Abstract The purpose of the present study was to interpret and understand the manifestation and meaning of embodiment in Dalcroze Eurhythmics. Dalcroze Eurhythmics is an approach to music education that builds on the ideas of Émile Jaques-Dalcroze and aims at developing musicianship in a broad sense. Following Maurice Merleau-Ponty's philosophy, in this study embodiment refers to experiencing and knowing the world subjectively through the living body-subject. The perspective of embodiment accounts for how human beings think and act holistically and how the body can be considered a constitutive element of cognition and creativity. The research questions were formulated as follows: 1. What aspects of embodiment can be found in Dalcroze Eurhythmics? 2. What are the theoretical accounts in support of the practice of applying body movement in music education from the perspective of embodiment? These questions have been approached through research material drawn from the essential writings of Jaques-Dalcroze, commentary books, articles and studies about Dalcroze Eurhythmics, and the talk of some selected Dalcroze master teachers. The dissertation is an overview of four substudies. In the theoretical substudies, the research questions have been examined in relation to the philosophical question of the body-mind in practical music education, and in dialogue with Merleau-Ponty's notions and recent literature on embodiment. From the perspective of embodiment, Dalcroze Eurhythmics primarily teaches habits of musical action or, more generally, 'a bodily way of being in sound', rather than a conceptual, or abstract knowledge of music. Equally, the study sheds light on the meaning and importance of consciously reflecting on 'lived experience'. It illuminates how Dalcroze teaching engages embodiment in ways that aim to reinforce the mind-body connection and facilitate personified, holistic involvement and, thus, embodied learning. The study discusses how Dalcroze Eurhythmics offers a ground for examining music's felt qualities and their relation to musical knowledge and how it turns our attention and interest towards students' lived experiences in relation to musical practices. It challenges music educators to consider that musical learning can profitably make use of holistic bodily experiences and that bodily involvement can facilitate developing a wide range of kinds of musical knowing. Furthermore, the study offers a critical viewpoint and new vocabulary in music education for explaining the practice of Dalcroze teaching. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää ja tulkita kehollisuuden ilmenemistä ja merkitystä Dalcroze-rytmiikassa. Dalcroze-rytmiikka on musiikkikasvatuksen lähestymistapa, joka perustuu Émile Jaques-Dalcrozen ideoille ja joka pyrkii kehittämään muusikkoutta laajassa merkityksessä. Merleau-Pontyn filosofiaa myötäillen, tässä tutkimuksessa kehollisuus viittaa maailman subjektiiviseen kokemiseen ja tuntemiseen elävän keho-subjektin kautta. Kehollisuuden näkökulma selittää sen, kuinka ihminen ajattelee ja toimii kokonaisvaltaisesti ja kuinka kehoa voidaan pitää kognition ja luovuuden keskeisenä tekijänä. Tutkimuskysymykset muotoiltiin seuraavasti: 1. Mitä kehollisuuden näkökulmia voidaaan löytää Dalcroze-rytmiikasta? 2. Mitkä ovat kehollisuuden näkökulmasta teoreettiset argumentit liikkeen käyttämiseksi musiikkikasvatuksessa? Näitä tutkimuskysymyksiä lähestyttiin tutkimusaineiston kautta, joka sisälsi Jaques-Dalcrozen keskeisiä kirjoituksia, Dalcroze-rytmiikkaa käsitteleviä kommentaareja, artikkeleita ja tutkimuksia sekä muutamien valittujen Dalcroze-mestariopettajien puhetta. Väitöskirja pohjautuu neljään osatutkimukseen. Teoreeettisissa osatutkimuksissa kysymyksiä tarkasteltiin suhteessa mielen ja kehon suhdetta koskevaan filosofiseen kysymykseen käytännön musiikkikasvatuksessa sekä dialogissa Merleau-Pontyn käsitteiden ja viimeaikaisen kehollisuutta käsittelevän kirjallisuuden kanssa. Kehollisuuden näkökulmasta Dalcroze-rytmiikka opettaa ensisijaisesti musiikillisia toimintatapoja, tai yleisemmin, 'kehollista tapaa olla musiikissa', eikä niinkään käsitteellistä tai abstraktia musiikista tietämistä. Toisaalta tutkimus valottaa 'eletyn kokemuksen' jatkuvan reflektoinnin merkitystä ja tärkeyttä. Se tuo esille, miten Dalcroze-opetus oppilaiden kokonaisvaltaisen ja omakohtaisen kehollisen aktivoimisen kautta pyrkii vahvistamaan mielen ja kehon yhteyttä ja siten edistämään kokonaisvaltaista oppimista. Tutkimuksessa tarkastellaan miten Dalcroze-rytmiikka tarjoaa pohjan musiikin laadulliselle kokemiselle ja sen yhdistämiselle musiikilliseen tietämiseen ja miten se suuntaa huomiomme ja kiinnostuksemme oppilaan elettyyn kokemukseen musiikin käytännöissä. Tutkimus haastaa musiikkikasvattajat ottamaan huomioon, että musiikillisessa oppimisessa voidaan hyödyntää konaisvaltaisia kehollisia kokemuksia ja että kehollinen osallistuminen voi edistää musiikillisen tietämisen useiden eri osa-alueiden kehittymistä. Lisäksi tutkimus tarjoaa kriittisen näkökulman ja uutta sanastoa Dalcroze-opetuksen käytännön selittämiselle.

