Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Suomen ulkopoliittisen johdon, eli ulkoasiainministeriön ja tasavallan presidentin suhtautuminen Kiinan kevään 1989 suurmielenosoituksiin, jotka keskittyivät Pekingin Tiananmenin aukiolle. Mielenosoitukset tukahdutettiin Kansan vapautusarmeijan toimesta väkivaltaisesti kesäkuun 3. ja 4. päivän välisenä yönä. Kun useat muut länsimaat tuomitsivat tapahtuneen ja asettivat sen johdosta Kiinalle erinäisiä sanktioita, Suomi oli päinvastoin ensimmäinen länsimaa, joka suoritti Kiinaan virallisen, korkean tason ministerivierailun. Tässä tutkielmassa selvitetään Suomen ulkopoliittisen johdon perusteluja toimilleen sekä pyritään selvittämään Suomen suhtautumista Kiinaan 1980-luvun lopulla. Tutkimuksessani tärkeimpinä lähteinä toimivat Suomen ulkoasiainministeriön arkiston 25 vuoden ajaksi salaisiksi luokitellut asiakirjat sekä tasavallan presidentin kanslian asiakirjat. Erityishuomion saavat Pekingin suurlähetystön paikan päältä lähettämät raportit, muistiot ja salasähkeet. Ensimmäiseksi tutkin Suomen ja Kiinan kahdenvälisten suhteiden kehittymistä 1980-luvulla sekä niihin liittyneitä ongelmia ja tavoitteita suomalaisten kannalta. Tarkastelen, kuinka suomalaiset seurasivat Kiinassa vallinneita poliittisen johdon sisäisiä kiistoja sekä vuosikymmenen loppua kohden laajalle levinnyttä yhteiskunnallista tyytymättömyyttä etenkin opiskelijoiden keskuudessa. Toiseksi selvitän, kuinka Pekingin suurlähetystö raportoi ulkoasiainministeriölle ja tasavallan presidentille Kiinan tilanteesta vuoden 1989 opiskelijamielenosoitusten huippukohdan, huhtikuun 15. ja kesäkuun 4. päivän välisenä aikana. Tutkin, millaisena tilanne nähtiin, millaiseksi jatkokehitys arvioitiin ja millaisia toimintasuosituksia annettiin sekä mielenosoitusten aikana että niiden väkivaltaisuuksiin päätyneen lopun jälkeen. Kolmanneksi pyrin arvioimaan Suomen johdon päätöksentekoa Kiinan-politiikan suhteen mielenosoitusten jälkeen. Selvitän, millä tavalla Suomi päätti toimia erityisesti Kiinan kansantasavallan 40-vuotisjuhlallisuuksien edustuksen sekä ulkomaankauppaministeri Salolaisen virkamatkan suhteen. Kokonaisuutena Suomi noudatti Koiviston johdolla ja suurlähetystön avustamana samaa poliittista linjaa, kuin se oli aiemmin noudattanut suhteissaan Neuvostoliittoon. Suomi pidättäytyi johdonmukaisesti poliittisia erimielisyyksiä aiheuttavista toimista, keskittyen molemminpuolisesti hyödyttävään kaupalliseen toimintaan. Tutkitun aineiston perusteella ihmisoikeusasiat tai mediajulkisuuden hallinta eivät olleet tavoitteina erityisen merkittäviä. Suomi noudatti aiemman toimintatapansa mukaisesta itsenäisyyttään korostanutta poliittista linjaa, jonka puitteissa pyrittiin edistämään sekä omia että Kiinan etuja tukemalla Kiinan talouskasvua, vakautta ja pitkän aikavälin kehittymistä käytännönläheisellä, taloudellista yhteistyötä korostaneella toiminnalla.

