Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko lyhyellä PRT-menetelmään perustuvalla interventiolla vaikutusta autistisen henkilön jäljittelytaitojen kehitykseen sekä kommunikatiivisten aloitteiden ja puheen määrään. Lapsuusiän autismi on neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö (Minshew, 1996), jonka syytä ei tarkasti tunneta. Lapsuusiän autismi ilmenee sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeutena, viestinnän ja kommunikaation häiriönä ja kapea-alaisena juuttuvana käyttäytymisenä (ks. esim. Loncola & Graig-Unkefer, 2005; Mundy & Stella, 2000). Oireiden ja erilaisten taitojen esiintyminen on henkilötasolla kuitenkin hyvin vaihtelevaa (Lord ym., 2000; Timonen, 1991; Williams, 1996, s. 8). Vaikka autismin oireet saattavat muuttua radikaalistikin lapsen kasvaessa, ne säilyvät silti läpi elämän erilaisina sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin vaikeuksina sekä poikkeavina kiinnostuksen kohteina (WHO, 1999). Autististen henkilöiden kommunikointiin liittyviä keskeisimpiä piirteitä ovat aloitteettomuus (Stone & Caro-Martinez, 1990), kykenemättömyys jaettuun tarkkaavaisuuteen (American Psychiatric Association, 2000; Mundy & Crowson, 1997) ja imitoinnin kommunikatiivisesti käytön puuttuminen(Southgate, Gergely, & Csibra, 2008; Hamilton, 2008). Pivotal Response Training (PRT) tarkoittaa ydinvalmiuksien harjaannuttamisohjelmaa. Ydinvalmiuksiin ajatellaan kuuluvan sosiaaliset taidot, leikkitaidot ja puhe (Koegel, Opender, Fredeen & Koegel, 2006). PRT pohjautuu käyttäytymisterapeuttiseen malliin. Sitä varten on luotu selkeä viitekehys, jota tulee noudattaa, jotta lapsen saamaa kuntoutusta voidaan kutsua PRT-kuntoutukseksi. Lapselle luodaan kommunikointitilaisuuksia, joissa häneltä edellytetään reaktiota (Koegel ym., 1988). Kommunikointitilaisuus eli oppimisjakso koostuu iskusanasta, reaktiosta ja vahvistuksesta. PRT-tilanteet rakennetaan niin, että ohjaaja luo lapselle mahdollisuuden reagoida saadakseen häntä kiinnostavan esineen sen hetkistä kehitystasoa vastaavalla tavalla. Esitetyn iskusanan tulee olla selkeä, vaikeustasoltaan sopiva ja liittyä selvästi lapsen tavoittelemaan kohteeseen. Palkkion ja iskusanan välillä tulee olla selvä suoraviivainen yhteys ja riippuvuus. Lapsen täytyy myös saada palkkio välittömästi hyväksyttävästi reagoituaan. Tämä pro gradu -tutkielma on tapaustutkimus. Koehenkilönä toimi 14-vuotias Lauri (nimi muutettu), jolla on diagnosoitu lapsuusiän autismi ja lievä älyllinen kehitysvammaisuus. PRT-menetelmään perustuva puheterapia toteutui yhteensä 17 kertaa (á 30min), joista 6 videoitiin. Videot kuvattiin säännöllisin väliajoin terapiajakson aikana niin, että ne kattoivat mahdollisimman hyvin koko intervention. Videoidut terapiat litteroitiin. Kultakin videoilta tarkasteltiin erityisesti tarkoituksenmukaisten ilmausten ja spontaanien kommunikointialoitteiden määrää sekä jäljittelyn onnistumista. Tutkimuksessa saatiin selville, että Laurin tuottamien tarkoituksenmukaisten ilmaisujen (Functional verbal utterance, FVU), tuottamien sanojen ja jäljittely-yritysten määrät kasvoivat intervention edetessä. Spontaanien aloitteiden määrät vaihtelivat terapiakerrasta toiseen merkittävästi, eikä niiden sen vuoksi voitu sanoa kasvaneen. Keskimääräinen tarkoituksenmukaisten ilmausten pituus kasvoi intervention edetessä, mutta spontaanien ilmausten pituus pysyi suunnilleen samana koko intervention ajan. Onnistuneiden jäljittely-yritysten määrä väheni intervention edetessä johtuen vaatimustason vaikeutumisesta Laurin oppimisen myötä. Onnistuminen PRT-tehtävissä ei aineiston perusteella aikaistunut tehtävän sisällä, vaan Lauri onnistui jäljittelyissä selkeästi eniten ensimmäisellä yrityksellä jokaisella videolla. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että PRT-tekniikalla voidaan vaikuttaa autistisen lapsen tai nuoren puheilmaisun laajuuteen ja näin kuntouttaa puhuttua kieltä. Kyseessä on tapaustutkimus, joten sen tulokset eivät ole suoraan yleistettävissä toisiin autistisiin lapsiin tai nuoriin. Tarkoituksena oli paitsi saada lisätietoa PRT-tekniikan soveltumisesta puhutun kielen lisääjänä teini-ikäisellä lapsella, myös tuoda lisätukea aiemmille aiheesta tehdyille tutkimuksille.

Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten vanhemmat ovat kokeneet vastasyntyneiden vauvojensa syömisen kehitykseen liittyvät ongelmat. Tutkimuksessa kartoitettiin, millaisia tunteita vauvan syömisen ongelmiin liittyi ja miten vanhemmat kokivat puheterapeutin antaman syömisohjauksen. Tutkimuksessa kartoitettiin myös, millaisia syömisongelmien piirteitä vauvoilla vastasyntyneisyyskaudella ilmeni ja miten vaikeana vanhemmat syömisen ongelmat kokivat. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselylomake lähetettiin 25 äidille, jotka olivat synnyttäneet vuonna 2011 Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) ja saaneet vastasyntyneen vauvan syömisen ongelmiin ohjausta puheterapeutilta. Tutkimushenkilöt valittiin ei-satunnaisella otantamenetelmällä. Tutkimukseen vastasi kolmetoista äitiä ja yksi isä (vastausprosentti 56 %). Vanhemmat erosivat toisistaan iän ja sosioekonomisen taustan perusteella. Vauvoja tutkimuksessa oli mukana 16 (yksösiä 12, kaksoispareja 2). Kolmetoista vauvaa oli syntynyt ennenaikaisina (< 37 raskausviikolla). Kaksi vauvaa oli syntynyt pienipainoisina raskausviikkoihinsa nähden ja yhdellä vauvalla oli huuli-suulakihalkio. Yksi vauva ei kyennyt syömään vastasyntyneenä ollenkaan suun kautta. Vanhemmat kokivat puheterapeutin antaman syömisohjauksen hyvin positiivisena. Ohjaus oli ollut yksilöllistä, ja kaikki vanhemmat kertoivat hyötyneensä ohjauksesta. Negatiivista palautetta ohjauksesta tuli vähän. Kaksi vanhemmista ilmaisi kaivanneensa ohjausta enemmän. Negatiivista palautetta ilmaistiin myös henkilökunnan ohjauksen ristiriitaisuuksista. Syömisohjaukseen ja vauvan syömisen ongelmiin liittyi paljon erilaisia tunteita. Negatiivissävytteisistä tunteista korostuivat turhautumisen tunne, epävarmuus, ailahtelevaisuus, pettymys ja hermostuneisuus. Vauvan syömisen kehittyminen toi mukanaan myös myönteisiä tunteita, kuten onnellisuutta, ylpeyttä ja onnistumisen kokemuksia. Vanhemmat raportoivat kattavasti vauvojensa syömisen ongelmiin liittyviä piirteitä. Tässä aineistossa yleisimmät syömisongelmien piirteet olivat imemisen, nielemisen ja hengityksen koordinaation vaikeudet, happisaturaation laskeminen, nopea väsyminen ja lyhyet imemisjaksot. Vanhempien arviot vauvojensa syömisongelmien vaikeusasteesta vaihteli laajasti. Selviä syömiseen liittyviä ongelmia raportoi 37 % vanhemmista, hyvin vaikeita syömisen ongelmia 13 %, ja lieviä vaikeuksia 19 %. Vanhemmista 31 % kertoi, ettei vauvalla ollut ongelmia lainkaan. Tämän tutkimuksen tulokset ovat yhdensuuntaisia muiden aihepiirin tutkimusten kanssa. Syömisohjaus koetaan yleensä myönteisesti, ja vanhemmilla ilmenee samanlaisia emotionaalisia kokemuksia vauvan syömisongelmiin liittyen. Vanhempien raportoimat syömisongelmien piirteet olivat myös yhdenmukaisia muiden tutkimusten kanssa. Imemisen, nielemisen ja hengityksen koordinaation ongelmat ovat tyypillisiä juuri ennenaikaisena syntyneillä vauvoilla, joita tämän tutkimuksen aineistossa oli valtaosa. Pienen aineiston koon vuoksi tulokset ovat suuntaa antavia.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko muistisairaus elämänlaatua heikentävä tekijä. Tutkimuksen kohteena olivat iäkkäät henkilöt, joilla oli subjektiivinen kokemus omasta muistista ja sen vaikeuksista. Elämänlaatua tarkasteltiin terveyteen liittyvän elämänlaadun näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin Kuivaniemen Seniorituvalla, jossa järjestetään päivätoimintaa iäkkäille henkilöille. Tutkimukseen osallistui viisi iäkästä naista, joista neljä asui kotona ja yksi rivitalossa palveluasunnoissa. Haastattelua edelsi QOL-AD -kysely, joka on suunniteltu terveyteen liittyvän elämänlaadun tutkimiseen muistisairauteen sairastuneilla henkilöillä. Haastattelun teemat valittiin kyselystä, ja haastattelusta saatu aineisto analysoitiin käyttäen Framework-menetelmää. Menetelmässä aineisto luokitellaan teemakarttoihin, joiden avulla tehdään analyysi. Tutkimuksessa havaittiin, ettei muistisairaus suoraan heikennä elämänlaatua. Myönteinen elämänasenne pitää mielialan ja koetun elämänlaadun korkealla. Eniten elämänlaatuun näytti vaikuttavan fyysinen terveys ja sosiaaliset suhteet. Ystävät ja perheenjäsenet ovat tärkeä voimavara jaksamisessa, ja heidän läsnäolo sekä hyvinvointi parantaa omaa elämänlaatua. Tutkimustulosten perusteella voidaan siten sanoa, että sairastuminen muistisairauteen tai muistin heikkeneminen ei välttämättä heikennä subjektiivisesti arvioitua terveyteen liittyvää elämänlaatua. Jotta voitaisiin taata hyvä elämänlaatu sairastumisen jälkeenkin, olisi tärkeää pitää huolta muusta terveydestä, erityisesti fyysisestä jaksamisesta sekä sosiaalisista suhteista. Päiväkerhot ovat hyviä paikkoja tavata ihmisiä ja siellä tulee tehtyä myös fyysisiä harjoituksia. Eläkeikäisenä viikoittainen ja päivittäinen harrastaminen auttaa kotoa liikkeellelähtöä ja kaiken lisäksi sillä on mielialaa kohentava merkitys.

Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko varhaisella puheen ja kielen kehityksellä yhteyttä myöhempään änkytysoireen esiintymiseen kahdeksan vuoden iässä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin perinataalisten ja kehityksellisten riskitekijöiden sekä vanhempien koulutustason yhteyttä änkytykseen. Tutkimuksen väestöpohjainen aineisto koostui Pohjois-Suomen vuoden 1986 syntymäkohortin (NFBC 1986) lasten tiedoista. Kohorttiaineisto on kerätty Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitoksessa Pohjois-Suomen alueelta. Syntymäkohorttiin (n=9432) tulivat mukaan kaikki pohjoissuomalaiset lapset, joiden arvioitu syntymäajankohta oli välillä 1.7.1985 ja 30.6.1986. Kahdeksanvuotiaiden änkytysoireisten lasten lukumäärä oli koko aineistossa 68. Tutkimuksessa poissulkukriteereinä toimivat lapsen kuulo- tai kehitysvamma, jolloin lopullinen aineisto muodostui 40 änkyttävän ja 8841 verrokkiryhmän lapsen tiedoista. Tutkimuksessa selvisi, että viive joko varhaisessa (9kk) tai myöhemmässä (5v) puheen ymmärtämisen kehitysvaiheessa voi olla suuntaa antava merkki myöhemmästä änkytysoireen ilmaantumisesta. Tutkimus osoitti myös vahvasti sen, että epänormaalit piirteet lapsen kokonaiskehityksessä, todettu muu puhehäiriö seitsemään ikävuoteen mennessä ja puheterapian tarve alle 4-vuotiaana ovat kaikki riskitekijöitä, joilla on tilastollisesti merkitsevä yhteys änkytysoireen esiintymiseen 8-vuotiaana. Änkytysoireisilla lapsilla havaittiin esiintyvän myös merkittävästi enemmän kuumeiluun liittyviä kouristuksia sujuvasti puhuviin lapsiin verrattuna. Perinataalikauteen liittyvistä riskitekijöistä mikään ei noussut esiin merkittävästi änkytysoireisten lasten keskuudessa. Tässä tutkimuksessa vanhemman koulutustason ja änkytyksen myöhemmän esiintyvyyden välillä ei todettu olevan mitään yhteyttä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että änkytykseen liittyy kielellistä heikkoutta ja että nämä vaikeudet voivat näyttäytyä jo suhteellisen varhaisissa kielen ja puheen kehityksen vaiheissa. Tulokset viittaavat siihen, että niitä lapsia, joilla on havaittu viive puheen ymmärtämisen taidoissa, jokin muu puhehäiriö, varhainen puheterapian tarve tai jokin epänormaali piirre kokonais-kehityksessä, tulisi seurata myöhemmän änkytyksen puhkeamisen varalta yli kouluikään asti.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa minkälaisia toimintakulttuureja päiväkodeissa oli ja selvittää, oliko niillä yhteyttä päiväkodin työntekijöiden äänihäiriöihin. Tutkimustietoa aiheesta oli erittäin vähän, sillä tällaista päiväkotien toimintakulttuurit ja ääniongelmat yhdistävää tutkimusta ei oltu tehty aikaisemmin. Aihe oli ajankohtainen ja tärkeä, sillä jo muutamien päiväkoteihin kohdistuneiden tutkimusten pohjalta näytti vahvasti siltä, että päiväkodin työntekijöillä oli varsin suuri riski saada äänihäiriö. Tutkimukseen osallistui seitsemästä satunnaisotannalla valitusta Oulun kaupungin päiväkodista yhteensä 32 työntekijää. Tutkimus suoritettiin sähköisenä ja paperisena kyselytutkimuksena, jossa päiväkotien työntekijät vastasivat sekä päiväkodin toimintakulttuuria että äänihäiriöitä kartoittavaan kyselyyn. Toimintakulttuureja koskevat tulokset osoittivat, että päiväkotien työntekijät olivat varsin tyytyväisiä työpaikallaan vallitseviin toimintakulttuureihin. Kyselyn tulosten perusteella työntekijät saatiin jaettua toimintakulttuuriinsa melko tyytyväisiin ja tyytyväisiin. Faktorianalyysin avulla löydettiin yhdeksän päiväkotien toimintakulttuureja kuvaavaa ulottuvuutta: toisten arvostaminen, ongelmanratkaisu ja työn laatu, selkeät tavoitteet ja kulttuuritaustat, työkalut tehdä työ hyvin, palaute, työn stressaavuus, tiimityö, uudistusprosessit sekä kommunikointi. Näistä ulottuvuuksista kolme oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä työntekijöiden tyytyväisyysasteeseen. Toimintakulttuuriinsa melko tyytyväisten työntekijöiden työpaikoilla arvostettiin vähemmän toisia, heillä oli epäselvemmät tavoitteet ja vähemmän palautteen antamista kuin tyytyväisillä