Return to search

Valmentamisen ideologian mahdollisuudet opettajan työssä

Tutkielman lähtökohtana on selvittää valmentamisen ideologian mahdollisuuksia perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) tulkitsemisessa ja opettajan käytännön työn toteutuksessa. Yhtenä perusteluna aiheenvalinnallemme on koulun kehittämisen tarpeen ajankohtaisuus ja problematiikka. Tutkielman tavoitteena on kehittää omaa opettajuutta ja sen taustalla olevia ajatusmalleja ja asenteita. Toteutamme tutkielman aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä käyttäen lähteinä ajankohtaista valmennusta ja opettajuutta käsittelevää kirjallisuutta ja verkkolähteitä. Yhtenä merkittävänä lähteenä tutkielmassamme on vuonna 2014 julkistettu perusopetuksen opetussuunnitelma.
Ensimmäinen tutkimuskysymyksemme tarkastelee opettajuutta perusopetuksen opetussuunnitel-man (2014) pohjalta. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkastelemme valmentavan otteen ja tämän hetken opettajuuden yhteyksiä, sekä valmentavan otteen hyödyntämismahdollisuuksia opettajan käytännön työssä. Olemme valinneet tutkielmassamme käytettäväksi valmentavan otteen käsitteen, johon sisältyy esittelemämme valmentamisen ideologia käytäntöineen, keinoineen ja elementteineen.
Perusopetuksen opetussuunitelma (2014) esittää opettajan vuorovaikutuksellisena toimijana. Opetusuunnitelmassa toistuu opettajan kuvaaminen ohjaajana, jonka tehtävänä kasvatuksellisten tavoitteiden lisäksi on edistää oppilaan oppimista oppilaslähtöisesti, itseohjautuvuutta vahvistaen. Tällaisiin tavoitteisiin pyritään vuorovaikutuksen ja monipuolisen yhteistyön keinoin, osallistaen opettajien lisäksi sekä oppilaita, vanhempia että koulun muuta henkilökuntaa. Myös valmennuksessa tuodaan esiin valmennussuhteen vuorovaikutuksellisuus. Valmennuksessa pyritään yhä enenevissä määrin yksilön lähtökohdista käsin toteutettavaan toimintaan. Myös onnistumiskeisyys ja palautteen antaminen ovat keskeisessä roolissa hyvässä valmennuksessa.
Sekä valmennuksessa että opettajuudessa ja opettajan työn tämänhetkisessä kuvauksessa korostuu vuorovaikutuksellisuus. Molemmissa suunta on kohti yksilön ainutlaatuisuuden huomioivaa työskentelyotetta. Näemme valmentavan otteen tarjoavan mahdollisuuksia opettajan työn ja koulun toimintakulttuurin kehittämiseen. Mahdollisuudet ulottuvat aina opettajan omiin asenteisiin ja omasta työstä innostumiseen ja motivoitumiseen asti.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201705121814
Date15 May 2017
CreatorsParkko, E. (Erika)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/bachelorThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Erika Parkko, 2017

Page generated in 0.0023 seconds