Tiivistelmä Tausta ja tavoitteet: Tarkastelun kohteena on modernisaatio yhteiskunnallis-historiallisena oppimisena. Tavoitteena on osoittaa kriittisen teorian kasvatustieteellinen merkitys yhteiskunnallisena kasvatus- ja sivistysdiskurssina. Teoreettiset lähtökohdat: Filosofista argumentaatiota ja dialektista sivistysteoriaa kehitellään kriittisen teorian käsittein, jotka ovat peräisin Theodor W. Adornon, Max Horkheimerin ja Herbert Marcusen filosofioista. Yhteiskunnallis-historiallisen oppimisen teoria perustuu Jürgen Habermasin, Klaus Ederin ja Axel Honnethin ajatteluun sekä Michel Foucault'n tiedon ja vallan sekä totuuden politiikan käsitteisiin. Vallan ja moraalin dialektiikka toimii sisällöllisenä jännitteenä. Pääongelmat: 1) Millä perusteilla modernisaatio käsitteellistyy yhteiskunnallis-historiallisena oppimisena, demokratisoitumisena ja tasa-arvoistumisena ja mikä on ollut koulutuksen ja kasvatuksen merkitys näissä prosesseissa? 2) Miten yhteiskunnallis-historiallinen oppiminen, demokratisoituminen ja tasa-arvoistuminen ovat toteutuneet kansallissosialistisen totuuden politiikan ja sitä seuranneiden, demokratisoimiseen tähdänneiden uudelleenkoulutusohjelmien valossa? 3) Miten tieteellisen tiedon ja vallan yhdistelmä ovat vaikuttaneet yhteiskunnallis-historialliseen oppimiseen, demokratisoitumiseen ja tasa-arvoistumiseen? Metodologia ja metodit: Tutkimuksessa kehitellään ja sovelletaan dialektista metodologiaa sekä filosofiseen että historialliseen tutkimukseen. Toteutus: Filosofinen osuus toteutettiin kriittisen teorian, habermasilaisen kommunikatiivisen toiminnan teorian ja foucault'laisen valtadiskurssin välisenä argumentaationa. Historiallinen osuus toteutettiin arkistotutkimuksena. Theodor W. Adornon, Max Horkheimerin ja Herbert Marcusen arkistojen materiaali on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kansallissosialistisen ajan ja sodan jälkeisen ajan (1930–1960) tutkimuksen kannalta. Tulokset: 1) Modernisaatio käsitteellistyy perustellusti yhteiskunnallis-historiallisena oppimisena ja yhteiskunnallisten patologioiden oppimisena. Modernisaatio ei yksiselitteisesti määrity demokratisoitumisena ja tasa-arvoistumisena. Kasvatus ja koulutus jäsentyvät kriittisessä teoriassa keskeisinä yhteiskunnallisen oppimisen, demokratian ja tasa-arvon edistäjinä. Historiallinen tutkimus todistaa kasvatuksen ja koulutuksen tasa-arvoistavaa vaikutusta vastaan. Uudelleenkasvatuksella ja muodollisilla uudelleenkoulutusohjelmilla oli kuitenkin kiistatta demokratisoivaa vaikutusta. Poliittis-moraaliset oppimisprosessit asetettiin merkittäviksi tavoitteiksi toisen maailmansodan jälkeisessä kansainvälisessä koulutuspolitiikassa. Ihmisarvoon vetoava julkipolitiikka ei kuitenkaan onnistunut kitkemään Auschwitziin johtaneiden prosessien patologioita historian syvätasolta. Jälkikonventionaaliset, inhimillisyyteen ja ihmisten väliseen diskurssiin perustuvat moraaliset oppimisprosessit eivät ole toteutuneet, vaikka 1960-luvun sukupolvikonflikti saikin aikaan syvälle käyvän arvomurroksen. Taloudellis-teknologisilla oppimisprosesseilla on edelleen valta-asema. 2) Modernin tieteen itseymmärrys on perustunut välineelliseen ja laskelmoivaan järkiperäisyyteen. Moraaliset kysymykset on laiminlyöty. Tiedon ja vallan yhteenliittymä on kyennyt vain vähän edistämään demokratisoitumista ja tasa-arvoistumista. Kriittiseen intressiin perustuvat diskurssit ovat vaatineet demokratiaa ja emansipatorista kasvatusta. Siirtymä kansallissosialistisesta demokratisoivaan totuuden politiikkaan ei toteutunut tieteellis-diskursiivisen vastarinnan kautta, vaan se toteutui tiedeyhteisölle ulkopuolisen valtarégimen sotilaallisen vaihdoksen kautta. Tämä mahdollisti kriittisen argumentaation ja demokraattisen tiedeinstituution diskursiiviset valtakamppailut. 3) Tutkimuksen perusteella ei voida väittää, että välineellisen järkiperäisyyden suuntaamat oppimisprosessit olisivat korvautuneet kommunikatiivisen järjellisyyden suuntaamilla. Perusteltua on sen sijaan väittää, että kommunikatiivisen järjellisyyden suuntaiset oppimisprosessit asettuivat tavoittelemisenarvoisiksi toisen maailmansodan jälkeisessä kansainvälisessä politiikassa, jossa korostettiin kasvatuksen ja koulutuksen merkitystä. Foucault'lainen valtadiskurssi ei kyennyt avaamaan moraalisesti kestäviä toiminnallisia näköaloja toisin kuin habermasilainen diskurssi. Tulosten hyödynnettävyys ja tutkimuksen merkitys: Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää koulutuspoliittisesti demokratia- ja tasa-arvokeskustelun kannalta sekä teoreettis-metodologisesti eurooppalaisen ajattelun tuntemuksen, kasvatustieteellisen teorianmuodostuksen, kasvatuksen historian sekä vertailevan tutkimuksen kannalta.