Return to search

Vaikutusten visualisointi terveysvaikutteisten tuotteiden televisiomainoksissa

Tämän tutkimuksen aiheena oli vaikutusten visualisointi terveysvaikutteisten tuotteiden televisiomainoksissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka tuotteiden vaikutusmenetelmät sekä käytön seuraukset oli esitetty visuaalisesti, sekä millä visualisoinnin ja audiovisuaalisen kerronnan keinoilla mainokset pyrkivät tekemään myymästään tuotteesta houkuttelevan katsojan silmissä. Tutkimuksen aineisto koostui televisiokanavilla MTV3 ja Nelonen 15.10–21.10.2017 niin kutsuttuun parhaaseen katseluaikaan klo 18–21 esitetyistä, terveyttä edistävien tuotteiden mainoksista. Tutkittavia mainoksia oli yhteensä 61. Tutkimus toteutettiin käyttämällä retorista analyysiä. Lähiluvun avulla tarkasteltiin vielä seitsemää yksittäistä mainosta. Mainoksissa itse tuotteen varsinainen vaikutusmekanismi oli visualisoitu harvoin, yleisempää oli esittää joko karkea graafinen yksinkertaistus tai tuotteen käyttäjän kokema muutos mielentilassa tai käytöksessä. Hallitsevana keinona oli tunteisiin vetoavuus, faktoilla tai tutkimustuloksilla argumentointi oli harvinaista. Mainosten käyttämän retoriikan mukaan tuotteiden käyttö aiheuttaa suuria positiivisia muutoksia käyttäjiensä mielentilassa ja käytöksessä, oleellinen jatkotutkimuksen aihe olisi käyttäjien kokemus näiden väitteiden toteutumisesta käytännössä. Tutkimukseni aineisto oli myös suppeahko, laajempi tilastollinen analyysi antaisi kattavamman ja tilastollisesti merkitsevän kuvan eri visualisoinnin keinojen käytöstä.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201706012348
Date02 June 2017
CreatorsPalukka, O. (Otto)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Otto Palukka, 2017

Page generated in 0.0021 seconds