Kateenkorvan neuroendokriininen kasvain on harvinainen ja aggressiivisesti käyttäytyvä etumediastinumin kasvain. Kasvain voi esiintyä erillisenä tai osana periytyvää MEN1-syndroomaa. Kateenkorvan neuroendokriininen kasvain on tunnettu reilun neljänkymmenen vuoden ajan ja tutkimuksia aiheesta on toistaiseksi vielä melko vähän. Suurimmassa osassa julkaistuja tutkimuksia potilasmäärät ovat pieniä ja vain muutamia yli 20 potilaan aineistoja on julkaistu. Taudin harvinaisuuden vuoksi selkeää linjausta hoidosta ei vielä ole. Kasvaimen täydellinen poisto kirurgisesti on tämän hetken kultainen standardi ja ainoa parantava hoitomuoto. Sädehoidon ja kemoterapian hyödyllisyydestä on ristiriitaista tutkimusnäyttöä ja etenkin niiden suhteen tarvitaan lisää laajempaa tutkimusta. Vuosina 1985–2011 Oulun yliopistollisessa sairaalassa on todettu kateenkorvan neuroendokriininen kasvain viidellä potilaalla. Kaikki heistä ovat miehiä ja kaikilla on todettu MEN1-syndrooma, mikä on poikkeuksellista. Kaikki kasvaimet hoidettiin kirurgisesti ja lisäksi kaksi potilasta sai postoperatiivista sädehoitoa ja toinen heistä sai adjuvanttikemoterapiana etoposidi-sisplatiini kombinaatiota ja lisäksi interferoni- ja okreotidihoitoa. Lisäksi yksi potilas sai postoperatiivisesti lutetium-okreotaattihoidon ja okreotidihoitoa sen jälkeen. Postoperatiivisella sädehoidolla saatiin osittaista vastetta, mutta molemmilla sädehoitoa saaneilla potilailla tauti uusiutui. Lutetium-okreotaattihoidolla saatiin aikaan metastaasien pienenemistä yhdellä ja ainoalla tätä hoitoa saaneella potilaalla. Kolme potilasta on menehtynyt seurannan aikana, yksi karsinoidituumorin uusiutumaan, yksi metastaattiseen munuaiskarsinoomaan ja yksi ilmeisesti sydänperäiseen tapahtumaan. Kaksi potilasta on elossa ja seurannassa.

Masennus on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä terveysongelmista, siitä kärsii arviolta noin 121 miljoonaa ihmistä. Maailmanlaajuisen tautitaakan (Global Burden of Disease, GBD) aiheuttajana se on GBD 2010 -tutkimuksen mukaan kahdeksas, jättäen taakseen mm. liikenne-onnettomuudet ja keuhkoahtaumataudin (Ferrari ym. 2013). WHO esitti vuonna 1991 elämänlaadun määritelmäksi ”yksilön näkemys hänen asemastaan elämässä kontekstina kulttuuri ja arvomaailma jossa he elävät ja suhteessa heidän tavoitteisiinsa, odotuksiinsa, arvoihinsa ja huoliinsa”, ja aloitti kehitystyön tavoitteenaan työkalu, jolla elämänlaatua voitaisiin määrittää. Kehitystyön tuloksena syntyi World Health Organization Quality Of Life — 100 (WHOQOL-100) ja siitä lyhennetty 26 kohtainen versio WHOQOL-BREF (WHO, 1998). Se on osoitettu soveltuvaksi myös vanhusväestöä tutkittaessa (Naumann ja Byrne 2004). Masennuksen on osoitettu olevan tärkeä elämänlaatua alentava tekijä (da Silva Lima ja de Al-meida Fleck 2007, Ohaeri ym. 2009, Sung ja Yeh 2007). Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin vaihtelevuutta masennusdiagnoosin luotettavuuden sekä tutkimuspopulaation valikoinnin suhteen, eikä asiaa ole juuri tutkittu iäkkäillä. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli osoittaa luotettavasti diagnosoidun masennuksen elämänlaatua heikentävä vaikutus valikoitumattomassa väestössä. Ainestoina on Oulu35-kohortti, jota on tarkemmin kuvattu aiemmin (Rajala ym. 2002). Masennus diagnosoitiin käyttäen Mini International Neuropsychiatric Interview -haastattelua, joka on strukturoitu diagnostinen haastattelu psykiatristen häiriöiden diagnostiikkaan. Elämänlaatu määritettiin WHOQOL-BREF-mittarilla. Tutkimuksessa osoitettiin, että elämänlaatu oli masentuneilla heikompi kaikissa neljässä elämänlaadun osa-alueessa (fyysinen, psykologinen, sosiaalisten suhteiden sekä ympäristön osa-alue), eniten psykologisessa, ja että tämä ero on tilastollisesti merkitsevä. Tämä osoittaa, että aiempien tutkimusten esittämä vaikutus on todettavissa myös valikoitumattomassa vanhusaineistossa luotettavaa diagnostiikkaa käytettäessä.