Tutkimus käsittelee amerikkalaisen arkistoprofession syntyä ja jakautumista vuosien 1935–1956 välisenä aikana. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitkä tekijät vaikuttivat arkistonhoitajan ammatin itsenäistymiseen historioitsijan ammatista 1930-luvulla. Se pyrkii myös vastaamaan kysymykseen miksi arkistoprofessio jakautui jo kahdessa vuosikymmenessä uudestaan archivistien ja records managereiden ammattikuntiin. Tutkittavaa ilmiötä tarkastellaan professionalismi-tutkimuksen perspektiivistä, jossa määritellään erilaisia ammatteja yhdistäviä ja niitä hajauttavia tekijöitä. Tutkimuksen aineisto koostuu pääosin amerikkalaisesta arkistoalan kirjallisuudesta sekä sen arkistoalan suurimman ammattijärjestön (The Society of American Archivists) lehdestä The American Archivistista. Keskeisimmät tekijät, jotka vaikuttivat arkistonhoitajan itsenäistymiseen historioitsijan professiosta, olivat ammatille keskeisten instituutioiden kuten Kansallisarkiston sekä arkistonhoitajien ammattiliiton perustaminen 1930-luvulla. Yhdysvaltain hallinto panosti 1930–1940 -luvuilla merkittävästi asiakirjahallinnollisiin toimenpiteisiin johtuen Suuren laman ja toisen maailmansodan aiheuttamasta asiakirjatulvasta. Nämä tekijät synnyttivät Yhdysvaltoihin uuden profession, joka erosi merkittävästi historioitsijan ammatista. Arkistoyhteisö identifioitui vielä kuitenkin pääosin historioitsijoihin, mikä oli ristiriidassa sen uuden asiakirjahallinnollisen roolin kanssa. Arkistoyhteisö jakautui kahteen ammatin eri roolia korostavaan blokkiin. Arkistonhoitajan professionalismin kannalta keskeiset instituutiot kuten arkistoalan koulutus, tutkimus ja sen ammattijärjestö eivät olleet kuitenkaan ehtineet vielä kehittyä tarpeeksi. Ammatti ei pystynytkään sisäistämään alan ristiriitaisia suuntauksia ja jakautui kahtia asiakirja-alan modernia ja sen historiallista aspektia palveleviin professioihin. Professionalististen tekijöiden lisäksi jakautumiseen vaikuttivat ainutlaatuinen amerikkalainen arkistoteoria ja sen asiankäsittelyjärjestelmä, jotka mahdollistivat kahden erillisen asiakirja-ammatin muodostumisen Yhdysvaltoihin.

Tutkielmassa selvitetään sitä, miten skottilainen filosofi ja poliitikko James Mackintosh (1765–1832) käytti kirjallisessa tuotannossaan ”revolution”-termiä. Tutkimuskohteena on erityisesti ”revolution”-termin käyttö poliittisissa yhteyksissä, mutta myös termin käytöt muissa yhteyksissä on tutkielmassa huomioitu. Lisäksi tutkielmassa kiinnitetään huomiota ”revolution”-termin kanssa samassa semanttisessa kentässä esiintyneisiin termeihin. Tutkielma on semasiologista tutkimusta, jossa pyritään selvittämään yhden termin mahdollisia merkityksiä. Metodeiltaan tutkielma on lähellä käsitehistoriallista tutkimusta. Tutkielman lähdeaineiston muodostaa koko Mackintoshin julkaistu tuotanto, jota on täydennetty Mackintoshin elämänkertaan liitetyillä katkelmilla hänen kirjeistään ja päiväkirjastaan. ”Revolution”-termin käyttöön liittyvästä tutkimuksesta on erotettavissa kaksi keskeistä tulkintaa. Varhaisemman tulkinnan mukaan ”revolution” tarkoitti aina Ranskan suuren vallankumoukseen asti poliittisissa yhteyksissä ennen kaikkea paluuta takaisin johonkin aiemmin vallinneeseen tilanteeseen. Tämä tulkinta, jota muun muassa Hannah Arendtin tuki, on ollut vallitseva 1990-luvulle asti. Myöhäisempi tulkinta puolestaan korostaa sitä, että ”revolution”-termin merkityksessä olennaisempaa oli jo 1600-luvun lopulta lähtien sen merkitys suurena muutoksena, eikä niinkään ensisijaisesti paluuna minnekään. Tätä tulkintaa puolestaan ovat tukeneet muun muassa historioitsijat Ilan Rachum ja Keith Michael Baker. ”Revolution”-termin kuvaaman muutoksen laadun lisäksi tutkielmassa selvitetään sitä, minkälaisen moraalisen arvottamisen tuo termi sai Mackintoshin teoksissa. Huomiota kiinnitetään myös siihen, näkyykö Mackintoshin teoksissa Bakerin esittämä väite siitä, että ”revolution”-termi muuttui Ranskan vallankumouksen yhteydessä tarkoittamaan itse poliittisen muutoksen lisäksi myös poliittista prosessia, jossa muutos tapahtui. Tutkielmassa seurataan Mackintoshin ajattelun muutosta skottilaisen filosofian ja commonwealth-miesten aatteiden kyllästämästä ajattelusta kohti englantilaista whigismiä. Tähän ajattelun muutokseen vaikutti suuresti varsinkin Edmund Burken (1729–1797) teokset ja Ranskan suuren vallankumouksen väkivaltaistuminen vuodesta 1792 eteenpäin. Tutkielmassa peilataan tätä aatteellista, poliittista ja historiakäsitykseen liittyvää kontekstia Mackintoshin ”revolution”-termin käyttöön. Tutkielmassa esitetään, että Mackintoshin ”revolution”-termin käytössä ei tapahtunut suurta muutosta aikavälillä 1788–1832. Mackintosh käytti läpi tuotantonsa ”revolution”-termiä sekä takaisinpäin menevästä muutoksesta, että edistykseen liittyneestä muutoksesta. Suurin poikkeus oli hänen tunnetuin teoksensa Vindiciæ Gallicæ, jossa termin merkitys oli erityisen läheisessä yhteydessä edistykseen. Vuosien 1792–1811 välillä, jolloin hänen ajattelunsa läheni Burken ajattelua, ”revolution” -termin negatiiviset ja taaksepäin menemiseen liittyvät konnotaatiot lisääntyivät. Tämä muutos oli olennaisesti liitoksissa siihen, että Mackintosh menetti tuolloin uskonsa ihmiskunnan mahdollisuuksiin luoda toimiva poliittinen järjestelmä pelkän järjen avulla. Varsinkin hänen toimiessaan Intiassa tuomarina vuosien 1804–1811 välillä, olivat ”revolutionin” sykliset implikaatiot erityisen korostuneita. Mackintoshin palattua Isoon-Britanniaan ”revolution”-termin merkitys edistykseen liittyvänä terminä puolestaan jälleen lisääntyi, varsinkin yhteiskunnallisen muutoksen yhteydessä. Tutkielmassa väitetään myös, että Mackintoshin teoksissa on nähtävillä Bakerin edellä mainitun väitteen mukainen muutos ”revolution”-termin merkityksessä viimeistään 1810–1820-lukujen vaihteessa.

