Pro gradu -tutkielmani, Postmodernit portot, pelurit ja rakastuneet hölmöt : John Irvingin A Widow for One Year traumakertomuksena ja kehitysromaanina, tarkoituksena on selvittää miten kohdeteos representoi traumaattista maailmaansa postmodernein konventioin. Romaanissa Marion ja Ted Colen esikoispojat kuolevat auto-onnettomuudessa, mistä erityisesti Marion traumatisoituu. Ted taas kuvaillaan läpi teoksen vastuuttomana kirjailijana, joka on kroonisesti viehättynyt nuoremmista naisista. Colet päätyvät saamaan kolmannen lapsen, Ruthin, jonka tarkoituksena on korvata kuolleet pojat, mutta Marion on kykenemätön rakastamaan ainoaa elossa olevaa lastaan. Sanaakaan sanomatta Marion jättää miehensä, tyttärensä sekä nuoren rakastajansa Eddie O’Haren. Tutkimuskysymykseni on täten: Millä kerronnan keinoilla Irving esittää traumatarinan romaanissaan? Ja miten kertomuksen juoni kuvaa näitä tapahtumia? Hypoteesini mukaan A Widow for One Year kuvailee henkilöhahmojen traumoja heidän fiktiivisten tuotostensa kautta. Erityisesti Ted Colen saduissa voidaan nähdä metaforisia merkityksiä traumakertomuksen tulkinnan kannalta. Tutkimuksessani esitän, että romaani voidaan sijoittaa kasvutarinoiden genreen kuuluvaksi teokseksi, sillä siinä kuvataan Ruthin varttumista epävakaasta kiintymyssuhteesta huolimatta. Esitän myös, että romaania voidaan lukea traumakertomuksena, jonka kuvaileminen tapahtuu postmodernistiseen tyyliin. Keskeisenä tutkimustuloksena voidaan todeta, että Irvingin romaaneiden postmodernisuus ei näyttäydy desentralisoituneiden henkilöhahmojen kautta, vaan yksilöiden, joiden menneisyys auttaa heitä toimimaan nykyhetkessä ja vallitsevassa kulttuurisessa ilmapiirissä. Romaani on yhtä aikaa postmoderni ja historiallinen, sillä Irving hyödyntää teoksessaan 1800-luvun romaaneiden antia kirjallisuudelle yhdistellen samalla uudempia konventioita. Tulosten perusteella totean, että A Widow for One Year on postmodernin romaanin tavoin kokeellinen, mutta kunnioittaa silti kasvutarinoiden genreen pidättäytyvää kaavaa. Romaanissa äidin ja lapsen separaatio sekä esikoispoikien traaginen kuolema muodostuvat ongelmiksi ja näin ollen henkilöhahmojen käytöstä leimaavat muun muassa freudilainen torjunta, tunteiden siirto sekä toiveiden ja halujen verhoaminen. Pääteoriani nojaa psykoanalyyttiseen tutkimukseen, joten Sigmund Freudin, Jessica Benjaminin sekä Peter Brooksin teoriat ovat vahvasti analyysini tukena. Traumaa ja sen käsitteitä abstrahoidessani tarkastelen kulttuurintutkijoiden Dominick LaCapran ja Michael Rothbergin teoksia sekä kirjallisuudentutkijoiden Anne Whiteheadin, Cathy Caruthin ja Sirkka Knuutilan tutkimuksia. Havainnoidessani romaanin postmodernia otetta nojaan sellaisten teoreetikoiden kirjoituksiin, kuten Fredric Jameson, Linda Hutcheon sekä Brian McHale. Kirjallisuudentutkija Josie P. Campbellin teos A Critical Companion to John Irving on auttanut hahmottamaan John Irvingin kirjoitustyyliä yleisemmällä tasolla.
| Identifer | oai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201805311996 |
| Date | 01 June 2018 |
| Creators | Kauppila, A.-S. (Anni-Sofia) |
| Publisher | University of Oulu |
| Source Sets | University of Oulu |
| Language | Finnish |
| Detected Language | Finnish |
| Type | info:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion |
| Format | application/pdf |
| Rights | info:eu-repo/semantics/openAccess, © Anni-Sofia Kauppila, 2018 |
Page generated in 0.0011 seconds