elävien yhteisöön katkeaa vasta yhteisöllisen kuolemanrituaalin lopullisesti päätyttyä. Monissa kulttuureissa kuolemanrituaalin jälkeiset yhteydet vainajaan kiteytyvät muodollisiksi käytännöiksi, jotka voivat tulla arkeologisesti näkyviin aineellisissa jäännöksissä tai luonnonmaiseman paikkojen, tilojen ja elementtien suhteissa. Työssä tarkastellaan, ovatko Turunmaan saariston pronssikauden ja rautakauden hautarauniot (1200 e.Kr. - 1000 j.Kr.) tulkittavissa monumenteiksi, jotka yhdistivät maiseman symbolisten merkitysten uskomukselliseen kontekstiin. Kenttätutkimuksiin kuuluu kaivauksia, inventointi, lohkaretutkimuksia ja rapautumismittauksia. Hautoja on 444. Lohkaretutkimukset osoittivat kivien tulleen kerätyiksi hautapaikkojen läheisyydestä. Tapaustutkielmissa kiveyksen basaali- ja lateraalipintojen välistä rapautumiseroa ja sekundaarisia vaurioita tutkittiin kimmovasaramittauksin. Hautaraunioiden kronologia perustuu aikaisempiin tutkimuksiin kronologisista tunnusmerkeistä sekä saariston ajoitettuihin hautoihin. Erotteluanalyysissa kiveyksen laajuus, hautapaikan maanpinnan kuperuus ja hautapaikan suhde ympäröiviin huippuihin osoittautuivat muuttujiksi, jotka selvimmin jakavat aineiston pronssikauden tyypin P-ryhmään (147 hautaa) ja rautakauden tyypin R-ryhmään (218 hautaa). Numeerisesta korkeusmallista laskettiin kaksi maastomallia, jotka vastaavat rannansiirtymisen kehitysvaihetta 500 e.Kr. (P-ryhmä) ja 1000 j.Kr. (R-ryhmä). Hautapaikoilta näkyvissä olleita alueita verrattiin satunnaisesti valittuihin verrokkipaikkoihin Monte Carlo -testauksen avulla. Merkittävin ero oli, että P-ryhmän hautapaikat olivat tyypillisesti suuntautuneet merta ja R-ryhmän hautapaikat maata kohti. Ero liittynee toimeentuloon latautuneisiin odotuksiin ja epävarmuuksiin. Hautarauniot merkitsevät konservatiivista hautaustapaa, joka kuului enemmän mereisten ja pohjoisten paikallisyhteisöjen kuin agraarisen ja eteläisen asutuksen piiriin.