Return to search

Puukotus kirjaston sydämeen:tapaustutkimus kriisiviestinnästä Jyväskylän kaupunginkirjastossa

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kriisiviestintää Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Työ on tapaustutkimus ja sen tavoitteena on selvittää, mitä kirjaston henkilökunta ymmärtää kriisiviestinnällä. Tutkimusympäristöksi valikoitui Jyväskylän pääkirjasto, siellä tapahtuneen kirjastopuukotuksen vuoksi. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Haastateltavat koostuvat siitä Jyväskylän kaupunginkirjaston henkilökunnasta, jotka olivat työsuhteessa kirjastopuukotuksen aikana. Haastateltavia oli kahdeksan. Haastateltavat ymmärsivät kriisiviestinnän tarkoittavan poikkeusoloissa tapahtuvaa viestintää ja tiedottamista. Haastatteluista ilmeni, että kirjastopuukotuksen jälkeen on muuttunut eniten tapa, jolla organisaation sisällä toimitaan. Haastateltavat tarkoittivat tällä lähinnä turvallisuusajattelun lisääntymistä.

Tapaustutkimuksena tämä työ antaa arvokasta tietoa tutkimuksessa mukana olleelle organisaatiolle. Työn teoreettinen tausta antaa valmiudet mahdollisille jatkotutkimuksille. Aiheessa voi myös edetä tutkien esimerkiksi kirjaston johdon tai Jyväskylän kaupungin viestinnästä vastaavien henkilöiden näkemyksiä Jyväskylän kirjastopuukotuksesta tapahtumana.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201704281614
Date28 April 2017
CreatorsSimilä, L. (Laura)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Laura Similä, 2017

Page generated in 0.0026 seconds