Tutkielmassa selvitetään sitä, miten skottilainen filosofi ja poliitikko James Mackintosh (1765–1832) käytti kirjallisessa tuotannossaan ”revolution”-termiä. Tutkimuskohteena on erityisesti ”revolution”-termin käyttö poliittisissa yhteyksissä, mutta myös termin käytöt muissa yhteyksissä on tutkielmassa huomioitu. Lisäksi tutkielmassa kiinnitetään huomiota ”revolution”-termin kanssa samassa semanttisessa kentässä esiintyneisiin termeihin. Tutkielma on semasiologista tutkimusta, jossa pyritään selvittämään yhden termin mahdollisia merkityksiä. Metodeiltaan tutkielma on lähellä käsitehistoriallista tutkimusta. Tutkielman lähdeaineiston muodostaa koko Mackintoshin julkaistu tuotanto, jota on täydennetty Mackintoshin elämänkertaan liitetyillä katkelmilla hänen kirjeistään ja päiväkirjastaan. ”Revolution”-termin käyttöön liittyvästä tutkimuksesta on erotettavissa kaksi keskeistä tulkintaa. Varhaisemman tulkinnan mukaan ”revolution” tarkoitti aina Ranskan suuren vallankumoukseen asti poliittisissa yhteyksissä ennen kaikkea paluuta takaisin johonkin aiemmin vallinneeseen tilanteeseen. Tämä tulkinta, jota muun muassa Hannah Arendtin tuki, on ollut vallitseva 1990-luvulle asti. Myöhäisempi tulkinta puolestaan korostaa sitä, että ”revolution”-termin merkityksessä olennaisempaa oli jo 1600-luvun lopulta lähtien sen merkitys suurena muutoksena, eikä niinkään ensisijaisesti paluuna minnekään. Tätä tulkintaa puolestaan ovat tukeneet muun muassa historioitsijat Ilan Rachum ja Keith Michael Baker. ”Revolution”-termin kuvaaman muutoksen laadun lisäksi tutkielmassa selvitetään sitä, minkälaisen moraalisen arvottamisen tuo termi sai Mackintoshin teoksissa. Huomiota kiinnitetään myös siihen, näkyykö Mackintoshin teoksissa Bakerin esittämä väite siitä, että ”revolution”-termi muuttui Ranskan vallankumouksen yhteydessä tarkoittamaan itse poliittisen muutoksen lisäksi myös poliittista prosessia, jossa muutos tapahtui. Tutkielmassa seurataan Mackintoshin ajattelun muutosta skottilaisen filosofian ja commonwealth-miesten aatteiden kyllästämästä ajattelusta kohti englantilaista whigismiä. Tähän ajattelun muutokseen vaikutti suuresti varsinkin Edmund Burken (1729–1797) teokset ja Ranskan suuren vallankumouksen väkivaltaistuminen vuodesta 1792 eteenpäin. Tutkielmassa peilataan tätä aatteellista, poliittista ja historiakäsitykseen liittyvää kontekstia Mackintoshin ”revolution”-termin käyttöön. Tutkielmassa esitetään, että Mackintoshin ”revolution”-termin käytössä ei tapahtunut suurta muutosta aikavälillä 1788–1832. Mackintosh käytti läpi tuotantonsa ”revolution”-termiä sekä takaisinpäin menevästä muutoksesta, että edistykseen liittyneestä muutoksesta. Suurin poikkeus oli hänen tunnetuin teoksensa Vindiciæ Gallicæ, jossa termin merkitys oli erityisen läheisessä yhteydessä edistykseen. Vuosien 1792–1811 välillä, jolloin hänen ajattelunsa läheni Burken ajattelua, ”revolution” -termin negatiiviset ja taaksepäin menemiseen liittyvät konnotaatiot lisääntyivät. Tämä muutos oli olennaisesti liitoksissa siihen, että Mackintosh menetti tuolloin uskonsa ihmiskunnan mahdollisuuksiin luoda toimiva poliittinen järjestelmä pelkän järjen avulla. Varsinkin hänen toimiessaan Intiassa tuomarina vuosien 1804–1811 välillä, olivat ”revolutionin” sykliset implikaatiot erityisen korostuneita. Mackintoshin palattua Isoon-Britanniaan ”revolution”-termin merkitys edistykseen liittyvänä terminä puolestaan jälleen lisääntyi, varsinkin yhteiskunnallisen muutoksen yhteydessä. Tutkielmassa väitetään myös, että Mackintoshin teoksissa on nähtävillä Bakerin edellä mainitun väitteen mukainen muutos ”revolution”-termin merkityksessä viimeistään 1810–1820-lukujen vaihteessa.

