Abstract A description is provided of children's concepts and conceptions of time and the processes by which these are learned. Learning is approached from a phenomenological frame of reference in which the main concepts are intentionality, meaning, the creation of meaningful relationships and learning experiences. This philosophical and theoretical approach also draws attention to language and action and to cognitions and emotions in connection with learning. The empirical analysis of meaningful relationships and learning experiences is based on encounters between the individual and various factors in the learning environment such as the teacher, other pupils and learning tasks. The descriptive problems addressed here were focused on the products of learning, the learning process and the context. The intentions of the individual with regard to his or her situation are examined in the contexts of environmental inquiry, activity and voluntary working. The material was compiled in three stages. A preliminary survey was conducted in 1993-1994 with 22 second-grade pupils, after which the data acquisition proper took place in the didactic process laboratory of the Department of Teacher Education in Kajaani in 1994 and 1995 with a group of 10 first-grade pupils. The early stages comprised largely basic research, while the final stage of data acquisition performed in the light of the previous experiences resembled action research. Video recordings of the learning process were transcribed and analysed to produce content analysis. Material from the last round of data acquisition were analysed using a computerized observation program. The concepts and conceptions acquired by the pupils were deduced from the learning tasks and their experiences were gathered from pupil and teacher evaluations. The longitudinal study was monitored by means of field notes. All the pupils achieved conceptualization after the teaching period in accordance with the goals of the learning event. The principal nodes in the inquiry process were described as being formulation of the problem to be studied and conceptualization of the information. A meaningless problem would be reflected in direct copying of another pupil's question or of text from a source of information. The teacher occupied an important position in supporting conceptualization and sharing experiences in all the contexts, while the guiding process was structured by symbols recorded by the pupils. The girls in particular expressed a desire to share their experiences with others, although this sociability did not always imply sharing the meanings. The most important aids in the boys' meaningful learning experiences were computers, while the girls favoured concrete activities such as drawing or modelling. The tasks differed in the kinds of discussions that they aroused, with the investigatory tasks and demonstrations leading to the greatest amounts of purposeful discussion. Language had an important function for coping with the learning environment and for the expression of learning intentions. On the other hand, linguistic expressions alone tended to convey misleading impressions of either the progress of the pupil's conceptualization process or his or her meaningful experiences.

Abstract The study describes adult patients' experiences of psychosis and being helped in an inpatient setting. The method is qualitative and the approach phenomenological. The study was carried out at the psychiatric clinic of a Finnish university hospital in 1998. The participants were men and women aged 23-57 coping with different types of psychosis. The data consists eight people's interviews (n=14), which were tape-recorded (except one). The data was analysed using the method developed by Amedeo Giorgi and Juha Perttula. Patients experienced psychosis as an uncontrollable sense of self, which included emotional and physical feelings of a change and a loss of control over one's self. Uncontrollable sense of self increased sensitivity with self, others, the significant others were important and meaningful and coping with daily life was difficult and varied individually. The onset of psychosis was experienced situational, the progress of psychosis as holistic and exhaustive, and the admission into the treatment as difficult but inevitable. The care was experienced as helpful but unstructured. The care should be based on patients' experiences of psychosis with self, others and life. When patients have uncontrollable sense of self the care should be protection from vulnerability to more integrated inner world supporting individual empowerment and coping. / Tiivistelmä Tutkimuksessa kuvaillaan aikuisten potilaiden kokemuksia psykoosin ja autetuksi tulemisen todellisuudesta psykiatrisen sairaalahoidon aikana. Tutkimuksen lähestymistapa on fenomenologinen. Keräsin tutkimusaineiston yliopistosairaalan psykiatrian klinikassa avoimilla haastatteluilla vuonna 1998. Tutkimukseen osallistuneet olivat erilaisia psykooseja kokeneita ja niistä selviytyneitä tai selviytymässä olevia, 25-57-vuotiaita naisia ja miehiä. Tutkimusaineistona on kahdeksan erimuotoista psykoosia kokeneen potilaan haastattelut (n=14), jotka nauhoitettiin (yhtä lukuun ottamatta). Analysoin aineiston Amedeo Giorgin kehittämällä ja Juha Perttulan Giorgin analyysimenetelmään liittämän muunnelman mukaan. Potilaat kokivat psykoosin hallitsemattomana minuutena, mikä tarkoitti emotionaalista ja fyysistä minän muuttumisen ja itsehallinnan menetyksen tunnetta. Hallitsematon minuus merkitsi herkistyneisyyden lisääntymistä itsen ja muiden suhteen, omaisten ja ystävien tärkeyttä ja vaihtelevaa vaikeutta selviytyä jokapäiväisestä elämästä. Elämäntilanteeseen liittyvä hallitsematon minuus oli kokonaisvaltainen ja uuvuttava kokemus. Tällöin sairaalahoito koettiin vaikeana, mutta välttämättömänä. Autetuksi tuleminen oli helpottavaa ja välttämätöntä, mutta hoito jäi jäsentymättömäksi omaan sisäiseen tilanteeseen, hoitotoimintojen ja minuuden hallitsemattomuuden / hallinnan suhteen. Autetuksi tuleminen tarkoitti potilaiden kokemana haavoittuvuudelta suojaamisesta eheytyneemmäksi tuloa siten, että yksilöllistä voimaantumista ja selviytymistä tuetaan.