työntekijöillä. Äänihäiriöiden ja toimintakulttuuriin yhteyttä käsittelevät tulokset osoittivat, että äänihäiriöiden esiintyvyys oli 31,3 % tai 40,6 % riippuen oliko äänihäiriön rajakriteerinä kahden ja useamman vai yhden ja useamman äänioireen kokeminen viikoittain tai useammin. Päiväkotinsa toimintakulttuuriin melko tyytyväiset työntekijät kokivat äänihäiriöitä siis enemmän kuin siihen tyytyväiset työntekijät, mutta nämä erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Faktorianalyysillä löydettiin kolme ääniongelmien ulottuvuutta, joista eniten oireileviksi arvioitiin äänen ominaisuudet, toiseksi eniten kurkunpää ja vähiten äänen kuuluvuus. Äänihäiriöpiirteiden ja toimintakulttuurin osa-alueiden väliltä löytyi tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä muun muassa ongelmanratkaisutilanteiden ja työhön liittyvän tiedon määrän osa-alueilta. Koska tällaista tutkimusta ei ole aiemmin tehty, tuloksia ei voitu verrata mihinkään. Ainoastaan äänihäiriöiden esiintyvyyttä päiväkodin työntekijöillä oli aiemmin tutkittu ja niihin tutkimuksiin verrattuna tässä tutkimuksessa saatu äänihäiriöiden esiintyvyys oli hieman alhaisempi. Näyttää siltä, että työpaikan toimintakulttuurin toimivuudella on merkitystä koettuihin ääniongelmiin.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa kolmevuotiaiden suomalaislasten tuottavan sanaston tasoa. Lisäksi tarkasteltiin lasten tuottavan sanaston ja iän yhteyttä heidän morfologisiin taitoihinsa sekä vertailtiin sukupuolten välisiä eroja tuottavan sanaston tasossa. Tutkielma liittyy Cost Action IS0804 ’Language impairment in a multilingual society: Linguistic Patterns and the Road to Assessment’ -hankkeeseen (www.bli-sli.org), jonka tavoitteena on muun muassa luoda 2–5-vuotiaiden lasten sanaston arviointiin luotettava arviointimenetelmä. Sanaston arviointiin ei ole suomenkielisille lapsille riittävästi testimenetelmiä ja tutkielman tavoitteena olikin koota lisätietoa tyypillisestä sanaston kehityksestä, jotta kyseinen arviointimenetelmä saataisiin myös Suomessa puheterapeuttien käyttöön. Tutkimukseen osallistui 40 kolmevuotiasta lasta, joista yhdeksän osallistui myös morfologisten taitojen arviointiin. Aineisto kerättiin keväällä 2014. Sanastoa arvioitiin COST-kuvasanavarastotestillä ja taivutusmuotojen hallintaa Morfologiatestillä (Lyytinen, 1988). Tutkimuksessa tarkasteltiin kolmevuotiaiden lasten tuottavan sanaston tasoa, sukupuolten välisiä eroja tuottavan sanaston tasossa sekä tuottavan sanaston tason ja lapsen iän yhteyttä morfologisiin taitoihin. Tutkimus osoitti, että kolmevuotiaiden suomalaislasten tuottavan sanaston tasossa ilmenee vielä melko runsaasti variaatiota. Sukupuolten välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa COST-kuvasanavarastotestissä. Tuottavan sanaston taso tai lapsen ikä eivät olleet tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä morfologisiin taitoihin. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että kolmevuotiaiden lasten tuottavan sanaston tasossa ja morfologisissa taidoissa ilmenee vielä melko runsaasti normaalivariaatiota. Tuottavan sanaston taso vaikuttaisi paranevan ikäkuukausien kasvaessa jo kolmevuotiaiden ikäryhmän sisällä. Tuottavan sanaston tasosta yli kolmevuotiailla lapsilla kaivataan kuitenkin yhä lisätietoa. Sukupuolten väliset erot tuottavassa sanastossa eivät ilmenneet kolmevuotiailla lapsilla yhtä selvästi kuin aiemmassa kirjallisuudessa on raportoitu nuoremmilla lapsilla tai sanalistamenetelmien avulla arvioituna. Jatkossa olisi mielenkiintoista tarkastella sukupuolten välisiä eroja suuremmalla koehenkilöjoukolla ja eri ikäryhmiä ja arviointimenetelmiä vertaillen. Tuottavan sanaston taso ja lapsen ikä eivät olleet yhteydessä morfologisiin taitoihin, mikä on ristiriidassa aiemman kirjallisuuden kanssa. Tutkittavien määrä oli kuitenkin pieni, mikä heikentää tutkimustulosten yleistettävyyttä. Jatkossa olisikin mielenkiintoista tarkastella tuottavan sanaston tason ja iän yhteyttä morfologisiin taitoihin suuremmalla koehenkilöjoukolla.