Tutkielmani aiheena on yhdysvaltalaisen psykologin Julian Jaynesin vuonna 1976 ilmestynyt tietoisuuden alkuperää käsittelevä kirja The Origin of Consciousness in the Breakdown of the Bicameral Mind. Kirjan sisältämän kaksikamarisen mielen teorian mukaan ihmiskunnan tietoisuus on kehittynyt vain noin tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua kielen kehittymiseen liittyvien prosessien välityksellä. Jaynesin mukaan ennen tietoisuuden kehittymistä ihmisaivot olivat järjestäytyneet kaksikamarisesti niin, että oikea aivopuolisko tuotti äänihallusinaatioita vasempaan aivopuoliskoon. Hallusinaatiot tulkittiin jumalten ja hallitsijoiden toimintakäskyiksi ja ne tuottivat kaiken ihmiskäyttäytymisen ennen subjektiivisen tietoisuuden kehittymistä. Jaynes käytti teoriansa tukena todistusaineistoa muun muassa arkeologian, biologian, kielitieteen, filosofian, historian, psykologian, neurotieteen ja antropologian aloilta. Tutkielmani selvittää millä tavalla Jaynesin kirja on otettu vastaan akateemisessa maailmassa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Tutkimusmenetelmäni on reseptiohistoriallinen ja tutkin vastaanottoa sekä ihmistieteiden että luonnontieteiden sisällä. Tarkastelun kohteena on erityisesti filosofien, psykologien ja neurotieteilijöiden tuottama keskustelu Jaynesin teoriasta. Lähdeaineistona työssä on käytetty pääasiassa teoriaa jollakin tavalla koskettavia tieteellisiä artikkeleita ja kirjoja. Jaynesin kirja pitää sisällään useita spekulatiivisia ideoita ja se on kohdannut runsaasti kritiikkiä eri tieteenalojen piirissä. Osa kritiikistä on suoraa tulosta siitä, että jotkut Jaynesin kriitikot eivät ole täysin ymmärtäneet, mitä Jaynes tarkoitti kirjassaan tietoisuudella ja sen puuttumisella. Täten osa kirjaan liittyvästä keskustelusta on mennyt sen varsinaisten pääargumenttien ohi, koska kirjan kirjoittajalla ja sen vastaanottajilla ei ole ollut yksimielisyyttä siitä, mitä ”tietoisuus”-käsitteellä tarkalleen tarkoitetaan. Tutkielmani eräs keskeinen tutkimustulos kertoo, miten teknologinen kehitys on suoraan vaikuttanut tieteellisen diskurssin muodostumiseen. Neurotieteilijät suhtautuivat aluksi teoriaan hyvin kriittisesti, mutta 2000-luvulle tultaessa tehokkaammat aivokuvantamismenetelmät antoivat tukea sen joillekin hypoteeseille, jonka seurauksena keskustelu teoriasta lisääntyi ja muuttui positiivisemmaksi neurotieteilijöiden keskuudessa. Empiirisen tieteen tuloksista yleisesti ottaen vähemmän kiinnostuneiden filosofien piirissä keskustelu Jaynesin teoriasta on nykyisin kuihtunut lähes olemattomiin. Tällä hetkellä tietoisuuden tutkimus nauttii suurta suosiota monilla eri tieteenaloilla ja tähän liittyen koin hedelmälliseksi tutkia monitieteellistä teoriaa, joka tarjoaa poikkeavan näkemyksen tietoisuuden syntyongelman selvittämiseen. Jatkotutkimuksen osalta tulisi perehtyä tarkemmin ainakin kirjan vastaanottoon uskontotieteen, kielitieteen, historian ja biologian sisällä. Tätä kautta voisi ymmärtää vielä syvällisemmin, miksi Jaynesin teoria on koettu niin kiistanalaiseksi.

