Olen tässä pro gradu -työssäni tutkinut kin-liitteen ajallista variaatiota Kainuun murrealueeseen kuuluvan Vuolijoen murteessa. Nykyään Vuolijoki on osa Kajaania. Halusin tutkia Vuolijoen murretta, koska Vuolijoki sijoittuu murremaantieteellisesti hyvin mielenkiintoiselle siirtymävyöhykkeelle yhtäältä Kainuun ja Pohjois-Savon murteiden rajalle ja toisaalta savolaismurteiden ja pohjalaismurteiden rajalle. Tällaisia siirtymämurteita onkin tutkittu fennistiikassa toistaiseksi vielä melko vähän. Halusin tutkia nimenomaan variaationmuutosta, ja toteutin tutkielmani reaaliaikatutkimuksena tarkastellen variaation muuttumista 50 vuodessa. Vertailin kin-liitteen varianttien edustumista 1960- ja 2010-luvuilla kerätyissä haastatteluaineistoissa.
Tutkimukseni on morfofonologisesti motivoitunut. Yhtenä tutkimuskysymyksenäni kysyin, millaista muutosta kin-liitteen distribuutiossa on tapahtunut Vuolijoen murteessa ja mitkä variantit ovat olleet yleistyviä ja mitkä kenties väistyviä. Toisen tutkimuskysymykseni avulla pyrin puolestani löytämään vastauksen siihen, onko kin-liitteen variaationmuutoksen taustalla näkyvissä piirteitä laajemmasta muutosvyyhdestä ja millaiset tendenssit vaikuttavat variaation muuttumiseen. Hypoteesinani pidin yleiskielisen kiˣ-variantin yleistymistä joissakin äänne- ja painoasemissa sekä siirtymä-äänteellisen hiˣ-variantin yleistymistä ainakin pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin jäljessä variantin Vˣ (Aˣ) kustannuksella. Tukea hypoteesilleni sain aiemmasta tutkimuksesta.
Tämän tutkielman tutkimustulosten perusteella hypoteesini piti paikkansa: Vahva-asteinen variantti (k)ki(i)ˣ, joka on vanhastaan esiintynyt Kainuun murteissa pelkästään konsonanttien (paitsi n:n) jäljessä, on alkanut esiintyä myös vokaalien jälkeisissä asemissa. Kaikkiaan sen osuus on kolminkertaistunut 50 vuodessa. Myös siirtymä-äänteellinen (h)hi(i)ˣ on laajentanut distribuutiotaan. Vaikka sen odotuksenmukainen esiintymisympäristö on vanhastaan ollut oikeastaan vain pääpainollisen tavun jäljessä sekä kaikkien pitkien vokaaliainesten jäljessä, sen osuus on noussut merkittävästi sivupainollisen tavun lyhyen vokaalin jäljessä ja ennen kaikkea konsonanttien jälkeisissä asemissa. Sitä esiintyy jopa alkuperäisen loppu-k:n ja -h:n jäljessä, jolloin se edustuu geminaattana. Tällainen yleistyminen on mielenkiintoista, koska (h)hi(i)ˣ-liite on alun perin syntynyt siirtymä-äänteestä, joka on sekä ominaiskuuluvuudeltaan että sonorisuudeltaan heikko. Kuitenkaan variantin (h)hi(i)ˣ suhteellinen osuus koko aineistoja tarkasteltaessa ei ole kasvanut, vaikka se joissakin äänne- ja painoasemissa onkin yleistynyt.
Kuten olin odottanutkin, heikkoasteinen variantti Vˣ (A)ˣ on tutkimustulosteni perusteella puolestaan väistymässä Vuolijoen murteessa. Variantti on ollut vanhastaan odotuksenmukainen pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin jäljessä, jossa se tosin edelleen on joissakin idiolekteissa yleinen. Väistymisen syynä lienee se, ettei monoftongiutunut Vˣ (Aˣ) ole kovin helposti hahmottuva variantti. Lisäksi sen kilpailijat (k)ki(i)ˣ ja (h)hi(i)ˣ ovat aiemmin olleet yleisiä jo muissa äänne- ja painoasemissa, joista ne on omaksuttu myös pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin jälkeiseen asemaan. Tutkimustulokset vahvistivat niin ikään käsitystäni siitä, että heikkoasteinen iˣ esiintyy Vuolijoen murteessa lähes pelkästään monoftongiutuneina Vˣ (Aˣ) -muotoina ja niistäkin pääsääntöisesti a- ja ä-loppuisiin muotoihin liittyneenä varianttina Aˣ.
