Abstract The post-war educational reform implemented in Japan by the American occupation forces has been studied widely, and this study discusses the reform policy in the light of American wartime planning process. Wartime American interest in the imperial educational system was first awakened in the context of psychological warfare and all information that might help in gaining victory was gathered. Japan capitulated unconditionally in August 1945, and the plans made for a combat situation were revised for the new circumstances of occupation. During the war the most crucial problems were, on the other hand, finding Japanese who would be responsive to the reform policy, and on the other, persuading the Japanese to be responsive. The invitation of the United States Education Mission to Japan, which consisted of distinguished educators that visited Japan in March 1946, proved to be the catalyst for acceptance of reforms. The report of recommendations of the Mission was also utilised in justifying reform policy for the Allied partners and for aligning the American officials who were responsible for implementing the reforms. The new educational legislation came into effect in the 1st of April, 1947. The wartime aims were essentially attained. The indoctrination of militarism and ultra-nationalism was abolished and replaced by an extended compulsory education, which emphasized individualism and aimed at the extensive alteration of Japanese society. / Tiivistelmä Japanissa toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisten toimesta toteutettua koulujärjestelmän uudistamista on tutkittu varsin laajasti, mutta tällä tutkimuksella avataan uusi näkökulma aiheeseen aloittamalla tarkastelu toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa muotoutuneista näkemyksistä Japanin koulujärjestelmästä sekä siihen kohdistetuista haltuunotto- ja muutossuunnitelmista. Sodanaikainen kiinnostus keisarillista koulujärjestelmää kohtaan lähti liikkeelle psykologisen sodankäynnin tarpeista sekä niiden toimenpiteiden valmistelusta, joilla vihollismaan koulujärjestelmä otetaan amerikkalaisjoukkojen haltuun Japanin pääsaarista käytävien taisteluiden aikana. Suunnitelmat säilyivät pääpiirteissään samoina, vaikka Japani antautui ehdoitta elokuussa 1945, eivätkä amerikkalaiset joutuneet pystyttämään miehityshallintoa taistelutilanteessa. Jo sodan aikana koulujärjestelmän muuttamisen vaikeudeksi oli ennakoitu japanilaisten vastustus sekä uudistuspolitiikalle myötämielisten japanilaisten löytämisen vaikeus. Maaliskuussa 1946 Japanissa vierailleen arvostetuista amerikkalaisista koulutuksen ammattilaisista kootun koulutuslähetystön roolin ja sen jättämän suositusraportin merkitys avautuu nimenomaan sodanaikaisen suunnittelutyön valossa. Koulutuslähetystöä ei tarvittu muotoilemaan koulu-uudistuspolitiikkaa vaan avustamaan japanilaisten tekemisessä suopeiksi koulujärjestelmän uudistusta kohtaan. Koulutuslähetystön suositusraporttia käytettiin myös koulu-uudistustoimien perustelemisessa muille liittoutuneille sekä riviensuoristajana miehityshallinnon koulu-uudistuksen toimeenpanosta vastaavien keskuudessa. Uudet koululait, joilla kumottiin sodanaikaiset koulutusta määränneet säädökset, astuivat voimaan huhtikuun 1. päivänä 1947. Näin sodanaikana määritellyt tavoitteet oli pääpiirteissään saavutettu: koulutus militarismin ja äärinationalismin kanavana ja yhteiskuntaryhmiä erilleen sosiaalistavana mekanismina oli murrettu ja tilalle oli luotu laajennettu yksiön oikeuksia korostanut oppivelvollisuus, jolla pyrittiin laaja-alaisesti japanilaisen yhteiskunnan muuttamiseen.