Abstract This thesis examines how co-present participants manage intervening courses of action in social interaction. It is comprised of a summary and three original papers, which focus on 1) activity suspensions, in which participants temporarily suspend an ongoing activity in favour of an emergent, intervening course of action, and 2) activity resumptions, in which participants resume the suspended activity once the intervention has been dealt with. Using video-recorded, everyday interactions in English and Finnish as data and conversation analysis as the method, this study explores the complex relations between linguistic form, sequence organisation and body behaviour, and how these may work together to constitute activity suspensions and resumptions in interaction. The thesis identifies recurrent multimodal practices that participants use and orient to when they negotiate transitions into, and out of, intervening courses of action in two different environments, namely in conversational (story)tellings and in ‘multiactivity’ situations (in which participants become involved in more than one activity at the same time). Importantly, the study shows how the body provides a powerful resource for projecting and negotiating these transitions subtly and flexibly, thus enabling participants to maintain a smooth flow of interaction and activities and to avoid overt interactional conflicts in the face of discontinuities and abrupt changes in unfolding interaction. The study provides new information on the construction of activity suspensions and resumptions in interaction by describing them holistically, as linguistic, prosodic and embodied accomplishments. It also sheds new light on some of the practices involved in how participants coordinate their activities and involvements in situations in which multiple relevancies may be at stake. / Tiivistelmä Tutkimuksessani tarkastelen vuorovaikutuksen keinoja, joiden avulla osallistujat käsittelevät keskeytyksiä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkimus koostuu yhteenveto-osuudesta ja kolmesta artikkelista, jotka tarkastelevat kahta siirtymäkohtaa: 1) keskeyttävien toimintajaksojen aloitusta, eli meneillään olevan toimintalinjan keskeytymistä toisen vuoksi, ja 2) keskeytyneeseen toimintaan paluuta sen jälkeen kun kilpaileva toimintalinja on saatettu päätökseen. Aineisto koostuu videoiduista englannin- ja suomenkielisistä arkikeskusteluista, joita tutkin keskustelunanalyyttista menetelmää käyttäen. Kuvaan työssäni kielellisen muodon, toimintajaksojen ja kehonkäytänteiden välisiä kompleksisia suhteita ja yhteispeliä keskeytymisen ja paluun rakentumisessa. Aineistossa esiintyy systemaattisia, multimodaalisia käytänteitä, joiden avulla osallistujat neuvottelevat ja merkitsevät meneillään olevan ja keskeyttävän toimintalinjan välisiä siirtymiä kahdessa eri kontekstissa: kerrontavuoroissa ja monitoimintatilanteissa, eli tilanteissa, joissa on meneillään useampi yhtäaikainen toimintajakso. Yksi keskeisimmistä havainnoistani on, että kehon resurssit ovat tärkeässä roolissa näissä siirtymissä, sillä ne mahdollistavat osallistujien välisen neuvottelun hienovaraisin keinoin ja tulevaa siirtymää ennakoiden ja pitävät näin yllä sujuvaa vuorovaikutuksen kulkua myös disjunktiivisten ja ennakoimattomien toimintalinjojen lomassa. Tutkimukseni tuottaa uutta tietoa keskeyttävistä toimintajaksoista ja paluukäytänteistä holistisella lähestymistavallaan eli tarkastelemalla niitä kielellisesti, prosodisesti ja kehollisesti rakentuvina kokonaisuuksina. Lisäksi se tarjoaa uuden näkökulman osallistujien neuvottelukäytänteisiin tilanteissa, joissa nämä koordinoivat toimintaansa ja osallistujuuttaan useamman meneillään olevan toimintalinjan kesken.