Tutkielmani aiheena on yhdysvaltalaisen psykologin Julian Jaynesin vuonna 1976 ilmestynyt tietoisuuden alkuperää käsittelevä kirja The Origin of Consciousness in the Breakdown of the Bicameral Mind. Kirjan sisältämän kaksikamarisen mielen teorian mukaan ihmiskunnan tietoisuus on kehittynyt vain noin tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua kielen kehittymiseen liittyvien prosessien välityksellä. Jaynesin mukaan ennen tietoisuuden kehittymistä ihmisaivot olivat järjestäytyneet kaksikamarisesti niin, että oikea aivopuolisko tuotti äänihallusinaatioita vasempaan aivopuoliskoon. Hallusinaatiot tulkittiin jumalten ja hallitsijoiden toimintakäskyiksi ja ne tuottivat kaiken ihmiskäyttäytymisen ennen subjektiivisen tietoisuuden kehittymistä. Jaynes käytti teoriansa tukena todistusaineistoa muun muassa arkeologian, biologian, kielitieteen, filosofian, historian, psykologian, neurotieteen ja antropologian aloilta. Tutkielmani selvittää millä tavalla Jaynesin kirja on otettu vastaan akateemisessa maailmassa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Tutkimusmenetelmäni on reseptiohistoriallinen ja tutkin vastaanottoa sekä ihmistieteiden että luonnontieteiden sisällä. Tarkastelun kohteena on erityisesti filosofien, psykologien ja neurotieteilijöiden tuottama keskustelu Jaynesin teoriasta. Lähdeaineistona työssä on käytetty pääasiassa teoriaa jollakin tavalla koskettavia tieteellisiä artikkeleita ja kirjoja. Jaynesin kirja pitää sisällään useita spekulatiivisia ideoita ja se on kohdannut runsaasti kritiikkiä eri tieteenalojen piirissä. Osa kritiikistä on suoraa tulosta siitä, että jotkut Jaynesin kriitikot eivät ole täysin ymmärtäneet, mitä Jaynes tarkoitti kirjassaan tietoisuudella ja sen puuttumisella. Täten osa kirjaan liittyvästä keskustelusta on mennyt sen varsinaisten pääargumenttien ohi, koska kirjan kirjoittajalla ja sen vastaanottajilla ei ole ollut yksimielisyyttä siitä, mitä ”tietoisuus”-käsitteellä tarkalleen tarkoitetaan. Tutkielmani eräs keskeinen tutkimustulos kertoo, miten teknologinen kehitys on suoraan vaikuttanut tieteellisen diskurssin muodostumiseen. Neurotieteilijät suhtautuivat aluksi teoriaan hyvin kriittisesti, mutta 2000-luvulle tultaessa tehokkaammat aivokuvantamismenetelmät antoivat tukea sen joillekin hypoteeseille, jonka seurauksena keskustelu teoriasta lisääntyi ja muuttui positiivisemmaksi neurotieteilijöiden keskuudessa. Empiirisen tieteen tuloksista yleisesti ottaen vähemmän kiinnostuneiden filosofien piirissä keskustelu Jaynesin teoriasta on nykyisin kuihtunut lähes olemattomiin. Tällä hetkellä tietoisuuden tutkimus nauttii suurta suosiota monilla eri tieteenaloilla ja tähän liittyen koin hedelmälliseksi tutkia monitieteellistä teoriaa, joka tarjoaa poikkeavan näkemyksen tietoisuuden syntyongelman selvittämiseen. Jatkotutkimuksen osalta tulisi perehtyä tarkemmin ainakin kirjan vastaanottoon uskontotieteen, kielitieteen, historian ja biologian sisällä. Tätä kautta voisi ymmärtää vielä syvällisemmin, miksi Jaynesin teoria on koettu niin kiistanalaiseksi.

No description available.

No description available.

No description available.

No description available.