Abstract Making use of Bronfenbrenner’s ecological theory, the study examines the factors influencing the everyday life of children subject to child protection measures who have grown in an environment of prolonged family crisis. The theory of social pedagogy is used in the interpretation of the results. The research results and conclusions are also considered in view of the Child Protection Act. The basis for the methodological and methodical choices for the study is provided by the examination of the experiences of now young grown-ups who have grown subject to child protection measures. They report personally on their experiences as children subject to protection measures. In addition to interviews, documentary data is also used. The research is a qualitative case study in nature. Two research problems were formulated. The first one is concerned with the adolescents’ experiences of family, parents and other close environment in their everyday childhood. The second research problem is related to the young people’s indirect experiences at meso, exo and macro levels of social work support measures in child protection. Answers to both these problems are sought through thematisation. The themes are based on the concepts of the Child Protection Act and on the various contexts in the field of the micro, meso, exo and macro levels in Bronfenbrenner’s ecological theory. The research data was collected in 2004 and 2005. The study revealed that the parents had been supported a lot through various preventive support measures available in non-institutional child protection. In spite of this, the young people’s life as children in the families was precarious and the families would break up. The parents’ educational responsibility and ability to take care of their children did not meet the requirements of the Child Protection Act. The study highlighted the poor status of the child between two institutions. Little attention was paid in the social work practices to the children’s right, based on their status, to access the data on themselves and their families and to present their opinions. Contacts with the adolescents by the social services during the child protection process had been very few. The actors in the child welfare sector were not aware of how the children experienced the child protection support measures. The social work system fared quite badly in its practices stipulated in the Child Protection Act to support the children’s growth and to help them in their everyday lives in an insecure growth environment. Social work did not have any means to approach the child as an individual, nor the child and parents comprehensively together in family-based child protection work. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan epävakaassa kasvuympäristössä ja perhekriisin olosuhteissa kasvaneiden lastensuojelulasten arkeen ja elämänkulkuun vaikuttaneita tekijöitä Bronfenbrennerin ekologista teoriaa hyväksi käyttäen. Tulosten tulkinnassa ja johtopäätösten tekemisessä hyödynnettiin sosiaalipedagogiikan teoriaa. Tutkimuksen tuloksia ja johtopäätelmiä tarkasteltiin myös lastensuojelulain valossa. Tutkimuksen metodologisten ja metodisten valintojen lähtökohtana on ollut lastensuojelulapsina kasvaneiden nuorten kokemusten tutkiminen. Haastatteluaineiston lisäksi käytetään asiakirja-aineistoa. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimukselle asetettiin kaksi tutkimustehtävää. Ensimmäinen tutkimustehtävä kohdistuu mikrotasolla nuorten lapsuuden arjen kokemuksiin perheestä, vanhemmista ja muusta lähiympäristöstä. Toinen tutkimustehtävä kohdistuu nuorten meso-, ekso- ja makrotason välillisiin kokemuksiin lastensuojelun sosiaalityön tukitoimista. Molempiin tutkimustehtäviin etsittiin vastausta teemoittelun avulla. Teemat on asetettu Bronfenbrennerin ekologisen teorian mikro-, meso-, ekso- ja makrotasojen kentässä erilasiin konteksteihin ja lastensuojelulain käsitteistöön. Tutkimusaineisto kerättiin vuosina 2004 ja 2005. Tutkimuksessa tuli esille, että vanhempia oli tuettu runsaasti erilaisin lastensuojelun avohuollossa käytössä olevin preventiivisin tukimuodoin. Tästä huolimatta nuorten elämä lapsena perheissä oli epävakaata ja perheet hajosivat. Vanhempien kasvatusvastuu ja kyky huolehtia lapsistaan eivät toteutuneet lastensuojelulain määrittämällä tavalla. Tutkimuksessa tuli esille lastensuojelulapsen aseman heikkous kahden instituution välissä. Sosiaalityön toimintakäytännöissä vähälle huomiolle jäi, että lapsilla on asemansa puolesta oikeus itseään ja perhettään koskevaan tietoon sekä mielipiteen esittämiseen. Sosiaalitoimen järjestämät yhteydenpidot nuoriin lastensuojeluprosessin aikana olivat vähäisiä. Lastensuojelun toimijoilla ei ollut tietoa siitä, miten lapsi koki lastensuojelun tukitoimet. Sosiaalityön toimintakäytännöissä jäi nuorten kokemana heikoksi lastensuojelulain määrittämä lapsen kasvun tukeminen ja auttaminen arjen elämässä epävakaassa kasvuympäristössä. Sosiaalityössä ei näyttänyt olevan keinoja lähestyä lasta yksilönä eikä lasta ja vanhempia yhdessä kokonaisvaltaisesti perhekohtaisessa lastensuojelussa.

Abstract Working peace is a basic requirement for teaching and learning, yet it provides constant challenge for teachers. Although working peace and working peace disturbances at school are well known phenomena, there is little specific knowledge of working peace in home economics, despite home economics differing from the other subjects of comprehensive school upper classes. Furthermore, where knowledge does exist, it seldom appears to be fully exploited. The purpose of this study is to increase understanding of working peace disturbances within home economics. By examining home economics teachers’ perceptions of working peace, this doctoral dissertation aims to clarify how working peace disturbances are seen by those who are in the key position to solve them. The topic is approached by using phenomenography that enables clarification of variations in individual views. Consequently, the everyday thinking within the target group becomes visible. The data for this study were collected by interviewing 14 home economics teachers in Northern Finland. The interview themes followed three viewpoints derived from scientific literature: how to define working peace disturbances, what are seen as factors behind working peace disturbances, and how to intervene in these disturbances. Based on the findings of this study, home economics teachers’ perceptions of working peace can be condensed into four categories of perception representing an expanding awareness of working peace disturbances. Working peace disturbances can be seen either as an unavoidable nuisance, as a result of deficient resources, as a matter of atmosphere, or as a teaching task. Seeing working peace disturbances as unavoidable does not give constructive options to influence working peace. Focusing on deficiencies in physical learning environments gives useful knowledge for those allocating school resources but does not help with everyday working peace disturbances. On the other hand, seeing working peace disturbances as questions of atmosphere or as teaching tasks shifts the focus to issues that teachers can influence. The teacher can aim to improve classroom atmosphere or teach proper code of conduct, potentially resulting in better working peace. A teacher’s experience of their personal abilities to influence working peace disturbances is a crucial part of the teacher’s