Abstract The practice of teaching links long-standing philosophical questions about the building blocks of a good life to daily judgments in the classroom; in the journey to becoming a person who teaches, we must seek different ways of understanding what “good” means in the context of different social practices and communities. This doctoral thesis examines the educational innovation known as Philosophy for Children (PFC) as a platform for teachers and students to address such questions within a community of philosophical inquiry (CPI). Advocates of PFC seek to promote radical change in our understanding of growth, teaching and the relationships formed in educational contexts. In addressing these issues, this thesis contributes to the ongoing conversation about the teacher’s role within the PFC movement. The thesis comprises four interrelated studies that examine the possibilities and limits of PFC ideas by considering them in the light of general educational theorising about pedagogical action. In addition to the PFC literature, the study’s main sources are 1) the Continental tradition of European educational discourse, especially in German-speaking regions, and 2) the writings of the contemporary educational thinker Gert Biesta. The former offers an opposing view to the idea of a symmetrical, communal emergent system that seems to inform second-generation understandings of philosophical dialogue in an educational context. Gert Biesta’s ideas, especially in relation to the purpose and aims of education, help in envisioning CPI as a structuring element in teaching as a whole and all aspects of classroom life. The four studies focus on pedagogical action, the nature and role of authority in CPI and teacher agency. The thesis contends that teaching and, in particular, building a community of classroom inquiry, requires a vision of teaching as a reflective practice, informed by subject-specific and educational judgments as key dimensions of teacher reflection and wisdom. / Tiivistelmä Opettajan ammatissa filosofiset kysymykset hyvästä elämästä ja sen etsimisestä yhdistyvät opettajan päivittäisiin ratkaisuihin luokkahuoneessa. Tämä väitöskirja käsittelee kasvatuksellisia edellytyksiä ja mahdollisuuksia Filosofiaa lapsille -ohjelmassa, joka on pyrkinyt luomaan alustaa kysymyksille hyvästä elämästä osana lasten kasvua ja kasvatusta. Väitöskirja keskittyy tarkastelemaan tämän ohjelman piirissä käytyä keskustelua kasvusta, opetuksesta ja kouluopetuksessa muodostuvista kasvatussuhteista. Erityisesti väitöskirja tarkastelee edellä mainittuja käsitteitä hahmotellakseen filosofisen pedagogiikan erityispiirteitä kasvatuksellisena käytäntönä. Samalla väitöskirja kiinnittyy myös yleisemmin kasvatuksen ja opetuksen luonnetta ja tavoitteita koskevaan keskusteluun. Väitöskirja sisältää neljä toisiinsa liittyvää tutkimusta, jotka tarkastelevat pedagogisen filosofian mahdollisuuksia ja ongelmakohtia yleisen kasvatustieteen piirissä tehtyjen teoreettisten hahmottelujen valossa. Filosofiaa lapsille -liikkeen edustajien lisäksi päälähteinä toimivat 1) mannermainen pedagogisen toiminnan teorian traditio (erityisesti saksan kielialueella käyty keskustelu) ja 2) Gert Biestan viimeaikaiset kirjoitukset. Ensimmäinen tarjoaa vastakkaisen näkemyksen symmetriselle, itseään luovalle systeemille, joka vaikuttaa olevan varsinkin liikkeen toisen sukupolven edustajien filosofisen pedagogiikan kehittelyiden ytimessä. Gert Biestan ajatukset, erityisesti hänen ideansa kasvatuksen päämääristä ja tavoitteista, antavat eväitä muodostaa filosofisesta pedagogiikasta opetusta strukturoiva kokonaisuus, joka toimii oppiainerajat ylittävänä, luokan elämää ohjaavana periaatteena. Väitöskirja keskittyy erityisesti pedagogisen toiminnan, auktoriteetin luonteen ja roolin sekä opettajan toimijuuden käsitteisiin. Väitöstutkimuksen keskeinen tulos on, että filosofisesti orientoituneen kasvatuksellisen käytännön muodostuminen luokkaan vaatii opettajalta moniulotteista omien pedagogisten ratkaisujen reflektointia, ja suuntaa häntä kohti kasvatuksellista viisautta.