Abstract This study discusses what 7th grade pupils tell about their writing in a cross-curricular project. The aim is to open up pupils’ points of view about writing at school. The participants of the study were 11 boys and 15 girls who had started a music class in upper comprehensive school. The material of this study comprises essays and learning diaries produced by the participants, as well as individual and group interviews of the participants. The study takes a narrative approach in both theoretical and methodological questions when trying to interpret and understand how the pupils see writing from their point of view. Collaborative writing is based on narrative starting points, so that by the narrative process one can learn new things and produce more comprehensive stories. The multidimensional examination of the material is based on narrative analysis, combining both thematic and linguistic analyses. The results indicate that the pupils’ narration expresses different kinds of conceptions of writing. Besides the traditional and creative conceptions of writing, writing is also seen as social action. The participants’ development as writers seems to be significant when they express the goals of their writing. The challenges of writing are mainly associated with the writing process. The pupils seem to regard collaborative writing as an inspiring method that enables them to practice interaction skills, such as giving and getting constructive feedback. Collaborative writing makes it possible to constitute shared meanings and to produce collective narratives. This study addresses writing at upper comprehensive school from a new perspective, as the voices of pupils have so far been quiet. The study increases understanding about pupils’ writing and the meaning of collaborative writing. The results imply that in teaching it would be important to support the writing process of each pupil. For the teacher pupils’ narration offers ways to reflect on his or her work and to develop it. The results may be helpful in developing practical teaching of writing and the teacher education in general. / Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan seitsemäsluokkalaisten kerrontaa kirjoittamisestaan oppiainerajat ylittävässä projektissa. Tavoitteena on avata oppilaiden näkökulmia koulukirjoittamiseen. Tutkimukseen osallistui yksitoista poikaa ja viisitoista tyttöä, jotka olivat aloittaneet opiskelun yläkoulun musiikkiluokalla. Aineisto koostuu oppilaiden laatimista Kirjoittajan polkuni -teksteistä, heidän ryhmä- ja yksilöhaastatteluistaan sekä oppimispäiväkirjoistaan. Kerronnallisuus on tutkimuksen teoreettinen ja menetelmällinen lähestymistapa, kun halutaan tulkita ja ymmärtää, millaisena kirjoittaminen näyttäytyy oppilaiden näkökulmasta. Yhdessä kirjoittaminen pohjautuu kerronnallisiin lähtökohtiin, jolloin kerronnan kautta opitaan uutta ja tuotetaan aiempaa kokonaisvaltaisempia kertomuksia. Tutkimusaineiston moniulotteinen tarkastelu perustuu kerronnalliseen analyysiin, jossa yhdistetään temaattista ja kielellistä analyysia. Tulokset osoittavat kerronnan ilmentävän erilaisia kirjoittamiskäsityksiä. Perinteisten ja itseilmaisua lähellä olevien käsitysten lisäksi kirjoittaminen näyttäytyy sosiaalisena toimintana. Kirjoittajana kehittyminen näyttää merkitykselliseltä kertojien esittäessä kirjoittamisensa tavoitteita. Kirjoittamisen haasteet liittyvät lähinnä kirjoitusprosessiin. Yhdessä kirjoittaminen osoittautuu projektissa oppilaita innostavaksi työtavaksi. Se mahdollistaa yhteistyötaitojen kehittämisen muun muassa rakentavan palautteen antamisen ja vastaanottamisen avulla. Yhdessä kirjoittaminen avaa mahdollisuuksia yhteisten merkitysten muodostamiseen ja yhteisöllisten kertomusten tuottamiseen. Tutkimus tarjoaa uuden näkökulman yläkoulun kirjoittamista koskevaan keskusteluun, jossa oppilaiden äänenpainoilla on ollut toistaiseksi vähän sijaa. Tutkimus lisää ymmärrystä oppilaiden kirjoittamisesta ja yhdessä kirjoittamisen merkityksestä. Opetuksessa on tärkeä tukea kaikkien oppilaiden kirjoitusprosessia. Oppilaiden kerronta avaa näkökulmia opettajan oman työn reflektointiin ja kehittämiseen. Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää kirjoittamisen opetuksessa ja sen käytänteiden kehittämisessä sekä yleensä opettajankoulutuksessa.

