Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, paljonko päiväkoti-ikäisillä lapsilla esiintyy äänihäiriöitä vanhempien arvion mukaan. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia toimintakulttuureita eri päiväkotiryhmissä on ja tarkastella, onko toimintakulttuuri yhteydessä lasten äänihäiriöiden esiintyvyyteen. Tutkimukseen osallistui 74 lasta ja 25 päiväkodin työntekijää seitsemästä satunnaisotannalla valitusta Oulun kaupungin päiväkodista. Lapset olivat iältään 3–6-vuotiaita, mediaani-iän ollessa 4,3 vuotta. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Vanhemmat vastasivat lapsia koskevaan Pediatric Voice Handicap Index -kyselyn suomennettuun versioon. Kysely sisälsi 23 lapsen ääntä koskevaa väittämää, jotka käsittelivät äänihäiriön toiminnallista, fyysistä ja emotionaalista osa-aluetta. Työntekijät vastasivat lyhennettyyn versioon Clinical Staff Questionnaire -kyselystä. Kysely sisälsi 29 toimintakulttuuriin ja tiimityöskentelyyn liittyvää väittämää. Tutkimus osoitti, että vain kolmella (4 %) tutkimukseen osallistuneista päiväkoti-ikäisistä lapsista esiintyi lieviä tai kohtalaisia äänihäiriöitä. Ääniongelmia esiintyi eniten toiminnallisella osa-alueella. Yleisesti päiväkodeissa vallitsi normaali tai hyvä toimintakulttuuri. Päiväkodin työntekijät arvostivat toisiaan ja heillä oli hyvät ongelmanratkaisutaidot. Useassa ryhmässä tyytyväisyyttä laski palautteen ja työnsisällön ongelmat sekä yhteistyön ja kommunikoinnin osa-alue. Tutkimustulosten perusteella voitiin todeta, että päiväkodin toimintakulttuurilla ei ollut yhteyttä lasten äänihäiriöiden esiintyvyyteen. Tämän työn havainnot olivat samansuuntaisia muiden lasten äänihäiriöitä tai päiväkotien toimintakulttuuria koskevien tutkimustulosten kanssa. Tutkimus toi kuitenkin uuden näkökulman, sillä näiden kahden osa-alueen yhteyttä ei ole tarkasteltu aiemmin.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudella yhteyttä 6.–9. luokkalaisten suomalaisten nuorten itsetuntoon. Lisäksi pyrin selvittämään heidän vanhempien ajatuksia ja suhtautumista heidän nuortensa luku- ja kirjoitusvaikeutta kohtaan sekä vanhempien ajatuksia nuoren itsetunnosta. Tein tutkimuksen osana Lukuinto-ohjelmaa ja valitsin tutkittavat Lukuinto-ohjelmaan kuuluvista Oulun alueen peruskouluista. Tutkimukseen osallistui yhteensä kolme lukivaikeudesta kärsivää oppilasta (oppilaat 1, 2 ja 3). Tutkimukseen osallistui myös oppilaiden vanhemmat. Tutkittavista yksi oli 6. luokkalainen ja kaksi oli 9. luokkalaista. Tutkimusmenetelmänä käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua ja lisäksi vanhemmat täyttivät kyselylomakkeen. Oppilaat kokivat muun muassa huonommuuden ja turhautumisen tunteita luku- ja kirjoitusvaikeuden vuoksi. Vaikeuksista huolimatta tutkittavat nuoret suhtautuivat itseensä positiivisesti ja olivat hyväksyneet vaikeudet osaksi itseään. Oppilaiden itsetuntoon vaikuttivat vanhempien, kavereiden ja opettajien suhtautuminen vaikeuksiin. Nuoret kokivat saavan eniten positiivista suhtautumista ja ymmärrystä vanhemmiltaan. Opettajien koettiin suhtautuvan positiivisesti luku- ja kirjoitusvaikeuteen, mutta oppilaat toivoivat luokanopettajilta parempaa ymmärrystä ja enemmän huomiota luku- ja kirjoitusvaikeutta kohtaan. Erityisopetus koettiin hyvänä. Kavereilta oppilaat saivat sekä positiivista että negatiivista suhtautumista luku- ja kirjoitusvaikeuteen. Nuoret eivät kokeneet luku- ja kirjoitusvaikeudella olevan vaikutusta heidän elämänlaatuun. Jatko-opintojen valinnassa yläkouluikäiset nuoret ottivat huomioon vaikeudet. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna tuloksissa oli sekä yhteneväisyyksiä että ristiriitoja. Tutkimuksen pienen otantamäärän vuoksi tuloksia ei voida yleistää suomalaisiin.

