Return to search

Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy:n maine:opiskelijoiden näkökulma oppilaitosviestinnässä

Viestintäteknologian kehittyminen ja viestinnän murros koskettavat sekä ihmisiä että organisaatioita. Internet ja erityisesti sosiaalinen media ovat kiinteä osa ihmisten päivittäistä elämää, ja niiden käyttö on nostanut esiin maineen merkityksen ja sen herkästi muuttuvan luonteen. Epävakaa taloudellinen tilanne koskettaa sekä liikeyrityksiä että oppilaitoksia, ja maine on tärkeä menestystekijä kiristyvässä kilpailussa.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää tapauskohtaisesti yhden oppilaitoksen, Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy:n (OAKK) maineen tila opiskelijoiden näkökulmasta ja viestinnän mahdollisuudet opiskelijarekrytoinnissa. Tavoitteena on kartoittaa, millainen maine OAKK:lla on opiskelijoiden mielestä, ja muuttuuko mielikuva opiskelukokemusten myötä. Maineenhallinnan ja viestinnän kehittämiseksi selvitetään myös opiskelijoiden toiveita viestintään ja tyytyväisyyttä OAKK:n palveluihin.

Määrällisen mainetutkimuksen taustateoriana sovelletaan RepMap™ -menetelmää ja siihen sisältyviä maineen kuutta ulottuvuutta osatekijöineen. Tutkimuksessa teorian pohjalta muotoiltua mittaria käytetään aikuisoppilaitoksen maineen tutkimiseen opiskelijoiden näkökulmasta. Tutkimusaineisto on kerätty OAKK:n opiskelijoille suunnatun kyselyn avulla.

Tulosten analysoinnissa maineen ulottuvuudet ja kriteerit pisteytetään, ja niille annetaan arvosanat asteikolla 0–3. Tulosten perusteella OAKK:n maine on keskiarvoltaan hyvä 2,29. Parhaiten toteutuvat maineen ulottuvuuksista yrityskulttuuri ja johtaminen, yhteiskuntavastuu sekä tuotteet ja palvelut. Eniten kehitettävää jää tyydyttävän arvosanan 1,89 saaneelle julkisen kuvan ulottuvuudelle, ja etenkin johdon tunnettuutta voidaan vielä parantaa. Kaikki muut ulottuvuudet saivat hyvän arvosanan.

Tulokset osoittavat, että opiskelijoiden mielipiteet OAKK:sta ovat parantuneet kokemuksen myötä opiskelujen käynnistyttyä. Mielikuvia ja mainetta voidaan kohentaa kehittämällä palveluita ja korostamalla viestinnässä hyvin toimivia ja arvostettuja palveluita. Eniten voidaan kehittää opetus- ja taukotiloja, opetuksessa käytettäviä välineitä ja kalustoja sekä ruokailun toteutumista.

Opettajien pätevyys ja opintojen henkilökohtaistaminen arvostetaan tulosten mukaan korkealle, joten viestinnässä voidaan korostaa OAKK:n asiantuntijuutta, laadukasta opetusta ja aikuisille opiskelijoille räätälöityjä yksilöllisiä opiskelupolkuja. Näin voidaan myös tavoitella toimialan suunnannäyttäjän asemaa, jonka avulla voidaan parantaa medianäkyvyyttä, tunnettuutta ja julkisuuskuvaa, ja siten koko organisaation mainetta julkisen kuvan ulottuvuuden osalta.

Viestinnän kehittämiseen tulokset antavat hyviä suosituksia. Sähköisiä viestintäkanavia, kuten OAKK:n nettisivuja kannattaa jatkossakin hyödyntää ja niiden kautta sujuvaa tiedonsaantia helpottaa. Erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa sosiaalisen median käyttöä suositellaan viestinnän väyläksi.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201508201919
Date20 August 2015
CreatorsAronen-Raappana, E. (Elina)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Elina Aronen-Raappana, 2015

Page generated in 0.0022 seconds