Abstract This study examines stories as they appear in everyday conversation, focusing on the high degree of parallelism observed in them. Such parallelism is shown to be a vehicle of stance taking in interaction. Stance taking is here viewed as a highly intersubjective and interactive, public, multi-layered activity, which involves words, linguistic structures, voices, the body and the surrounding environment, and is embedded in the sequential organisation of social interaction. Stance taking involves various types of resonance between two interaction participants and also between the interactional turns of one participant. The concept of resonance is treated as the process of activating affinity across dialogic turns of talk within a telling or a series of tellings. The present study uses both audio and video recordings of naturally-occuring everyday interactions as data. The study first shows that voiced direct reported speech (DRS) utterances displaying a shared stance are an appropriate response to prior voiced DRS utterances and that a sequence of subsequent resonant voiced DRS utterances is an orderly phenomenon in interaction and a sequentially relevant practice of stance taking. Secondly, the study explicates the way in which participants use resonant words, structures, voicing and embodiment, and implicate the surrounding environment in constructing a reporting space. The reporting space enables and invites active participation in the form of multimodal enactments from all the participants of the telling event to the overall stance-taking activity within the storytelling sequence. Thirdly, the study details the use of resonating formal storytelling elements functioning as a resource for stance taking, e.g. the preface of a second telling by second tellers ties back to the preface and the high point of a prior telling. Finally, the study examines the way in which multiple actions, such as troubles telling, delivering news, giving an explanation and requesting advice, are accomplished via repeated tellings of a story in different interactional contexts. Similar structural units of such tellings resonate in form, whereas some lexico-syntactic details of these units vary according to the social actions that are being accomplished via the tellings, according to the engagement of the recipient in the telling and to the physical circumstances of the telling. / Tiivistelmä Tutkimus tarkastelee arkikertomuksissa ilmeneviä parallellismin muotoja ja sitä miten nämä rakentavat vuorovaikutuksellista asennoitumistoimintaa. Asennoituminen nähdään monisäikeisenä intersubjektiivisena ja interaktiivisena toimintana, joka rakentuu puhujien sanojen, kielellisten rakenteiden, äänen ja kehon keinoin. Samanaikaisesti se rakentuu vuorovaikutuksen sosiaalisten toimintojen ja niiden sekventiaalisen järjestyksen tuloksena. Asennoitumistoimintaa ilmentää eriasteinen resonanssi pääasiassa eri puhujien mutta myös yhden puhujan eri vuorojen välillä: Puhujan resonoiva vuoro sitoo sen edellisen arkikertomuksen tai arkikertomussarjan vuoroihin aktivoiden näin yhtäläisyyden vuorojen välillä. Ilmiöitä tarkastellaan vuorovaikutuslingvistiikan ja keskustelunanalyysin menetelmin. Tutkimuksen aineisto koostuu englannin- ja suomenkielisistä äänitetyistä ja videoiduista arkikeskusteluista. Tutkimus osoittaa, että kertomistapahtumaan osallistuvat puhujat tuottavat kertomusten huippukohdissa kohosteisia referointivuoroja vastauksina aiempien kertojien kohosteisiin referointivuoroihin. Puhujat ilmaisevat tällä tavalla asennoitumistaan yhtäältä kerronnan sisältöön ja toisaalta edeltävien vuorojen ilmentämään asennoitumistoimintaan. Tutkimuksessa kartoitetaan myös sitä, miten puhujat rakentavat asennoitumista sanojen, kielellisten rakenteiden, prosodian ja kehollisten keinojen avulla. Kertomusten huippukohdissa puhujat referoivat roolihenkilöitä puheen lisäksi myös kehollisin keinoin, mitä tutkimuksessa kutsutaan roolissa toimimiseksi. Vastaanottajat voivat vastata asettumalla itsekin rooliin. He osoittavat ymmärtävänsä kertojan näkökulman tuottamalla kertomuksen sisältöön ja kertojan ilmentämiin asenteisiin sopivia samanlinjaisia lisävuoroja. Edelleen tutkimus kuvailee nk. toisen kertomuksen kielellisiä, prosodisia ja kehollisia elementtejä, jotka resonoivat edeltävän kertomuksen vuorojen elementtien kanssa ja joiden avulla asennoitumistoiminta rakentuu. Kertojat viittaavat toisen kertomuksen vuoroillaan edellisen kertomuksen vuoroihin aktivoiden yhtäläisyyksiä yhtäältä kyseisten resonoivien vuorojen ja toisaalta edeltävän ja toisen kertomuksen asennoitumistoimintojen välillä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan samansisältöisiä peräkkäisiä arkikertomuksia, jotka on tuotettu eri vastaanottajille. Kertoja tuottaa samansisältöisten kertomusten avulla eri toimintoja vastaanottajasta ja vuorovaikutusympäristöstä riippuen. Kertomusten välillä on resonoivia rakenteellisia yhtäläisyyksiä, mutta ne myös poikkeavat toisistaan sosiaalisen toiminnon sekä vastaanottajan sitoutumisen asteen ja ympäröivien olosuhteiden mukaan.