Return to search

Suusyöpätietoisuus 18–25-vuotiailla nuorilla

Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää oululaisten 18–25-vuotiaiden nuorten suusyöpätietoisuutta. Tutkimuksessa pyrittiin kartoittamaan, mitä nuoret tietävät suusyövän oireista, riskitekijöistä ja yleisyydestä. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako sukupuoli, elämäntavat ja koulutus suusyöpätietoisuuteen. Tutkimus toteutettiin face-to-face haastattelulla Oulun yliopiston kirjasto Pegasuksessa ja Oulun kaupungin kirjastossa. Haastatteluun osallistui yhteensä 60 nuorta, joista oli 30 miehiä ja 30 naisia. Haastateltavista kuusi oli suorittanut peruskoulun, 22 oli suorittanut toisen asteen koulutuksen tai oli sellaista parhaillaan suorittamassa ja 32 oli suorittanut korkeakoulun tai oli sellaista parhaillaan suorittamassa.

Saatujen tulosten mukaan oululaisten nuorten suusyöpätietoisuus oli pääasiassa heikkoa tasoa. Tulokset osoittivat, että suusyöpätietoisuuden eri osa-alueiden, kuten oireiden, riskitekijöiden ja yleisyyden tietäminen oli kauttaaltaan samansuuntaisia kuin muualla maailmalla. Nuorten tietoisuus oli vahvasti yhteyksissä siihen, mikä oli heidän koulutustasonsa. Korkeakoulun suorittaneet tai sitä parhaillaan suorittamassa olevien tietoisuus oli selvästi parempaa kuin toisen asteen koulutuksen tai peruskoulun suorittaneiden. Lisäksi monipuolinen ruokavalio ja lähipiirissä esiintynyt suusyöpä nosti suusyöpätietoisuuden tasoa.

Tutkimuksen myötä saatiin tietoa siitä, mikä on oululaisten nuorten suusyöpätietoisuuden taso. Vähäisen haastateltavien määrän vuoksi tulokset ovat vain suuntaa-antavia, mutta tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että suusyöpätietoisuus on huomattavan alhainen. Suusyöpä on aggressiivisesti leviävä syöpämuoto, jonka esiintymiseen voidaan vahvasti vaikuttaa elämäntavoilla. Jatkossa voisi tutkia tarkemmin suusyövän riskitekijöiden ja ensioireiden tietoisuutta ja näiden myötä miettiä, kuinka voidaan parantaa tietoisuutta ja tätä kautta vaikuttaa suusyövän esiintymiseen.

Identiferoai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:nbnfioulu-201505261645
Date01 June 2015
CreatorsLiukkonen, O. (Olli)
PublisherUniversity of Oulu
Source SetsUniversity of Oulu
LanguageFinnish
Detected LanguageFinnish
Typeinfo:eu-repo/semantics/masterThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion
Formatapplication/pdf
Rightsinfo:eu-repo/semantics/openAccess, © Olli Liukkonen, 2015

Page generated in 0.0985 seconds