In dieser Pro-Gradu-Arbeit werden sechs Gedichte von Ulla Hahn untersucht, die aus zwei Lyrikbänden ausgewählt sind (Herz über Kopf, 1981; So offen die Welt, 2004). Das Ziel dieser Arbeit ist es, eine literaturwissenschaftliche Analyse über die Gedichte vorzulegen, in der die Persönlichkeitsstrukturen in den Gedichten, also das lyrische Ich und das möglicherweise auftauchende Du, untersucht werden. Die Interpretation der Gedichte wird durch die werkimmanente Methode durchgeführt (Staiger); es wird also erörtert, welche Elemente in jedem Werk Eindrücke auf den Leser machen. Als ein ergänzendes Argument wird die Rezeptionsästhetik (Iser) dargestellt, die die eigene Erfahrungsgeschichte des Lesers als Ausgangspunkt zur Interpretation des Textes betont (Iser). Andere theoretische Grundlagen sind ein Artikel über die Geschlechtsdifferenz in der Literatur (Weigel), zwei Essays von Ulla Hahn über ihre eigene Einstellungen zu Gedichten und Theorien über die Persönlichkeitsstrukturen in den Gedichten (Zymner und Burdorf). Die Gedichte werden zuerst im Hinblick auf deren Wörter, Metaphern und Motive analysiert, und danach wird eine Formanalyse durchgeführt. Dem schließt sich eine Interpretation des Gedichts als Ganzes an, schließlich werden die Ich/Du-Personen in den Gedichten und deren Beziehungen miteinander dargestellt. Die zwei ersten Gedichte sind sog. Ich-Gedichte, in denen nur das lyrische Ich erscheint, zusammen mit den Wörtern „Lyrik“, „Wörter“ und „Schreiben“. Die vier anderen Gedichte enthalten die Du-Persönlichkeit, entweder allein oder zusammen mit der Ich-Form. Die Ich-Gedichte werden auf der Grundlage von Zymners (2009) Theorie interpretiert, in der die Ich-Sprecher in vier Kategorien gesetzt sind. Bei den Du-Gedichten wird sich nach der allgemeinen Interpretation auf die Vorkommensweise von Ich und Du und die Art und Qualität der Interaktion zwischen beiden konzentriert (Burdorf und Weigel als Hintergrund). Die Ergebnisse der Interpretationen sind, dass das Alter der Autorin die allgemeine Stimmung und die Ich-Sprecher ihrer Gedichte beeinflusst hat. In den Ich-Gedichten ist die Beziehung des Ichs zur Sprache und Lyrik deutlich zu sehen. In den Du-Gedichten spielt das Ich meistens eine größere oder aktivere Rolle als das Du, und die Geschlechter der Persönlichkeiten sind in den meisten Fällen nicht eindeutig definierbar. In allen Gedichten hat das Du eine große Wirkung auf das Ich, wiewohl die Beziehungen nicht immer nur positiv, sondern auch negativ wirkend sein können, sodass also die dynamische Beziehung zwischen Ich und Du in den Gedichten eine entscheidende Rolle spielt. / Pro gradu -työssäni analysoin ja tulkitsen teorialähteiden pohjalta kuusi Ulla Hahnin runoa kahdesta runokokoelmasta vuosilta 1981 ja 2004. Työn tarkoituksena on tehdä kirjallisuustieteellinen analyysi kyseisistä runoista ja erityisesti keskittyä runojen persoonallisuusrakenteisiin eli minä-puhujaan ja mahdollisesti runossa esiintyvään sinä-muotoon. Runojen tulkinta tapahtuu immanentilla menetelmällä (Staiger), jonka mukaan kirjallista teosta tarkastelemalla pohditaan, mikä teoksessa tekee vaikutuksen lukijaan. Täydentävänä argumenttina toimii reseptioesteettinen näkökulma, jossa korostuu lukijan oma kokemusmaailma lähtökohtana tekstin ymmärtämiselle ja tulkinnalle (Iser). Teorian osana on myös sukupuolen merkitystä kirjallisuudessa käsittelevä artikkeli (Weigel) ja kaksi Ulla Hahnin (FT) esseetä omasta suhtautumisestaan runoihin, sekä runouden persoonallisuusrakenteita käsittelevät teoriaosuudet (Zymner ja Burdorf). Tutkielmassani runot analysoidaan yksitellen ensiksi sanojen, metaforien ja motiivien osalta, ja toiseksi tehdään muotoanalyysi. Tämän jälkeen kustakin runosta tehdään tulkinta, jonka jälkeen runon persoonallisuudet ja niiden väliset suhteet tulkitaan. Kaksi ensimmäistä runoa ovat niin sanottuja minä-runoja, joissa esiintyy vain minä-puhuja, sekä motiivisanoja ”runous”, ”sanat” ja ”kirjoittaminen”. Neljä muuta runoa sisältävät sinä-persoonan. Minä-runot tulkitaan Zymnerin (2009) teorian pohjalta, jossa minä-puhujat on tyypitelty neljään kategoriaan. Sinä-runot tulkitaan ensin yleisesti, jonka jälkeen keskitytään runon minän ja sinän esiintymistapaan runossa, sekä niiden välisen vuorovaikutuksen luonteeseen ja laatuun (taustana Burdorfin ja Weigelin teoriatekstit). Tulkinnoista saatiin lopputuloksiksi, että kirjailijan ikä on vaikuttanut hänen kirjoittamiensa runojen yleiseen tunnelmaan ja niiden minä-hahmoihin. Minä-runoissa näkyy selvästi minä-puhujan suhde kieleen ja runouteen. Sinä-runoissa minä-puhujalla on usein keskeisempi rooli kuin sinä-hahmolla. Minä-puhuja on useammin aktiivisempi runon tapahtumissa kuin sinä-hahmo, ja hahmojen sukupuolta ei useimmissa runoissa pystytä määrittelemään yksiselitteisesti. Kaikissa runoissa sinä-hahmolla on suuri vaikutus minä-puhujaan. Vaikutus voi olla luonteeltaan positiivista tai negatiivista, ja persoonallisuuksien välisellä dynaamisella suhteella on tärkeä asema runon merkityksen tulkitsemisessa.
| Identifer | oai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201306011440 |
| Date | 08 July 2013 |
| Creators | Koukkari, H. (Hannamaria) |
| Publisher | University of Oulu |
| Source Sets | University of Oulu |
| Language | German |
| Detected Language | German |
| Type | info:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion |
| Format | application/pdf |
| Rights | info:eu-repo/semantics/openAccess, © Hannamaria Koukkari, 2013 |
Page generated in 0.0016 seconds