Spelling suggestions: "subject:"typologie"" "subject:"typologi""
1 |
Muodot kontrastissa:suomen ja viron vertailevaa taivutusmorfologiaaRemes, H. (Hannu) 29 May 2009 (has links)
Abstract
In my study I have taken a contrastive look at Finnish and Estonian inflectional morphology as evidenced in their literary forms. In its perspective the present study differs from the contrastive linguistic research as it is commonly practiced in Finland, in which the objects of research have usually been the relations between Finnish and a morphologically poorer Indo-European language. The languages now in comparison are both morphologically rich languages, viz., Finnish and Estonian, and they also share a common historical background.
The objective of my study is twofold: the primary goal is to obtain theoretical information about the relations of inflectional morphology that pertain between these two languages and, secondly, to acquire pedagogically applicable data for language teaching purposes. In order to achieve these goals, it is essential to find out how and to what extent Finnish and Estonian differ from each other morphologically, where the differences come from and how the changes have affected these languages typologically. The results show that by comparing languages it is also possible to discover such features that would not have been possible to detect by just focusing on one language. Natural morphology and markedness theory have served as the theoretical bases for this study. Even in the common grammatical categories there are differences in the markedness relations between Finnish and Estonian.
Contrastive research usually deals with a synchronic comparison of languages. However, in analyses of morphological relations between Finnish and Estonian it has turned out practical to relate the synchronic phenomena to their historical background. By adopting this procedure, we are able to unveil the strategic solutions that have taken the languages in different directions. These solutions are reflected in synchronic differences and they can also be indications of typological differentiation. The reasons underlying morphological divergence between Finnish and Estonian can often be found in the developments that have taken place in Estonian: phonological changes can have led to changes in morphological structures and even to morphological innovations. The complete morphologicalization of consonantal gradation and the birth of internal inflection are two of the important processes that Estonian has undergone. To some extent, differences have also been caused by conscious development and standardization of the two languages.
A comparison of inflectional morphology in Finnish and Estonian nouns shows that the singular and plural genitive forms have a more focal position in Estonian than they have in Finnish. I will also show in more detail, both diachronically and from the point of view of markedness, the nature of the relationship between the three plural types of Estonian compared to the two types in Finnish.
In verb morphology there are important differences, for example, in the passive construction, the mood system and past tense relations as well as in the selection and morphology of the infinite forms. A characteristic feature of Estonian is the weakening of the category for person: many finite verb forms are without the person suffix altogether, or it is optional.
The present analysis shows that the relations between Finnish and Estonian paradigm types are quite complex. For instance, many Finnish two-stem word-types are parallel to an Estonian type that has evolved into a single-stem type. However, Estonian can have developed a secondary consonant stem type, which has no equivalent in the Finnish paradigms. There is also ample evidence for one Finnish paradigm having its parallels in two or more types in Estonian. This is the case, for instance, in the two-syllable e contracted nouns and contracted verbs. In addition, a path of development in Estonian may also have led to merging of two paradigm types, such as the coalescence of us quality terms and action terms. / Tiivistelmä
Tarkastelen tutkimuksessani kontrastiivisesti suomen ja viron taivutusmorfologiaa niiden kirjakielisen edustuksen pohjalta. Lähtökohdiltaan työni poikkeaa Suomessa yleensä harjoitetusta kontrastiivisesta tutkimuksesta, jossa kohteina ovat olleet tavallisesti suomen ja jonkin usein morfologialtaan köyhemmän indoeurooppalaisen kielen suhteet. Nyt vertailtavina ovat paljolti yhteisen taustan omaavat läheiset sukukielet, suomi ja viro, jotka ovat morfologialtaan rikkaita.
Tutkimukseni päämäärä on kahtalainen: ensisijaisena tavoitteena on saada teoreettista tietoa kielten taivutusmorfologisista suhteista, mutta toiseksi myös pedagogisesti hyödynnettävissä olevaa tietoa kielenopetuksen tarpeisiin. Keskeistä on sen selvittäminen, miten ja missä määrin suomi ja viro poikkeavat toisistaan morfologisesti ja mistä erot johtuvat sekä miten muutokset ovat vaikuttaneet kieliin typologisesti. Tulokset osoittavat, että kieliä vertailemalla niistä voidaan saada selville sellaisiakin seikkoja, jotka eivät olisi havaittavissa vain yhteen kieleen keskittymällä. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on luonnollinen morfologia ja tunnusmerkkisyysteoria. Suomen ja viron välillä ilmenee yhteisissäkin kielioppikategorioissa eroja tunnusmerkkisyyssuhteissa.
Kontrastiivisen tutkimuksessa on tavallisesti kyse kielten synkronisesta vertailusta. Suomen ja viron morfologisten suhteiden selvittämisessä on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi synkronisten ilmiöiden suhteuttaminen historialliseen taustaan. Tällöin näkyvät kieliä eri suuntaan vieneet strategiset ratkaisut, jotka nyt kuvastuvat synkronisina eroina ja voivat olla osoituksena typologisesta erilaistumisesta. Suomen ja viron morfologisten erojen syynä on usein etenkin virossa tapahtunut kehitys: äänteenmuutokset ovat voineet johtaa kielen muotorakenteessa muutoksiin, myös morfologisiin innovaatioihin. Tärkeitä prosesseja ovat virossa olleet astevaihtelun täydellinen morfologistuminen ja sisäisen taivutuksen synty. Niin ikään eroja on jossain määrin aiheuttanut kielten tietoinen kehittäminen ja normittaminen.
Suomen ja viron nominien taivutusmorfologian vertailu osoittaa, että virossa erityisesti yksikön ja monikon genetiivimuodoilla on järjestelmässä huomattavasti keskeisempi asema kuin suomessa. Esitän myös lähemmin, millainen on viron kolmen monikkotyypin suhde suomen kahteen tyyppiin sekä diakronisesti että tunnusmerkkisyyden kannalta. Verbimorfologiassa kielten kesken on tärkeitä eroja muun muassa passiivissa, modusjärjestelmässä, imperfektityyppien suhteissa sekä infiniittimuotojen valikoimassa ja morfologiassa. Virolle leimallista on persoonakategorian heikkeneminen: monet finiittiset verbimuodot ovat vailla persoonapäätettä tai sellainen on valinnainen.
Suomen ja viron paradigmatyyppien suhteet osoittautuvat varsin kirjaviksi. Monia suomen kaksivartaloisia sanatyyppejä vastaa virossa yksivartaloiseksi kehittynyt tyyppi. Toisaalta viroon on voinut syntyä sekundaaria konsonanttivartaloisuutta, jollaiselta suomen paradigmoista puuttuu vastine. On myös useita esimerkkejä siitä, että yhtä suomen paradigmatyyppiä, esimerkiksi kaksitavuisia e-supistumanomineja sekä supistumaverbejä, vastaa virossa kaksi tai useampia tyyppejä. Kehitys on virossa voinut johtaa myös kahden paradigmatyypin, kuten us-ominaisuudennimien ja -teonnimien, yhdistymiseen.
|
Page generated in 0.0357 seconds