Return to search

Semanttisen harjoittelun vaikutus maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen sanavaraston kehittymisessä

Tämän pro-gradu -tutkielman tarkoituksena oli tutkia semanttisen harjoittelun vaikutusta maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen sanaston omaksumisessa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää näkyvätkö semanttisen harjoittelun vaikutukset yleisenä sanavaraston kasvuna.

Tutkimukseen osallistui kolme peruskoulun ensimmäisellä luokalla olevaa maahanmuuttajataustaista poikaa ja se toteutettiin Oulun normaalikoululla. Harjoitusohjelma toteutui yhteensä kymmen kertaa kertaviikkoisesti ja siihen valittiin 50 sanan teemoittain jaettu harjoiteltava sanasto. Yhteen harjoituskertaan kuului kohdesanat sisältävä tarina ja semanttisen kartan rakentaminen. Semanttisen harjoittelun vaikutusta arvioitiin ennen ja jälkeen harjoittelujakson Bostonin nimentätestillä ja harjoittelujakson sanaston nimeämis- ja ymmärtämistehtävällä. Lisäksi harjoittelun välitöntä vaikutusta arvioitiin jokaisen harjoittelukerran yhteydessä tarinan uudelleen kerronnan sekä harjoitellun ja ei-harjoitellun sanaston nimeämistehtävän avulla.

Tulokset osoittivat että lapset omaksuivat sekä harjoitusohjelmaan kuuluvaa sanastoa että vertailuna käytettyä ei-harjoiteltua sanastoa merkittävästi. Harjoitellun sanaston osalta myös ymmärtäminen kasvoi selvästi. Vaikutukset eivät kuitenkaan näkyneet yhtä selvästi harjoitusjakson jälkeen yleisenä sanavaraston kasvuna. Sanavaraston taso Bostonin nimentätestillä arvioituna pysyi alle ikätason suomenkielisten normien ennen ja jälkeen harjoitusjakson.

Semanttinen harjoittelu itsessään ei aiheuttanut kasvua sanaston omaksumisessa, sillä myös ei-harjoitellun sanaston hallinta kasvoi tilastollisesti merkittävästi. Tutkimukset ovat yhdenmukaisia aiempien tutkimusten kanssa siitä, että maahanmuuttajalapsilla kestää vuosia saavuttaa ikätovereihin verrattavissa oleva sanavarasto ja he myös suoriutuvat heikommin sanavaraston arvioinnista L2 kielellä. Lisäksi tulokset tukevat tutkimuksia, joiden mukaan sanaston omaksumisen alkuvaiheessa sanoja painetaan mieleen enemminkin äänneasun perusteella ja sanan mieleen painaminen vaatii vain vähän altistusta. Semanttisen harjoittelun on todettu olevan hyödyllinen uuden kielen sanaston omaksumisessa vasta vanhempana.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201405081360
Date12 May 2014
CreatorsAutio, A. (Aino)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Aino Autio, 2014

Page generated in 0.0024 seconds