Abstract Working peace is a basic requirement for teaching and learning, yet it provides constant challenge for teachers. Although working peace and working peace disturbances at school are well known phenomena, there is little specific knowledge of working peace in home economics, despite home economics differing from the other subjects of comprehensive school upper classes. Furthermore, where knowledge does exist, it seldom appears to be fully exploited. The purpose of this study is to increase understanding of working peace disturbances within home economics. By examining home economics teachers’ perceptions of working peace, this doctoral dissertation aims to clarify how working peace disturbances are seen by those who are in the key position to solve them. The topic is approached by using phenomenography that enables clarification of variations in individual views. Consequently, the everyday thinking within the target group becomes visible. The data for this study were collected by interviewing 14 home economics teachers in Northern Finland. The interview themes followed three viewpoints derived from scientific literature: how to define working peace disturbances, what are seen as factors behind working peace disturbances, and how to intervene in these disturbances. Based on the findings of this study, home economics teachers’ perceptions of working peace can be condensed into four categories of perception representing an expanding awareness of working peace disturbances. Working peace disturbances can be seen either as an unavoidable nuisance, as a result of deficient resources, as a matter of atmosphere, or as a teaching task. Seeing working peace disturbances as unavoidable does not give constructive options to influence working peace. Focusing on deficiencies in physical learning environments gives useful knowledge for those allocating school resources but does not help with everyday working peace disturbances. On the other hand, seeing working peace disturbances as questions of atmosphere or as teaching tasks shifts the focus to issues that teachers can influence. The teacher can aim to improve classroom atmosphere or teach proper code of conduct, potentially resulting in better working peace. A teacher’s experience of their personal abilities to influence working peace disturbances is a crucial part of the teacher’s well-being and resilience at work. / Tiivistelmä Työrauha on opetuksen ja oppimisen perusedellytys, ja sen turvaaminen tuottaa jatkuvasti haasteita opettajille. Työrauha ja työrauhahäiriöt ovat ilmiöinä hyvin tunnettuja, mutta kotitaloustuntien työrauhasta on niukasti täsmätietoa, vaikka kotitalous oppiaineena poikkeaa muista yläkoulun oppiaineista. Toisaalta työrauhahäiriöistä olemassa olevakin tutkimustieto vaikuttaa puutteellisesti hyödynnetyltä. Tämän työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystä kotitaloustuntien työrauhahäiriöistä. Selvittämällä kotitalousopettajien omia käsityksiä työrauhahäiriöistä saadaan esiin se, millaisina työrauhahäiriöt näyttäytyvät häiriötilanteiden ratkaisujen avainhenkilöille. Tutkimuksen lähestymistapa on fenomenografinen. Fenomenografia tuo näkyviin laadullisesti erilaiset, määrällisesti pienetkin erot kohdejoukon arkiajattelussa. Tutkimusaineisto on koottu haastattelemalla 14 pohjoissuomalaista kotitalousopettajaa. Teemahaastattelujen teemoina olivat seuraavat kolme tieteellisestä kirjallisuudesta johdettua näkökulmaa työrauhahäiriöihin: mitä pidetään työrauhahäiriönä, mitä nähdään työrauhahäiriön taustalla selittävinä tekijöinä ja miten työrauhahäiriöön puututaan. Tämän tutkimuksen mukaan kotitalousopettajien käsitykset työrauhahäiriöistä kiteytyvät neljään laajuudeltaan erilaiseen käsitystapaan. Työrauhahäiriöt voidaan nähdä joko pakollisena riesana, ulkoisten puitteiden puutteina, ilmapiirikysymyksenä tai opetustehtävänä. Käsitystavat kuvastavat työrauhahäiriöitä koskevan tietoisuuden laajenemista pakollisesta riesasta ulkoisten puitteiden kautta ilmapiirikysymykseksi ja opetustehtäväksi. Kaksi viimeistä käsitystapaa ovat laajuudeltaan samantasoisia. Työrauhahäiriöiden näkeminen pakollisena riesana ei anna rakentavia mahdollisuuksia vaikuttaa työrauhaan. Opettajan keskittyminen ulkoisten puitteiden vajavaisuuksiin kertoo opetusjärjestelyjen ja fyysisen oppimisympäristön keskeisyydestä kotitalousopetuksessa. Tällainen tieto on tarpeellinen koulujen resursseista päättäville, mutta ei auta arjen työrauhahäiriötilanteissa. Työrauhahäiriöiden kokeminen ilmapiirikysymykseksi tai opetustehtäväksi suuntaa huomion sellaisiin tekijöihin, joihin opettaja voi itse vaikuttaa. Opettajan kokemus omasta kyvykkyydestä työrauhan ylläpitämisessä on keskeinen osa opettajan työhyvinvointia ja työssäjaksamista.