Nonverbaalisia oraalimotorisia taitoja harjoitellaan usein erilaisissa artikulaatioterapioissa. Viime vuosina on kuitenkin herännyt keskustelu nonverbaalisten oraalimotoristen harjoitteiden todellisesta merkityksestä artikulaatioterapiassa. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää nonverbaalisten oraalimotoristen taitojen yhteys artikulaation tarkkuuteen. Tutkimus on osa laajempaa tutkimusta, johon osallistui yhteensä viisi eri tutkijaa. Koehenkilöitä kerättiin Oulun seudun päiväkodeista ja kouluista. Tässä tutkimuksessa koehenkilöinä oli 40 5-vuotiasta ja 40 12-vuotiasta tervettä ja normaalisti kehittynyttä lasta. Nonverbaalisia oraalimotorisia taitoja arvioitiin Pohjoismaisen orofakiaalisen testi -seulonnan (NOT-S) ja erilaisten nonverbaalisten oraalimotoristen tehtävien perusteella. Nonverbaaliset oraalimotoriset tehtävät suunniteltiin yhdessä tutkimusryhmän kanssa ja tehtävät perustuivat erilaisiin suunalueen ja kasvojen lihasliikkeisiin, jotka pisteytettiin suoriutumisen mukaan. Menetelmässä arvioitiin 13 eri taitoa, joissa huomioitiin oraalimotoristen liikkeiden nopeutta, laajuutta, voimaa ja kontrollointia. Artikulaation tarkkuutta mitattiin erilaisten lauseiden avulla, joiden toistaminen tai lukeminen nauhoitettiin ääninäytteiksi. Artikulaation tarkkuuden arviointi kohdistui tässä työssä foneemeihin /ɑ/, /i/, /u/, /r/ ja /s/. Artikulaation akustiset analyysit perustuivat formanttitaajuuden, kohinan painopistetaajuuden ja täryn voimakkuuden mittauksiin. Ikäryhmien kesken 5-vuotiaat suoriutuivat huonommin nonverbaalisissa oraalimotorisissa tehtävissä kuin 12-vuotiaat. Myös kypsymättömiä äänteitä heillä oli huomattavasti enemmän. Nonverbaalisista oraalimotorisista tehtävistä saatuja pistemääriä verrattiin artikulaation tarkkuus arvoihin. Kummassakaan ikäryhmässä nonverbaalisilla oraalimotorisilla taidoilla ei havaittu olevan selkeää yhteyttä artikulaation tarkkuuteen. Ainoastaan foneemin /r/ tarkastelussa tutkimustulokset ovat jokseenkin ristiriitaisia tämän asian suhteen. Artikulaatiovirheitä tarkasteltaessa, äännevirheryhmillä oli myöskin osittain heikommat oraalimotoriset taidot kuin virheettömästi artikuloivilla koehenkilöillä. Näihin tuloksiin täytyy kuitenkin suhteutua hyvin kriittisesti pienten ryhmäkokojen vuoksi. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, ettei terveiden ja normaalisti kehittyneiden lasten nonverbaalisilla oraalimotorisilla taidoilla ole selkeää yhteyttä artikulaation tarkkuuteen. Tämä tutkimus tukee tutkimustuloksia, joiden mukaan artikulaatioterapiassa tulisi keskittyä ainoastaan vain puhetta sisältäviin kuntoutusmenetelmiin eikä nonverbaalisiin oraalimotorisiin menetelmiin. Tämän oletuksen vahvistamiseksi aihetta tulisi kuitenkin tutkia lisää terapiamenetelmän vaikuttavuustutkimusten avulla.