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa äidin tekemiä korjausaloitteita lapsen kanssa käydyssä keskustelussa lapsen ollessa 2 vuoden ja 3 vuoden iässä. Korjausaloitteet ovat keskustelun osanottajien keino käsitellä ongelmalliseksi koettuja keskustelun osasia (Sorjonen, 1997). Niillä pyritään yhteisymmärryksen eli intersubjektiivisuuden ylläpitämiseen keskustelun osanottajien välillä. Korjausaloitteita tarkasteltiin tutkimuksessa sekä määrällisesti että laadullisesti. Tutkimuksen aineisto koostui neljän äiti-lapsiparin videoiduista vuorovaikutustilanteista kahdessa eri ikäpisteessä. Laadullinen analyysi tehtiin keskustelunanalyysiä menetelmänä käyttäen. Määrällisessä tarkastelussa keskityttiin eri äiti-lapsiparien välillä esiintyvään korjausaloitteiden määrän vaihteluun, sekä eri korjausaloitetyyppien määrälliseen vaihteluun molemmissa ikäpisteissä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että äidit tekevät enemmän korjausaloitteita lapsen ollessa 2 vuoden iässä kuin 3 vuoden iässä. Korjausaloitteiden määrä väheni ikäpisteiden välillä jopa puoleen. Yleisin korjausaloitetyyppi oli suora korjaus, joka kohdistui yleensä lapsen tuottamaan fonologisesti puutteelliseen ilmaisuun. Suorien korjausten määrä tukee hoivapuheen piirteisiin liittyvää aiempaa tutkimusta: olennaisien sanojen tai lauseen osien toistolla äiti pyrkii tukemaan lapsen puheen ymmärtämistä (Laalo & Kunnari, 2012). Äidin tekemä korjausaloite sai lapsen muokkaamaan tuottamaansa ilmausta vain kahdessa tilanteessa. Keskustelunanalyysiä menetelmänä käyttämällä saadaan logopedisen tutkimuksen kentälle äärimmäisen tärkeää, yksityiskohtaista tietoa äiti–lapsivuorovaikutuksesta. Äidin tekemien korjausaloitteiden tarkastelu kahdessa eri ikäpisteessä tarjoaa näkökulmia korjausaloitteiden vaihtelusta hyvin aktiivisessa lapsen kielenkehityksen vaiheessa. Tyypillisesti kehittyvien lasten ja heidän vanhempiensa keskustelua tutkimalla kerrytetään keskustelutaitoja koskevaa perustutkimusta. Tähän tietoon voidaan peilata myöhemmin sellaisten äiti-lapsiparien keskustelun piirteitä, joiden vuorovaikutus poikkeaa syystä tai toisesta tyypillisestä kehityksestä. Tuloksista voidaan myös ottaa aineksia vanhempilähtöisen kuntoutuksen suunnitteluun.

