Abstract This study examines stories as they appear in everyday conversation, focusing on the high degree of parallelism observed in them. Such parallelism is shown to be a vehicle of stance taking in interaction. Stance taking is here viewed as a highly intersubjective and interactive, public, multi-layered activity, which involves words, linguistic structures, voices, the body and the surrounding environment, and is embedded in the sequential organisation of social interaction. Stance taking involves various types of resonance between two interaction participants and also between the interactional turns of one participant. The concept of resonance is treated as the process of activating affinity across dialogic turns of talk within a telling or a series of tellings. The present study uses both audio and video recordings of naturally-occuring everyday interactions as data. The study first shows that voiced direct reported speech (DRS) utterances displaying a shared stance are an appropriate response to prior voiced DRS utterances and that a sequence of subsequent resonant voiced DRS utterances is an orderly phenomenon in interaction and a sequentially relevant practice of stance taking. Secondly, the study explicates the way in which participants use resonant words, structures, voicing and embodiment, and implicate the surrounding environment in constructing a reporting space. The reporting space enables and invites active participation in the form of multimodal enactments from all the participants of the telling event to the overall stance-taking activity within the storytelling sequence. Thirdly, the study details the use of resonating formal storytelling elements functioning as a resource for stance taking, e.g. the preface of a second telling by second tellers ties back to the preface and the high point of a prior telling. Finally, the study examines the way in which multiple actions, such as troubles telling, delivering news, giving an explanation and requesting advice, are accomplished via repeated tellings of a story in different interactional contexts. Similar structural units of such tellings resonate in form, whereas some lexico-syntactic details of these units vary according to the social actions that are being accomplished via the tellings, according to the engagement of the recipient in the telling and to the physical circumstances of the telling. / Tiivistelmä Tutkimus tarkastelee arkikertomuksissa ilmeneviä parallellismin muotoja ja sitä miten nämä rakentavat vuorovaikutuksellista asennoitumistoimintaa. Asennoituminen nähdään monisäikeisenä intersubjektiivisena ja interaktiivisena toimintana, joka rakentuu puhujien sanojen, kielellisten rakenteiden, äänen ja kehon keinoin. Samanaikaisesti se rakentuu vuorovaikutuksen sosiaalisten toimintojen ja niiden sekventiaalisen järjestyksen tuloksena. Asennoitumistoimintaa ilmentää eriasteinen resonanssi pääasiassa eri puhujien mutta myös yhden puhujan eri vuorojen välillä: Puhujan resonoiva vuoro sitoo sen edellisen arkikertomuksen tai arkikertomussarjan vuoroihin aktivoiden näin yhtäläisyyden vuorojen välillä. Ilmiöitä tarkastellaan vuorovaikutuslingvistiikan ja keskustelunanalyysin menetelmin. Tutkimuksen aineisto koostuu englannin- ja suomenkielisistä äänitetyistä ja videoiduista arkikeskusteluista. Tutkimus osoittaa, että kertomistapahtumaan osallistuvat puhujat tuottavat kertomusten huippukohdissa kohosteisia referointivuoroja vastauksina aiempien kertojien kohosteisiin referointivuoroihin. Puhujat ilmaisevat tällä tavalla asennoitumistaan yhtäältä kerronnan sisältöön ja toisaalta edeltävien vuorojen ilmentämään asennoitumistoimintaan. Tutkimuksessa kartoitetaan myös sitä, miten puhujat rakentavat asennoitumista sanojen, kielellisten rakenteiden, prosodian ja kehollisten keinojen avulla. Kertomusten huippukohdissa puhujat referoivat roolihenkilöitä puheen lisäksi myös kehollisin keinoin, mitä tutkimuksessa kutsutaan roolissa toimimiseksi. Vastaanottajat voivat vastata asettumalla itsekin rooliin. He osoittavat ymmärtävänsä kertojan näkökulman tuottamalla kertomuksen sisältöön ja kertojan ilmentämiin asenteisiin sopivia samanlinjaisia lisävuoroja. Edelleen tutkimus kuvailee nk. toisen kertomuksen kielellisiä, prosodisia ja kehollisia elementtejä, jotka resonoivat edeltävän kertomuksen vuorojen elementtien kanssa ja joiden avulla asennoitumistoiminta rakentuu. Kertojat viittaavat toisen kertomuksen vuoroillaan edellisen kertomuksen vuoroihin aktivoiden yhtäläisyyksiä yhtäältä kyseisten resonoivien vuorojen ja toisaalta edeltävän ja toisen kertomuksen asennoitumistoimintojen välillä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan samansisältöisiä peräkkäisiä arkikertomuksia, jotka on tuotettu eri vastaanottajille. Kertoja tuottaa samansisältöisten kertomusten avulla eri toimintoja vastaanottajasta ja vuorovaikutusympäristöstä riippuen. Kertomusten välillä on resonoivia rakenteellisia yhtäläisyyksiä, mutta ne myös poikkeavat toisistaan sosiaalisen toiminnon sekä vastaanottajan sitoutumisen asteen ja ympäröivien olosuhteiden mukaan.