Colorectal cancer (CRC) is a cancer caused by uncontrolled cell growth in the colon, rectum, or appendix. It has been shown through genetic analysis that cancers of the colon and rectum are genetically the same. Symptoms of these types of cancers include rectal bleeding and anemia. These symptoms are sometimes associated with weight loss or bowel changes. Colorectal cancers generally progress due to environmental factors, one’s lifestyle and increasing age. Very few cases are associated with genetic disorders. Inflammatory conditions have also been shown to favor the development of CRC; patients with inflammatory bowel disease have an annual risk increase of 1% per year. Despite improvements in screening, detection, and treatment, CRC is currently the third most common cancer, and accounts for over 1 million diagnoses and half a mil-lion deaths per year, which is equivalent to approximately 8% of cancer-related deaths worldwide. This review will discuss several factors of colorectal cancer, including risk factors, genes involved, incidence, and mortality. And in doing so, it will become obvious that more efforts must be made into research of colorectal cancer, and public health education about the risk factors of the disease.

BACKGROUND: The incidence of anal cancer in HIV-positive (HIV+) women has increased in the past 3 decades. Anal cancer prevention strategies include the detection and treatment of high-grade squamous intraepithelial lesions (HSIL) of the anus (anal precancer) in order to prevent progression to anal cancer. Studies have evaluated the effectiveness of anal HSIL treatment in HIV+ Men who have Sex with Men (MSM); little is known about the effectiveness of treatment in HIV+ women. OBJECTIVE: To determine the recurrence rate of anal HSIL in HIV+ women after ablative or topical treatment. METHODS: A retrospective chart review was performed on all HIV+ women seen at Boston Medical Center (BMC) between 2004 and 2017 who received treatment for anal HSIL and had at least one follow up visit with high-resolution anoscopy (HRA). The time to recurrence was measured as the time between the first treatment procedure to the date of biopsy-proven HSIL. RESULTS: 84 HIV+ women were diagnosed with anal HSIL. 48 (57%) had treatment of anal HSIL and at least one follow up anal evaluation and were included in the study. The median age of the study cohort was 53 years. The median follow-up time was 3.79 years, with a range of 0.44 to 13.39 years. 8 participants (16.67%) received hyfrecation in clinic, 26 (54.17%) received ablation in the OR, 9 (18.75% received IRC, 2 (4.16%) received imiquimod, and 2 (4.16%) received 5-FU. HSIL recurrence occurred among 29 (60.4%) women. Mean time to recurrence of 25.4 months (95% CI: 15.4-35.4). The probability of anal HSIL recurrence was 26% after 12 months, 46% after 24 months, and 60% after 60 months (5 years). One (2%) study participant developed anal SCC. CONCLUSIONS: Recurrence rates of anal HSIL post-treatment are high in HIV+ women. This group would benefit from close surveillance and long-term follow up. / 2019-10-24T00:00:00Z

Sydämen vajaatoiminta on sydänsairauden loppuvaiheen ilmentymä, jonka etenemistä ei nykyhoidoilla voida pysäyttää. Sydämen vajaatoimintaa edeltää sydänlihaksen uudelleenmuovautuminen. Tässä prosessissa sydänlihassolujen poikkipinta-alan kasvu eli hypertrofia ja sydämen fibroosi ovat hallitsevina ilmiöinä. Tutkimuksessa selvitettiin lisääkö Wnt-11 geenin poisto edellä mainittuja ilmiöitä hiirien sydämissä. Tutkimusaineistona oli Wnt-11 poistogeeninen ja villi hiirikanta. Hiirien sydämistä tehtiin poikittaisleikkeet ja leiketasoksi valittiin sydämen keskiosa, jolloin leikkeeseen saatiin sydämestä vasen kammio ja septum. Leikkeet värjättiin Picro-Sirius ja Wheat germ agglutinin (WGA) -tekniikkaa käyttäen ja valokuvattiin mikroskoopilla. Picro-Sirius -värjäyksistä analysoitiin kollageenin määrää ImageJ-ohjelmalla. WGA-värjäyksistä analysoitiin solukokoa Photoshop-ohjelmalla. Lisäksi käytössä oli tuloksia hiirille tehdyistä sydämen ultraäänitutkimuksista. Sydänlihassolujen poikkipinta-alan kasvun osalta hiirikantojen välillä ei saatu tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Fibroosi lisääntyi sydänlihaksessa verisuonten ympärillä Wnt-11 poistogeenisillä hiirillä. Diastolen aikainen vasemman kammion takaseinän paksuus sekä suhteellinen seinämäpaksuus lisääntyivät Wnt-11 poistogeenisillä hiirillä.

Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Oulun yliopistollisessa sairaalassa ummetus- tai ulosteenkarkailupotilaiden sakraalineuromodulaatiohoitojen tulokset vuosilta 2008–2015. Tutkimusaineisto koostui yhteensä 60 potilaasta, joista 51 (85 %) oli naisia ja 9 (15 %) miehiä. Potilaiden tiedot koostettiin paperisista tutkimuslomakkeista, sekä ESKO-potilastietojärjestelmästä. Tiedot syötettiin Excel-taulukkoon, joka myöhemmin muutettiin SPSS-järjestelmään analyysejä varten. Sakraalineuromodulaatiohoitoon päädyttiin kaikkien konservatiivisten hoitojen osoittauduttua tuloksettomiksi. Ummetuksesta kärsiviä potilaita oli yhteensä 15 (25 %) ja ulosteenkarkailusta 45 (75 %). Yleisimmät etiologiset syyt sairauksiin olivat neurogeeniset (30 %), iatrogeeniset (23,3 %) — ja synnytysvauriosta (13,3 %) johtuvat syyt. Potilaista 43 (71,7 %) sai pysyvän neuromodulaattorin testausvaiheen jälkeen. Testausvaiheessa 25 % ja pysyvän patterin aikana 26 % potilaista sai komplikaation hoidosta, joita olivat esimerkiksi infektio, tehon menetys ja elektrodijohdon liikkuminen. Revisio jouduttiin tekemään yhteensä 6 (14 %) potilaalle. Pysyvä laite jouduttiin poistamaan yhteensä 4 potilaalta, joista yhdelle on laitettu uusi laite. Kaikista potilaista 50 % sai hyvän tuloksen hoidosta. Ulosteenkarkailupotilaat hyötyivät hyvin sakraalineuromodulaatiosta, 27 (79 %) sai hyvän tuloksen ja oirekuva helpotti. Potilaiden seuranta-aika oli keskimäärin 8 kuukautta. Ummetuksen hoidossa tulokset olivat heikommat, 3 (33 %) hitaan läpikulkuajan ummetuksesta kärsivää potilasta sai hyvän tuloksen hoidosta, ulostamisvaikeudesta kärsineistä kolmesta potilaasta kukaan ei hyötynyt hoidosta. Ulosteenkarkailusta kärsineiden potilaiden karkailumäärät vähenivät lähtötilanteen keskimääräisestä 7,1 karkailukerrasta/2vk seurantavaiheen 2,9 karkailukertaan/2vko, p=0,039. Saman potilasryhmän ulosteenpidättämiskyky parani huomattavasti, Cleveland Clinic Incontinence Score laski lähtötilanteen 15,9:sta seurantajakson 6,2:een, p<0,001 Hitaan läpikulkuajan ummetuksesta kärsineiden potilaiden ulostefrekvenssi nousi lähtötilanteen 4,9 ulostuskerrasta/2vk seurantavaiheen 13,3 kertaan/2vk, p-arvoa ei pystytty määrittämään potilasmäärän vähyydestä johtuen.

