Thesis (MA)--University of Montana, 2009. / "Major Subject: Anthropology" Title from author supplied metadata. Includes bibliographical references.

<p> Water is arguably the most important resource for successful crop production in the Southwest. In this dissertation, I examine the economic tradeoffs involved in dry farming maize vs. maize farming using simple surface irrigation for the Fremont farmers who occupied Range Creek Canyon, east-central Utah from AD 900 to 1200. To understand the costs and benefits of irrigation in the past, maize farming experiments are conducted. The experiments focus on the differences in edible grain yield as the amount of irrigation water is varied between farm plots. The temperature and precipitation were tracked along with the growth stages of the experimental crop. The weight of experimental harvest increased in each plot as the number of irrigations increased. The benefits of irrigation are clear, higher yields. The modern environmental constraints on farming in the canyon (precipitation, temperature, soils, and amount of arable land) were reconstructed to empirically scale variability in current maize farming productivity along the valley floor based on the results of the experimental crop. The results of farming productivity under modern environmental constraints are compared to the past using a tree-ring sequence to reconstruct water availability during the Fremont occupation of Range Creek Canyon. The reconstruction of past precipitation using tree ring data show that dry farming would have been extremely difficult during the period AD 900-1200 in Range Creek Canyon. Archaeological evidence indicates that the Fremont people were farming during this period suggesting irrigation was used to supplement precipitation shortfalls. Large amounts of contiguous arable land, highly suitable for irrigation farming, are identified along the valley bottom. The distribution of residential sites and associated surface rock alignment features are analyzed to determine whether the Fremont located themselves in close proximity to these areas identified as highly suitable for irrigation farming. Seventy-five percent of the residential sites in Range Creek Canyon are located near the five loci identified as highly suitable for irrigation farming. </p>

<p> Excavations in Coastal Soconusco, as part of Proyecto Arqueologico Costa del Soconusco (PACS) from 2011 through 2013 have produced tens of thousands of ceramic sherds. Analysis of these ceramics by way of comparative typology, and carbon 14 dating has produced five distinct complexes spanning nearly 2,000 years. The earliest occupation is from about 1600 BC. In about AD 200, Formative Period activity in the area ceases. This finding is in agreement with the other investigations of other nearby archaeological sites, and the population decline in Izapa, a major formative period population center about 35 kilometers from the PACS study area.</p>

Tutkimukseni käsittelee Reisjärven Kalajanjokeen kuuluvasta Niinikoskesta löytyneitä kivikautisia esineitä. Kosken perkaustöissä vuosina 1862 ja 1910 saatiin talteen 29 löytöä, joihin kuuluu talttoja, kirveitä, keihäänkärki, nuolenkärki, kaksi teräesinettä ja kivipallo. Tarkoitukseni on esineanalyysin ja löytökontekstin tutkimisen kautta selvittää, onko löytö mahdollista tulkita tuhoutuneeksi asuinpaikaksi, kätköksi vai uhriksi. Käytän vertailuaineistona muualta Suomesta tehtyjä koskilöytöjä sekä tarkastelen, millaisia näkökulmia tähän kysymykseen voi saada etnografisen aineiston kautta. Niinikosken löydöt ovat pääasiassa Kalajoen alueelle tyypillisiä esinemuotoja, mutta koskesta on