Abstract
In this treatise I will describe and analyse the problematic dialogue about hunting, which, especially after the Second World War has been on the increase. Some of the critics have even demanded that hunting should be stopped altogether. Hunting is criticised and opposed both on ecological and other grounds. These other grounds include religious, philosophical and ethical considerations.
The research material includes sociological, anthropological, philosophical and other scientific literature, general literature, newspapers and articles from magazines, video tapes, fairy tales; all that according to the knowledge of sociology is valid information about the society.
The applied methods include discursive analysis, tabulation and mathematical models (Boole's algebra)
The second chapter focuses on reviewing and analysing literature; its purpose is to point out how the justification of hunting is perceived especially in recent times. In the next three chapters I will analyse the articles published in Helsingin Sanomat in 1992–1996. The sixth chapter focuses on describing the group of criticisers. The background of those critical views will be discussed in conclusions.
Hunting can be restricted by ecological premises when the game stock in question would not stand hunting. We are talking about ecological squandering when the spontaneously renewing natural resources, i.e. game, is left unused when people still need to be fed with food that is ecologically more expensive than food obtainable freely from nature e. g. through hunting. Man's own deontological principles require that, when hunted, animals are not tortured or teased.
In the beginning, when food was acquired, the prevailing principle was that of ecological primacy principle and total ecology. All food came straight from nature. Nothing was gained by man's own production. Ecological primacy means that part of the food still comes straight from nature, no matter how slight that part may be. Ecological primacy cannot cease to exist because there will always be nature's own yield, available for man as food. If it is not used, it will result in ecological squandering. / Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa kuvaillaan ja analysoidaan metsästyksen ongelmapuheita. Niitä on alkanut lisääntyvästi esiintyä toisen maailmansodan jälkeen. Näissä puheissa kritisoidaan metsästystä aina sen lopettamisen vaatimiseen saakka. Metsästystä arvostellaan ja vastustetaan sekä ekologisilla että muilla perusteilla. Näitä muita perusteita ovat uskonnolliset, filosofiset ja eettiset näkökohdat.
Tutkimusaineistona on käytetty sosiologista, antropologista, filosofista ja muuta tieteellistä kirjallisuutta, yleistä kirjallisuutta, sanomalehti- ja muita lehtikirjoituksia, videonauhoja, satuja: kaikkea sitä, joka tiedonsosiologian mukaan käy tiedosta yhteiskunnassa.
Menetelminä on käytetty diskurssianalyysiä, taulukointia ja matemaattisia malleja (Boolen algebra).
Toisessa luvussa selostetaan ja analysoidaan kirjallisuutta ja pyritään osoittamaan, miten metsästyksen oikeutusta mielletään erityisesti viime aikoina. Seuraavissa kolmessa luvussa analysoidaan Helsingin Sanomissa vuosina 1992–1996 julkaistuja kirjoituksia. Kuudennessa luvussa kuvataan arvostelijoiden ryhmää. Johtopäätöksissä pohditaan sitä, miten noihin kriittisiin kannanottoihin on tultu.
Metsästys pyritään mitoittamaan ekologisilla perusteilla, niin että kysymyksessä olevan riistaeläimen kanta kestäisi kulloisenkin metsästyksen. Ekotuhlaus taas on kysymyksessä, kun spontaanisti uusiutuvaa luonnonvaraa, riistaa, jätetään käyttämättä, kun ihmisille on kuitenkin tuotettava ruokaa, joka on ekologisesti selvästi kalliimpaa kuin luonnosta vapaasti esimerkiksi metsästämällä saatava ruoka.
Ihmisen oma velvollisuusetiikka vaatii, ettei eläimiä niitä metsästettäessä kiduteta eikä kiusata.
Alussa vallitsi ruoan hankinnassa suora luonnon käyttö, ekologinen primariteettiperiaate, jossa kaikki ruoka tuli suoraan luonnosta. Mitään ei saatu ihmisen oman tuotannon tuloksena. Se oli ekototalismia, kun ei vielä viljelty kasveja eikä kasvatetettu karjaa. Nykyäänkin osa ruoasta saadaan yhä suoraan luonnosta. Se voi olla kuinka vähäinen osa tahansa. Tämä suora, osittainen luonnon käyttö, ekoprimarismi, ei voi loppua, koska aina on olemassa luonnon spontaania tuottoa, jota ihminen voi käyttää ruokanaan. Jollei sitä käytetä, aiheutetaan siltä osin turhaa viljelyä ja eläinten kasvatusta. Sellainen on ekotuhlausta.
| Identifer | oai:union.ndltd.org:oulo.fi/oai:oulu.fi:isbn978-951-42-8525-7 |
| Date | 07 August 2007 |
| Creators | Karsikas, L. (Leevi) |
| Publisher | University of Oulu |
| Source Sets | University of Oulu |
| Language | Finnish |
| Detected Language | Finnish |
| Type | info:eu-repo/semantics/doctoralThesis, info:eu-repo/semantics/publishedVersion |
| Format | application/pdf |
| Rights | info:eu-repo/semantics/openAccess, © University of Oulu, 2007 |
| Relation | info:eu-repo/semantics/altIdentifier/pissn/0355-323X, info:eu-repo/semantics/altIdentifier/eissn/1796-2242 |
Page generated in 0.0028 seconds