well-being and resilience at work. / Tiivistelmä Työrauha on opetuksen ja oppimisen perusedellytys, ja sen turvaaminen tuottaa jatkuvasti haasteita opettajille. Työrauha ja työrauhahäiriöt ovat ilmiöinä hyvin tunnettuja, mutta kotitaloustuntien työrauhasta on niukasti täsmätietoa, vaikka kotitalous oppiaineena poikkeaa muista yläkoulun oppiaineista. Toisaalta työrauhahäiriöistä olemassa olevakin tutkimustieto vaikuttaa puutteellisesti hyödynnetyltä. Tämän työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystä kotitaloustuntien työrauhahäiriöistä. Selvittämällä kotitalousopettajien omia käsityksiä työrauhahäiriöistä saadaan esiin se, millaisina työrauhahäiriöt näyttäytyvät häiriötilanteiden ratkaisujen avainhenkilöille. Tutkimuksen lähestymistapa on fenomenografinen. Fenomenografia tuo näkyviin laadullisesti erilaiset, määrällisesti pienetkin erot kohdejoukon arkiajattelussa. Tutkimusaineisto on koottu haastattelemalla 14 pohjoissuomalaista kotitalousopettajaa. Teemahaastattelujen teemoina olivat seuraavat kolme tieteellisestä kirjallisuudesta johdettua näkökulmaa työrauhahäiriöihin: mitä pidetään työrauhahäiriönä, mitä nähdään työrauhahäiriön taustalla selittävinä tekijöinä ja miten työrauhahäiriöön puututaan. Tämän tutkimuksen mukaan kotitalousopettajien käsitykset työrauhahäiriöistä kiteytyvät neljään laajuudeltaan erilaiseen käsitystapaan. Työrauhahäiriöt voidaan nähdä joko pakollisena riesana, ulkoisten puitteiden puutteina, ilmapiirikysymyksenä tai opetustehtävänä. Käsitystavat kuvastavat työrauhahäiriöitä koskevan tietoisuuden laajenemista pakollisesta riesasta ulkoisten puitteiden kautta ilmapiirikysymykseksi ja opetustehtäväksi. Kaksi viimeistä käsitystapaa ovat laajuudeltaan samantasoisia. Työrauhahäiriöiden näkeminen pakollisena riesana ei anna rakentavia mahdollisuuksia vaikuttaa työrauhaan. Opettajan keskittyminen ulkoisten puitteiden vajavaisuuksiin kertoo opetusjärjestelyjen ja fyysisen oppimisympäristön keskeisyydestä kotitalousopetuksessa. Tällainen tieto on tarpeellinen koulujen resursseista päättäville, mutta ei auta arjen työrauhahäiriötilanteissa. Työrauhahäiriöiden kokeminen ilmapiirikysymykseksi tai opetustehtäväksi suuntaa huomion sellaisiin tekijöihin, joihin opettaja voi itse vaikuttaa. Opettajan kokemus omasta kyvykkyydestä työrauhan ylläpitämisessä on keskeinen osa opettajan työhyvinvointia ja työssäjaksamista.

Abstract My doctoral thesis is a narrative study in which I examine the art experiences told in six teachers’ interviews and their meanings from childhood to the threshold of middle age. I have collected my research data in two stages in 2002 and 2014. The theoretical starting points of the study are in the hermeneutic, phenomenological, pragmatist and narrative research traditions. The data analysis is narrative. Because of their basic nature, the stories of art experiences differ from the descriptions of experiences in our everyday environment. They are characterized by complexity and difficulty of conceptualization, which is manifested both in the interviewees’ narration and in the conceptual examination in this study. My study introduces a new viewpoint on the examination of identity and meaning-making related to arts. In the results section of the study, I examine and interpret stories related to visual arts as abridged narratives, constituents of a biography and special events in life. In the interpretation of individual art experiences, I explore the meanings told in art as personal factors related to human existence and situations in the life-world. The results of my study show how art is manifested in the stories as a subjective, intentional and diverse opportunity for being in the world, reflection on meanings and forming a