tehty myös poikkeuksellisia löytöjä, jotka kertovat kaupankäynnistä ja yhteyksistä muihin kulttuuripiireihin. Esineet ajoittuvat esikeraamiselta ajalta Kiukaisten kulttuuriin saakka ulottuvalle pitkälle ajanjaksolle. Löydöissä on tavallisesti käyttöjälkiä, joiden perusteella voidaan todeta, että esineet valmistettiin jotakin askaretta varten ja ne palvelivat aikansa arkisessa käytössä ennen päätymistään koskeen. Kosken ympäristössä tapahtunut ihmisen aktiviteetti on luultavasti liittynyt ennen kaikkea kalastukseen; Niinikosken kivikkoinen ranta ei vaikuta asutukseen soveltuvalta, eikä kosken lähiympäristöstä tunneta asuinpaikkoja. Suomen koskilöydöt ovat keskittyneet Satakunnan ja Pirkanmaan seuduille, mutta useita löytöjä on tehty myös Pohjanmaalta. Koskiin on tavallisesti löydetty vain yksi esine ja löydöissä hallitsevat erityyppiset taltat, mutta kirveitäkin on päätynyt runsaasti koskiin. Löytöjä on tehty niin monesta koskesta ja niiden yhteismäärä on niin suuri, että kyseessä tuskin ovat sattumalta hukatut esineet. Koskilöytöjä luonnehtivat eräät toistuvat ja yhteiset piirteet, joiden perusteella näyttää siltä, että löydöt viittaisivat jonkinlaiseen tapaan tai käytäntöön. Ensinnäkin esineet on jostain syystä käyttönsä jälkeen deponoitu koskeen, josta niitä olisi ollut vaikea hakea myöhemmin pois. Lisäksi koskilöytöjen esineistön koostumus on yhtenäinen ja niiden ajallinen haarukka hyvin pitkä. Näkökulmia koskien rituaaliseen merkitykseen on mahdollista löytää shamanistisesta perinteestä sekä pyyntiyhteisöille ominaisesta elinkeinojen ja rituaalisen toiminnan välisestä yhteydestä. Koskista ja niiden rannoilta tehtyjen löytöjen laajemman analysoinnin ja vertailun avulla olisi mahdollista selvittää tarkemmin koskilöytöjen koostumukseen, levinneisyyteen ja tulkintaan liittyviä kysymyksiä.

Tutkielman aihe on ”Tahkokangas ja metallikausien Oulujokisuu. Kalmiston ja ympäröivän muinaisjäännöskannan sekä alueen yhteisön tutkimus 3D-topografian avulla”. Tutkimuksen kohteena on Oulun Tahkokankaan kalmisto sekä sitä ympäröivät esihistorialliset muinaisjäännökset pronssi- ja rautakauden taitteen jokisuussa. Kalmistoa tarkastellaan pääasiassa kohteen 3D-aineiston kautta ja tutkimusalueen muinaisjäännöksiä tutkitaan paikkatietoaineiston perusteella. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää kalmiston sekä muinaisjäännöskannan sisäisiä suhteita ja pohtia miten ne heijastavat edesmennyttä yhteisöä. Kohteen 3D-aineisto tuotettiin laserskannerilla vuoden 2011 kenttätutkimuksissa. Tutkielmassa esitetään pintapuolisesti aineiston käsittely ja muut mallintamiseen liittyvät toimenpiteet. Varsinainen painopiste on aineiston tulkinnalla. Ympäröivää muinaisjäännöskantaa tutkitaan GIS-pohjaisilla menetelmillä, erityisesti Maanmittauslaitoksen laserskannauksella tuottamaa 2 metrin ruutukokoista maastokorkeusmallia hyödyntämällä. Tarkennetun rannansiirtymäkronologian avulla pohditaan myös kohteiden ajallisuuksia. 3D-topografisten menetelmien kautta luotu tulkinta yhdistetään sosiaaliteorian avulla, jolloin saadaan teoreettinen kuva yhteisön olemuksesta ja toiminnasta. Kalmisto itsessään näyttäytyy yhteisön vallan pelikenttänä. Vainajat, jotka edustavat yhteisön eliittiä, pyrkivät lisäämään arvovaltaansa mm. rakentamalla kookkaita hautoja tai rakentamalla hautansa aiempien arvovaltaisten hautojen yhteyteen. Hautoina toimivien latomusten keskinäisissä suhteissa on tulkittavissa sosiaalisten erojen lisäksi myös ajallisia eroja. Kalmiston sisällä voidaan havaita yleispiirteinen muutos myöhäispronssikauden kollektiivisesta hautausperinteestä varhaisrautakautiseen yksittäishautauskäytäntöön. Ympäröivän muinaisjäännöskannan