No description available.

No description available.

No description available.

No description available.

No description available.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee taloustieteilijä John Kenneth Galbraithin talous- ja yhteiskunta-ajattelua 1950–1970-lukujen Yhdysvalloissa. Galbraith tuli tunnetuksi kansanomaisesta tyylistään tuottaa tieteellistä tekstiä. Hänen tunnetuimmat teoksensa The Affluent Society ja The New Industrial State nousivat kirjakauppojen myyntilistojen kärkipaikoille. Tuotannossaan Galbraith tutki muun muassa kuluttamista ja yritysten vaikutusta yhteiskunnallisiin asenteisiin. Ehkä tunnetuin hänen esille tuomistaan taloustieteen konsepteista oli teknostruktuuri. Modernissa suuryrityksessä valtaa piti korkeakoulutettujen asiantuntijoiden ryhmittymä, joka omilla yrityksen toimia koskevilla päätöksillä vaikutti yhteiskuntaan. Teknostruktuurin vaikutus ulottui Galbraithin ajattelussa muun muassa kuluttamiseen, kansalaiskuvaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Tutkielma rakentuu seuraavien kolmen päätutkimuskysymyksen ympärille: Mitä olivat sovinnaisen viisauden teoria ja teknostruktuuri? Mitä vaikutuksia teknostruktuurilla oli yhteiskuntaan ja politiikkaan? Mitä vaikutuksia teknostruktuurilla oli kansalaisuuteen ja kuluttajuuteen? Lisäksi pääkysymysten ohella tutkin, mistä Galbraith oli saanut vaikutteita teoksissa esiintyvälle ajattelulleen. Tutkielman päälähteinä ovat Galbraithin teokset The Affluent Society, The New Industrial State ja Economics and the Public Purpose, jotka mainitaan yleisesti trilogiana. Teokset ovat selkeä kokonaisuus, jossa uusi julkaisu laajentaa tai selventää edellisessä esitettyjä näkökulmia. Lähdeaineiston luonteen takia tutkielmassa käytetyiksi metodeiksi valikoituivat lähiluku ja kontekstianalyysi. Lisäksi syvyyttä Galbraithin ajattelun tulkitsemiseen on saatu vaikutemallin avulla. Tutkielmani osoittaa, että Galbraithin ajattelu sisälsi useita vaikutteita, joita hän peitteli muun muassa sen takia, että vaikutteiden lähteet eivät olleet yhdysvaltalaisten ajattelijoiden piirissä hyväksyttyjä tai muutoin ajan henkeen sopivia. Galbraithilla oli selkeä pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen omien töidensä kautta ja hän käytti vaikutteitaan aktiivisesti hyväkseen oman agendansa edistämiseksi.