Olen tutkinut pro gradu -tutkielmassani Ruotsissa asuvien ja äidinkieleltään ruotsinkielisten suomenoppijoiden tekstejä ja niissä esiintyviä morfosyntaktisia verbivirheitä. Morfosyntaktisissa verbivirheissä oppijat ovat muodostaneet verbimuodon oikein, mutta sitä on käytetty väärässä yhteydessä. Tästä syystä nimitän virheitä virhekäytöiksi, koska oppijat ovat onnistuneet muodostuksessa ja virhe on käytössä. Tutkimusmetodejani ovat olleet soveltava kontrastiivinen tutkimus ja virheanalyysi. Tutkimukseni on sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista, koska esitän oppijoiden virhekäyttöjä lukuina ja lukujen esittämisen lisäksi analysoin virhekäyttöjä ja pyrin selvittämään sitä, miten ja miksi oppijat ovat mahdollisesti tehneet kyseisiä virhekäyttöjä. Tavoitteenani on selvittää, mitkä muodot aiheuttavat ruotsinkielisille oppijoille vaikeuksia ja mitä muotoja oppijat käyttävät toisten muotojen sijasta. Olen myös pyrkinyt selvittämään, onko oppijoiden äidinkielellä eli lähdekielellä vaikutusta oppijoiden virhekäyttöihin. Koska käytössäni ei tutkielmassani ole jotain muuta kieltä äidinkielenään puhuvien oppijoiden vertailuaineistoa, perustuu pohdintani suomen ja ruotsin kielioppien vertailuun. Lisäksi olen verrannut tutkimukseni tuloksia aikaisempaan tutkimukseen, jossa on tutkittu suomenruotsalaisten teksteissä esiintyviä virheitä. Korpuspohjaisen tutkimukseni aineisto on Kansainvälisestä oppijansuomen korpuksesta (ICLFI), josta aineistonani toimii virheannotoidun osakorpuksen ruotsinkielisten oppijoiden tekstit. Aineistoni koostuu teksteistä, jotka on arvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen mukaan taitotasoille A2–B2. Olen luonut oppijoiden virhekäyttöjen perusteella luokittelun, jonka mukaan olen sijoittanut jokaisen virhekäytön yhteen luokkaan. Olen käsitellyt yhtä verbimuotoa kerrallaan, minkä vuoksi liittomuotojen ja verbiketjujen apu- ja pääverbit on sijoitettu eri luokkiin, jos niissä on virhekäyttöä. Perusteena sille, mihin luokkaan oppijan virhekäyttö sijoitetaan, on oppijan käyttämä muoto. Olen kuvannut oppijoiden virhekäyttöjen yleisyyttä ilmoittamalla virhekäyttöjen määrän tuhatta oikein muodostettua ja oikein käytettyä verbimuotoa kohti niin kaikkien aineistoni virhekäyttöjen kuin eri taitotasojenkin osalta erikseen. Samalla olen voinut tutkia sitä, miten oppijoiden tarkkuus kehittyy virhekäyttöjen osalta taitotasolta toiselle siirryttäessä. Pääsääntöisesti oppijoiden tarkkuus paranee taitotasolta ylemmälle edistyttäessä, mutta virhekäyttöjen määrä lisääntyy puhekielisten verbimuotojen osalta B1-tasolle siirryttäessä. Tutkimustulosteni mukaan oppijat käyttävät eniten aktiivin infinitiivissä olevia muotoja toisten muotojen asemesta. Niitä käytetään pääsääntöisesti toisten aktiivin infinitiivimuotojen sijasta. Toisena ryhmänä virhekäytöistä nousevat esiin infinitiivien virhekäytöt, joita on aineistossani toisiksi eniten. Infinitiivimuotojen virhekäytöistä suurin osa koskee A-infinitiivin virhekäyttöä, jota on käytetty niin muiden infinitiivimuotojen sijasta kuin myös persoonataivutusta vaativien verbien paikalla. Aineistostani nousi myös esille virhekäyttötyyppejä, jotka ylittävät luomani luokat. Näitä ovat kongruenssivirheet, kieltomuotoihin liittyvät virhekäytöt ja aikamuotoihin liittyvät virhekäytöt. Uskon positiivisen siirtovaikutuksen puuttumisen olevan syynä kongruenssivirheiden suurelle määrälle, koska ruotsissa samaa verbimuotoa voidaan käyttää kaikkien persoonien kanssa huolimatta siitä, onko subjekti yksikössä vai monikossa. Persoonakongruenssivirheet ovat seurausta lähdekielestä, mutta uskon lukukongruenssivirheiden mallina toimivan suomen puhekielen. Myös eksistentiaalilauseen inkongruenssilla on merkitystä, jos oppijat eivät muista tai ole tietoisia eksistentiaalilauseen poikkeavasta kongruenssista. Kieltomuodoissa oppijoilla on virhekäyttöjä niin kieltoverbin kuin pääverbinkin osalta. Suomen kieltomuoto ei siis ole selkeä kaikille ruotsinkielisille oppijoille. Aikamuotovirheitä oppijoilla esiintyi myös sekä apu- että pääverbissä. Tutkimani virhekäytöt edustavat hyvin pientä osuutta suhteessa kaikkiin teksteissä oleviin verbimuotoihin, mutta morfosyntaktisten virhekäyttöjen tutkiminen on mielestäni kannattavaa, jotta verbien käyttöön voidaan kiinnittää enemmän huomiota.