analyysi paljastaa tutkimusalueen käytön alkaneen myöhäispronssikaudella. Enimmillään aktiviteettia on havaittavissa pronssikauden ja esiroomalaisen rautakauden vaihteessa, erityisesti keittokuoppien muodossa. Keittokuoppien käytön jälkeiseltä ajalta ei jäännöksiä tunneta useamman vuosisadan ajalta. Kronologisesti seuraavat jäännökset ovat vasta nuoremmalta roomalaiselta rautakaudelta. Tahkokankaan kalmisto liittyy todennäköisesti keittokuoppien ilmaisemaan taloudellisesti ja sosiaalisesti intensiiviseen ajanjaksoon, jossa Oulujokisuu oli osa Euroopan-laajuista kauppaverkostoa. Alueen yhteisön eliitti sai valtaa kaupankäynnin kontrolloinnista. Kun poliittiset epävarmuudet Välimeren keskuksissa aiheuttivat häiriöitä kaupankäynnissä, oli sillä vaikutusta myös laajemmalla alueella. Kauppaverkostojen häiriintyminen johti tutkittavan yhteisön sisäisiin sosiaalisiin mullistuksiin.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kulttuuriympäristön arvottamista asemakaavoituksessa Oulun keskustassa vuosina 1963–2012. Kulttuuriympäristöllä tutkielmassa viitataan muinaisjäännöksiin sekä rakennusperintöön. Tutkielmassa tarkastellaan kulttuuriympäristön kohteiden arvottamista osana kaavoitusta, arvottamisen muuttumista eri vuosikymmeninä sekä arvottamisprosessia osana poliittista päätöksentekoa. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona ovat Oulun kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirjat vuosilta 1963–2012. Kokouspöytäkirjoissa käsitellyistä asioista on tutkielmaan valittu 174 asemakaavoja ja rakennussuojelua koskevaa asiaa. Näitä tapauksia tarkastellaan luokittelemalla ne arkeologista kulttuuriympäristöä koskeviin, rakennusperintöön liittyviin, rakennussuojelua tavoitteleviin sekä tapauksiin, joissa purkamista on jo tapahtunut. Tapauksien kautta tarkastellaan päätöksenteon luonnetta ja erilaisten arvojen ilmenemistä kaavoituksessa. Tutkielmassa päädytään kolmenlaisiin johtopäätöksiin. Ensinnäkin aineistosta käy ilmi, että kulttuuriympäristöön liittyvää päätöksentekoa perustellaan useimmin historiallisten ja esteettisten arvojen kautta. Useimmin mainittuja arvoja ovat kulttuurihistoriallinen, rakennustaiteellinen ja kaupunkikuvallinen arvo. Arvoja, jotka liittyvät sosiaaliseen vuorovaikutukseen, kokemuksellisuuteen tai identiteettiin, ei käytetä päätöksenteossa. Taloudelliset arvot vaikuttavat päätösten takana, mutta niitä ei käytetä laajasti perusteluina. Lisäksi aineistosta käy ilmi, että arkeologisen kulttuuriympäristön arvottaminen on erilaista kuin rakennetun kulttuuriympäristön. Toiseksi, arvottaminen ei ole tietoista toimintaa kaupunginvaltuuston pöytäkirjoista ilmenevän päätöksenteon yhteydessä. Vain kahdessa tapauksessa arvottamista on käytetty hyväksi kulttuuriympäristöstä tehtävässä päätöksenteossa. Arvottaminen toimintana näkyy lähinnä kaavoituspäätösten taustalla käytetyiden inventointiluetteloiden (esim. Oulun kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet) kautta, joissa kohteiden valinnassa on käytetty arvottamista. Kolmas johtopäätös liittyy poliittiseen valtaan. Tutkielmasta käy ilmi, että kaupungin hallintoelimillä on melko paljon valtaa suhteessa kulttuuriympäristöön. Kaupunginvaltuusto hyväksyy itsenäisesti omat kaavansa ja ottaa huomioon prosessissa kulttuuriympäristöä, kaupunkilaisten mielipiteitä ja viranomaisten lausuntoja siinä määrin kuin näkee tarpeelliseksi. Kaupunginvaltuusto lisäksi noudattaa päätösten hyväksymisessä kaupunginhallituksen linjaa melkein aina. Tutkielmassa ehdotetaan, että tulevaisuudessa päätöksiä kulttuuriympäristöstä tehtäisiin enemmän arvottamiseen perustuen ja paikallisten mielipiteet huomioon ottaen.

