Return to search

Kauniita sanoja kun kielität kielität:Lauri Tähkän musiikkilyriikan metaforat ja kuinka maallikot niitä tulkitsevat

Tutkin pro gradu -työssäni Lauri Tähkän musiikkilyriikan metaforia ja kuinka maallikot niitä ymmärtävät. Tutkimukseni on laadultaan kvalitatiivinen mutta siinä on myös kvantitatiivisia piirteitä, kun luetteloin maallikoiden tulkintoja metaforisista ilmauksista. Työni pohjautuu kognitiiviseen metaforateoriaan, jonka mukaan kaikki ajattelumme perustuu metaforisuuteen. Toisin sanoen selitämme metaforien avulla esimerkiksi abstrakteja asioita vertaamalla niitä konkreettisiin havaintoihin. Analysoin työssäni leksikaalisen semantiikan avulla Tähkän lyriikassa esiintyviä metaforisia ilmauksia, ja niiden taustalla olevia perusmetaforia, kuten ELÄMÄ ON MATKA ja ONNELLISUUS ON YLHÄÄLLÄ.

Aineistoni käsittää yhteensä 36 laulua. Siinä ovat mukana kaikki Lauri Tähkän soolouran aikana julkaistut kappaleet sekä tunnetuimmat laulut Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen ajalta. Aineistoni rajaus perustuu lähtökohtaisesti siihen, että tutkimukseen valitut kappaleet ovat Lauri Tähkän itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Joissain lauluissa pohjana on käytetty traditionaalista kansanlaulutekstiä. Lisäksi rajauksessa on ollut tärkeää kappaleiden tunnettuus suuren yleisön keskuudessa. Tätä arvioin Suomen Musiikkitutkijoiden tilastojen sekä omien konserttikokemuksieni perusteella.

Olen laatinut kyselylomakkeen, jossa maallikot ovat tulkinneet Tähkän lyriikassa esiintyviä kielikuvia. Kognitiivisessa lingvistiikassa empiirinen tutkimus on tärkeää, koska natiivit kielenpuhujat käyttävät kieltä jokapäiväisessä elämässään ja koska heidän intuitionsa kielen merkityksistä muodostaa yleisen kielitajun. Kyselylomake julkaistiin Lauri Tähkän virallisella Facebook-sivulla, ja siihen vastasi yhteensä 99 henkilöä. Näistä 98 hyväksyttiin tutkimukseen mukaan. Lisäksi olen haastatellut Lauri Tähkää itseään selvittääkseni hänen omat näkemyksensä lyriikoista. Näkökulmani aineistoon on siis kolmitahoinen ja sisältää paitsi kielitieteellisen, myös empiirisen ja tekijän itsensä käsityksen lyriikasta merkityksineen.

Analyysissani lyriikasta nousee esiin aihepiirejä, jotka käsittelevät rakastumista, rakkautta ja parisuhdetta, eroamista, pettämistä, kaipausta, naisen ja miehen kuvaamista sekä kotiseuturakkautta. Käsittelen työssäni 84 aineistoesimerkkiä eri aihepiireistä. Näiden pohjalta olen löytänyt myös rakkauteen, elämään ja ihmisyyteen liittyviä perusmetaforia yhteensä 14. Kyseisiä perusmetaforia olen käyttänyt myös lähtökohtana kyselylomakkeessani, jossa maallikot etsivät niiden merkityksiä tekstikatkelmien ja niihin perustuvien kysymysten pohjalta. Yleisesti ottaen maallikot ovat tulkinneet ja tunnistaneet tekstikatkelmien merkityksiä hyvin ja löytäneet niistä metaforisia ilmauksia. Esimerkiksi ELÄMÄ ON MATKA -perusmetaforan ovat tunnistaneet lähes kaikki vastaajat.

Tutkimushypoteesini mukaan Lauri Tähkän lyriikassa on paljon metaforisia ilmauksia, ja tekstien ymmärtäminen vaatii tulkintaa eikä avaudu suorasanaisella lukemisella. Saamieni tulosten perusteella hypoteesini osoittautuu oikeaksi, koska maallikot kommentoivat joutuneensa pohtimaan sanoituksia pitkään, jotta ovat osanneet pukea tulkintansa ajatuksista sanoiksi. Myös Lauri Tähkä kuvailee, että sanoituksissa on paljon rivien välissä olevia merkityksiä. Tutkimuskysymykseni kuului, kuinka maallikot tulkitsevat Lauri Tähkän lyriikassa olevia metaforia. Analyysini perusteella maallikot pystyvät löytämään teksteistä samanlaisia merkityksiä kuin kognitiiviseen metaforateoriaan perustuvilla lingvistisillä keinoilla on osoitettu niissä olevan.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201405151389
Date15 May 2014
CreatorsIso-Oja, S. (Sanna)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Sanna Iso-Oja, 2014

Page generated in 0.0019 seconds