Nivelrikkoa eli artroosia pidetään yleisimpänä nivelsairautena. Nivelrikon esiintyvyys alle 40 vuotiaiden joukossa on hyvin vähäistä, mutta esiintyvyys yleistyy ikääntymisen mukana niin että yli 75 vuotiaista arvioidaan jo noin 20–40 % potevan nivelrikkoa. Esiintyvyyden uskotaan tulevaisuudessa edelleen lisääntyvän johtuen väestön vanhenemisesta ja yleistyvästä lihavuudesta. Nivelrikon tunnusomaisia piirteitä ovat nivelruston rappeutuminen, luun päiden osteofyyttien muodostuminen ja nivelraon kaventuminen. Nivelrikko aiheuttaa nivelen kipua ja yleistä toimintakyvyn alenemista. Tässä tutkimuksessa luokiteltiin Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 osaotoksen polviröntgenaineistoa käyttäen OARSI luokittelumenetelmää. Tutkimuksen päätavoitteena oli verrata osaotoksen KL- ja OARSI nivelrikkoluokituksen yhdenmukaisuutta käyttäen Cohenin kappastatistiikkaa. Lisäksi tutkittiin OARSI luokittelun mukaisten nivelmuutosten ja OARSI nivelrikkokriteerien esiintyvyyttä osaotoksessa. Tutkimuksen tuloksena saatiin kohtalainen yhtäpitävyys KL ja OARSI luokituksen välille kun käytettiin yhdistettyä OARSI nivelrikkokriteeriä, kappa-arvon ollessa tällöin 0,44. OARSI:n mukainen radiologinen nivelrikko oikeassa nivelessä voitiin diagnosoida 11,6 %:lle tutkituista. Vastaavan luvun vasemmalle nivelelle ollessa 12,2 %. Tämä tutkimus osoitti että radiologisen nivelrikon määrittelyssä KL- ja OARSI menetelmillä ei välttämättä päästä hyvään yhtäpitävyyteen. Näin ainakin silloin kun luokittelijat menetelmissä ovat erit. Tutkimus vahvistaa myös käsitystä että radiologisen nivelrikon diagnosoinnissa vaikuttavat niin luokittelija että käytetty luokittelumenetelmä.

Intersukupuolisuuteen lukeutuu monia erilaisia sukupuolikehityksen ja sukuelinkehityksen variaatioita. Kirurgialla on ollut intersukupuolisten lasten hoidossa ensisijainen asema. Lapsen sukupuolen ollessa epäselvä on vauvan sukuelimiä pyritty muokkaamaan kirurgisesti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa valittuun sukupuoleen sopiviksi. Aikuisten intersukupuolisten ihmisten elämänlaatua Suomessa ei ole vielä kunnolla tutkittu. Vuosina 1970–1993 on Oulun Yliopistollisessa sairaalassa lastenkirurgialla hoidettu 14 intersukupuolista lasta kirurgisesti. Nämä potilaat identifioitiin ja heidän potilastietonsa kerättiin vuosilta 1970–1993 lasten leikkausosaston leikkaustoimenpiteiden toimenpidekoodeilla. Heistä neljä oli miehiä ja kymmenen naisia. Tutkimus toteutettiin lähettämällä heille kirjeitse kaksi kyselyä. Heistä kuusi vastasi. Heidän elämänlaatua ja hoitokokemuksia kartoitettiin sekä tutkimuksen painopistealueiden selvittämiseksi tehdyllä kyselylomakkeella, että suomalaisella elämänlaatua mittaavalla 15D-kyselyllä. Tutkimusaineisto analysoitiin ilman henkilötunnistetietoja ja tulokset raportoitiin niin, ettei potilaiden tunnistaminen ollut mahdollista. Suurin osa vastanneista kertoi, ettei sukupuolen kokemus ollut muuttunut elämän aikana. Suurin osa vastanneista oli ollut parisuhteessa. Kaikki vastanneet pystyivät saavuttamaan orgasmin, kuitenkin seksin aikaisia kipuja tai fyysisiä ongelmia oli suurimmalla osalla. Lisäksi suurin osa vastanneista oli tyytyväisiä heille tehtyihin sukuelinkirurgisiin operaatioihin. Validoidun 15D-kyselyn mukaan tutkimukseen vastanneet arvioivat elämänlaatunsa verrokkiryhmään nähden heikommaksi.