No description available.

Tutkielman aiheena on vanhojen kaivausvalokuvien uudelleenhyödyntäminen arkeologiassa. Tutkimuksen kohteena ovat fotogrammetriseen menetelmään perustuvalla Agisoft PhotoScan -ohjelmalla luodut 3D-mallit. Aineistona toimii vanhat kaivausvalokuvat, joita on otettu Oulun yliopiston arkeologisen laboratorion tekemissä kenttätöissä vuodesta 1973 lähtien. Valokuvat on digitoitu, ja sen vuoksi niitä voi hyödyntää fotogrammetriseen menetelmään perustuvalla Agisoft PhotoScan -ohjelmalla. Fotogrammetria on tieteenala, jossa valokuvia käytetään kohteen matemaattiseen mittaamiseen. Fotogrammetrisella menetelmällä voidaan kohteesta luoda 3D-malli. Perinteisesti fotogrammetriseen 3D-mallintamiseen käytetään uusia valokuvia. Tutkimuksen tarkoituksena ja tutkimuskysymyksenä on selvittää, voiko myös vanhoja digitoituja diavalokuvia käyttää 3D-mallintamiseen. Valokuvat kun ovat olleet pitkään eräs arkeologisen dokumentoinnin keskeisistä dokumentointimuodoista. Toisena tutkimuskysymyksenä on selvittää millaisia hyötyjä 3D-malleista on arkeologeille. Tutkielmani tarkoitus oli myös opastaa valokuvaamaan kohteita menetelmän kannalta hyvien kaivausvalokuvien saamiseksi. Tutkielmassani tulin johtopäätökseen että 3D-malleja saa aikaan vanhoista diavalokuvista, vaikka niiden laatu jäi fotogrammetrialähtöisesti valokuvatuista kohteista tehtyjä 3D-malleja alhaisemmaksi. Sain tehtyä eritasoisia 3D-malleja kaikkiaan 25 kappaletta erilaisista kohteista, kuten haudoista, vainajista, maakerroksista ja röykkiöstä. Yksi 3D-mallin hyödyntämismahdollisuus on siitä luodun ortokuvan tekeminen. Ortokuva on kuva, josta on pyritty poistamaan kameran kallistumisesta ja maan pinnan muodoista syntyvät vääristymät. Ortokuvia voi hyödyntää kartan tapaan välimatkojen mittaamiseen, ja arkeologeille se voi toimia kaivauskarttojen piirtämisen pohjana, tai se voi toimia apuna vainajan asennon hahmottelussa tasopiirrokseksi. Joitakin Agisoft PhotoScan -ohjelmalla tehtyjä 3D-malleja pystyi hyödyntämään kohteesta tehtyihin mittauksiin, jos mallin sai skaalattua mittakaavaan mallissa näkyvästä mittakepistä, tai työkaluista joiden pituus on tiedossa. Skaalatusta mallista pystyy laskemaan esimerkiksi vainajan luiden pituuksia, tai röykkiön leveysarvoja. Myös tilavuuden laskeminen on teoriassa mahdollista, mutta en onnistunut luomaan mallista tarpeeksi tiivistä. Tulokset poikkesivat jonkin verran perinteisin menetelmin tehdyistä mittauksista. Muita tekemiäni 3D-malleja saattoi hyödyntää myös arkeologisen tulkinnan tekemiseksi kohteesta. Eräästä haudasta tehdyssä 3D-mallissa oli mielestäni hahmotettavissa toinen lapsivainaja, vaikka hauta oli aikaisemmin tulkittu kahden aikuisen ja yhden lapsen haudaksi. Suosittelen menetelmään soveltuvien arkeologisten kohteiden selvittämistä tarkemmilla tutkimuksilla.

