Abstract Beaivi, Áhcážan (English, The Sun, My Father) is a complex, multidimensional work of poetry and art. The creator of this work, Sámi artist and poet, Nils-Aslak Valkeapää originally conceived of the work as a govadas-image drum, capable of conveying the totality of Sámi (earlier, Lapp) worldviews in its pages. Comprising 571 images and photos, and accompanied by a soundtrack of the poems, along with yoiks and natural sound, the work contains personal, seasonal, cultural, and cosmic cycles. The photos, from Western archives worldwide, comprise a kind of Sámi family album, while the Western translations without photographs serve more as guides to the Sámi original. In the absence of a strong Sámi literary cultural tradition, this researcher turned to the emerging theory of literary ecology to help interpret the work. Literary ecology uses an understanding of human-natural relationships to illuminate an understanding of literature in its overall cultural and natural context. While Sámi literature has been collected for centuries by Lappologists, Sámi scholars are only now beginning to create critical theories with which to interpret authored, creative literature. An examination of how nature has been used in the researcher's native New England — particularly nature writer Henry David Thoreau and nature poet Robert Frost — was used to establish the Western approaches to nature and culture. Native American literature, which is slightly in advance of Sámi literature in its native literary criticism — particularly poet-novelist Leslie Marmon Silko and poet-critic Paula Gunn Allen — provides another angle of vision with which to read Beaivi, Áhcážan. Following Nils-Aslak Valkeapää's lead in his theoretical and critical essay, "The Sun, the Thunder, the Fires of Heaven," this study also considers Sámi literature as part of a larger northern, native tradition. In distinct contrast to Western nature traditions, which see nature as apart from culture, Sámi native traditions see nature as a part of culture. Nils-Aslak Valkeapää has deliberately constructed Beaivi, Áhčážan as a shaman drum, and the shaman-poet deliberately uses the images on that drum as ways to interpret the past, the present and the future. In contrast to Robert Frost, who constructs his images and meanings through metaphorical association, Valkeapää constructs his meanings through metonymical attachment. These linguistic constructions are reflected further in the worldviews of both traditions. In the Western tradition, the wild sublime is seen as a site of transcendence, a way of achieving the immanent Godhead, while in the native tradition the same landscape serves as home and kin. The sun IS father, and spring IS sister. Despite the seeming simplicity of this perception, Nils-Aslak Valkeapää confirms its elegant complexity in a work of great creativity and subtle concealment. / Tiivistelmä Beaivi, Áhčážan (englanniksi, The Sun, My Father; suomeksi, Aurinko, isäni) on moninainen, moniulotteinen runo- ja taideteos. Sen luoja, saamelainen taiteilija ja runoilija Nils-Aslak Valkeapää teki tämän työn kuvahiseksi, jonka sisältö piirtää esiin saamelaisten maailmankuvan. Saamelainen teos sisältää 571 kuvaa ja runoa sekä kasetin, jossa runot, joiut ja luonnonäänet kuuluvat. Teoksessa on henkilökohtaiset, ajalliset, kulttuuriset ja kosmiset syklinsä. Valokuvat maailman arkistoista luovat saamelaisen perhevalokuvakirjan. Läntiset käännökset ovat vailla