Tutkielmassa selvitetään, miten 1800-luvun loppupuolella alkanut kehitysromaanin murros ilmenee Juhani Ahon romaaneissa Papin tytär (1885) ja Papin rouva (1893). Kehitysromaani nousi keskeiseksi kirjallisuudenlajiksi modernin ihmiskäsityksen syntyaikoihin. Moderniin ihmiskäsitykseen kuului, ettei ihminen omaksunut valmista, perittyä elämänmuotoa, vaan etsi omaa identiteettiään ja paikkaansa yhteiskunnassa. Tätä kehitysromaanille tyypillistä, jo 1700-luvulta peräisin olevaa ajatusta alettiin kritisoida sata vuotta myöhemmin. Yksilöllisen kasvuprosessin murtuminen on lähtökohtana teosten tarkastelussa.
Realismin aikakaudella henkilöhahmot olivat erityisesti mielenkiinnon kohteina. Molempien teosten päähenkilönä on Elli, jonka kasvu ja kehitys ovat tutkielmassa keskeisellä sijalla.
Päähenkilö ei ole romaanissa enää juonta teenpäin vievä toimija, vaan ainutlaatuinen yksilö, jonka luonteen ymmärtämisestä riippuu koko teoksen ymmärtäminen. Henkilökuvaukseen läheisesti liittyvät arjen kuvaukset tuovat mukaan myös yhteiskunnallisen todellisuuden. Ellin kasvatuksesta ja koulutuksesta käydyt keskustelut liitetään 1800-luvun yleisiin käsityksiin sivistyksestä, kasvatuksesta ja koulutuksesta. Koska realistisessa kirjallisuudessa teosten väliset suhteet ovat tärkeitä teosten illuusioiden luomisessa, Papin tytärtä ja Papin rouvaa tarkastellaan myös intertekstuaalisesta näkökulmasta käsin.
Papin tytär ja Papin rouva sijoittuvat murroskohtaan realismin aikakauden kehitysromaaniperinteessä. 1800-luvun lopussa suoraviivaisesti aikuisuuteen ja oman paikan löytymiseen etenevä kehitystarina alkoi väistyä toisenlaisen totuuden tieltä. Eheän identiteetin sijaan Ellille muotoutuu hajanainen, ristiriitojen repimä minuus.
Identifer | oai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201505071484 |
Date | 11 May 2015 |
Creators | Vornanen-Komulainen, T. (Tuula) |
Publisher | University of Oulu |
Source Sets | University of Oulu |
Language | Finnish |
Detected Language | Finnish |
Type | info:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion |
Format | application/pdf |
Rights | info:eu-repo/semantics/openAccess, © Tuula Vornanen-Komulainen, 2015 |
Page generated in 1.0898 seconds