Tämän pro-gradu -tutkielman tarkoituksena oli tutkia semanttisen harjoittelun vaikutusta maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen sanaston omaksumisessa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää näkyvätkö semanttisen harjoittelun vaikutukset yleisenä sanavaraston kasvuna. Tutkimukseen osallistui kolme peruskoulun ensimmäisellä luokalla olevaa maahanmuuttajataustaista poikaa ja se toteutettiin Oulun normaalikoululla. Harjoitusohjelma toteutui yhteensä kymmen kertaa kertaviikkoisesti ja siihen valittiin 50 sanan teemoittain jaettu harjoiteltava sanasto. Yhteen harjoituskertaan kuului kohdesanat sisältävä tarina ja semanttisen kartan rakentaminen. Semanttisen harjoittelun vaikutusta arvioitiin ennen ja jälkeen harjoittelujakson Bostonin nimentätestillä ja harjoittelujakson sanaston nimeämis- ja ymmärtämistehtävällä. Lisäksi harjoittelun välitöntä vaikutusta arvioitiin jokaisen harjoittelukerran yhteydessä tarinan uudelleen kerronnan sekä harjoitellun ja ei-harjoitellun sanaston nimeämistehtävän avulla. Tulokset osoittivat että lapset omaksuivat sekä harjoitusohjelmaan kuuluvaa sanastoa että vertailuna käytettyä ei-harjoiteltua sanastoa merkittävästi. Harjoitellun sanaston osalta myös ymmärtäminen kasvoi selvästi. Vaikutukset eivät kuitenkaan näkyneet yhtä selvästi harjoitusjakson jälkeen yleisenä sanavaraston kasvuna. Sanavaraston taso Bostonin nimentätestillä arvioituna pysyi alle ikätason suomenkielisten normien ennen ja jälkeen harjoitusjakson. Semanttinen harjoittelu itsessään ei aiheuttanut kasvua sanaston omaksumisessa, sillä myös ei-harjoitellun sanaston hallinta kasvoi tilastollisesti merkittävästi. Tutkimukset ovat yhdenmukaisia aiempien tutkimusten kanssa siitä, että maahanmuuttajalapsilla kestää vuosia saavuttaa ikätovereihin verrattavissa oleva sanavarasto ja he myös suoriutuvat heikommin sanavaraston arvioinnista L2 kielellä. Lisäksi tulokset tukevat tutkimuksia, joiden mukaan sanaston omaksumisen alkuvaiheessa sanoja painetaan mieleen enemminkin äänneasun perusteella ja sanan mieleen painaminen vaatii vain vähän altistusta. Semanttisen harjoittelun on todettu olevan hyödyllinen uuden kielen sanaston omaksumisessa vasta vanhempana.