valokuvia ja toimivat enimmäkseen oppaina saamelaiseen alkuperäisteokseen. Vahvan saamelaisen kaunokirjallisen perinteen puuttueessa tukeuduin uuteen teoriaan, kaunokirjalliseen ekologiaan. Keskeistä kaunokirjallisessa ekologiassa on ihminen-luontosuhde, joka valaisee kaunokirjallisuutta kulttuurisessa ja luonnollisessa yhteydessään. Lappologien keräämää saamelaista kirjallisuutta on ollut jo pitkään, mutta vasta nyt saamelaiset ovat luomassa omaa teoreettista viitekehysään kirjallisuutensa analysoimeen. Perehtyminen siihen, miten luontoa käytetään Uudessa Englannissa — varsinkin luontokirjailija Henry David Thoreaun ja runoilija Robert Frostin teoksissa — auttoi minua perehtymään luontoon ja kulttuuriin liittyviin läntisiin näkökulmiin. Amerikan intiaanien kaunokirjallisuus, joka on hieman saamelaisten estetiikkaa kehittyneempi — varsinkin runoilija-romaanikirjailija Leslie Marmon Silko ja runoilija-kritiikko Paula Gunn Allen — antoi uuden näkökulman siihen, miten suhtautua teokseen Beaivi, Áhčážan. Kirjoitelmassaan "Aurinko, ukkonen, taivaantulet," Nils-Aslak Valkeapää itse olettaa, että saamelainen kaunokirjallisuus kuuluu myös laajempaan pohjoiseen alkuperäiskansojen perinteeseen. Kun läntisessä luonnonperinteessä luonto on kulttuurista erillään, saamelaisessa ja muissa alkuperäisperinteissä luonto ONkin kulttuuri. Nils-Aslak Valkeapää on tarkoituksella rakentanut Beaivi, Áhčážan šamaanin kuvahiseksi ja lukee šamaanirunoilijana tietoisesti kuvahisen kuviota ymmärtääkseen menneisyyttä, nykyisyyttä, ja tulevaisuutta. Robert Frost rakentaa kuvioita ja merkityksiä metaforilla, kun taas Valkeapää rakentaa niitä kuvilla. Nämä kahdenlaiset rakenteet heijastuvat myös Valkeapään ja Frostin maailmankuvissa. Läntisessä perinteessä maiseman uljauden kautta voi siirtyä tuonpuoleiseen, jossa jumala on havaittavissa, mutta alkuperäiskansojen perinteessä sama maisema on sekä koti että suku. Aurinko ON isä, ja kevät ON sisar. Tämän havainnon yksinkertaisuudesta huolimatta Nils-Aslak Valkeapää vahvistaa sen hienon moninaisuuden luovassa ja syvällisessä teoksessaan. / Čohkkáigeassu Beaivi, áhčážan (eŋgelasgillii The Sun, My Father; suomagillii Aurinko, isäni) lea máŋggabealát, máŋggaolat dikta- ja dáiddagirji. Dan lea ráhkadan sámi dáiddár ja diktačálli Áillohaš, Nils-Aslak Valkeapää. Son dagai dán duoji govadassan, man siiddut sisttisdollet sámi máilmmeoainnu. Dát sámi girji sisttisdoallá 571 gova ja divtta sihke kaseahta, mas gullojit divttat, luođit ja luonddujienat. Girjjis leat peršovnnalaš, áiggálaš, kultuvrralaš ja kosmihkalaš gearddit. Čuovgagovat, mat leat čoggojuvvon máilmmi arkiivain, dahket das sámiid bearašgovvagirjji, muhto oarjemáilmmigielat jorgalusain eai leat čuovgagovat ja dat leatge eanaš ofelažžat sámegielat girjái. Go nana sápmelaš čáppagirjjálaš árbevierru váilu, ráhkaduvvui veahkkin ođđa teoriija, čáppagirjjálaš ekologiija. Guovddážis čáppagirjjálaš ekologiijas lea olmmoš-luondu — gaskavuohta, mii čilge čáppagirjjálašvuođa kultuvrra ja luonddu oktavuođas. Lappologat leat juo guhká čoaggán sámi njálmmalaš girjjálašvuođa, muhto easkka dál sámit ieža ráhkadit iežaset teorehtalaš kritihkaid, maiguin sáhttet analyseret iežaset girjjálašvuođa. Dat ahte oahpásmuvai dasa, mot geavahit luonddu dutki ruoktoguovllus Ođđa Englánddas, Amerihkás — erenoamážit luonddugirječálli Henry David Thoreau` ja diktačálli Robert Frost'a girjjiin — veahkehii dutki beassat sisa oarjemáilmmi oainnuide luonddus ja kultuvrras. Amerihká