Muista heikkoasteisista liitteistä n:n jäljessä esiintyvä ni(i)ˣ on hieman menettänyt suosiotaan vahva-asteisen variantin ki(i)ˣ kustannuksella: 1960-luvun aineistossa se esiintyy käytännössä yksinomaisena ja 2010-luvun aineistossa sen osuus on 78 %. Assimiloituvan variantin Ci(i)ˣ osuus on puolestaan pysynyt suunnilleen samana. Sen esiintymät ovat aineistoissani muutenkin hyvin yksittäisiä ja suurilta osin käytännössä leksikaalistunutta nyttiiˣ-muotoa; myös edustuksen idiolekteittaiset erot ovat suuria. Joka tapauksessa Kainuussa vanhastaan harvinainen Ci(i)ˣ lienee omaksuttu Vuolijoen murteeseen pohjoissavolaisten kontaktien kautta.
Mielenkiintoinen muutos kin-liitteen variaatiossa on se, että vokaaliloppuinen variantti ki on alkanut hajanaisesti esiintyä Vuolijoen murteessa. Muoto esiintyy pelkästään 2010-luvun aineiston informanteilla ja niistäkin vain muutamassa idiolektissa. Muoto on todennäköisesti kulkeutunut Vuolijoen murteeseen pohjalaisten kontaktien kautta. Muun muassa tämä osoittaa, että vanhat aluemurteet ja niiden murrerajat ovat nyky-yhteiskunnassa jo hyvin muuttuvia.
Vuolijoen murteessa erottuvia muutostendenssejä ovat tutkimustulosteni perusteella ainakin pitkävokaalisten muotojen yleistyminen varianttien (k)ki(i)ˣ, (h)hi(i)ˣ, ni(i)ˣ ja Ci(i)ˣ osalta sekä geminaatallisten muotojen ilmaantuminen Vuolijoen murteeseen. Siinä missä muodot selittyvät pitkävokaalisuudellaan ja tavurakenteellaan vielä 1960-luvun aineistossa geminoitumisilmiöllä, 2010-luvun aineistossa ne eivät enää ole äännelaillisia: geminaatallisia muotoja esiintyy pitkävokaalisten lisäksi myös lyhytvokaalisina ja painollisten tavujen lisäksi myös painottomien tavujen jäljessä. Geminaattaliitteisiä muotoja kyllä esiintyy sekä savolaisalueella että keski- ja pohjoispohjalaisten murteiden alueella, mutta muotojen ilmaantumiselle Vuolijoen murteeseen löytyy myös omapohjainen selitys: geminaatta-aines on todennäköisesti omaksuttu geminaattaliitteisiin muotoihin joko analogisesti geminaation alaisista muodoista tai lohkosyntyisyyden kautta muiden muassa alkuperäisen loppu-k:n ja -h:n jälkeisistä muodoista. Myös geminaatta-aineksen sisältävät ni(i)ˣ- ja Ci(i)ˣ-liitteiset muodot ovat voineet toimia mallina. Käytännössä mahdollisten mallien valikoima on niin suuri, että geminaattaliitteiset muodot ovat voineet ottaa mallinsa yhtäaikaisesti useilta eri muodoilta.
Vuolijoen asemaa murrealueitten rajalla sijaitsevana siirtymä- eli välimurteena tukee paikkakunnan murteessa esiintyvä suuri variaatio. Variaatiota esiintyy paitsi puhujayhteisössä myös idiolekteissa. Joissakin idiolekteissa distribuutio on lähes komplementaarinen, eli varianttien esiintyminen tietyissä äänne- ja painoasemissa on säännöllistä. Joissakin idiolekteissa puolestaan esiintyviä variantteja on useita ja ne ovat useissa äänne- ja tavuasemissa vapaassa vaihtelussa. Tällainen sekä puhujayhteisön- että idiolektinsisäinen variaatio on tyypillistä juuri päämurrealueiden reunamilla. Suuri vaihtelevien varianttien määrä kertoo myös kielenmuutoksen vähittäisyydestä ja keskeneräisyydestä.
| Identifer | oai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201605261978 |
| Date | 26 May 2016 |
| Creators | Karppinen, P. (Pauliina) |
| Publisher | University of Oulu |
| Source Sets | University of Oulu |
| Language | Finnish |
| Detected Language | Finnish |
| Type | info:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion |
| Format | application/pdf |
| Rights | info:eu-repo/semantics/openAccess, © Pauliina Karppinen, 2016 |
Page generated in 0.0029 seconds