Mekaaninen trombektomia on melko uusi hoitomuoto akuutin aivoinfarktin hoidossa. Ensimmäiset laitteet hyväksyttiin käyttöön vuonna 2004. Trombektomiassa aivovaltimoissa oleva trombi poistetaan nivusvaltimon kautta erilaisten trombektomiakatetrien avulla. Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) trombektomioita alettiin tehdä vuonna 2011. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mekaanisen trombektomian käyttöä akuutin aivoinfarktin hoidossa OYS:ssa vuosina 2011–2014. Tutkimuksessa tarkasteltiin pääosin hoitoon liittyviä viiveitä. Rekisteritutkimuksen aineisto kerättiin ESKO-potilastietojärjestelmästä hakemalla toimenpidekoodin avulla kaikki trombektomialla hoidetut potilaat vuosina 2011–2014. Sairauskertomuksista kerättiin tarvittavat tiedot, jotka analysoitiin Microsoft Excelillä ja SPSS-ohjelmalla laskemalla keskiarvoja, mediaaneja ja vaihteluvälejä. Tutkittaviksi otettiin kaikki trombektomialla hoidetut 42 potilasta, joista 30 oli miehiä ja 12 naisia. Tutkittavien iän keskiarvo oli 61 vuotta vaihdellen välillä 27–81 vuotta. Tutkittavista 32 tuli suoraan hoitoon OYS:aan, kahdeksan tuli lähetteellä keskussairaaloista ja kaksi oli oireiden alkaessa valmiiksi sairaalassa. NIHSS pisteet olivat keskimäärin 15. Suoraan OYS:aan tulleilla potilailla viive laboratoriokokeisiin oli keskimäärin 20 min, CT-kuvaukseen 23 min, liuotukseen 57 min ja trombektomiaan 217 min. Trombektomian kesto oli keskimäärin 121 min. Keskussairaaloista lähetteellä tulleilla potilailla viive trombektomiaan oli keskimäärin 136 min ja trombektomian kesto 96 min. Komplikaatioita sai viisi potilasta. Hoidon lopputulosta arvioitiin mRS-asteikolla, jossa moodiluokka oli 4 eli kohtalai- sen vaikea vamma. Kuolleisuus oli viisi prosenttia. Mekaanisen trombektomian tehokkuus ja turvallisuus on nyt osoitettu useissa tutkimuksissa. Tulevaisuudesta trombektomioiden määrä todennäköisesti lisääntyy.

Suomalaisista 25–64-vuotiaista naisista 8.1 % ja miehistä 5.0 % oli vaikeasti lihavia (BMI yli 35 kg/m²). Sairaalloisen lihavia (BMI yli 40 kg/m²) oli naisista 2.8 % ja miehistä 1.1 %. (Peltonen ym. 2008) Lihavuuden lisätessä merkittävästi useiden sairauksien määrää, on sairastuvuuden ja sairauden vaikeusaste yhteydessä lihavuuden vaikeusasteeseen. Nuorelta iältä alkava lihavuus ja vyötäröpainotteinen lihavuus ovat niin ikään sairastavuutta lisääviä tekijöitä. (Bender ym. 1999) Maailman yleisin nivelsairaus nivelrikko ja sen ilmeneminen lonkassa, polvessa ja ranteessa on kaksi kertaa yleisempää lihavassa väestössä. (Arden ym. 2006, Lievense ym. 2002) Suomalaisen lihavan väestön toimintakyky ja elämänlaatu ovat alentuneet (Lihavuus, Käypä hoito-suositus 2011). Päivittäinen arjessa selviytyminen on alentunut, kun tuolilta nouseminen, portaissa liikkuminen ja tavanomainen kävely ovat hankaloituneet lihavuuden myötä. Liikuntakyky alentuu lihavuuden ja nivelrikon yhteisvaikutuksesta. (Vincent ym. 2012) Tärkeimpiä liikuntakykyä alentavina tekijöinä nähdään nivelrikosta johtuvat kipu, jäykkyys ja heikentynyt lihasvoima. (Peltonen ym. 2003) Lihavuus ja sen vaikeus korreloi huonompaan elämänlaatuun, mihin oleellisimpana tekijänä on fyysisen toimintakyvyn lasku. Myös psyykkinen hyvinvointi on alentunut, mutta harvemmin kuin fyysinen hyvinvointi. (Slagter ym. 2015) Lihavuuden on raportoitu olevan yhteydessä masennukseen laajalti, ja toisaalta masennus ennakoi tulevaa lihavuutta. (Luppino ym. 2012) Lihavuusleikkaukseen tulevien potilaiden toimintakykyä ja sen muutosta leikkauksen jälkeen, on tutkittua suhteellisen