Tämän pro -gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaiset lukemisen taidot maahanmuuttajataustaisilla 4.–6. luokan oppilailla on, sekä ovatko heidän nimeämisen ja kuullun ymmärtämisen aitonsa yhteydessä näihin lukemisen taitoihin. Tutkimukseen osallistui 10 maahanmuuttajataustaista 4.–6. luokan oppilasta, joiden kielellisiä taitoja testattiin erilaisin kielellisin testein. Oppilaiden lukemisen taitoja mitattiin Sanaketjutestillä sekä Ala-asteen Lukutestin avulla. Nimeämisen taitojen testaamiseen käytettiin Nopean sarjallisen nimeämisen testiä sekä Bostonin nimentätestiä. Lisäksi oppilaiden kuullun ymmärtämisen taitoja kartoitettiin Token-testillä. Lisäksi oppilaiden taustatietoja selvitettiin oppilaiden kanssa täytetyn kyselymonisteen avulla. Tutkimuksessa ilmeni, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden teknisen lukemisen taidot ja luetun ymmärtämisen taidot mukailevat toisiaan kohtalaisesti. Koehenkilöjoukossa oli niin heikkoja lukijoita kuin keskitasoisesti tai sitä paremmin suoriutuneita. Nimeämisen taidot (nopeus ja tarkkuus) olivat yhteydessä toisiinsa ja niiden välillä oli kohtalainen, suuntaa antava korrelaatio. Tuloksista nousi esille, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden nimeämisen tarkkuus korreloi tilastollisesti merkitsevästi luetun ymmärtämisen taitojen kanssa. Myös kuullun ymmärtämisen taidot korreloivat tilastollisesti merkitsevästi luetun ymmärtämisen taitojen kanssa sekä kohtalaisen voimakkaasti teknisen lukemisen taitojen kanssa. Tässä työssä saadut tulokset ja havainnot olivat osittain samansuuntaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa raportoidut tulokset maahanmuuttajataustaisten lasten kielellisistä taidoista. Tutkimus vahvisti aiemmin raportoitua tutkimustietoa etenkin nimeämistarkkuuden ja kuullun ymmärtämisen taitojen selkeästä yhteydestä luetun ymmärtämisen taitoihin. Tämä tutkimus toi uudenlaisen näkökulman, jonka avulla lukemisen osataitoja tarkasteltiin erillään ja tutkittiin niiden yhteyttä nimeämisen ja kuullun ymmärtämisen taitoihin. Aihetta olisi tulevaisuudessa hyödyllistä tutkia suurempaa otoskokoa käyttäen sekä ottaa vertailukohteeksi suomenkielisten lasten verrokkiryhmä. Lisäksi aineistosta voisi pyrkiä saamaan vielä homogeenisempi kuin tässä tutkimuksessa.

Ennenaikaisena ja pienipainoisena syntyminen on yksi merkittävä lapsen kehitykseen vaikuttava tekijä. Ennenaikaisina ja pienipainoisina syntyneillä lapsilla on raportoitu esiintyvän täysiaikaisina syntyneitä lapsia enemmän muun muassa hengityssairauksia, neurologisen kehityksen ongelmia sekä neurobehavioraalisia ongelmia. Myös orofakiaalisessa toiminnassa, kuten nielemisessä ja hengityksessä on havaittu poikkeavuuksia verrattaessa täysiaikaisina syntyneisiin lapsiin. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli selvittää ennenaikaisina ja pienipainoisina syntyneiden lasten orofakiaalisia taitoja 5–6-vuoden iässä, joka on koulun aloittamisen kannalta kriittinen ikävaihe. Lisäksi tarkasteltiin onko sukupuolella, syntymäpainolla tai raskauden kestolla yhteyttä kyseisiin taitoihin. Tutkielmassa käytetty ennenaikaisina ja pienipainoisina syntyneiden lasten aineisto on osa laajempaa valtakunnallista tutkimusprojektia, johon ovat osallistuneet Suomen yliopistolliset sairaalat. Vertailuaineistona käytettiin Linköpingin yliopiston logopedian opiskelijoiden keräämää normiaineistoa. Lasten orofakiaalisia taitoja arvioitiin käyttämällä Nordic Orofacial Test–Screening-seulontamenetelmää (NOT–S). NOT–S-seulonta koostuu haastattelu- ja tutkimusosiosta, jotka jakautuvat yhteensä 12 alaosioon. Osioissa arvioidaan muun muassa sensoriikkaa, hengitystä ja leuan ja suun motoriikkaa. Tutkielman tulosten tilastollisessa analysoinnissa käytettiin SPSS©-tilasto-ohjelmaa (versio 19). Tutkielman tulosten perusteella ennenaikaisina ja pienipainoisina syntyneiden lasten orofakiaalisessa toiminnassa oli havaittavissa poikkeavuuksia verrattaessa täysiaikaisina syntyneisiin lapsiin. Ennenaikaisina ja pienipainoisina syntyneet lapset suoriutuivat lähes jokaisessa NOT–S-seulontamenetelmän alaosiossa verrokkeja heikommin. Eroja havaittiin erityisesti sensoriikkaa ja hengitystä koskevissa osioissa. Ennenaikaisina syntyneet pojat suoriutuivat NOT-S-seulontamenetelmän haastatteluosiossa sekä verrokkipoikia että ennenaikaisina syntyneitä tyttöjä merkitsevästi heikommin. Tutkielman tuloksissa ei havaittu ennenaikaisuuden asteen olevan yhteydessä orofakiaalisen toiminnan poikkeavuuksiin, mutta pienipainoisuuden eri ryhmien välillä oli havaittavissa tilastollisesti merkitsevä ero. Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että ennenaikaisina ja pienipainoisina syntyneiden lasten orofakiaalisessa toiminnassa on havaittavissa poikkeavuuksia täysiaikaisina syntyneisiin verrattaessa. Tulokset osoittavat, että erityisesti NOT–S-seulonnan haastatteluosio erottelee lisätutkimusta vaativat orofakiaalisen toiminnan osa-alueet myös ennenaikaisina syntyneiden lasten kaltaisissa lievemmissä tapauksissa. Jatkotutkimusta tarvittaisiin NOT–S-seulonnan haastattelun käytettävyydestä erillisenä tutkimusmenetelmänä.

Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää oululaisten 18–25-vuotiaiden nuorten suusyöpätietoisuutta. Tutkimuksessa pyrittiin kartoittamaan, mitä nuoret tietävät suusyövän oireista, riskitekijöistä ja yleisyydestä. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako sukupuoli, elämäntavat ja koulutus suusyöpätietoisuuteen. Tutkimus toteutettiin face-to-face haastattelulla Oulun yliopiston kirjasto Pegasuksessa ja Oulun kaupungin kirjastossa. Haastatteluun osallistui yhteensä 60 nuorta, joista oli 30 miehiä ja 30 naisia. Haastateltavista kuusi oli suorittanut peruskoulun, 22 oli suorittanut toisen asteen koulutuksen tai oli sellaista parhaillaan suorittamassa ja 32 oli suorittanut korkeakoulun tai oli sellaista parhaillaan suorittamassa. Saatujen tulosten mukaan oululaisten nuorten suusyöpätietoisuus oli pääasiassa heikkoa tasoa. Tulokset osoittivat, että suusyöpätietoisuuden eri osa-alueiden, kuten oireiden, riskitekijöiden ja yleisyyden tietäminen oli kauttaaltaan samansuuntaisia kuin muualla maailmalla. Nuorten tietoisuus oli vahvasti yhteyksissä siihen, mikä oli heidän koulutustasonsa. Korkeakoulun suorittaneet tai sitä parhaillaan suorittamassa olevien tietoisuus oli selvästi parempaa kuin toisen asteen koulutuksen tai peruskoulun suorittaneiden. Lisäksi monipuolinen ruokavalio ja lähipiirissä esiintynyt suusyöpä nosti suusyöpätietoisuuden tasoa. Tutkimuksen myötä saatiin tietoa siitä, mikä on oululaisten nuorten suusyöpätietoisuuden taso. Vähäisen haastateltavien määrän vuoksi tulokset ovat vain suuntaa-antavia, mutta tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että suusyöpätietoisuus on huomattavan alhainen. Suusyöpä on aggressiivisesti leviävä syöpämuoto, jonka esiintymiseen voidaan vahvasti vaikuttaa elämäntavoilla. Jatkossa voisi tutkia tarkemmin suusyövän riskitekijöiden ja ensioireiden tietoisuutta ja näiden myötä miettiä, kuinka voidaan parantaa tietoisuutta ja tätä kautta vaikuttaa suusyövän esiintymiseen.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tutkia suomalaisten 5-vuotiaiden kielellisesti tyypillisesti kehittyneiden lasten epäsanantoistotaitoja. Epäsanantoistotesteillä voidaan mitata useita kognitiivisia taitoja esimerkiksi työmuistin kapasiteettia. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kuinka lapset suoriutuvat suomalaisesta ja monikielisestä epäsanantoistotestistä ja millaisia fonologisia prosesseja tutkittavien lasten epäsanantoistossa esiintyy. Lisäksi tutkittiin lasten epäsanantoistotaitojen ja ymmärtävän sanaston tason välistä yhteyttä. Tutkimukseen osallistui yhteensä 23 kielellisesti tyypillisesti kehittynyttä 5-vuotiasta suomalaista lasta. Tutkimusmenetelminä käytettiin suomalaista ja monikielistä epäsanantoistotestiä. Suomalaisen epäsanantoistotestin epäsanat oli muodostettu suomen kielen fonotaksin mukaisesti. Monikielinen epäsanantoistotesti koostui sekä suomen kielelle tyypillisesti painotetusta että tasaisella painotuksella