Tämän pro-gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää eroaako henkilöiden, joilla on Aspergerin oireyhtymä elämänlaatu yhteensovitettujen vertailuhenkilöiden elämänlaadusta. Myös taustatekijöiden yhteyttä elämänlaatuun tarkasteltiin. Tutkimuksen kohteena olivat aikuisikäiset Asperger-henkilöt. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena käyttäen Maailman terveysjärjestön elämänlaatumittaria WHOQOL-BREF. Lisäksi käytössä oli erillinen taustatietolomake. Kysely toteutettiin postitse, jonka jälkeen aineisto pisteytettiin elämänlaatumittarin ohjeiden mukaisesti. Maailman terveysjärjestön elämänlaatumittari sisälsi yhteensä 26 kysymystä, joihin vastataan asteikolla 1–5. Ensimmäiset kaksi kysymystä koskivat yleistä elämänlaatua ja terveyttä. Loput 24 kysymystä jaettiin neljään eri kategoriaan: elinympäristö, sosiaalinen, fyysinen ja psyykkinen. Tulokset osoittivat, että tähän tutkimukseen osallistuneet 36 Asperger-aikuista kokivat elämänlaatunsa huonommaksi kuin vertailuryhmän henkilöt. Elämänlaatu oli huonompaa kaikilla neljällä eri elämänlaadun ulottuvuudella. Huonoin elämänlaadun ulottuvuus Asperger-henkilöillä oli sosiaalinen ja parhain ulottuvuus oli elinympäristö. Eniten yhteydessä yleiseen elämänlaatuun oli elämänlaadun sosiaalinen ulottuvuus. Taustatekijöistä eniten yhteydessä elämänlaadun kokemiseen oli terveys. Erityisesti sillä oli yhteys elämänlaadun fyysiseen ulottuvuuteen sekä elinympäristöön. Pysyvä työpaikka ennusti myös hyvää elämänlaatua. Tämän tutkielman tulokset olivat hyvin samansuuntaisia kuin aiemmin kirjallisuudessa raportoidut tulokset Aspergerin oireyhtymään liittyvästä elämänlaadusta. Aiempien tutkimusten vähäisyydestä johtuen tämä pro gradu tutkimus toi selvemmin esille Asperger-henkilöiden elämänlaatua sekä niin jatkotutkimuksen tarpeellisuuden kuin oikein kohdistettujen tuki ja -kuntoutusmuotojen tarpeen.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tarkastella lasten esikielellisiä taitoja 18 ja 24 kuukauden iässä sekä ymmärtävää ja tuottavaa sanastoa 24 kuukauden iässä. Lisäksi selvitettiin, ennustavatko esikielelliset taidot 18 kuukauden iässä sanastoa 24 kuukauden iässä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sosioemotionaalisen kehityksen yhteyttä esikielellisiin taitoihin ja sanastoon. Tutkimukseen osallistui 14 lasta, joita tutkittiin 18 ja 24 kuukauden ikäpisteissä. 18 kuukauden ikäpisteessä lasten vanhemmat täyttivät sosioemotionaalista kehitystä kartoittavan BITSEA-lomakkeen sekä lapsen varhaisia kommunikointi- ja kielellisiä taitoja kartoittavat MCDI ja ESIKKO -kyselylomakkeet. 24 kuukauden ikäpisteessä vanhemmat täyttivät jälleen MCDI ja ESIKKO -lomakkeet ja sovituilla testauskäynneillä tehtiin reseptiivinen ja ekspressiivinen kuvasanavarastotesti sekä videoitiin äiti–lapsi-leikkitilanne. Tulokset osoittivat, että ESIKKO-kyselyn sosiaalisen kommunikaation osapistemäärällä ja kyselyn kokonaispistemäärällä 18 kuukauden iässä oli vahvin yhteys esikielellisiin taitoihin 24 kuukauden iässä. Vastaavasti ymmärtämisen osapistemäärällä 18 kuukauden iässä oli vähiten yhteyttä esikielellisiin taitoihin 24 kuukauden iässä. Tulosten mukaan tutkittavien ymmärtävän ja tuottavan sanaston koossa 24 kuukauden iässä oli melko paljon yksilöllistä vaihtelua. ESIKKO-kyselyn kokonaispisteet 18 kuukauden iässä näyttäisivät eniten ennustavan sanaston tasoa 24 kuukauden iässä. Mikään 18 kuukauden ikäpisteen ESIKKO-kyselyn osapistemääristä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä 24 kuukauden ikäpisteen sanastoa kuvaaviin muuttujiin. Sosioemotionaalisen kehityksen osalta BITSEA-lomakkeen ongelmapisteillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä esikielellisiä taitoja eikä sanastoa mittaaviin muuttujiin. BITSEA-lomakkeen kompetenssipisteillä taas oli tilastollisesti merkitsevää yhteyttä 18 kuukauden ikäpisteen esikielellisiin taitoihin ja 24 kuukauden ikäpisteen sanastoon. Tulokset osin tukivat aikaisempia tutkimuksia ja osin erosivat niistä. Puheterapeutin tulee arvioida sanaston lisäksi esikielellisiä taitoja ja sosioemotionaalista kehitystä. Tämän tutkimuksen perusteella puheterapeuttien kannattaa kiinnittää huomiota ainakin ESIKKO-kyselyn kokonaispisteisiin puolentoista vuoden iässä, sillä ne voivat ennustaa tuottavaa sanastoa kaksivuotiaana. Myös ESIKKO-kyselyn sosiaalisen kommunikaation osapistemäärää kannattaa tutkia, koska sillä on tämän tutkimuksen mukaan yhteyttä kaksivuotiaan esikielellisiin taitoihin. Vahvaa sosioemotionaalista kompetenssia, kuten muitakin kielen kehitystä edistäviä tekijöitä, kannattaa tukea.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää nk. pikkukeskosina syntyneiden lasten (syntyneet < 32 raskausviikkoa ja/tai syntymäpaino ≤ 1500 grammaa) varhaisten eleiden ja esinetoimintojen kehitystasoa yhden vuoden korjatussa iässä. Lisäksi selvitettiin, ennustavatko varhaiset eleet ja esinetoiminnot kognitiivista kehitystä kahden vuoden korjatussa iässä. Tämän pro gradu -työn aineisto on osa laajempaa hyvin ennenaikaisena ja/tai hyvin pienipainoisena syntyneiden lasten rekisteritutkimusta. Tutkimusaineisto on kerätty osana keskosten kliinistä seurantaa. Tutkimukseen valikoitui yhteensä 57 pikkukeskosta. Tutkittavien lasten eleiden ja esinetoimintojen kehitystä arvioitiin yhden vuoden korjatussa iässä vanhempien täyttämällä, suomalaiseen aineistoon normitetulla MCDI-menetelmällä. Kognitiivista kehitystasoa arvioitiin kahden vuoden korjatussa iässä Bayley-III-testin kognitiivisella asteikolla. Tulokset osoittivat, että pikkukeskosten eleiden ja esinetoimintojen omaksumisessa esiintyi huomattavaa vaihtelua yhden vuoden korjatussa iässä. Tutkittaessa keskosten kognitiivista suoriutumista kahden vuoden korjatussa iässä havaittiin, että tutkimukseen osallistuneet pikkukeskoset suoriutuivat ryhmätasolla arvioituna kognitiivisesta asteikosta ikäryhmänsä normaalivariaation mukaisesti. Pikkukeskosten varhaisten eleiden ja esinetoimintojen kehityksen havaittiin ennustavan kognitiivista kehitystä kaksivuotiaana. Tämän työn havainnot pikkukeskosten varhaisesta ele- ja esinetoimintojen kehityksestä sekä kognitiivisesta kehitystasosta ovat yhteneviä viimeaikaisten suomalaisten tutkimustulosten kanssa. Pikkukeskosena syntyneiden lasten eleiden ja esinetoimintojen kehitystä on tutkittu melko vähän, joten tämä tutkimus antaa tärkeää lisätietoa pikkukeskosten varhaisesta esikielellisestä kehityksestä. Lisäksi tämä tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa pikkukeskosten eleiden ja esinetoimintojen kehityksen ennustearvon myöhempään kognitiiviseen kehitykseen. Lisää tutkimusta kuitenkin tarvitaan. Tulosten perusteella voidaan suositella, että pikkukeskosena syntyneiden lasten varhaista eleiden ja esinetoimintojen kehitystä tulisi seurata kliinisessä työssä ja seurannassa tulisi käyttää esikielellisen kommunikaation sekä kognitiivisen kehityksen arviointiin käytettyjä menetelmiä, kuten MCDI-menetelmää ja Bayley-III-testiä.