Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on unkarilaissyntyinen psykiatri Thomas Szasz ja hänen antamansa kritiikki psykiatrialle. Szasz tuli tunnetuksi 1960-luvulla, kun hän kyseenalaisti mielisairauksien olemassaolon julkaisuillaan. Szasz myös julkisesti kritisoi psykiatrian pakottavaa luonnetta ja sen käyttämiä hoitokeinoja. Tällainen oppialan sisältä nouseva kapina omaa tieteenalaa vastaan on harvinaista. Vaikka psykiatrian historiaa on tutkittu valtavia määriä, on Szasz jäänyt tutkimuksissa vähäiselle huomiolle. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Thomas Szaszin psykiatrialle antamaa kritiikkiä vuosien 1960–1990 välillä. Tarkoitukseni on ollut siis selvittää mitä Szasz psykiatriassa kritisoi ja miten hän kritiikkinsä perusteli. Myös Thomas Szaszin kritiikin taustalla oleva ajattelu on tarkastelun kohteena. Szaszin näkemykset syntyivät aikana, jolloin mielisairaiden yhteiskunnallinen asema oli heikko ja ongelmat mielisairaanhoidossa alkoivat saavuttaa yleisen tietoisuuden. Hänen psykiatrian kritiikki kytkeytyikin vahvasti oman aikansa yhteiskunnalliseen keskusteluun, johon ihmisoikeudet ja yksilönvapaus liittyivät vahvasti. Szasz ei uskonut mielisairauksien olemassaoloon, vaan piti niitä metaforisina sairauksina. Mielisairaudet eivät olleet Szaszille oikeita lääketieteellisiä sairauksia, vaan enemmänkin yhteiskunnan normeihin sopimatonta käytöstä. Psykiatria oli Szaszille pseudotiede ja yhteiskunnan sosiaalisen kontrollin keino, jonka avulla yhteiskunta hallinnoi normeista poikkeavia yksilöitä pseudotieteellisillä diagnooseilla ja hoitomenetelmillä. Szasz oli poliittiselta vakaumukseltaan libertaristi ja hän perusti kritiikkinsä psykiatriaa kohtaan libertaristisiin ihantenteisiinsa ja etenkin sen käsitykseen yksilönvapaudesta. Szasz näki kaiken yhteiskunnallisen toiminnan, joka vaaransi yksilön vapauden tai perustuslailliset oikeudet, moraalisesti vääränä tai laittomana. Szasz ei ollut valmis tinkimään yksilön vapaudesta mistään hinnasta, ei enemmistön edun nimissä, eikä edes silloin, kun yksilö ei ollut välttämättä kykenevä päättämään omasta parhaastaan. Szaszin näkemys yksilönvapaudesta oli hänen tärkein kulmakivensä psykiatrian kritiikissä.