Tämän tutkielman aiheena oli Kienböckin tauti. Tutkimus tehtiin käsikirurgian klinikalle käsikirurgi Marko Sunnarin ohjauksessa. Tässä tutkimuksessa oli potilasmateriaalina Oulun yliopistollisessa sairaalassa Kienböckin taudin takia hoidetut potilaat vuosien 2000–2010 välillä. Tavoitteena oli tutkia hoidon kulkua sekä hoidon onnistumista, huomioida mahdollisten tunnettujen riskitekijöiden esiintyvyys potilasaineistossa, selvittää hoidon pitkäaikaistulokset (yli 2 vuotta) sekä Kienböckin taudin vaikeusaste diagnoosihetkellä. Erityisesti huomiota kiinnitettiin revaskularisaatio- ja salvageleikkaushoitojen eroihin seurannan aikana. Aineistona toimii edellämainitulla aikavälillä hoidetut 43 potilasta. Heistä kerättiin potilasasiakirjojen perusteella tietoja: nimi, henkilöturvatunnus, sosiaaliturvatunnus, ammatti, ikä hoitoon hakeutuessa, tupakointi, dominoiva käsi, sairastunut käsi, ranteen liikkuvuus ennen ja jälkeen leikkauksen, suunniteltu hoito, toteutunut hoito, jonotusaika, jatkotoimenpiteet, preoperatiiviset tutkimukset, toipumisaika, taudin vaikeusaste hoitoon hakeutuessa, ulnaarivarianssi ja aiemmat käsien vammat. Pienen potilasaineiston takia tilastollisesti merkittäviä tuloksia ei saatu, mutta saatuja tuloksia käsiteltiin silti esimerkiksi vertailemalla tässä tutkimuksessa tulleita tuloksia aikaisempiin, kirjallisuudesta löydettyihin tuloksiin. Tärkeimpinä tutkimustuloksina voidaan pitää molemminpuolisen Kienböckin taudin esiintyvyyttä potilasaineistossa. Lisäksi leikkaushoitoina ei tehty radiuksen lyhennysosteotomioita, mikä nykytiedon valossa vaikuttaa perustellulta ratkaisulta, koska negatiivista ulnaarivarianssia ei pidetä merkittävänä tekijää taudin synnyssä. Näin pystyttiin vertailemaan revaskularisaation ja salvagetoimenpiteiden eroja seurannan aikana. Tulosten mukaan revaskularisaatiolla hoidetut potilaat joutuvat useammin uusintatoimenpiteeseen, toipumisajat ovat pidemmät, ja hieman pienempi osa pystyi palaamaan entiseen työhönsä.

