Abstract Focusing on Swedish as the second official language of Finland, this study has two overarching aims. Firstly, it strives to outline and describe what is understood by the so-called Swedish for civil service, i.e., the written and spoken communication skills in the Swedish language laid down by the Act and Decree on State Civil Servants. A second aim involves establishing to what extent proficiency requirements are achieved through compulsory courses at Finnish institutions of higher education. By a government decree issued in 1987, university degrees came to include official recognition of the graduates' Swedish language skills. Thus, universities took on the responsibility of ascertaining whether their students have the skills required by the decree. In this work, the conceptualization and implementation of Swedish teaching are investigated by charting course design, implementation, testing, assessment and grading on a range of courses. A practical framework for this undertaking is provided by language policy legislation, analysis of teacher cognition and proficiency assessments. For evaluation of the results, I have used the CIPP curriculum evaluation model. The Discussion Section presents some suggestions for further measures relating to the acquisition and demonstration of public service Swedish language skills as part of a tertiary level degree. Empirical research material was collected using an e-mail survey sent to Swedish teachers at universities (n = 24) and polytechnics (n = 19), and the thus acquired data were complemented by personal interviews (n = 8). The focus of the survey was on elucidating, first of all, what the respondents understood by the terms Swedish for specific purposes and civil service language proficiency and, secondly, how they assessed goal attainment. Working at universities and polytechnics across the country, the respondents comprised a representative sample. Their responses were analyzed both from a qualitative and quantitative perspective, complemented by phenomenographic methods and content analysis. On the basis of the results, it is evident that responsibility for course planning rests largely with individual teachers or institutions. Moreover, making a clear distinction between Swedish for civil service and Swedish for specific purposes is difficult to the extent that, in terms of teaching and course examinations, many teachers view them as practically synonymous. As a result, testing and assessing whether students have acquired the competence level required by the act rarely conforms to the guidelines of the civil service language proficiency examination. Reading and listening comprehension skills, for example, are not examined by separate standardized tests. Each year, about 20% of students who pass the examinations for the courses do not in reality possess the B1 skill level of the Common European Framework of Reference for Languages (CEF), which is required by the civil service examination. These results confirm the assertion that increasing numbers of secondary school graduates who have passed the course of study laid down for B-level Swedish actually have such low language skills that, as degree students, they are unable to reach the proficiency level stipulated by the civil service examination. Follow-up measures to lower the proficiency requirements will be presented in the Discussion Section. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selostaa ja kuvata, mitä valtionhallinnossa vaadittavalla ruotsin kielen suullisella ja kirjallisella kielitaidolla, virkamiesruotsilla, tarkoitetaan ja miten virkamiesruotsin taitotasovaatimus toteutuu korkeakoulututkintoon kuuluvissa pakollisissa ruotsin kielen opintojaksoissa. Vuonna 1987 korkeakouluopiskelijoiden virkamiesruotsin taidon osoittaminen liitettiin asetuksella korkeakoulututkintoihin. Sen jälkeen virkamiesruotsin riittävän taitotason toteaminen on ollut korkeakoulujen itsensä vastuulla. Virkamiesruotsin merkityssisältöjä ja toteutumista tutkittiin kartoittamalla eri koulutusohjelmien ruotsin kielen opintojaksojen suunnittelua, opetuksen toteuttamista, opiskelijoiden kielitaidon testaamista, kielitaidon arviointia ja arvosanan määräytymistä. Tarkastelun viitekehyksen muodostivat kielilainsäädäntö, opettajan ajattelun hyödyntäminen tutkimuksessa sekä kielitaidon arviointi. Tutkimustulosten arvioinnin apuna käytettiin opetussuunnitelmien arviointiin tarkoitettua CIPP-mallia. Lisäksi tutkimuksen pohdintaosassa esitetään korkeakoulututkintoon kuuluvia virkamiehen kielitaitoa ja sen osoittamista koskevia jatkotoimenpide-ehdotuksia. Empiirinen aineisto kerättiin sähköpostitse kyselylomakkeilla yliopistojen kielikeskusten ruotsinopettajilta (n = 24), ja ammattikorkeakoulujen ruotsinopettajilta (n = 19) sähköpostitse kyselytutkimuksilla ja aineistoa täydennettiin henkilökohtaisilla haastatteluilla (n = 8). Kyselytutkimuksessa selvitettiin korkeakoulujen ruotsinopettajien käsityksiä erityisalojen ruotsin ja virkamiesruotsin merkityssisällöistä ja taitotasovaatimusten toteutumisesta. Eri puolilla Suomea sijaitsevat kielikeskukset ja ammattikorkeakoulut olivat hyvin edustettuina tutkimusaineistossa. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusotetta. Aineiston analyysissa on fenomenografisen tutkimuksen ja sisällön analyysin sovellusta. Tulosten mukaan korkeakoulututkintoon kuuluvien ruotsinopintojen suunnittelu oli etupäässä opettaja- tai oppilaitoskohtaista. Virkamiesruotsia ja erityisalojen ruotsia oli vaikea erottaa toisistaan, ja ne tarkoittivat monien ruotsinopettajien mielestä samaa asiaa opintojakson opetuksessa ja sen loppukokeissa. Näin ollen virkamiesruotsin taidon testaaminen ja kielitaidon arviointi olivat hyvin harvoin valtionhallinnon kielitutkintoja koskevan ohjeistuksen mukaisia. Korkeakouluissa virkamiesruotsin osuuteen kuuluvaa luetun ja puhutun ymmärtämistä ei testattu erillisillä standardikokeilla. Vuosittain vähintään 20 % korkeakouluopiskelijoista sai tutkintotodistuksiinsa merkinnän virkamiesruotsin hyväksytystä kielitaidosta, jonka taitotaso ei todellisuudessa vastannut säädettyä Eurooppalaisen viitekehyksen mukaista vähimmäistaitotasoa B1. Tutkimustulokset tukivat käsitystä siitä, että yhä useampien lukion B-ruotsin oppimäärän suorittaneiden korkeakouluopiskelijoiden kielellinen lähtötaso oli niin alhainen, että he eivät saavuttaneet korkeakoulututkintoon kuuluvien pakollisten ruotsinopintojensa aikana virkamiesruotsiin vaadittavaa taitotasoa. Pohdintaosassa esitetään jatkotoimenpiteitä korkeakoulututkintoon kuuluvan virkamiesruotsin taitotasovaatimuksen madaltamiseksi.