Abstract The study describes and analyses the implementation and development of the real-life-oriented pedagogical action process as a method of work to intervene in exclusion from education from the viewpoints of the teacher, pupils and various interest groups. The actual group of subjects consisted of 74 Oulu pupils in the Tuomontupa class in the years 1992–1998. The pupils aged 15 to 17 had dropped out or were about to do so and had been moved to a special class for education for the maladjusted. 23 of the students were girls and 51 were boys. The number of boys was more than double that of girls. The research site was the Tuomontupa class that functioned in a learning environment that was not school-like in the town's work training centre. The actual purpose of the study was to describe the RLO pedagogical action process implemented in special class teaching among young people aged 15–17 who were threatened by exclusion from education. In addition to this, the realization and development of real-life-oriented pedagogical action in the case of young people near exclusion was also studied. From the theoretical and educational philosophical points of view, the research analysed the connections of the real-life-oriented pedagogical action process to social pedagogical thinking and tradition of action and to reform pedagogy. The study was carried out as a social pedagogical action study in which the data was gathered using various research methods. The methods included ethnographic observation and interpretation as well as social pedagogical participatory action research. Field data consisted of interview data, pupil transfer documents and other documents, participatory observation, pupils' essays, meeting memoranda and comparative statistical data on the pupils' school performance. Triangulation was used in an attempt to observe the research object in a comprehensive manner. The research results show that a real-life-oriented pedagogical action process can have an impact on young people's exclusion from education. The real-life-oriented process helped to produce educational and pedagogical experiences that were felt to be positive by the young people, reinforcing the subjects' ability to think and act in the same way in similar situations in the future. The pupils' absences were reduced remarkably, and their grade averages improved. 63 pupils out of 74 in the research sample managed to complete the targets set for lower secondary education in one year, while 11 needed a longer time to complete school. Out of the 63 pupils who completed lower secondary education, 46 or 73% were subsequently selected to a senior secondary program. The research data also reveals the three critical phases when to intervene in exclusion from education. The first critical phase was attachment to education, while the second phase was the corrective phase and the third phase was constituted by the linking phase. It was also possible to fail in any of these phases of intervention. The research showed that it is possible to intervene in exclusion from education, and it does not require an enormous amount of special resources, provided that the various administrative units are called together to co-operate in a tangible way. Pupils in need of special support need flexible, comprehensive and individual opportunities to meet the school's requirements. Diversified and developing special class teaching still has a well-justified position in this work as one of the ways in which the school works. The study shows that a comprehensive real-life-oriented pedagogical action process is connected with social pedagogical working practices as a form of interventive action against exclusion from education. / Tiivistelmä Tutkimuksessa kuvataan ja analysoidaan reaalipedagogisen toimintaprosessin toteutumista ja kehitystä koulutukselliseen syrjäytymiseen puuttuvana interventiivisena työmuotona tarkasteltuna opettajan, oppilaiden ja eri sidosryhmien näkökulmista. Tutkimuksen varsinaisen kohderyhmän muodosti 74 oululaista, Tuomontupa-luokkaa vuosina 1992–1998 käynyttä oppilasta. Oppilaat olivat 15–17-vuotiaita, koulunsa keskeyttäneitä tai keskeyttämässä olevia nuoria, jotka oli siirretty erityisluokalle sopeutumattomien opetukseen. Oppilaista oli tyttöjä 23 ja poikia 51. Poikien määrä oli yli kaksinkertainen verrattuna tyttöjen määrään. Tutkimuspaikan muodosti Tuomontupa-luokka, joka toimi kaupungin työvalmennuskeskuksessa, ei koulumaisessa opiskeluympäristössä. Tutkimuksen varsinaisena tehtävänä oli kuvata koulutuksesta syrjäytymässä olevien 15–17-vuotiaiden nuorten erityisluokkaopetuksessa toteutettua reaalipedagogista toimintaprosessia. Tämän lisäksi tutkittiin reaalipedagogisen toiminnan toteutumista ja kehittymistä koulutuksesta syrjäytymässä olevien nuorten kohdalla. Teoreettisesti ja kasvatusfilosofisesti ajateltuna tutkimuksessa jäsennettiin reaalipedagogisen toimintaprosessin yhteyttä sosiaalipedagogiseen ajatteluun ja toimintaperinteeseen sekä reformipedagogiikkaan. Tutkimus toteutettiin sosiaalipedagogisena toimintatutkimuksena, jossa käytettiin eri tutkimusmenetelmiä tiedon keruuseen. Tutkimusmetodeina käytettiin etnografista havainnointia ja tulkintaa sekä sosiaalipedagogista osallistuvaa toimintatutkimusta. Kenttämateriaali muodostui haastatteluaineistosta, oppilaiden siirtoasiakirjoista ja dokumenteista, osallistuvasta havainnoinnista, oppilaiden kirjoitelmista, kokousmuistioista ja oppilaiden koulusuoritusten tilastollisesta vertailuaineistosta. Toteutetun triangulaation avulla pyrittiin hahmottamaan kokonaisvaltaisesti tutkittavaa kohdetta. Tutkimustulokset osoittavat, että reaalipedagogisen toimintaprosessin avulla voidaan puuttua nuorten koulutukselliseen syrjäytymiseen. Reaalipedagogisen toimintaprosessin avulla luotiin nuorille myönteisiä kasvatuksellisia ja pedagogisia kokemuksia, jotka vahvistivat tutkittavien nuorten kykyä ajatella ja toimia samankaltaisissa tilanteissa tulevaisuudessa samoin. Oppilaiden poissaolot vähenivät merkittävästi ja keskiarvot paranivat. Tutkimusaineiston oppilaista 63 oppilasta 74:stä pystyi yhden vuoden aikana suoriutumaan peruskoulun oppitavoitteista ja 11 tarvitsi pitemmän ajan koulusta suoriutumiseen. Peruskoulunsa suorittaneista 63 oppilaasta pääsi jatkokoulutukseen 46 eli 73 %. Tutkimusaineisto osoittaa myös koulutuksellisen syrjäytymisen intervention kolme kriittistä vaihetta. Ensimmäisen kriittisen vaiheen muodosti koulutukseen kiinnittämisvaihe, toisen kriittisen vaiheen muodosti korjaava vaihe ja kolmannen kriittisen vaiheen muodosti niveltämisvaihe. Kaikissa edellisissä intervention vaiheissa oli myös mahdollista epäonnistua. Tutkimuksen mukaan koulutukselliseen syrjäytymiseen voidaan puuttua ja se ei vaadi suunnattomia erillisiä resursseja, kun yhdistetään eri hallintokunnat tekemään konkreettista yhteistyötä. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat tarvitsevat joustavia, kokonaisvaltaisia ja yksilöllisiä mahdollisuuksia suoriutua koulun tavoitteista. Tässä työssä monimuotoisella ja kehittyvällä erityisluokkaopetuksella on edelleen perusteltu sijansa koululaitoksen yhtenä toimintamuotona. Tutkimus osoittaa kokonaisvaltaisen reaalipedagogisen toimintaprosessin liittyvän sosiaalipedagogiseen työkäytäntöön koulutuksellisen syrjäytymiseen puuttuvana interventiivisenä toimintana.