Aggregatibacter actinomycetemcomitans (Aa) is a powerful pathogen associated with a periodontal disease, and heat-shock protein 60 (HSP60) is considered to be a major virulence factor of the Aa. Periodontitis is associated with a higher risk of atherosclerosis. One of the possible mechanisms by which atherosclerosis is developed could be the humoral immune cross-reactivity between bacterial products and oxidized epitopes of LDL (low-density lipoprotein). Oxidization of LDL is known to be a major atherosclerosis promoting factor. The objectives of the study were to investigate whether mouse immune system can be induced to produce immunoglobulins against Aa HSP60, what type of immunoglobulins are produced, and do they show cross-reactivity with oxidized forms of LDL. Mice (C57BL/6J) were immunized with purified recombinant Aa HSP60 protein, blood samples were collected before and after immunization, and measurements were performed using enzyme linked immunosorbent assay (ELISA). Levels and types of immunoglobulins specific to Aa HSP60 were measured with ELISA, as well as possible cross-reactivity with oxidized forms of LDL. Specificity of immunoglobulins to Aa HSP60 was investigated with a liquid phase competitive ELISA method. The immunization with Aa HSP60 triggered IgG and IgM class humoral immune response, but not IgA class response. Both IgG and IgM antibodies were able to not only bind to Aa HSP60 but also crossreact with malondialdehyde-acetaldehyde (MAA) epitopes of LDL. Specificity testing revealed that most of the IgG class antibodies that bound to Aa HSP60 could be competed out with Aa HSP60, implicating that the adaptive immune responses are specific. Cross-reactivity testing demonstrated that a significant portion of IgG antibodies that bound to the fixed Aa HSP60 could be competed out with MAA-LDL. This implies that MAA-LDL possess epitopes sharing molecular mimicry with Aa HSP60 which can be recognized by the adaptive IgG antibodies. / Aggregatibacter actinomycetemcomitans (Aa) on parodontiittin liittyvä voimakas patogeeni, jonka tärkeä virulenssitekijä on lämpöshokkiproteiini 60 (HSP60). Parodontiitti on liitetty kohonneeseen ateroskleroosiriskiin. Yhden ateroskleroosin syntyyn vaikuttavista mekanismeista uskotaan olevan vasta-ainevälitteisen immuunipuolustuksen ristireagoinnin bakteerituotteiden ja hapettuneen kolesterolin (LDL) välillä. LDL:n hapettumisen tiedetään olevan ateroskleroosille altistava tekijä. Tutkimuksessa selvitettiin, voidaanko hiiren immuunijärjestelmä aktivoida tuottamaan vasta-aineita Aa bakteerin HSP60 proteiinia vastaan, minkä tyyppisiä tuotetut vasta-aineet ovat, ja ristireagoivatko ne hapettuneiden LDL:n muotojen kanssa. Hiiret (C57BL/6J) immunisoitiin rekombinantti tekniikalla valmistetulla ja puhdistetulla Aa HSP60 proteiinilla. Verinäytteet kerättiin ennen ja jälkeen immunisaation, ja mittaukset suoritettiin entsyymivälitteisellä immunosorbenttimäärityksellä (ELISA). Aa HSP60 proteiinille spesifisten vasta-aineiden määrät ja tyypit, sekä niiden mahdolliset ristireaktiot hapettuneen LDL:n kanssa mitattiin ELISA-menetelmää käyttäen. Vasta-aineiden spesifisyys määritettiin käyttämällä inhiboivaa nestemäisen faasin ELISA-menetelmää. Immunisaatio Aa HSP60 proteiinilla aiheutti vasta-ainevälitteisen immuunivasteen. Tuotetut vasta-aineet olivat IgG ja IgM tyyppiä, IgA tyypin vasta-ainetta ei tuotettu. Sekä IgG että IgM tyypin vasta-aineilla havaittiin ristireaktio LDL:n malondialdehydi-asetaldehydi epitooppien (MAA-LDL) ja Aa HSP60 proteiinin välillä. Spesifiteettimäärityksessä kävi ilmi, että suurin osa IgG luokan vasta-aineista jotka sitoutuvat Aa HSP60 proteiiniin, voitiin inhiboida Aa HSP60 proteiinilla, joka viittaa vasta-aineiden olevan spesifisiä Aa HSP60 proteiinille. Ristireaktiotesteissä ilmeni, että merkittävä osa vasta-aineista jotka sitoutuvat Aa HSP60 proteiiniin, voidaan inhiboida myös MAA-LDL:n avulla. Tämä viittaa MAA-LDL:n sisältävän epitooppeja, jotka Aa HSP60:tä vastaan tuotetut IgG vasta-aineet tunnistavat rakenteellisen samankaltaisuuden vuoksi.

