Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin teodikeaa ja pahan ongelmaa Paavo Rintalan Kauneuden attribuutit -trilogian romaaneissa Aika ja uni (1993), Marian rakkaus (1994) ja Faustus (1996). Teodikea terminä on vahvasti kristillinen ja alkujaan luterilaisfilosofi Gottfried Wilhelm Leibnizin (1646–1716) aikaansaannosta. Yksinkertaiseksi kiteytettynä se merkitsee keskustelua siitä, onko pahan olemassaolo ristiriidassa hyvän ja oikeudenmukaisen jumaluuden kanssa. Pahan ongelma taasen on sekä moraali- että uskontofilosofinen kysymys: kun teodikean luonne on jumaluutta puolusteleva, pahan ongelma taas pyrkii todistamaan, ettei esimerkiksi kristinuskon Jumalan kaltaista täydellisen hyvää ja kaikkivoipaa jumaluutta ole olemassa.
Tarkastelen tutkielmassani millaisena ja millä tavoin Paavo Rintala kuvaa pahaa ja sen ongelmallista luonnetta suhteessa Jumalaan ja ihmiseen trilogian aikana. Tutkin myös Rintalan hyödyntämää näkökulmakerrontaa Mihail Bahtinin dialogisuuden ja polyfonian teorian kautta sekä sen vaikutusta trilogian pahan kuvaan. Koko trilogia valikoitui tutkimuskohteekseni siksi, että ne muodostavat keskenään temaattisen jatkumon — eräänlaisen Rintalan oman dantemaisen vaelluksen maanpäällisessä helvetissä. Rintalan tuotanto on otollista tutkimukselle myös siksi, että se arvostuksestaan huolimatta on edelleen kovin vähän tutkittua.
Tärkeimmät tutkimuslähteeni ovat Pirkko Alhoniemen Rintalan myöhäistuotannon tutkielma Minuuden liitupiiri (2007) sekä romaanikohtaisesti Mihail Bahtinin Dostojevskin poetiikan ongelmia (1963), Dietrich Bonhoefferin kirjallinen tuotanto (Nachfolge, 1937; Brautbriefe Zelle 92, 1951; Ethik, 1949) kuin myös vanhaa saksalaista Faust -myyttiä jatkavat teokset, esimerkiksi J.W. Goethen Faust (1808, 1832). Lisäksi oleellisia lähteitä ovat monet teodikeaa ja kristinuskoa käsittelevät teologit ja filosofit, kuten Augustinus, G.W. Leibniz ja Thomas Hobbes. Myös Raamatulla on tärkeä osansa tutkimuksessani.
Tutkimuksessani päädyin seuraavanlaisiin tuloksiin: Rintalan trilogian paha on syntynyt Jumalasta, kuten kaikki muukin kristillisen katsomuksen mukaisesti. Ihminen, Jumalan kuvaksi luotu, on muuttunut 1900–luvulla maailmansotien ja joukkomurhien myötä pahan ruumiillistumaksi. Ihmiskunta on ajautunut yhdenlaiseen luonnontilaan, jossa itsekkyys ja immoralismi vallitsevat. Rintalan romaaneissa Jumala on hiljainen, voimaton tämän kaiken pahan alla. Ihminen on korottanut itsensä hänen paikalleen ja vapautunut sekä Jumalasta, Saatanasta että hyvästä ja pahasta. Paha elää Rintalan trilogian mukaan vain ja ainoastaan ihmisaivoissa: edes tekstissä esiintyvät paholaishahmot eivät ole fyysisesti todellisia, vaan ihmismielen tuotoksia.
Trilogian kerronta ei ole täysin bahtinilaisittain polyfonista, vaan ainoastaan jaksoittain. Näkökulmakerronta on keino, jolla kertoja-Rintala pyrkii itsereflektoimaan erilaisia ajatuksia, kokemuksia ja mielipiteitä. Siitä syntyvät äänet ovat nähdäkseni polyfonisia, mutta kuitenkin kertoja-Rintalan ehdoilla. On hyvinkin mahdollista, että kaikki trilogiassa esiintyvät henkilöhahmot ovat vain kertoja-Rintalan minuuden osia, vaikka tätä korostetaan vain näkökulmiin valittujen henkilöiden kohdalla.
| Identifer | oai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201805101725 |
| Date | 11 May 2018 |
| Creators | Kauppi, K. (Kim) |
| Publisher | University of Oulu |
| Source Sets | University of Oulu |
| Language | Finnish |
| Detected Language | Finnish |
| Type | info:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion |
| Format | application/pdf |
| Rights | info:eu-repo/semantics/openAccess, © Kim Kauppi, 2018 |
Page generated in 0.0019 seconds