Olen selvittänyt pro gradu -tutkimuksessani oululaisten korkeakoulutettujen S2-kielenkäyttäjien käsityksiä puhutun suomen variaatiosta ja sitä, miten S2-kielenkäyttäjät havainnoivat kielellistä ympäristöään. Tutkimukseni on osa kansanlingvistiikkaa sekä kielikäsitysten tutkimusta. Olen hyödyntänyt aineistoni analyysissä aineistolähtöisen sisällönanalyysin lisäksi sisältölähtöistä diskurssianalyysiä. Tutkimukseni aineisto koostuu 12 yksilöhaastattelusta ja niiden aikana tehdyistä kuuntelutesteistä. Kuuntelutestien aikana olen soittanut informanteille Oulun, Pellon, Pohjois-Savon, Tampereen, Turun ja pääkaupunkiseudun puhenäytteet, joista informantit ovat antaneet lähtöaluearvionsa sekä kertoneet puhenäytteestä tekemistään havainnoista. Puhenäytteiden jälkeen olen kysynyt informanteilta, kenen puhujan kanssa he keskustelisivat mieluiten ja ketä puhujaa oli vaikeinta ymmärtää. Puhenäytteet olen kerännyt verbal guise -metodilla aluepuhekielten äidinkielisiltä puhujilta. Tutkimukseni tulosten mukaan S2-kielenkäyttäjät havainnoivat heille soitetuista puhenäytteistä persoonapronominien eri muotoja, fonologisia piirteitä, heille entuudestaan tuttuja murrepiirteitä sekä puheen prosodiaa. Muutama informantti osaa toistaa Oulun murteelle leimallisia matkimuksia. Mitä tutumpaa puhutun suomen varieteetti heille on, sitä tarkempia havaintoja he tekevät sen piirteistä. Informantit sijoittavat eniten Oulun puhenäytettä sen todelliselle lähtöalueelle. He myös tekevät eniten havaintoja Oulun puhenäytteen murrepiirteistä. Toiseksi tutuimmaksi osoittautuu pääkaupunkiseudun puhe, kun taas Pohjois-Savon ja Turun puhenäytteet ovat informanteille vieraampia. S2-kielenkäyttäjät arvostavat yleiskieltä sen ymmärrettävyyden, tasa-arvoisuuden ja virallisen aseman vuoksi. Myös lähtömaan arvostus yleiskieltä kohtaan vaikuttaa informanttien myönteiseen käsitykseen suomen yleiskielestä. Moni informanteista arvostaa murteellista puhetta aitona arkielämän kielimuotona. Moni sellaisistakin informanteista, jotka eivät pidä murteellista puhetta virallisesti ”oikeana” suomen kielenä, suhtautuvat melko myönteisesti puhekieliseen ja murteelliseen puheeseen. Oululaiset S2-kielenkäyttäjät kokevat peräpohjalaisen Pellon puhenäytteen vaikeimmaksi ymmärtää. S2-kielenkäyttäjät valitsevat mieluisimmaksi keskustelukumppaniksi Oulun puhenäytteen puhujan. Informanttien ensimmäisen tason metakieli on monin paikoin hyvin samankaltaista natiivien kielenkäyttäjien kanssa. Heidän kolmannen tason metakielestään käy ilmi joitakin kielikäsityksiä, joita he ovat omaksuneet natiiveilta kielenkäyttäjiltä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että S2-kielenkäyttäjät tekevät monipuolisesti havaintoja sekä omasta puheestaan että natiivien kielenkäyttäjien puhutun suomen variaatiosta. Tuloksia voidaan hyödyntää S2-opetusta kehitettäessä.