Töölön tapaturma-asemalla FAST-ultraäänitutkimus (Focused Assessment by Sonography in Trauma) on rutiinikäytössä korkeanenergisillä vammapotilailla. Sen sijaan FAST-ultraäänen käyttö Oulun yliopistosairaalassa ei ole vakiintunutta. Tutkimukseni perimmäisenä tarkoituksena oli selvittää, pitäisikö FAST-UÄ ottaa rutiinikäyttöön myös Oulussa. Kyseessä oli retrospektiivinen tutkimus, jonka suoritin Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Tutkimus käsitti ensihoitolääkärin Oulun yliopistolliseen sairaalaan saattamat suurienergiset tylpästi vammautuneet potilaat vuosilta 2012–2013. Aineistoni koostui osittain valmiista materiaalista, johon lisäsin itse tietoja Esko-potilastietojärjestelmästä sekä potilasasiakirjoista. Tiedot analysoin SPSS ohjelmalla. Vähäisen otannan sekä vähäisen FAST-kuvauksen käytön vuoksi tutkimuksestani ei voitu tehdä johtopäätöksiä FAST-ultraäänen käytön puolesta. Sen sijaan pitkät välimatkat Oulun seudulla sekä nykyinen kirjallisuus puoltavat FAST-ultraäänen käyttöä tietyissä potilasryhmissä.

Background: A cognitive aid is defined by the Stanford Anesthesia Cognitive Aid Group as a visual in any form intended to enhance cognition and improve adherence to medical best practices. While the efficacy of cognitive aid use during simulated, intraoperative emergencies is well supported in the current literature, their use in anesthesia practice remains limited. Aim: The aim of this doctoral capstone paper is to investigate perceived barriers to cognitive aid use in the operating room among anesthesia providers during various emergency situations. Methodology: An anonymous survey was disseminated to 149 certified registered nurse anesthetists and anesthesiologists at two large academic institutions to explore actual and potential barriers that preclude cognitive aid use during three specific intraoperative emergencies: malignant hyperthermia, myocardial ischemia, and unanticipated difficult airway. Results: The survey was completed by 35 anesthesia providers. The three most frequently reported perceived barriers to cognitive aid use for all three emergency scenarios were: (a) would have distracted/delayed patient care, (b) did not know a cognitive aid was available, and (c) not enough help in the room (nobody available as the reader). Conclusion: While the current literature vastly supports the use of cognitive aids during simulated, intraoperative emergency scenarios, studies investigating their use in practice is limited. Our survey identified barriers to cognitive aid use in three specific emergency situations. Future research should focus on interdisciplinary cognitive aid training, access to cognitive aids, and use of a reader.

The Sequential Organ Failure Assessment has been used to track a patient’s status for over two decades. It essentially provides a numeric value to quantify the severity of organ dysfunction, most commonly used in sepsis (1). This assessment system was primarily developed for adult patients. However, this threshold cannot be applied in pediatric patients as organ function matures over time. A team of researchers published a paper in 2017 describing the SOFA scale adjusted for pediatric populations (Pediatric Sequential Organ Failure Assessment; pSOFA). Furthermore, they conducted a retrospective study to validate the use of their pSOFA scoring system in pediatric patients admitted to the general Intensive Care Unit. This demonstrated a good correlation with the study for adult patients (2). Patients with congenital heart disease (CHD) often have abnormal circulatory patterns, which can significantly affect cardiovascular and respiratory systems at baseline. This thesis project aims to explore the utilization of pSOFA in assessing the severity of illness in critically ill pediatric patients with congenital heart disease (CHD). Retrospective data collection was carried out in a population of patients with CHD during their stay in the Cardiac ICU (CICU) at Boston Children’s Hospital. Two pSOFA scores, separated based on using indirect vs. direct bilirubin values, were assigned each day spent in the CICU for 101 patients. Of these 101 patients, 50 had a diagnosis of cyanotic CHD while 51 patients had acyanotic CHD. pSOFA scores were compared between cyanotic and acyanotic patients with CHD as well as with a cohort of patients without CHD. This was an exploratory study which provides a deeper understanding for future analysis in order to validate the utilization of pSOFA in a population of patients with CHD. / 2022-06-07T00:00:00Z