No description available.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee taloustieteilijä John Kenneth Galbraithin talous- ja yhteiskunta-ajattelua 1950–1970-lukujen Yhdysvalloissa. Galbraith tuli tunnetuksi kansanomaisesta tyylistään tuottaa tieteellistä tekstiä. Hänen tunnetuimmat teoksensa The Affluent Society ja The New Industrial State nousivat kirjakauppojen myyntilistojen kärkipaikoille. Tuotannossaan Galbraith tutki muun muassa kuluttamista ja yritysten vaikutusta yhteiskunnallisiin asenteisiin. Ehkä tunnetuin hänen esille tuomistaan taloustieteen konsepteista oli teknostruktuuri. Modernissa suuryrityksessä valtaa piti korkeakoulutettujen asiantuntijoiden ryhmittymä, joka omilla yrityksen toimia koskevilla päätöksillä vaikutti yhteiskuntaan. Teknostruktuurin vaikutus ulottui Galbraithin ajattelussa muun muassa kuluttamiseen, kansalaiskuvaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Tutkielma rakentuu seuraavien kolmen päätutkimuskysymyksen ympärille: Mitä olivat sovinnaisen viisauden teoria ja teknostruktuuri? Mitä vaikutuksia teknostruktuurilla oli yhteiskuntaan ja politiikkaan? Mitä vaikutuksia teknostruktuurilla oli kansalaisuuteen ja kuluttajuuteen? Lisäksi pääkysymysten ohella tutkin, mistä Galbraith oli saanut vaikutteita teoksissa esiintyvälle ajattelulleen. Tutkielman päälähteinä ovat Galbraithin teokset The Affluent Society, The New Industrial State ja Economics and the Public Purpose, jotka mainitaan yleisesti trilogiana. Teokset ovat selkeä kokonaisuus, jossa uusi julkaisu laajentaa tai selventää edellisessä esitettyjä näkökulmia. Lähdeaineiston luonteen takia tutkielmassa käytetyiksi metodeiksi valikoituivat lähiluku ja kontekstianalyysi. Lisäksi syvyyttä Galbraithin ajattelun tulkitsemiseen on saatu vaikutemallin avulla. Tutkielmani osoittaa, että Galbraithin ajattelu sisälsi useita vaikutteita, joita hän peitteli muun muassa sen takia, että vaikutteiden lähteet eivät olleet yhdysvaltalaisten ajattelijoiden piirissä hyväksyttyjä tai muutoin ajan henkeen sopivia. Galbraithilla oli selkeä pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen omien töidensä kautta ja hän käytti vaikutteitaan aktiivisesti hyväkseen oman agendansa edistämiseksi.

Lumijoki tunnettiin pitkään vahvana herännäispitäjänä. Nykyään se on kuitenkin leimallisesti vanhoillislestadiolaista aluetta. Mitkä tekijät johtivat herännäisyyden hiipumiseen ja toisaalta vanhoillislestadiolaisuuden voimakkaaseen kasvuun ja mikä oli näiden kahden vahvan herätysliikkeet vaikutus seurakunnan hengelliseen elämään? Lumijoen seurakunta itsenäistyi vuonna 1918. Tutkimuksessa tarkasteltiin sadan vuoden ajanjaksoa vuodesta 1918 vuoteen 2018. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet olivat kirkkoneuvoston kokouspöytäkirjat sekä piispantarkastusten pöytäkirjat. Tutkimuksen metodologinen tausta pohjautuu paikallistason mikrohistoriallisen tutkimuksen sekä muistitietotutkimuksen menetelmiin. Tutkimusaineistoa analysoitiin temaattisesti ja diskurssitason narratiivisen mallin mukaisesti. Herännäishenkiset vaikutteet tulivat Lumijoelle 1800-luvun lopulla ja papit olivat 1960-luvulle saakka herännäistaustaisia. Herännäisyys oli vahvasti osa seurakunnan hengellistä elämää. Lestadiolaisuutta esiintyi Lumijoella 1860-luvulla, mutta liikkeen hajaantumisen jälkeen sen vaikutus väheni. Sota-aikana Kuusamosta tuli vanhoillislestadiolaista siirtoväkeä ja liike alkoi voimistua. Lumijoelle perustettiin oma Rauhanyhdistys vuonna 1945. Vuonna 1970 Lumijoella aloitti työnsä vanhoillislestadiolainen kirkkoherra ja liikkeestä tuli osa seurakunnan toimintaa. Viime vuosikymmeninä Lumijoelle on muuttanut runsaasti vanhoillislestadiolaisia perheitä ja liikkeen jäsenmäärä alkoi kasvaa nopeasti. Samaan aikaan herännäishenkinen toiminta hiipui seuraväen vanhenemisen myötä. Herättäjä-Yhdistyksen Lumijoen paikallisosaston toiminta lopetettiin vuonna 2010. Vanhoillislestadiolaisuus ei tullut Lumijoelle syrjäyttämään herännäisyyttä. Liikkeiden välillä ei esiintynyt ristiriitoja vaan ne kumpikin rikastuttivat toiminnallaan seurakunnan hengellistä elämää.