Tutkielmassa käsiteltiin keramiikan kulutusta ja käyttöä tarkastelemalla eri keramiikka- ja astiatyyppien määriä, painoja sekä sijoittumista eri rakennusten osiin 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa. Kokkolasta, Oulusta ja Torniosta valittiin jokaisesta yksi asuinrakennukseksi ja yksi karjasuojaksi tulkittu rakennuksen jäännös, joiden alueelta löytynyttä keramiikkaa analysoitiin. Kaupungit olivat uudella ajalla kulttuurisesti vahvasti toisiinsa sidoksissa, sillä ne perustettiin samoihin aikohin 1600-luvun alussa osana merkantilistista talouspolitiikkaa ja niiden kaikkien kauppa oli vahvasti sidoksissa Tukholmaan. Tutkielmassa saatiin selville, että asuinrakennuksissa olevat astiamuodot kertovat niiden käytöstä. Keittoastioiden suuri määrä viittasi asuintupaan ja säilytys- ja tarjoiluastioiden suuri määrä viittasi osittain säilytyskäytössä olleeseen salitilaan. Toisaalta huomattiin, että astiat saattoivat saada monia eri käyttötarkoituksia, mikä näkyy tarjoiluastioiden suuressa määrässä kaikilla kohteilla. Karjasuojissa esiintyi erityisesti tarjoiluastian kappaleita, mikä voi joko kertoa niiden käytöstä maidon prosessoinnissa tai vaihtoehtoisesti siitä, että paikkaa käytettiin tunkiona, johon rikkinäisten astioiden sirpaleet heitettiin. Vaikka päällisin puolin keramiikkajakauma vaikutti suhteellisen samanlaiselta joka kaupungissa, koristelun muodot paljastivat myös jonkin verran eroavaisuuksia eri kaupunkien välillä.

This thesis studies Finnish Early Iron Age stone box furnaces used for smelting iron through experimental archaeology. Six archaeological sites have been found in eastern and northern Finland with these types of structures and they have been dated to a time period of 400 BC–600 AD. They resemble furnaces found from Russian Karelia indicating that the technological knowledge for making iron with these types of furnaces arrived via eastern river routes. The stone box furnaces were built underground out of slate slabs into a rectangular box with a lid and they often had a clay lining to protect the structures from extensive heat. The front side of the furnace had a gap for the slag to flow out into a slag pit, which had been dug in front of the structure. The thesis first outlines the study of the sites with stone box furnaces and their structural details, which were analyzed in order to form the basis for the experiments. The experiments concentrated on the placement of iron ore inside the furnace and how that affected the behavior of the furnace and the quality of iron. Three experiments were conducted in the Kierikki Stone Age Center in 2014 and have been reported in detail in the thesis. The results indicate that the ore placement affects not only the quality of iron but also the slag flow and formation as well as the duration of the smelt. Scattering the iron ore all around the furnace resulted in small individual iron blooms and placing it on the edge of the blast zone made the smelt slower and yielded a slaggy iron bloom. The best results were achieved when the ore was placed on top of the blast zone producing a good quality bloom and allowing the slag to flow out. Moreover, the decay of the experimental furnace was observed for two years and the observations are