relationship with the world. The meanings associated with the interviewees’ experiences make visible the importance of art from the viewpoints of identity, vocational identity, reflection of experiences, and the examination and establishment of man’s relationship with the world. My study also takes a stand on the significance and status of art education in our education system. I present my study as a contribution to the debate on art education, its status and significance for growth as a human being. / Tiivistelmä Väitöskirjani on narratiivinen tutkimus, jossa tarkastelen kuuden opettajan haastatteluissa kertomia taidekokemuksia ja niiden merkityksiä lapsuudesta keski-iän kynnykselle. Tutkimusaineistoni olen kerännyt kahdessa vaiheessa: vuosina 2002 ja 2014. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat hermeneuttisessa, fenomenologisessa, pragmatistisessa ja narratiivisessa tutkimusperinteessä. Aineiston analyysi on narratiivinen. Taidekokemuksien kertomukset poikkeavat arkisen kokemusympäristöstämme kuvauksista perusluonteensa vuoksi. Niille on ominaista käsitteellistämisen vaikeus ja kompleksisuus, joka ilmenee sekä haastateltavien kerronnassa että tutkimuksen käsitteellisessä tarkastelussa. Tutkimukseni tuo taiteeseen liittyvän identiteetin ja merkityksenannon tarkasteluun uuden näkökulman. Tutkimuksen tulososassa tarkastelen ja tulkitsen kuvataiteeseen liittyviä kertomuksia lyhennettyinä narratiiveina, elämänkerran muodostajina ja erityisinä elämäntapahtumina. Yksittäisten taidekokemuksien tulkinnassa tuon tarkasteluun taiteessa kerrottuja merkityksiä ihmisenä olemiseen ja elämismaailman situaatioihin liittyviä henkilökohtaisina tekijöinä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, kuinka taide ilmenee kertomuksissa subjektiivisena, intentionaalisena, monimuotoisena maailmassa olemisen, merkityksien reflektoinnin ja maailmasuhteen muodostamisen mahdollisuutena. Haastateltavien kokemuksiin liittyvät merkitykset tekevät näkyväksi taiteen tärkeyden sekä identiteetin, ammatillisen identiteetin, kokemuksien reflektion ja ihmisen maailmasuhteen tarkastelun ja muodostamisen näkökulmista. Tutkimukseni ottaa kantaa myös taidekasvatuksen merkityksellisyyteen ja asemaan koulutusjärjestelmässämme. Esitän tutkimukseni puheenvuoroksi keskusteluun taidekasvatuksesta, sen asemasta ja merkityksestä ihmisenä kasvamisessa.

Abstract The purpose of the present study was to interpret and understand the manifestation and meaning of embodiment in Dalcroze Eurhythmics. Dalcroze Eurhythmics is an approach to music education that builds on the ideas of Émile Jaques-Dalcroze and aims at developing musicianship in a broad sense. Following Maurice Merleau-Ponty's philosophy, in this study embodiment refers to experiencing and knowing the world subjectively through the living body-subject. The perspective of embodiment accounts for how human beings think and act holistically and how the body can be considered a constitutive element of cognition and creativity. The research questions were formulated as follows: 1. What aspects of embodiment can be found in Dalcroze Eurhythmics? 2. What are the theoretical accounts in support of the practice of applying body movement in music education from the perspective of embodiment? These questions have been approached through research material drawn from the essential writings of Jaques-Dalcroze, commentary books, articles and studies about Dalcroze Eurhythmics, and the talk of some selected Dalcroze master teachers. The dissertation is an overview of four substudies. In the theoretical substudies, the research questions have been examined in relation to the philosophical question of the body-mind in practical music education, and in dialogue