Tutkielmassani vertailen aikuisväestön ja nuorison kiroilun määrää ja laatua toisiinsa. Oletan, että nuoriso kiroilee määrällisesti enemmän kuin aikuiset, ja että nuorison keskuudessa käytetään enimmäkseen seksuaalissävytteisiä kirosanoja (vittu, kyrpä). Oletan myös, että aikuisväestö käyttää nuorisoa enemmän uskonnollisperäisiä kirosanoja (perkele, saatana, helvetti). Nuorisolla tarkoitan yläkouluikäisiä nuoria ja aikuisväestöllä yli 40-vuotiaita aikuisia. Aineiston keräämiseen käytin kyselylomaketta, jossa on erilaisia kirosanojen käyttöön liittyviä kysymyksiä. Keräsin aineiston Muhoksen yläkoulun oppilailta sekä aikuisilta Facebookin käyttäjiltä internet-lomakkeella elokuussa 2017. Aineistoni koostuu yhteensä sadasta lomakkeesta, joista 50 on nuorilta ja 50 aikuisilta. Tutkielmastani käy ilmi, että vittu on molemmissa vertailuryhmissä ylivoimaisesti käytetyin kirosana. Aineiston perusteella aikuiset käyttävät uskonnollista voimasanastoa jonkin verran enemmän kuin nuoret. Nuorilla kiroilu koostuu seksuaalisanaston lisäksi myös eritesanoista ja ruumiinosien nimityksistä (paska, perse).

Tutkin kandidaatintutkielmassani, kuinka kriittisestä diskurssianalyysista (CDA) esitetty kritiikki näkyy lausunnoissa, jotka on annettu kyseistä teoriaa ja menetelmää käyttävistä suomen kielen pro gradu -tutkielmista. Tutkielmat ovat valmistuneet Oulun yliopistosta vuosina 2008–2017. Tutkimuskysymykseni ovat, millaista kritiikkiä CDA:sta on esitetty ja kuinka esitetty kritiikki tutkielmista annetuissa lausunnoissa näkyy. Analysoin aineistoni lausunnot kolmivaiheisella sisällönanalyysilla, ja yhtäläisyyksiä kritiikin ja tutkielmista annettujen lausuntojen välillä löytyi. Esimerkiksi tutkimuskirjallisuudessa esitetty CDA:n teorian ja menetelmän moninaisuus vaikeuttaa sen hallitsemista, eikä CDA:n epäsystemaattisuuden vuoksi menetelmälle ole selkeää mallia tutkielmassa sovellettavaksi. CDA:n kritiikkiin perehtyminen onkin suositeltavaa, sillä tietoisuus sen mukana tulevista haasteista auttaa syventämään ymmärrystä alasta.