tuotetuista testiversiosta. Epäsanantoistotestien lisäksi tutkimusmenetelmänä käytettiin tutkittavien lasten ymmärtävän sanaston tason mittaamiseen reseptiivistä kuvasanavarastotestiä. Tulokset osoittivat, että tutkittavat suoriutuivat parhaiten suomalaisesta epäsanantoistotestistä. Suomalaisessa epäsanantoistotestissä lapset tekivät vähiten virheitä kaikilla pisteytyksen osa-alueilla. Sekä suomalaisessa että monikielisessä epäsanantoistotestissä tutkittavat suoriutuivat parhaiten konsonanttipisteytyksestä. Suomalaisessa ja monikielisessä epäsanantoistotestissä fonologisista prosesseista eniten esiintyi substituutiota. Testin epäsanoja toistettaessa fonologisista prosesseista esiintyi myös additiota, assimilaatiota, metateesia, omissiota ja yhdistelmäprosesseja. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että suomalaisen epäsanantoistotestin kohdalla epäsanantoistolla ja ymmärtävän sanaston tasolla oli positiivinen, kohtalaisen voimakas tilastollisesti merkitsevä korrelaatio. Sen sijaan monikielisen epäsanantoistotestin ja ymmärtävän sanaston tason välillä vastaava yhteyttä ei löydetty. Kliinisen työn kannalta tämä tutkimus antaa tärkeää tietoa suomalaisten lasten epäsanantoistotaidoista. Tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta suuremmalla ja eri-ikäisistä tutkittavista koostuvalla tutkimusjoukolla. Lisäksi eri häiriöryhmiä tutkimalla voidaan tutkimuksista saatavaa tietoa hyödyntää sekä normaalisti kehittyvien lapsien seurantaan että erilaisten kielellisten vaikeuksien seulontaan ja diagnosointiin ja näin ollen epäsanantoistotestiä hyödyntämällä voidaan yhä paremmin puuttua lasten mahdollisiin kielellisiin vaikeuksiin ja niihin johtaviin tekijöihin.

Tämän pro gradu -työn tarkoituksena oli selvittää sananlöytämistaitoja ennenaikaisena syntyneillä 5‒6-vuotiailla lapsilla ja verrata niitä täysiaikaisena syntyneiden lasten taitoihin. Lisäksi vertailtiin erittäin ennenaikaisena syntyneiden lasten sananlöytämistaitoja kohtalaisen enneaikaisena syntyneiden lasten taitoihin. Tämä pro gradu -työn aineisto on osa laajempaa ennenaikaisena syntyneiden lasten tutkimusprojektia yliopistollisissa sairaaloissa. Dosentti Anneli Ylihervan keräämästä aineistosta tutkimusaineistoksi valittiin 5‒6-vuotiaat ennenaikaisena syntyneet 46 lasta, sekä verrokkien osalta puheterapeuttiopiskelijoiden Johanna Kivelän ja Heidi Peuraniemen aineistosta 20 täysiaikaisena syntynyttä lasta. Kaikille tutkittaville lapsille tehtiin Germanin sananlöytämistesti, jolla arvioitiin lasten nimeämistäsmällisyyttä ja nimeämisnopeutta. Käytetyt analysointimenetelmät olivat tilastollisia menetelmiä sekä graafisia kuvaajia. Ennenaikaisena syntyneiden lasten nimeämistäsmällisyys erosi tilastollisesti merkitsevästi täysiaikaisena syntyneiden lasten nimeämistäsmällisyydestä. Ennen- aikaisena syntyneiden lasten nimeämistäsmällisyys oli vähän yli keskitasoa, kun se täysiaikaisena syntyneillä lapsilla oli keskitasoa. Ennenaikaisena