analyzed as well. The observations and results from the experiments were compared to the archaeological material and sites yielding interesting results. The comparison resulted in both similarities, like possible reasons for broken lid stones, as well as differences, such as tuyere placement, between the experimental and archaeological data. In conclusion, the experiments allowed the formation of one possible interpretation on how the stone box furnace could have been used, while some other possibilities might have existed as well. The results suggest that the use of these types of furnaces was known in eastern and northern Finland and the Early Iron Age iron smelters were familiar with the different aspects of these furnaces. / Tämä opinnäytetyö käsittelee Suomen varhaisrautakauden raudanvalmistukseen käytettyjä kivilaatikkouuneja kokeellisen arkeologian keinoin. Pohjois- ja Itä-Suomesta on löydetty kuusi arkeologista kohdetta, joissa on ollut kyseisenlaisia pelkistysuunejä jotka on ajoitettu 400 eaa.-600 jaa. Vastaavanlaisia kivilaatikkouuneja on löydetty Venäjän Karjalasta ja ne osoittavat, että teknologinen tietämys raudanvalmistukseen tämänkaltaisilla uuneilla on saapunut Suomeen itäisiä jokireittejä pitkin. Kivilaatikkouunit rakennettiin maan alle kivilaatoista suorakulmaiseen muotoon. Niihin kuului myös usein kansikivi ja kiviä korkeilta lämpötiloilta suojannut savivuoraus. Laatikkouunin etuosassa oli kahden kiven välissä kapea rako kuonanvalutusta varten. Kuona valui pelkistysuunin eteen kaivettuun kuonakuoppaan. Opinnäytetyö hahmottaa ensin arkeologisten kohteiden tutkimusta ja niistä löydettyjen kivilaatikkouunien rakenteelliset yksityiskohdat. Yhteenvedon analysointia käytettiin muodostamaan lähtökohdat kokeelliselle tutkimukselle. Raudansulatuskokeet keskittyivät tutkimaan rautamalmin sijoittamista pelkistysuuniin ja sen vaikutusta sekä pelkistysuunin käyttäytymiseen että saadun raudan laatuun. Kolme vuonna 2014 Kierikkikeskuksessa tehtyä kokeellista sulatusta on raportoitu opinnäytetyössä. Tulokset osoittivat, että rautamalmin asettelu vaikutti raudan laatuun, kuonan juoksuttamiseen sekä sulatusten kestoon. Rautamalmin sirottelu ympäri laatikkouunia tuotti pieniä yksittäisiä rautasieniä ja malmin sijoittaminen lähelle pelkistysuunin kuuminta aluetta tuotti kuonaisen rautasienen. Parhaat, hyvälaatuisen rautasienen ja kuonanjuoksutuksen mahdolistaneet tulokset saatiin, kun rautamalmi syötettiin kuumimman kohdan päälle. Lisäksi kokeellisen pelkistysuunin luonnollista hajoamista seurattiin kahden vuoden ajan ja tulokset on analysoitu tutkielmassa. Kokeellisen ja arkeologisen materiaalin tutkimuksen havaintoja ja tuloksia verrattiin toisiinsa ja ne antoivat kiinnostavia tuloksia. Vertailussa havaittiin sekä yhteneväisyyksiä, kuten mahdollisia syitä kansien hajoamiseen, että eroavaisuuksia, kuten tyueren asettelu. Lopputuloksena raudanvalmistuskokeet mahdollistivat tulkinnan muodostamisen kivilaatikkouunien oletetusta käyttötavasta, vaikka mahdollisesti muitakin on ollut olemassa. Tulokset vihjaavat, että tämänkaltaisia pelkistysuuneja osattiin käyttää sekä itäisessä että pohjoisessa Suomessa ja että varhaisrautakauden raudanvalmistajat tunsivat varsin hyvin kivilaatikkouunien erilaiset ominaisuudet.