Tutkin kandidaatintutkielmassani luovaa kirjoittamista harrastavien kielenhuoltoasenteita. Tutkimukseni on osa kansanlingvististä asennetutkimusta. Kansanlingvistinen asennetutkimus tutkii kieltä koskevia avoimia kommentteja ja reaktioita suorilla asennetutkimusmenetelmillä esimerkiksi lomakekyselyjen muodossa. Olen kerännyt aineistoni sähköisellä kyselylomakkeella Finfanfun-kirjoitusfoorumin käyttäjiltä. Aineistoni koostuu 36 lomakkeesta. Kaksiosaisen kyselyn ensimmäisen osan pohjalta tutkin, miten luovaa kirjoittamista harrastajat määrittelevät kielenhuollon, ja kuinka tärkeänä he pitävät kielenhuoltoa luovassa kirjoittamisessa. Analysoin, millaisia metakielisiä ilmauksia vastaajat liittävät kielenhuoltoon siitä puhuessaan. Kyselyn toisessa osassa olen käyttänyt Osgoodin semanttista differentiaalia selvittääkseni vastaajien kielenhuoltoasenteita. Tutkimukseni perusteella luovaa kirjoittamista harrastajat näkevät kielenhuollon merkityksellisenä luovassa kirjoittamisessa, ja asennoituminen on sitä kautta myönteinen. Kielenhuollon merkityksellisyys liitetään ennen kaikkea viestinnällisyyteen ja siihen, että kielen huoltaminen tekee lukukokemuksesta lukijalle paremman. Asennoituminen onkin kaikkein selkeintä juuri viestinnällisyyden ja sitä kautta lukukokemuksen kohdalla korostaen kielenhuollon käyttöarvoa. Kielenhuollon avulla tekstistä on mahdollista saada esimerkiksi selkeämpää ja ymmärrettävämpää, ja sen vuoksi kielenhuolto on myös luovassa kirjoittamisessa merkittävä asia. Toisaalta kielenhuolto on luoville kirjoittajille muutakin kuin apuväline, ja siihen asennoidutaan myös siltä kannalta, mitä se kirjoittajalle itselleen antaa. Kielenhuolto nähdään tältä osin osana esimerkiksi omaa identiteettiä ja siihen liitetään myönteisiä tunteita.

Tutkin kandidaatintutkielmassani englannista peräisin olevan random-vierassanan käyttöä suomessa. Keskityn erityisesti sanan ominaisuuksien tarkasteluun lausekekontekstissa, sillä nuoren lainasanan syntaktisten ominaisuuksien tutkiminen antaa paljon tietoa sanan käytöstä kohdekielessä. Aineistoni sisältää 472 lausekekonteksteissaan esiintyvää random-sanan sananmuotoa, jotka olen seulonut Suomi24-sivustolta kerätystä korpuksesta. Analysoin lausekkeita konstruktioina, joissa random saa erilaisia merkityksiä riippuen siitä, millaisessa konstruktiossa ja millä paikalla se esiintyy. Aineistoni jakaantuu yhdeksään erilaiseen konstruktioon, joissa random-sana voi esiintyä niin edussanana kuin laajennuksenakin. Random-sanan merkitys ja sanaluokkastatus vaihtelevat konstruktion mukaan. Yleisimmin random-sanaa käytetään aineistossani taipumattomana adjektiivimääritteenä, jolloin random ei kongruoi lausekkeen edussanan mukaan. Myös adverbikäyttö on yleistä: silloin random esiintyy adessiivin tai essiivin yksikössä ja kuvaa tapaa. Random toimii usein myös lauseen subjektina tai objektina ja on tällöin substantiivi. Random-sanan käyttö suomessa on siis hyvin moninaista, ja käytön selvittäminen antaa tietoa paitsi sanasta, myös uusien lainasanojen käyttäytymisestä suomen kielessä.