vähän, ja erityisesti objektiivista toimintakykyä on tutkittu verrattain vähän. Fyysistä toimintakykyä mittasi suomalainen tutkimusryhmä vuonna 2013, jolloin tutkimukseen otettiin mukaan 16 potilasta, joiden toimintakykyä arvioitiin mm. RAND-36 ja WOMAC kyselyin sekä objektiivisin fysiologisin toimintakyky-mittauksin. Tutkimuksessa havaittiin tilastollisesti merkittävä paraneminen RAND-36-kyselyjen perusteella fyysisessä toimintakyvyssä ja yleisessä terveydentilassa Roux-en-Y mahalaukun ohitusleikkauksen jälkeen. Seuranta suoritettiin noin 9kk kohdalla, ja seuratuilla potilailla oli todettu polven nivelrikko. Vastaavaan tulokseen pääsi myös tanskalainen tutkimusryhmä vuonna 2015. Sama tanskalainen tutkimus myös havaitsi, että potilaat, joilla todettiin polven tai lonkan nivelrikko, ilmoittivat suuremmin parantuneesta elämänlaadusta, kuin potilaat, joilla ei nivelrikkoa todettu.( Birn ym. 2015,Lyytinen ym. 2013). Polven krooninen nivelrikosta johtuva kipu saattaa johtaa itseluottamuksen laskuun, ahdistuneisuuteen, masennukseen ja huonoon psykologiseen tulevaisuuden näkymään. Nivelrikon aiheuttaman kivun aiheuttama liikkumisen pelko johtaessaan fyysisten harjoitustilanteiden ja sosiaalisten tilanteiden välttämiseen on itse itseään pahentava tila, jonka kierteestä on oleellista päästä irti fyysisen ja henkisen hyvin voinnin tukemiseksi. (Vincent ym. 2012) Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lihavuusleikkaukseen tulevien potilaiden yleisen fyysisen toimintakyvyn, psyykkisen voinnin ja elimistön koostumuksen yhteyttä toisiinsa. Edellä mainittujen asioiden yhteyksiä toisiinsa tutkittiin keräämällä tietoa RAND-36-, WOMAC-, ja BDI-kyselyin. Edellä mainittujen kyselytutkimusten tuloksia vertailtiin sekä keskenään, että InBody-mittauksessa saatuihin kehon rasva- ja lihasmassoihin sekä BMI:hin.

Paksu- ja peräsuoli syöpä on kolmanneksi yleisin syöpä suomessa, ja länsimaissa sen yleisyys on jatkuvassa nousussa. Syövän suurimmat riskit löytyvät ympäristön riskitekijöistä kuten ravintotottumuksista, paljon punaista lihaa ja rasvaa sisältävä ruokavalio sekä suuri alkoholin kulutus altistavat syövälle. Suurin osa syövistä ilmaantuu sattumanvaraisesti, ja geneettinen alttius syövälle löytyy n. 5 % syöpätapauksista. Usein geneettisesti periytyvät taudit aiheuttavat paksusuolen tavallista huomattavasti runsaamman adenooma muodostuksen, joiden pohjalta karsinooma syntyy. Kolonkarsinooman parantava hoito on radikaalikirurgia, jossa kasvainta kantava suolilieve ja suolisegmentti poistetaan kokonaan. Toimenpide suoritetaan joko avoimesti tai laparoskooppisesti. avoimen ja laparoskooppisen leikkaustavan välillä ei ole nykyisin eroa leikkaustuloksissa tai -komplikaatioissa. Radikaalinleikkaushoidon jälkeen koolonkarsinoomapotilaat kuuluvat seurantaan, koska karsinooma uusiutuu n. 40 % hoidetuista potilaista. Yleisimmin residiivi ilmaantuu 2–3 ensimmäisen vuoden kuluessa leikkauksesta, joten seuranta on tuona aikana tiheämpää. Mikäli kasvain on metastosoinut imusolmukkeisiin (stage 3 kasvain), annetaan leikkauksen lisäksi adjuvanttihoitoa. Tässä katsauksessa tutkittiin 109 OYS:ssa kolonkarsinooman laparoskooppisessa kirurgisessa hoidossa olleen potilaan potilasasiakirjat. Karsinoomien sijaintijakauma noudatti kirjallisuudessa mainittuja jakaumia, joskin nousevan kolonin karsinooma oli yliedustettuna. Leikkauskomplikaatiot mukailivat hyvin vertailututkimuksia (5,5 %) ja leikkauskuolleisuutta ei ollut. Konversioprosentti vertailututkimuksiin nähden oli huomattavasti suurempi ollen 18,3 %.