Tutkielma käsittelee suomalaisen psykiatrian käsitystä skitsofrenian etiologiasta 1960-luvulta 2010-luvulle. Päälähteinä toimii kyseisellä aikavälillä tehty skitsofrenian syytekijöitä käsittelevä psykiatrinen tutkimus, jonka valikoinnissa on painotettu psykososiaalista näkökulmaa. Analyysin perustana on aatehistoriallinen kysymyksen ja vastauksen logiikka, jota on toteutettu sisällönanalyysin keinoin. Keskeisin teoreettinen viitekehys on kuhnilainen tieteen kehitysdynamiikka. Tutkielman tavoitteena on paitsi täydentää ymmärrystä skitsofrenian syykäsityksen kehityksestä, myös tarkastella psykososiaalisen selittämisen asemaa ja merkitystä psykiatriassa. 1960-luvulta 1980-luvulle skitsofrenian syytutkimus hyödynsi psykodynaamista ja sosiaalipsykiatrista lähestymistapaa. Skitsofrenia nähtiin psyyken rakentumiskehityksen häiriönä, minkä olennainen syy oli häiriintynyt perheympäristö. Niin psykodynaamista kuin sosiaalipsykiatristakin skitsofreniakäsitystä määritti systeemiteoreettinen lähestymistapa, jossa sairaus oli osa vuorovaikutusverkkoa. Skitsofrenian puhkeaminen oli seurausta psyyken homeostaasin järkkymisestä ja etenkin sosiaalipsykiatrisesta näkökulmasta mielenterveysresurssin niukkuutta. 1990-luvulle tultaessa syykäsitys muuttui voimakkaasti biologisen psykiatrian nousun myötä. Skitsofrenia ymmärrettiin aivojen neuronaalisten yhteyksien sairautena, joka oli seurausta kehityksellisestä häiriöstä. Psykososiaalinen käsitys siirtyi tutkimuksen marginaaliin, mutta systeemiteoreettinen taustaoletus säilyi ulkokohtaisena alttius-stressi-mallin muodossa. 2010-luvulla psykososiaalinen näkökulma on vahvistunut, kun mielen ja ruumiin yhteys on uudelleen legitimoitu biologisten prosessien kautta. Biologisen selittämisen riittämättömyys johti skitsofrenian syykäsityksen tarkentumiseen, jossa psykososiaalisilla tekijöillä on keskeinen rooli. Tätä voidaan kutsua näkökulmien integraatioksi tai biologiseksi monismiksi. Tuorein tutkimus vaikuttaa tähtäävän skitsofrenian selitystapojen välisen kuilun ylittämiseen tunnistamalla erottelun näennäisen luonteen. Skitsofreniatutkimus ei ole saavuttanut tieteellistä läpimurtoa etiologiakäsityksen suhteen, ja painotusten vaihtelusta huolimatta syytekijöitä pidetään yhä heterogeenisinä. Siitä huolimatta skitsofrenia oletetaan yhä yhtenäiseksi sairaudeksi, jonka luonteen biologisen etiologian löytäminen lopulta paljastaa. Tällainen polkuriippuvuus peräänkuuluttaa skitsofreniaa koskevien käsitysten uudelleen arviointia psykiatrian piirissä. Skitsofreniatutkimuksen tutkimusta tulisi jatkossa laajentaa prognoosin tai hoitomenetelmien käsittelyyn. Samaten psykiatrian ja skitsofreniakäsityksen filosofisista lähtökohdista käyty keskustelu olisi mielenkiintoinen psykiatrian tiedeluonnetta lähenevä tutkimuskohde.

Tutkimukseni on aate- ja oppihistoriallinen pro gradu -tutkielma, jonka aiheena on suomalaisena lehtimiehenä, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja työväenliikkeen johtohahmona toimineen Matti Kurikan utopiasosialistisen ajattelun kehitys sekä sen valossa Sointulan yhteiskunnalle suunnitellut ihanneyhteiskunnan ääriviivat. Työni tutkimuskysymykset ovat: Mitkä aatteet ohjasivat Matti Kurikan utopiasosialistisen ajattelun muotoutumista ja miten tämä näkyi hänen tutkimukseni päälähteenä toimineissa kirjoituksissa Viipurin Sanomissa sekä Työmies-lehdissä? Millaiset syyt saivat Matti Kurikan lähtemään Kanadaan asti siirtolahanketta toteuttamaan? Millaisten ajatusten ja oppien ympärille Kurikka pyrki rakentamaan Sointulan ihanneyhteiskuntaa? Sekä, millaiset utopia-ajattelun teemat toistuivat Kurikan kirjoituksissa hänen ihanneyhteisönsä äänenkantajana toimineessa Aika-lehdessä ja mitä niille tapahtui Sointulan yhteiskuntakokeilun jälkeen? Tärkeä osa tutkimustani on myös selvittää, miksi juuri Malkosaari valikoitui ihanteelliseksi paikaksi Sointulan perustamiselle ja miten Sointulan ihanneyhteiskunnan normit erosivat vallitsevan yhteiskunnan normeista. Lisäksi esittelen kolmantena merkittävänä päälähteenäni toimivan Aika-lehden kirjoitusten pohjalta, millaisia olivat Kurikan näkemykset muun muassa kirkosta ja uskonnosta, avioliittoinstituutiosta, seksuaalimoraalista, naisten yhteiskunnallisesta asemasta ja lasten yhteiskasvatuksen ihanteesta. Kurikan utopiasosialististen ajatusten mukaisesti Sointulassa pyrittiin irtaantumaan kapitalismista ja siirtymään taloudenharjoituksessa kokonaan yhteisomistuksen sekä vaihdantatalouden toteutukseen. Lisäksi yhteiskunnassa toteutettiin samapalkkaisuuden periaatetta ja kaikkia sen jäseniä pyrittiin kohtelemaan tasa-arvoisina. Kurikka suunnitteli vakaasti, että yhteiskunta tulisi vapautumaan perinteisen markkinatalouden lisäksi myös kirkkoinsituutiosta ja sen ylläpitämistä rakenteista, kuten avioliitoista. Sointulassa julistettiinkin kannatettavaksi ”rakkauden oikeuksia, ei aviokahleita”. Näin ollen Sointula leimattiin paikaksi, jossa harjoitettiin paljon puhuttua ”vapaata rakkautta”. Kurikan ajatuksia ei kuitenkaan kannatettu, eivätkä kristilliset avioliitot Sointulassa purkautuneet Kurikan esittämien suunnitelmien mukaisesti. Kurikka suunnitteli Sointulaan myös lastenkotia, joka tulisi jatkossa vastaamaan yhteisön jäsenten lasten järjestelmällisestä kasvatuksesta ja jalostamaan heistä uudenlaisen ihmiskuvan edustajia — todellisia mallikansalaisia ihanneyhteisöön. Kollektiivinen lastenkasvatus yhdistettynä avioliittojen purkautumiseen vapauttaisi sointulalaiset naiset Kurikan mukaan niistä painostavista kodin ja avioelämän kahleista, joihin kirkko ja yhteiskunta olivat ennen naisia velvoittaneet vaimoina ja äiteinä alistumaan. Kurikka uskoi hänen voimakkaille utopistisille ajatuksilleen rakentuneen Sointulan toimivan malliyhteiskuntana, jonka asettamaa esimerkkiä seuraten myös muut kansat alkaisivat tulevaisuudessa kääntyä Kalevan Kansan osoittaman elämänmuodon kannalle ja näin ollen Sointula-aate leviäisi jopa maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.