Kandidaatintutkielmani aihe on panna-verbin vokaalivartaloistuminen. Tutkin, mitä panna-verbillä ilmaistaan, kun se on norminvastaisesti vokaalivartaloinen. Panna-verbillä on sekä vokaalivartalo- että konsonanttivartaloesiintymiä. Aineistoni on kerätty Korp-sivuston internetkeskustelukorpuksista, joissa on aineistoa Suomi24- ja Ylilauta-sivustoilta. Panna-verbi on hyvin polyseeminen verbi. Erityisesti kiinnitän huomiota niihin tapauksiin, joissa panna-verbiä käytetään seksuaalisessa merkityksessä. Tutkimukseni hypoteesi onkin, että panna-verbin vokaalivartaloisia muotoja esiintyy erityisesti silloin, kun verbillä halutaan ilmaista seksuaalista merkitystä. Analysoin aineiston tapauksia sekä muodon että merkityksen kautta. Aineistossani oli selkeästi eniten tapauksia, joissa panna-verbiä käytetään seksuaalimerkityksessä. Pohdin myös, onko panna-verbin taivutusparadigmassa tapahtumassa muutos polysemian takia.

Aamulehti teki 16.9.2017 linjauksen, jonka mukaan lehti pyrkii sukupuolineutraaliin kielenkäyttöön. Eduskunnan puhemies on tästä lähtien lehden käytössä puheenjohtaja. Olen tutkinut aiheesta virinnyttä keskustelua kriittisen diskurssianalyysin ja sisällönanalyysin yhdistelmällä. Tutkin aktivoitunteita diskursseja ja niistä heijastuvia asenteita.

Kandidaatintutkielmani aihe on vokaalivartaloiden yleistyminen verbien tulla, mennä, purra ja surra NUT- ja TU-partisiipeissa. Yleiskielisesti NUT-partisiippi esiintyy esimerkiksi surra-verbissä muodossa surrut, mutta vokaalivartaloistumisen johdosta on yleistymässä muoto surenut. Tarkastelen lause- ja lausekeyhteyksiä, joissa vokaalivartaloisia muotoja esiintyy sekä sitä, onko vokaalivartaloistuminen yleisempää harvinaisemmissa kuin yleisemmissä perussanoissa. Valitsin verbit purra ja surra, koska ne ovat harvinaisempia perussanoja sekä verbit tulla ja mennä, koska ne ovat yleisempiä perussanoja. Aineistoni on kerätty Korpin Suomi24- ja Ylilauta-keskustelupalstoilta. Yhteensä aineistossa on 194 vokaalivartaloista esiintymää. Tutkielmani havaintona on, että vokaalivartaloiset muodot ovat yleisempiä harvinaisemmissa perussanoissa. Tämän lisäksi tutkielmassani selvisi, että vokaalivartaloiset NUT- ja TU-partisiipit esiintyvät liittomuotoina, verbiliittoina, adjektiivimaisina, referatiivirakenteessa, temporaalirakenteessa tai substantiivilausekkeen tehtävissä (esimerkiksi objektina).

Tutkin kandidaatintutkielmassani haukiputaalaisen suurperheen sisäistä variaatiota jälkitavujen A-loppuisten vokaaliyhtymien osalta. Aineistoni olen kerännyt nauhoittamalla informanttien puhetta luonnollisissa puhetilanteissa. Informanttien käymät keskustelut ovat sellaisia, että ne olisi käyty ilman nauhoitustilannettakin. Nauhoittamissani keskusteluissa on mukana vaihteleva määrä informantteja. Enimmillään heitä on keskustelemassa seitsemän ja vähimmillään kaksi. Tutkimukseni on sosiolingvististä variaationtutkimusta ja olen kvantitatiivista metodia käyttäen jaotellut aineistoni sekä informanttien että vokaaliyhtymien mukaan. Analysointini tapahtuu sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Tutkielmani tärkeimmät havainnot liittyvät vokaaliyhtymien variantteihin informanteittain sekä perheen tyttöjen ja poikien välisiin eroihin. Analyysini osoittaa, että perheen pojilla paikallismurteen mukaiset edustumat ovat yleisempiä kuin tytöillä. Tytöt puolestaan käyttävät enemmän yleiskielen mukaisia tai laajalle levinneitä variantteja.