Tavoitteena on selvittää päivystysaikaisten hälytys-EEG-rekisteröintien käytännöllisyyttä potilaiden diagnostiikassa sekä tarkastella hälytysprosessia kokonaisuutena. Aineisto sisältää kaikki yli 16-vuotiaille Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuonna 2015 tehdyt päivystysajan hälytys-EEG-rekisteröinnit. Päivystysajaksi on määritelty arkipäivät klo 15.30–08.00, viikonloput sekä juhlapyhät. Potilastietojärjestelmästä poimittiin tutkittavien potilaiden aikaisempaa sairaushistoriaa, heidän sairaalaan tuloonsa liittyviä tietoja sekä hälytys-EEG-tutkimukseen liittyviä määreitä. Kiireellisyystason vaihdellessa eri tutkimusten kesken, päätettiin aineisto jakaa kahteen osaan; kiireellisiin ja kiireettömiin rekisteröinteihin. Tuloksissa keskitytään ensisijaisesti kiireellisiin tutkimuksiin mainiten kuitenkin myös kiireettömien tutkimusten keskeisimmät löydökset. Tietoja analysoitiin molempien aineistojen osalta Microsoft Excel-ohjelman avulla. Kiireellisiä rekisteröintejä tehtiin 71 kappaletta ja kiireettömiä 23 kappaletta. Suurin osa tutkimuksista (65 %) tilattiin NCSE-epäilyn vuoksi. EEG näytti normaalista poikkeavaa muutosta 86 %:ssa tutkimuksista ja 31 %:ssa rekisteröinneistä EEG osoitti selviä epileptisiä muutoksia. Status epilepticus todettiin 17 %:ssa tutkimuksista. Rekisteröinneistä 45 %:lla oli vaikutusta potilaiden hoitomenetelmiin. Hälytyshetken ja rekisteröinnin aloituksen välisen viiveen mediaani oli 1h 32min ja rekisteröinnin ja tulkinnan vastaavasti 54min. Hälytystyönä tehtävä EEG näyttää hyvin usein poikkeavia rytmejä ja sillä on myös usein vaikutusta potilaiden hoitoon. Ympärivuorokautisesti saatava EEG on tärkeä erityisesti NCSE:n tunnistamisen ja siitä kärsivien potilaiden ennusteen kannalta. Viiveiden lyhentäminen parantaisi EEG:n tarjoamaa diagnostista hyötyä.