indiánaid čáppagirjjálašvuohta, man sii ieža leat teoretiseren veháš guhkkelebbui go sámit — erenoamážit diktačálli, románagirječálli Leslie Marmon Silko ja diktačálli-kritihkar Paula Gunn Allen — attii ođđa oainnu dasa, mot gieđahallat girjji Beaivi, áhčážan. Čállagisttis Beaivi, "terbmes, almmidolat" Nils-Aslak Valkeapää ieš navdá, ahte sápmelaš čáppagirjjálašvuohta gullá maiddái viidát davvi, álgoálbmogiid árbevirrui. Go oarjemáilmmi luondduárbevierus luondu ja kultuvra leat sierra, sámi ja eará álgoálgosaš árbevieruin luondu LEA kultuvra. Nils-Aslak Valkeapää lea eaktodáhtos ráhkadan Beaivi, áhčažan`a noaiddi govadassan ja noaidediktačálli lohká eaktodáhtos govadasa govvosiid vai áddešii doložiid, dálážiid ja boahtteáiggi. Robert Frost ráhkada metaforaiguin govvosiid ja mearkkašumiid, go Valkeapää nuppe gežiid ráhkada govain merkkašumiid. Dát guovttelágan ráhkadusat vuhttojit maiddái guktuin máilmmioainnuin. Oarjemáilmmi árbevierus ebmos, villa meahcci lea das, gos mannet ráji rastá duon ilbmásii, doppe gos ipmil lea lahka ja oidnosis, vaikko álgoálgosaš árbevierus seamma eana lea ruoktu ja sohka. Beaivi LEA áhčči, giđđa LEA oabbá. Vaikko dát fuobmášupmi lea áibbas ovttageardán, Nils-Aslak Valkeapää nanne fiinna máŋggaláganvuođa dán kreatiiva ja čiekŋalis girjjis.

This thesis, Birdpoetic Worlds: Sensing the more-than-human worlds through Nina Södergren’s bird poems, analyses a selection of poems by Swedish poet Nina Södergren (1924–2015) from the collection Högt ärade trana: Nya dikter och urval av tidigare poesi* (2012),  through the lens of ecocriticism and animism. The aim is to identify and explore how her bird poetics can function as an invitation to sense a relational experience and interconnectedness with the more-than-human world, especially through attentiveness. Examples of bird poetry by a small selection of different poets will be explored to provide a broader context of the genre. The analyses will be followed by reflections about going beyond the written human language, transitioning from reading to listening, immersing in nature’s soundscapes, and experiencing it attentively firsthand. It explores the different linguistic, poetic, and embodied approaches, and what these mean for interconnectedness will be discussed. The entrance point to the contextual review is The Bird Symphony by Nils Aslak Valkeapää. * Translated: Highly honored crane: New poems and a selection of earlier poetry. / Denna uppsats, Birdpoetic Worlds: Sensing the more-than-human worlds through Nina Södergren’s bird poems, analyserar ett urval av dikter av poeten Nina Södergren (1924–2015) från samlingen Högt ärade trana: Nya dikter och urval av tidigare poesi (2012), genom en ekokritisk och animistisk lins. Syftet är att identifiera och utforska hur hennes fågelpoetik kan fungera som en inbjudan att känna en relationell upplevelse och samhörighet med den mer-än-mänskliga världen, särskilt genom uppmärksamhet. Som en kort bakgrund presenteras exempel på fågelpoesi av olika poeter. Efter analysen finns en reflektion kring att gå bortom det litterära mänskliga språket, genom övergången från att läsa till att lyssna och fördjupa sig i naturens ljudlandskap, att uppmärksamt uppleva dem på egen hand. Den utforskar de olika språkliga, poetiska och förkroppsligade tillvägagångssätten och vad dessa betyder för samhörigheten diskuteras. Ingången till den kontextuella genomgången är Fågelsymfonin av Nils Aslak Valkeapää.