Abstract The research examines the U.S. approach to the independence of the Philippines and its stages at the end of the 1920's and in the early 1930's. The Philippines belonged to the United States from 1898 to 1946. The relationship between the two countries was quite controversial from the very beginning. Many of the different phases and factors resulted in the U.S. Congress passing a law in March 1934, which guaranteed full independence to the Philippines after a ten-year transition period. The birth of the law which led to Philippine independence was a complex political process, with a number of variables influencing the attitudes and the solution. These factors accounting for the formation of the solution changed as time progressed. One of the key variables in terms of the Act of Independence began when the Great Depression began in 1929, which affected especially agricultural producers. As the Philippines was administratively a part of the federal government, in these circles it was seen that only independence could be the solution to close the archipelago outside of the domestic market. In fact, the sugar and coconut imports from the Philippines were not a real competitor to the federal farmers. In addition to the domestic farmers the Cuban sugar producers, who were headed by U.S. investors, felt that Philippine duty-free import was challenging their share of the federal market. They were of the opinion that the independence of the Philippines could guarantee them better market positions in the federal sugar market, and strove to promote the Independence Act as soon as possible. As a result of the worsening unemployment situation Filipino migrant workers started competing for scarce jobs. As a part of the United States Filipinos had free immigration rights. In particular, on the west coast and in the employees' organizations, independence was seen as the easiest way to limit immigration. In addition to the economic cycle other significant factors were the changes in foreign policy, and in particular the rise of Japan as a powerful superpower in the Far East. The federal government and the majority of the Congress represented opposing views of the independence issue. The Congress was able to show strength in this confrontation. The main sources of the material consist of the U.S. government documents, the Congress document collections, foreign relations document collections, memoirs and other documents. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan Yhdysvaltain suhtautumista Filippiinien itsenäistymiseen ja siihen liittyneisiin vaiheisiin 1920 -luvun lopulla ja 1930-luvun alkupuoliskolla. Filippiinit kuuluivat Yhdysvalloille vuosina 1898–1946. Maiden välinen suhde oli hyvin kiistanalainen alusta alkaen. Monien eri vaiheiden ja tekijöiden seurauksena Yhdysvaltain kongressi hyväksyi maaliskuussa 1934 lain, joka takasi Filippiineille täyden itsenäisyyden kymmenen vuoden siirtymäajan jälkeen. Filippiinien itsenäistymiseen johtaneen lain synty oli monimutkainen poliittinen prosessi, jossa oli useita suhtautumiseen ja ratkaisuun vaikuttaneita muuttujia. Näiden tekijöiden osuus ratkaisun muodostumiseen muuttui ajan edetessä. Yksi keskeisimmistä muuttujista itsenäisyyslain suhteen oli vuonna 1929 Yhdysvalloissa alkanut suuri lamakausi, josta kärsivät erityisesti maataloustuottajat. Koska Filippiinit oli hallinnollisesti osa liittovaltiota, näissä piireissä nähtiin, että ainoastaan itsenäisyys voisi saattaa saariston sisämarkkinoiden ulkopuolelle. Filippiineiltä tuotava sokeri ja kookosöljy eivät olleet todelliset kilpailijat liittovaltion viljelijöille. Kotimaan viljelijäväestön lisäksi Kuuban sokerintuotantoon investoineet amerikkalaiset sijoittajapiirit kokivat Filippiinien tullivapaan tuonnin vievän heiltä markkinoita. He katsoivat, että Filippiinien itsenäisyys takaisi paremmat markkina-asemat liittovaltion sokerimarkkinoilla ja pyrkivät edistämään itsenäisyyslain mahdollisimman pikaista säätämistä. Alati pahenevan työttömyyden seurauksen filippiiniläiset siirtotyöläiset kilpailivat hupenevista työpaikoista. Filippiiniläisille oli taattu vapaa maahanmuutto-oikeus. Etenkin länsirannikolla ja työntekijäjärjestöissä saarten itsenäistyminen nähtiin olevan helpoin tie maahanmuuton rajoittamiseen. Taloudellisten suhdanteiden ohella muita merkittäviä tekijöitä olivat muutokset ulkopolitiikassa ja etenkin Japanin nousu voimakkaaksi suurvallaksi Kaukoidässä. Liittovaltion hallinto ja kongressin enemmistö edustivat vastakkaisia näkemyssuuntia itsenäisyyskysymyksessä. Kongressi pystyi osoittamaan voimansa tässä vastakkainasettelussa. Tutkimuksen keskeisin lähdeaineisto koostuu Yhdysvaltain hallinnon asiakirjoista, kongressin asiakirjakokoelmista, ulkoaisainhallinnon asiakirjakokoelmista, muistelmista sekä lähdeteoksista.