Pathological hepatic fibrosis represents a worldwide medical problem with substantial mortality and the number of cases is increasing. Despite all medical advances, effective therapy to treat progressive liver fibrosis is still unavailable and is urgently needed, as the disorder results in organ death. The pathogenesis and the molecular mechanism underlying fibrosis are similar in most organs in human body, therefore, my work, which focused on liver fibrosis as the primary disease model, has broader implications. Liver fibrosis is categorized as an abnormal wound-healing response (excessive scarring), predominantly caused by increased production of type I collagen protein. Activation of a specialized cell type in the liver; hepatic stellate cells (HSC), is responsible for excessive collagen synthesis and pathogenesis of liver fibrosis. The dramatic up-regulation of collagen expression is primarily controlled at the level of initiation of protein production (post-transcriptional and translational level of regulation). The long-term goal of my work is to elucidate factors involved in translational regulation of type I collagen mRNAs and to target these factors as a potential anti-fibrotic therapy. This would lead to the first development of collagen specific drugs. mRNAs encoding for type I collagen have a unique structure, the 5' stem loop (5'SL), which regulates collagen synthesis. To understand this regulation, our lab has recently characterized a novel protein La ribonucleoprotein domain family member 6 (LARP6), as the key protein regulating translation of type I collagen mRNAs. LARP6 directly binds the 5'SL of collagen mRNAs and acts as a crucial adapter protein that recruits other factors required for collagen synthesis and progression of scarring. My dissertation has three independent projects. The two projects of my proposal are to identify and characterize the role of novel factors that are recruited by LARP6 to enhance collagen synthesis in fibrosis; these factors are RNA Helicase A (RHA) and FK506 Binding Protein 3 (FKBP3). Detailed understanding of the mechanism by which these factors stimulate collagen synthesis was needed, as they may be potential targets for development of the specific antifibrotic treatment. In addition, in collaboration with Dr. Kato's group I identified additional functions of LARP6 in neural tube development during embryogenesis. This complemented the work on the role of LARP6 in fibrosis. Studies on RHA have indicated that RHA is tethered to the 5'SL of collagen mRNAs by interaction with LARP6. Knock down of RHA prevented formation of polysomes on collagen mRNAs and dramatically reduced synthesis of collagen protein, without affecting the level of collagen mRNAs. During activation of quiescent HSCs into collagen producing HSCs expression of RHA is highly upregulated. We postulated that RHA is recruited to the 5'UTR of collagen mRNAs by LARP6 to facilitate their translation. Thus, RHA has been discovered as a critical factor for synthesis of type I collagen in fibrosis. The second project on the role of FKBP3 has discovered that FKBP3 controls collagen synthesis prior to formation of polysomes, probably at the level of translation initiation. We determined that the FKBP3 regulation is in the cytoplasm where it] controls the amount of free LARP6 and thus affecting the next cycle of translation initiation on collagen mRNAs. I further extended these studies to animal model of liver fibrosis. I have used an alcoholic liver fibrosis model in rats and administered Tacrolimus (FK506), an immunosuppressive drug that binds FKBP3, in order to disrupt the LARP6/collagen mRNA complex. Our study showed that FK506 inhibited secretion of type I collagen by HSCs in vitro. In vivo, administration of FK506 completely prevented development of liver fibrosis and activation of HSCs. We postulate that FK506 inactivates FKBP3 and that lack of interaction of LARP6 and FKBP3 results in aberrant translation of collagen mRNAs and prevention of fibrosis in vivo and in defective secretion of type I collagen in vitro. This is the first report of such activity of FK506 and may renew the interest in using FK506 to alleviate hepatic fibrosis. This work also validated my approach to discovery of novel antifibrotic drugs. The third project, which focused on the functions of LARP6 other than collagen synthesis, discovered its role in neural tube development in the embryo. Neural tube defects are among the most common human congenital malformations, but very little is known about the factors that regulate the neural tube formation. Our results showed that LARP6 controls the formation of cilia, the structures that are required for proper neural tube development during embryogenesis. LARP6 knockdown prevented cilia formation and as a result the embryos failed to develop proper central nervous system. Understanding this mechanism and targets of LARP6 in this process may be used as in prenatal diagnosis and therapies for neural tube defects. In conclusion, my dissertation work has characterized novel factors involved in synthesis of type I collagen and development of hepatic fibrosis. In addition, a mechanism of neural tube formation has been discovered. Overall, these findings will contribute to development of antifibrotic drugs and better understanding of congenital malformations of the nerve system. / A Dissertation submitted to the Department of Biomedical Sciences in partial fulfillment of the requirements for the degree of Doctor of Philosophy. / Summer Semester, 2013. / April 22, 2013. / fibrosis, FKBP3, LARP6, neural tube, RNA Helicase A, type I collagen / Includes bibliographical references. / Branko Stefanovic, Professor Directing Dissertation; Zuoxin Wang, University Representative; Myra Hurt, Committee Member; Yoichi Kato, Committee Member; James Olcese, Committee Member.