Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen jälkitavujen vokaalienvälisen h:n edustumista (esim. kylähän ~ kylhän ~ kyl(l)ään) Pelkosenniemen ja Savukosken murteen vanhimmassa tavoitettavissa olevassa kerrostumassa. Aineistonani käytän Suomen kielen nauhoitearkiston ja Oulun nauhoitearkiston murrenauhoituksia, joissa on haastateltu kolmeatoista 1800–1900-lukujen taitteessa syntynyttä kielenopasta. Teoreettisesti ja metodologisesti tutkielma liittyy ennen kaikkea dialektologiaan ja murremaantieteeseen mutta myös sosiolingvistiikkaan ja kielihistoriaan.
Peräpohjalaismurteisiin kuuluva Pelkosenniemen ja Savukosken murre luetaan nykyään yleisesti osaksi Kemijärven murreryhmää. Aiemman tutkimuksen mukaan jälkitavujen vokaalienvälisen h:n osalta murrejako ei kuitenkaan ole luonteva, sillä tutkimusalueellani h:n etinen vokaali edustuu yleisimmin Kemin murteiston tapaan sisäheittyneenä (esim. ranthan), kun taas Kemijärven murteessa se on säilynyt alkuperäisenä (esim. rantahan). Tutkielmassani vahvistan havainnon ja tarkennan sitä edelleen. Kahdessa Kemijärven murrealueen rajalla sijaitsevassa kylässä reilu viidennes tapauksista edustuu alkuperäisinä. Muiden kylien kohdalla alkuperäismuotoja on vain 0,6–7,2 prosenttia kaikista tapauksista. Erityisesti fonotaktiset jonot (C)VCVhV- (esim. kylähän) ovat säilyttäneet h:ta edeltävän vokaalin alkuperäisenä. Muissa fonotaktisissa asemissa alkuperäinen tyyppi on äärimmäisen harvinainen lukuun ottamatta mainittuja kahta rajakylää.
Sisäheitto (esim. ranthan) on selvästi yleisin kanta yhdeksässä kylässä, jossa niitä on 66,7–89,6 prosenttia tapauksista. Mainittujen rajakylien sisäheittoasteet ovat 50,4 ja 57,3 prosenttia. Yhdellä oppaista sisäheittotapauksia esiintyy vain 6,6 prosentin verran. Hänellä yleisin kanta on h:n kato, joita on 88,7 prosenttia tapauksista.
Jälkitavujen vokaalienvälisen h:n kato on tutkimukseni perusteella alueen murteessa luultua yleisempää. Vajaassa kahdessatoista prosentissa katotapauksista kadon syynä on dissimilaatiotendenssi (esim. yhthen ~ yhtehen > yhteen). Sisäheittomuotojen h on toisinaan assimiloitunut edeltävään konsonanttiin. Assimilaatiot voivat saada yleiskielisen tai yleis- tai erikoisgeminaatiollisen asun, minkä vuoksi assimilaatiot on vaikea erottaa varsinaisista katomuodoista. Ainoastaan viimeksi mainitut voidaan käsittää varmoiksi assimilaatioiksi, sillä erikoisgeminaatio ei kuulu murteeseen. Yleisimmin h on assimiloitunut edeltävään s:ään. h:n assimilaatio klusiileihin ja nasaaleihin on yhtä opasta lukuun ottamatta sporadista.
Dissimilaatio- ja assimilaatio eivät selitä kaikkia alueen katomuotoja. Niissä lieneekin kyse kirjakielen ja katomurteiden vaikutuksesta. Mielenkiintoista on, että yksi oppaista käyttää runsaasti kirjakielisiltä vaikuttavia muotoja, vaikka onkin syntynyt 1890-luvulla ja käynyt ainoastaan kiertokoulun.
Tutkimusalueellani ei juurikaan esiinny myöhempiä h-kehittymiä. Esimerkiksi kAAn-liitepartikkelit ovat useimmin h:ttomia lukuun ottamatta yhtä informanttia.
| Identifer | oai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201702231239 |
| Date | 27 February 2017 |
| Creators | Rekilä, A. (Antti) |
| Publisher | University of Oulu |
| Source Sets | University of Oulu |
| Language | Finnish |
| Detected Language | Finnish |
| Type | info:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion |
| Format | application/pdf |
| Rights | info:eu-repo/semantics/openAccess, © Antti Rekilä, 2017 |
Page generated in 0.0049 seconds