Tutkin pro gradu -työssäni Suomessa tehtyjä sterilointeja vuosilta 1967–1970. Tutkimukseni alkaa vuodesta 1967, jolloin Aborttilakikomitea, jonka tehtävänä oli Suomen steriloimislain uudistaminen, aloitti toimintansa ja päättyy vuoteen 1970, jolloin Suomen uusi steriloimislaki astui voimaan. Työni lähdeaineistona ovat lääkintöhallitukselle tehdyt steriloimishakemukset ja lääkintöhallituksen tekemät steriloimispäätökset. Aiheen kontekstoimiseksi olen tutustunut myös Helsingin Sanomien sekä Väestöliiton julkaiseman Lääkäri ja yhteiskunta -lehden teksteihin ja Aborttilakikomitean vuonna 1968 julkaistuun mietintöön. Tutkimusmetodina työssäni on laadullinen sisällönanalyysi. Aineistopohjaisen tutkimusmetodin kautta olen selvittänyt keitä Suomessa steriloitiin vuosien 1967–1970 aikana ja miksi, millaiseen historialliseen kontekstiin steriloimiset asettuvat ja miksi steriloimislakia muutettiin vuonna 1970. Vuosien 1967–1970 aikana Suomessa tehtiin tuhansia sterilointeja, joista valtaosa perustui vapaaehtoisuuteen. Tutkimusajankohtana myös ilman asianomaisen omaa suostumusta tehdyt pakkosteriloinnit olivat laillisia. Pakkosterilointeja rajoitettiin vuoden 1970 lakiuudistuksella. Suurin osa Suomessa tehdyistä steriloinneista tehtiin lääketieteellisen syyn perusteella. Lääketieteellisen syyn perusteella tehtyjä sterilointeja ei tarvinnut altistaa lääkintöhallituksen päätettäväksi, joten ne rajautuvat tutkimukseni ulkopuolelle. Tyypillinen vapaaehtoinen sterilointi tehtiin perhe-elämän ja lukuisten synnytysten uuvuttamalle naiselle. Steriloimisluvan saamista helpotti, jos perheen taloudellinen tilanne ei ollut vakaa. Huomattavasti yli 90 prosenttia Suomessa tehdyistä steriloinneista tehtiin naisille. Naisia pidettiin vastuullisina perheestä huolehtimisesta ja raskaudenehkäisystä. Sterilointeja tehtiin usein raskaudenkeskeytyksen yhteydessä, ja usein raskaudenkeskeytyksen sai ainoastaan sillä ehdolla, että suostui samalla sterilointiin. Tulkintani mukaan näissä tilanteissa ollaan oltu vapaaehtoisen steriloinnin ja pakkosteriloinnin rajapinnoilla: todelliset vaihtoehdot naisille olivat vähäiset. Yleisin syy pakkosteriloida ihminen oli vammaisuus, tyypillisesti kehitysvammaisuus eli vajaamielisyys. Merkittävänä tekijänä vajaamielisyyden syvyyden määrittelyssä olivat älykkyysosamäärätestit. Ne mittaavat vain kapeaa alaa ihmisen älykkyydestä ja testissä suoriutumiseen vaikuttavat myös henkilön muut vammat ja sairaudet. Myös lääkärin tulkitsema sukuvietti näytteli merkittävää osaa vajaamielisiksi luokiteltujen kansalaisten pakkosteriloinnissa. Vielä 1960-luvulla vammaisiksi määriteltyjen seksuaalisuus oli monin tavoin tabu aihe ja heidän seksuaalisuuttaan pidettiin hankalana tai jopa vaarallisena asiana. Toinen suuri ryhmä pakkosterilointipäätöksissä olivat psyykkisesti sairastuneet. Tavallisin pakkosterilointidiagnoosi heidän keskuudessaan oli skitsofrenia. Psyykkisten sairauksien takia pakkosteriloidut elivät usein ympärivuorokautisessa laitoshoidossa ja hoitojaksoja saattoi olla takana jo useita. Se sai lääkärit epäilemään, että sairaus on parantumaton. Yhdistävänä tekijänä kaikissa steriloinneissa oli, että ihmisen oma mahdollisuus vaikuttaa toimenpiteeseen oli rajallinen. Sekä vapaaehtoisissa steriloinneissa että pakkosteriloinneissa lääkäreiden ja muiden sosiaali- ja terveysalan auktoriteettien valta ylitti ihmisen oman päätäntävallan.