Psykoosisairaudet ja erityisesti skitsofrenia ovat vaikeasti parantuvia psykiatrisia sairauksia, joiden vaikutus ulottuu aina moneen muuhunkin henkilöön itse potilaan lisäksi. Skitsofrenia on merkittävä työkyvyttömyyden ja kansantaloudellisten menetysten aiheuttaja, sillä noin puolet potilaista on työkyvyttömyyseläkkeellä viiden vuoden kuluttua sairauden puhkeamisesta. Näistä syistä psykoosisairauksia ehkäisevien tekijöiden löytäminen ja niiden hyödyntäminen käytännön tasolla ovat tärkeitä tavoitteita psykiatriselle tutkimukselle ja terveydenhoitojärjestelmälle. Tässä tutkielmassa kartoitetaan kirjallisuuskatsauksen avulla nykyistä tietämystä liikunnan vaikutuksista psykoosia sairastaviin ja psykoosiin sairastumisen riskiin. Psykoosiin sairastumisen ja intensiivisen aerobisen liikunnan harrastamisen yhteyttä myös tutkitaan Pohjois-Suomen syntymäkohortin 1966 aineiston pohjalta. Pohdin myös liikunnan mahdollisia fysiologisia vaikutusmekanismeja psykoosisairauksien kannalta. Kirjallisuuskatsauksen perusteella riittävällä määrällä intensiivistä aerobista liikuntaa on merkittäviä positiivisia vaikutuksia skitsofreniapotilaiden oireisiin ja elämänlaatuun. Oman tutkimuksen aineistossa, joka koostui 24-vuotiaista miehistä, ei havaittu merkittävää yhteyttä liikunnan ja psykoosiin sairastumisen riskin välillä. Liikuntainterventioita voidaan varauksetta suositella psykoosisairaiden oireiden lievittämiseksi ja erityisesti skitsofreniaan liittyviä liitännäissairauksia ehkäisemään.

Lapsuusiän ylipainon ja lihavuuden diagnoosi perustuu Suomessa pituuden ja painon mittaamiseen sekä pituuteen suhteutetun painon (pituuspainon) määrittämiseen. Ylipainon ja lihavuuden raja-arvot on määritetty käyttäen suomalaisten lasten painoindeksijakaumien iänmukaisia 90. ja 98. persentiilin käyriä. Alle kouluikäinen on ylipainoinen, kun pituuspaino on 10–20 % ja kouluikäinen, kun pituuspaino on 20–40 %. Alle kouluikäinen lapsi on lihava, kun pituuspaino on yli 20 % ja kouluikäinen, kun pituuspaino ylittää 40 prosentin. Näitä mittareita käyttäen nuorten ylipainoisuus on kolminkertaistanut 1970-luvun lopun ja 2000-luvun puolivälin välisenä aikana. Lihominen on aina nähtävissä kasvukäyriltä. Tavallinen lihominen, joka johtuu liiallisesta energiansaannista suhteessa kulutukseen, kiihdyttää usein hiukan pituuskasvua. Jos pituuskasvu on hidastunut samanaikaisesti, kun paino nousee, saattaa syynä olla hormonaalinen häiriö tai sairaus. Lihavuuden syynä on erityinen sairaus kuitenkin vain alle yhdellä prosentilla tapauksista. Normaalin lihomisen taustalla voi olla monenlaisia syitä, jotka voivat olla niin perinnöllisiä, sosiaalisia, psyykkisiä kuin elämäntapoihin liittyviä ja usein näiden syiden yhdistelmiä. Tätä moninaista ja yleistyvää ongelmaa hoitamaan kehiteltiin Oulun ylipistollisen sairaalan lasten endokrinologian poliklinikalla erityisesti vaikeasti ylipainoisille lapsille ja nuorille suunnattu painonhallinnallinen pilottiprojekti. Tämän vuoden kestävän projektin tarkoituksena on saada vaikeasti ylipainoisille lapsille ja nuorille aikaan pysyviä elämäntapamuutoksia, jotka johtavat vähintään painon pysymiseen ennallaan kasvuiässä tai pysyvään laihtumiseen yksilöllisesti suunniteltujen tavoitteiden mukaisesti. Näihin tavoitteisiin on pyritty tehostetun seurannan ja moniammatillisen asiantuntijatiimin (lastenlääkäreiden, sairaanhoitajien, fysioterapeuttien, ravitsemusterapeutin ja kouluterveydenhuollon) yhteistyönä. Motivoituneet potilaat ja heidän vanhempansa kävivät vuoden seurantajakson aikana neljä käyntikertaa lastenklinikalla, joihin yhdistettiin elintapaneuvontaa, fysioterapiaa ja ravitsemusterapiaa. Lisäksi kouluterveydenhuolto seurasi heitä käyntikertojen välillä. Tämä tehostettu seurantajakso sai useita positiivisia tuloksia aikaan, niin painon ja painoindeksin kun ruokailu- ja liikuntatottumustenkin suhteen.