Tässä tutkielmassa tarkastelen James Q. Wilsonin kriminologista ajattelua ja rikolliskuvaa. Tutkielman keskiössä on Wilsonin käsitykset konstitutionaalisista ja sosiaalisista tekijöistä rikollisuuden kontekstissa. Näitä tekijöitä tarkastelemalla avaan hänen kriminologisen ajattelunsa tunnuspiirteitä ja rakennan hänen teesiensä mukaisen tyypillisen rikollisen kuvan.

Tutkielmassani tarkastelen suomalaisen Norden-yhdistyksen perustamisesta käytyä keskustelua suomalaisessa lehdistössä vuosina 1922–1924. Yhdistyksen perustamisesta ja pohjoismaisesta yhteistyöstä esitettiin eriäviä mielipiteitä, joiden taustalla vaikutti vahvasti Suomessa käynnissä ollut kielikiista.

No description available.

No description available.

No description available.

The purpose of this study is to investigate how the Swedish government socially constructed its citizens in a number of opinion polls during the year 1999. The last decade of the twentieth century was a bewildering one in a Swedish context, that included a number of new presuppositions for the Swedish society. The economic crisis that was rooted in the 1990s was slowly stabilizing, while new governance and organizational structures were introduced into the welfare system. Sweden, among a number of other states were increasingly computerized which was met with both anticipated delight and some concern. The widespread computerization involved possible problems that could be linked to the millennium change, which in the vernacular was referred to as the Millennium Bug. Through discourse analysis, this paper examines six citizen studies initiated during the years 1999-2000. The studies had the purpose to examine the Swedish citizen's perception and attitude towards the turn of the millennium. Using Thomas Osborne’s and Nikolas Roses’ theory of opinion polls active part in the constitution of the general opinion this study analyses phenomena such as anxiety levels, the perceptive human being, the notion of consensus and what elements that compose threats to society. This study shows that the Swedish government through these initiates public opinion polls attenuated the civic interest and concern of the millennial shift at the expense of other social problems.

The essay is an analysis of the ideas about problems and possibilities concerning the northern region in Sweden, as presented and discussed by authors and journalists Ludvig Nordström and Po Tidholm, in their books Norrland i stöpsleven (1937) and Norrland (2014). The essay draws on theoretical concepts such as center and periphery, Orientalism, progress, as understood by Bernt Skovdahl, and Nietzsche’s notion of ressentiment, as employed by Wendy Brown. The essay offers a discourse analysis of the representations and images of Norrland that the authors present in their works. Nordström portrays Norrland as a region with a bright future, predicated on its inhabitants’ capacity to improve their primitive mentality and start acting as entrepreneurs in the industrial age. Tidholm, though, is much more pessimistic: with bitterness and resignation, he sees a region that no one no longer cares about and where the people suffer from inferiority complex. In a comparison between the two authors three main themes are identified and developed. These are: utopia and dystopia, development and decline, and center and periphery. The essay concludes that Nordström’s and Tidholm’s views are historically conditioned. Nordström’s texts reflect notions of progress typical of modernity, whereas, produced in an era when all grand narratives have lost their credibility, Tidholm’s texts fail to imagine any potential alternatives to the situation he laments.