with Merleau-Ponty's notions and recent literature on embodiment. From the perspective of embodiment, Dalcroze Eurhythmics primarily teaches habits of musical action or, more generally, 'a bodily way of being in sound', rather than a conceptual, or abstract knowledge of music. Equally, the study sheds light on the meaning and importance of consciously reflecting on 'lived experience'. It illuminates how Dalcroze teaching engages embodiment in ways that aim to reinforce the mind-body connection and facilitate personified, holistic involvement and, thus, embodied learning. The study discusses how Dalcroze Eurhythmics offers a ground for examining music's felt qualities and their relation to musical knowledge and how it turns our attention and interest towards students' lived experiences in relation to musical practices. It challenges music educators to consider that musical learning can profitably make use of holistic bodily experiences and that bodily involvement can facilitate developing a wide range of kinds of musical knowing. Furthermore, the study offers a critical viewpoint and new vocabulary in music education for explaining the practice of Dalcroze teaching. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää ja tulkita kehollisuuden ilmenemistä ja merkitystä Dalcroze-rytmiikassa. Dalcroze-rytmiikka on musiikkikasvatuksen lähestymistapa, joka perustuu Émile Jaques-Dalcrozen ideoille ja joka pyrkii kehittämään muusikkoutta laajassa merkityksessä. Merleau-Pontyn filosofiaa myötäillen, tässä tutkimuksessa kehollisuus viittaa maailman subjektiiviseen kokemiseen ja tuntemiseen elävän keho-subjektin kautta. Kehollisuuden näkökulma selittää sen, kuinka ihminen ajattelee ja toimii kokonaisvaltaisesti ja kuinka kehoa voidaan pitää kognition ja luovuuden keskeisenä tekijänä. Tutkimuskysymykset muotoiltiin seuraavasti: 1. Mitä kehollisuuden näkökulmia voidaaan löytää Dalcroze-rytmiikasta? 2. Mitkä ovat kehollisuuden näkökulmasta teoreettiset argumentit liikkeen käyttämiseksi musiikkikasvatuksessa? Näitä tutkimuskysymyksiä lähestyttiin tutkimusaineiston kautta, joka sisälsi Jaques-Dalcrozen keskeisiä kirjoituksia, Dalcroze-rytmiikkaa käsitteleviä kommentaareja, artikkeleita ja tutkimuksia sekä muutamien valittujen Dalcroze-mestariopettajien puhetta. Väitöskirja pohjautuu neljään osatutkimukseen. Teoreeettisissa osatutkimuksissa kysymyksiä tarkasteltiin suhteessa mielen ja kehon suhdetta koskevaan filosofiseen kysymykseen käytännön musiikkikasvatuksessa sekä dialogissa Merleau-Pontyn käsitteiden ja viimeaikaisen kehollisuutta käsittelevän kirjallisuuden kanssa. Kehollisuuden näkökulmasta Dalcroze-rytmiikka opettaa ensisijaisesti musiikillisia toimintatapoja, tai yleisemmin, 'kehollista tapaa olla musiikissa', eikä niinkään käsitteellistä tai abstraktia musiikista tietämistä. Toisaalta tutkimus valottaa 'eletyn kokemuksen' jatkuvan reflektoinnin merkitystä ja tärkeyttä. Se tuo esille, miten Dalcroze-opetus oppilaiden kokonaisvaltaisen ja omakohtaisen kehollisen aktivoimisen kautta pyrkii vahvistamaan mielen ja kehon yhteyttä ja siten edistämään kokonaisvaltaista oppimista. Tutkimuksessa tarkastellaan miten Dalcroze-rytmiikka tarjoaa pohjan musiikin laadulliselle kokemiselle ja sen yhdistämiselle musiikilliseen tietämiseen ja miten se suuntaa huomiomme ja kiinnostuksemme oppilaan elettyyn kokemukseen musiikin käytännöissä. Tutkimus haastaa musiikkikasvattajat ottamaan huomioon, että musiikillisessa oppimisessa voidaan hyödyntää konaisvaltaisia kehollisia kokemuksia ja että kehollinen osallistuminen voi edistää musiikillisen tietämisen useiden eri osa-alueiden kehittymistä. Lisäksi tutkimus tarjoaa kriittisen näkökulman ja uutta sanastoa Dalcroze-opetuksen käytännön selittämiselle.

