Abstract In the present study, some of the difficulties in the treatment of the most common malignant lymphoma, diffuse large B-cell lymphoma (DLBCL), were evaluated. Some patients develop local or central nervous system (CNS) relapse after first-line treatment. The treatment of relapsed disease is challenging and despite all efforts, some patients die of the disease. Chemoresistant disease also remains challenging because some patients suffer from refractory disease of a progressive nature. The antioxidant enzymes peroxiredoxins (Prxs) and thioredoxin-1 (Trx) were evaluated as prognostic and predictive markers of DLBCL. High cytoplasmic expression of Prx VI was found to correlate with poor prognosis in patients with DLBCL. Trx knockdown in lymphoma cell culture revealed a possible predictive role of Trx. Trx knockdown sensitized cells to doxorubicin, a widely used chemotherapeutic agent in treatment schemas of DLBCL. Etoposide, another widely used chemotherapeutic agent, on the other hand, killed more native DLBCL cells than did doxorubicin. Patients with high Trx expression at the diagnostic stage of the disease benefitted from etoposide-containing high-dose chemotherapy and autologous stem cell transplantation and did not develop post-transplantation relapses which Trx-negative patients did. Antithrombin III (AT III) in cerebrospinal fluid has been suggested to be a biomarker in previous studies of CNS lymphoma. In the present study, AT III was evaluated in patients with CNS lymphoma and with neurological diseases. High concentrations of AT III in cerebrospinal fluid reflected the magnitude of blood-brain barrier leakage and because of this, AT III should not be used as a biomarker in clinical practice. / Tiivistelmä Tutkimuksessa arvioitiin osaa yleisimmän pahanlaatuisen imukudossyövän eli lymfooman, diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman, hoidon haasteista. Osa potilaista saa ensilinjan hoidon jälkeen joko paikallisen tai aivoston alueen taudin uusiutuman. Uusiutuneen taudin hoito on haasteellista, ja hoitoyrityksistä huolimatta osa potilaista kuolee tautiinsa. Solunsalpaajille resistentti tauti on myös yksi haastavista hoitotilanteista, ja osa potilaista kärsiikin hoitojen läpi etenevästä taudista. Antioksidatiivisia entsyymejä, kuten peroksiredoksiineja ja tioredoksiinia, arvioitiin ennusteellisina ja ennakoivina merkkiaineina diffuusissa suurisoluisessa B-solulymfoomassa. Peroksiredoksiini VI:n korkea sytosolinen ilmaantuvuus korreloi tavallista huonompaan diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman ennusteeseen. Tioredoksiinin hiljentäminen lymfoomasoluviljelyssä paljasti sen mahdollisen ennakoivan merkityksen hoitoon liittyvässä päätöksenteossa. Solut herkistyivät tiodredoksiinin hiljentämisen vuoksi doksorubisiinille, jota käytetään laajalti diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman solunsalpaajahoidoissa. Etoposidi, joka on huomattavasti myrkyllisempi solunsalpaaja, päinvastoin tappoi enemmän tavallisia diffuusia suurisoluisia B-solulymfoomaa edustavia soluja kuin doksorubisiini. Potilaat, joilla oli korkea tioredoksiinin määrä taudin diagnostisessa vaiheessa, hyötyivät etoposidia sisältävästä korkea-annoshoidosta sekä autologisesta kantasolusiirrosta. Näille potilaille ei kehittynyt kantasolusiirron jälkeisiä taudin uusiutumia kuin taas niitä kehittyi potilaille, joilla oli tioredoksiini negatiivinen. Antitrombiini III:a on ehdotettu soveltuvaksi aikaisempien tutkimusten perusteella aivoston lymfooman merkkiaineeksi aivo-selkäydinnesteestä. Tässä tutkimuksessa antitrombiini III:n määrää mitattiin potilailta, joilla oli aivoston lymfooma tai neurologinen sairaus. Korkeat konsentraatiot antitrombiini III:a aivo-selkäydinnesteessä kuitenkin vain heijastivat veri-aivoesteen vuotamisen määrää, ja näin ollen antitrombiini III:a ei tulisi käyttää kliinisessä käytössä.