syntyneiden lasten nimeämisnopeus oli hitaampaa kuin täysiaikaisena syntyneillä lapsilla. Nimeämisnopeus ei kuitenkaan eronnut tilastollisesti merkitsevästi näiden ryhmien välillä. Erittäin ennenaikaisena syntyneiden lasten nimeämisen täsmällisyydellä ei ollut merkitsevää tilastollista eroa kohtalaisen ennenaikaisena syntyneiden lasten taitoihin verrattuna. Tässä tutkimuksessa ilmeni huomattava ero ennenaikaisena syntyneiden ja täysiaikaisena syntyneiden lasten välillä sanojen ymmärtämisessä. Ennenaikaisena syntyneiden lasten joukosta 42,2 % (N=20) ei saanut pisteitä ollenkaan nimeämistäsmällisyyttä mittaavassa osiossa. Verrokeista vain 5 % (N=1) ei saanut pisteitä tässä osiossa. Tämä vähensi aineiston kokoa analyysejä tehdessä ja aiheutti aineiston katoa. Tuloksiin on suhtauduttava varauksella, sillä aineiston koko on pieni. Sananlöytämisestä tehtävää tutkimusta ennenaikaisilla lapsilla on tärkeää tehdä lisää Suomessa, sillä aiempia tutkimuksia sananlöytämisen vaikeuksista ennenaikaisena syntyneillä lapsilla on vähän. Tutkimustietoa tarvittaisiin lisää sekä suuremmalla koehenkilöjoukolla arvioituna että eri-ikäisiä suomalaislapsia arvioimalla.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka suuri osa afasian saaneista potilaista ohjautuu puheterapiaan akuuttihoidon jälkeen ja toteutuvatko puheterapian kuntoutussuositukset. Lisäksi tutkittiin, mihin asti potilas voidaan jäljittää kuntoutuspolkua pitkin ja onko kuntoutuspolku yhteneväinen potilaiden kokemusten kanssa. Ensimmäisessä kappaleessa syvennytään afasiaan yleisellä tasolla sekä käydään läpi afasian saaneen henkilön kuntoutuspolkua ja puheterapian toteutumista. Tutkimus toteutettiin rekisteri- ja kyselytutkimuksena. Rekisteritutkimukseen valittiin vuonna 2012 aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet ja afasian saaneet henkilöt, jotka olivat Oulun kaupungin hyvinvointipalvelujen kuntoutuspalvelujen AVH-koordinaattorien (aivoverenkiertohäiriöön sairastuneiden asiakkaiden yhteyshenkilöiden) asiakkaita. Rekisteristä tutkimukseen soveltui 27 henkilöä, joille lähetettiin kyselylomake. Kyselylomakkeista saatuja vastauksia vertailtiin rekisteristä saatuihin tietoihin, joiden avulla pyrittiin vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Tulokset osoittivat, että afasian saaneen henkilön sukupuolella, iällä ja asumisjärjestelyllä on yhteyttä puheterapiaan ohjautumiseen ja puheterapian toteutumiseen. Sen sijaan asuinalueella ei ollut yhteyttä puheterapiaan ohjautumiseen tai puheterapian toteutumiseen. Kuntoutuspolku oli yhteneväinen aiempien tutkimusten kanssa, mutta puheterapia toteutui kuntoutuspolun kaikissa vaiheissa vain muutamalla tutkimushenkilöllä. Suurimmassa osassa tapauksista puheterapia ei jatkunut akuuttivaiheen kuntoutuksen jälkeen. Tämän tutkimuksen tulokset olivat samansuuntaisia muiden vastaavanlaisten tutkimusten kanssa. Pienen otoskoon vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä, vaan ovat suuntaa antavia.