Abstract This thesis explores the design and experience of adaptive lighting. In this research, adaptive lighting is understood as a wide concept referring to lighting which adapts to information about the environment and its users or to other information relevant to intended lighting behaviour. Adaptive lighting is approached as an element of architecture and urban space, which has an influence on the human environmental experience at various levels. The research can be defined as architectural design-based research as well as transdisciplinary research. This research explores design practice by analysing the design processes of three case studies through the research-by-design method. The essential design phases, design tasks and design methods are recognized and presented. In addition, the experiences of adaptive lighting are explored with the help of empirical qualitative research material, which is gained through evaluation of the case studies. The methods used in evaluation include in situ walking interviews and evaluation probes. In the case projects situated in urban environments and in a retail space, different forms of lighting adaptation, interaction and participation were studied. The design process of adaptive lighting can be theorized, based on the three case studies, as a three-phase process consisting of several subtasks. The design process is guided by several design factors. In the design process, cooperation with experts of interaction and system design is beneficial. The users’ experience of adaptive lighting environments is complex and multifaceted. The experiences emerge in each environment as context-related interpretations or manifestations of the general experiential aspects. Finally, adaptive lighting is conceptualized in the thesis as a holistic design task by formulating a framework for pragmatic-experiential and context-oriented design of adaptive lighting. This defines adaptive lighting as a design task from the perspectives of multifaceted users’ experience and pragmatic constraints of design practice. Future design processes should acknowledge the complexity of the design task. Then adaptive lighting can offer, besides energy savings, added value for illuminated environments on many levels of experience. The main significance of this study is to help both designers and clients to understand the diversity of the new design task, and to help to approach it from human-oriented perspective—from the perspective of inhabitants of the environments. / Tiivistelmä Tämä väitöskirja tutkii mukautuvan valaistuksen suunnittelua ja kokemusta. Työssä mukautuva valaistus ymmärretään laajana käsitteenä viitaten valaistukseen, joka mukautuu ympäristöstä ja sen käyttäjistä saatavaan tietoon tai johonkin muuhun valaistuksen tavoitellun toiminnan kannalta merkitykselliseen tietoon. Mukautuvaa valaistusta lähestytään arkkitehtuurin ja kaupunkitilan elementtinä, joka vaikuttaa ihmisen kokemukseen ympäristöstään usealla eri tasolla. Tutkimus on luonteeltaan arkkitehtuurin suunnittelulähtöistä tutkimusta ja poikkitieteellistä tutkimusta. Se valottaa suunnittelun praktiikkaa analysoimalla research-by-design-menetelmällä kolmen tapaustutkimuksen suunnitteluprosesseja. Olennaiset suunnitteluvaiheet, -tehtävät ja -menetelmät tunnistetaan ja esitellään. Lisäksi kokemuksia mukautuvasta valaistuksesta tarkastellaan analysoimalla empiiristä, laadullista tutkimusaineistoa, joka on syntynyt tapaustutkimuksia evaluoimalla. Evaluointimenetelminä ovat olleet puolistrukturoitu haastattelu, paikanpäällä tehtävä kävelyhaastattelu ja evaluointiluotain. Tapaustutkimusprojekteissa, jotka sijoittuivat kaupunkiympäristöihin ja liiketiloihin, tutkittiin erilaisia valaistuksen mukautumisen sekä valon kanssa vuorovaikuttamisen ja osallistumisen muotoja. Mukautuvan valaistuksen suunnitteluprosessia voidaan kolmeen tapaustutkimukseen perustuen teoretisoida kolmivaiheisena prosessina, joka sisältää useita alatehtäviä. Suunnitteluprosessia ohjaavat useat suunnittelutekijät. Monialainen yhteistyö suunnitteluprosessin aikana on hyödyllistä. Käyttäjien kokemukset ympäristöistä, jotka on valaistu mukautuvasti, ovat monimutkaisia ja moniulotteisia. Kokemukset muodostuvat kussakin ympäristössä kontekstisidonnaisina tulkintoina ja ilmentyminä yleisistä kokemuksellisista piirteistä. Mukautuvaa valaistusta määritellään ja käsitteellistetään tässä väitöskirjassa holistisena ja kontekstisidonnaisena suunnittelutehtävänä käyttäjän moniulotteisen kokemuksen ja suunnittelupraktiikan käytäntöön liittyvien rajoitusten näkökulmista. Tulevaisuuden suunnitteluprosesseissa tulisi huomioida suunnittelutehtävän moniulotteisuus. Näin mukautuva valaistus voisi tarjota energiansäästöjen ohella valaistuihin ympäristöihin lisäarvoa useilla kokemuksen tasoilla. Tämän työn päämerkityksenä on auttaa sekä suunnittelijoita että suunnittelun tilaajia ymmärtämään uuden suunnittelutehtävän monipuolisuus ja auttaa heitä lähestymään sitä ympäristön käyttäjien näkökulmasta.

Abstract The integration of digital technologies into urban life and environments has accelerated rapidly over the past few decades. It has been well established that this digital augmentation is changing the way we use and experience urban places; however, more studies, especially at the micro-level and from an architectural point of view, must be conducted in order to increase our understanding of the phenomenon. In this thesis, I examine the experience and evaluation of digitally augmented public urban places through four case studies, analysing participants’ experiences of adaptive lighting pilots and urban displays deployed in real world settings. Digital augmentations were found to be able to alter the genius loci significantly; furthermore, findings from these case studies demonstrate and explain how co-design, existing use patterns and user groups in urban places, climate and weather, and sense of place affect digital augmentations. The thesis makes a methodological contribution in the form of evaluation probes. This method was developed by modifying the cultural probes method for the purposes of evaluative research of design artefacts. The proposed method allows for the emic evaluation of design artefacts without direct researcher presence. In other case studies, I have used ethnographically inspired methods to gather research materials. In analysing research materials I make a theoretical contribution by introducing the concept of emplacement into architectural research. This concept highlights the importance of place in our experience as embodied individuals. Based on my empirical results, I argue for the design of meaningful emplaced experiences through digital augmentation. I also chart the design challenges that have emerged from my studies, utilising them to develop a holistic model that aims to describe experiences of digital augmentation in public urban places. Overall, the thesis proposes participatory design evaluation as a new approach in the field of architecture. It refers to the examination and utilisation of research participants’ intersubjective accounts in the evaluation of design artefacts from an experiential point of view. I argue for the benefits of this approach for the further inclusion of research knowledge in design and planning processes. / Tiivistelmä Viimeisten vuosikymmenten aikana digitaaliset teknologiat ovat asettuneet osaksi kaupunkielämää ja kaupunkipaikkoja. Tämä ilmiö, joka on helposti havaittavissa jokapäiväisessä elämässä, on tunnistettu myös tutkimuskirjallisuudessa, missä ilmiötä on kutsuttu nimellä kaupunkipaikkojen digitaalinen augmentointi. Tähän mennessä ilmiön on todettu muuttavan kokemuksiamme kaupunkipaikoista. Lisäksi on tunnistettu, että aihetta tulisi tarkastella myös erityisesti mikrotasolla sekä arkkitehtuurin alan näkökulmasta. Tässä väitöskirjassa tarkastelen julkisten kaupunkipaikkojen digitaalista augmentointia tapaustutkimusten avulla. Analysoin tätä varten osallistujien digitaalisen augmentaation kokemuksia, mitkä ovat tapahtuneet tutkimushankkeiden sisällä tuotettujen, aidoissa kaupunkiympäristöissä tehtyjen pilottien ja konstruktien yhteydessä. Lähestymistavaltaan työni on mikrotason evaluatiivista laadullista suunnittelututkimusta. Väitöstutkimukseni käsittää myös menetelmällistä kehitystyötä. Tämän kehitystyön tuloksena esittelen evaluaatioluotainmenetelmän. Menetelmä on kehitetty alkuperäisen kulttuuriluotainmenetelmän pohjalta. Esitän analyysin alkuperäisestä menetelmästä sekä tuloksia omista empiirisistä tutkimuksistani ehdotettua menetelmää tukevina perusteina. Muut tutkimuksessa käyttämäni menetelmät ovat alkuperältään etnografisia; olen kuitenkin soveltanut menetelmiä arkkitehtuuritutkimuksen käyttöön. Analysoidakseni näitä empiirisiä tuloksia olen myös tehnyt teoreettista kehitystyötä esittelemällä arkkitehtuurintutkimukseen emplacement-käsitteen (suom. paikantuneisuus). Olen käyttänyt tätä käsitettä analysoidakseni empiirisiä tutkimusmateriaaleja abduktiivisesti. Käsitteellä pyrin ymmärtämään ja teorisoimaan paikan roolia digitaalisten augmentointien ruumiillisessa kokemuksessa ja suunnittelussa. Kokonaisuudessaan kehitän väitöskirjassa osallistavaa suunnitteluevaluaatiota (engl. participatory design evaluation lähestymistapana. Tällä tarkoitan useiden intersubjektiivisten ja kokemuksellisten näkökulmien tuomista ja käyttämistä suunnittelutuotteiden evaluatiivisessa eli arvioivassa tutkimuksessa. Väitöksessäni puollan tämän lähestymistavan hyödyllisyyttä arkkitehtuurisuunnittelussa ja -tutkimuksessa.