Abstract The purpose of the present study was to interpret and understand the manifestation and meaning of embodiment in Dalcroze Eurhythmics. Dalcroze Eurhythmics is an approach to music education that builds on the ideas of Émile Jaques-Dalcroze and aims at developing musicianship in a broad sense. Following Maurice Merleau-Ponty's philosophy, in this study embodiment refers to experiencing and knowing the world subjectively through the living body-subject. The perspective of embodiment accounts for how human beings think and act holistically and how the body can be considered a constitutive element of cognition and creativity. The research questions were formulated as follows: 1. What aspects of embodiment can be found in Dalcroze Eurhythmics? 2. What are the theoretical accounts in support of the practice of applying body movement in music education from the perspective of embodiment? These questions have been approached through research material drawn from the essential writings of Jaques-Dalcroze, commentary books, articles and studies about Dalcroze Eurhythmics, and the talk of some selected Dalcroze master teachers. The dissertation is an overview of four substudies. In the theoretical substudies, the research questions have been examined in relation to the philosophical question of the body-mind in practical music education, and in dialogue with Merleau-Ponty's notions and recent literature on embodiment. From the perspective of embodiment, Dalcroze Eurhythmics primarily teaches habits of musical action or, more generally, 'a bodily way of being in sound', rather than a conceptual, or abstract knowledge of music. Equally, the study sheds light on the meaning and importance of consciously reflecting on 'lived experience'. It illuminates how Dalcroze teaching engages embodiment in ways that aim to reinforce the mind-body connection and facilitate personified, holistic involvement and, thus, embodied learning. The study discusses how Dalcroze Eurhythmics offers a ground for examining music's felt qualities and their relation to musical knowledge and how it turns our attention and interest towards students' lived experiences in relation to musical practices. It challenges music educators to consider that musical learning can profitably make use of holistic bodily experiences and that bodily involvement can facilitate developing a wide range of kinds of musical knowing. Furthermore, the study offers a critical viewpoint and new vocabulary in music education for explaining the practice of Dalcroze teaching. / Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää ja tulkita kehollisuuden ilmenemistä ja merkitystä Dalcroze-rytmiikassa. Dalcroze-rytmiikka on musiikkikasvatuksen lähestymistapa, joka perustuu Émile Jaques-Dalcrozen ideoille ja joka pyrkii kehittämään muusikkoutta laajassa merkityksessä. Merleau-Pontyn filosofiaa myötäillen, tässä tutkimuksessa kehollisuus viittaa maailman subjektiiviseen kokemiseen ja tuntemiseen elävän keho-subjektin kautta. Kehollisuuden näkökulma selittää sen, kuinka ihminen ajattelee ja toimii kokonaisvaltaisesti ja kuinka kehoa voidaan pitää kognition ja luovuuden keskeisenä tekijänä. Tutkimuskysymykset muotoiltiin seuraavasti: 1. Mitä kehollisuuden näkökulmia voidaaan löytää Dalcroze-rytmiikasta? 2. Mitkä ovat kehollisuuden näkökulmasta teoreettiset argumentit liikkeen käyttämiseksi musiikkikasvatuksessa? Näitä tutkimuskysymyksiä lähestyttiin tutkimusaineiston kautta, joka sisälsi Jaques-Dalcrozen keskeisiä kirjoituksia, Dalcroze-rytmiikkaa käsitteleviä kommentaareja, artikkeleita ja tutkimuksia sekä muutamien valittujen Dalcroze-mestariopettajien puhetta. Väitöskirja pohjautuu neljään osatutkimukseen. Teoreeettisissa osatutkimuksissa kysymyksiä tarkasteltiin suhteessa mielen ja kehon suhdetta koskevaan filosofiseen kysymykseen käytännön musiikkikasvatuksessa sekä dialogissa Merleau-Pontyn käsitteiden ja viimeaikaisen kehollisuutta käsittelevän kirjallisuuden kanssa. Kehollisuuden näkökulmasta Dalcroze-rytmiikka opettaa ensisijaisesti musiikillisia toimintatapoja, tai yleisemmin, 'kehollista tapaa olla musiikissa', eikä niinkään käsitteellistä tai abstraktia musiikista tietämistä. Toisaalta tutkimus valottaa 'eletyn kokemuksen' jatkuvan reflektoinnin merkitystä ja tärkeyttä. Se tuo esille, miten Dalcroze-opetus oppilaiden kokonaisvaltaisen ja omakohtaisen kehollisen aktivoimisen kautta pyrkii vahvistamaan mielen ja kehon yhteyttä ja siten edistämään kokonaisvaltaista oppimista. Tutkimuksessa tarkastellaan miten Dalcroze-rytmiikka tarjoaa pohjan musiikin laadulliselle kokemiselle ja sen yhdistämiselle musiikilliseen tietämiseen ja miten se suuntaa huomiomme ja kiinnostuksemme oppilaan elettyyn kokemukseen musiikin käytännöissä. Tutkimus haastaa musiikkikasvattajat ottamaan huomioon, että musiikillisessa oppimisessa voidaan hyödyntää konaisvaltaisia kehollisia kokemuksia ja että kehollinen osallistuminen voi edistää musiikillisen tietämisen useiden eri osa-alueiden kehittymistä. Lisäksi tutkimus tarjoaa kriittisen näkökulman ja uutta sanastoa Dalcroze-opetuksen käytännön selittämiselle.

Abstract John Dewey has been widely accepted as a modern classic in educational philosophy. Dewey's general philosophy has gained new interest lately, as well. This interest reflects both a need to find alternatives for analytic and continental philosophies, as well as a need for a naturalistic critique of the modernist presuppositions of Cartesian and transcendental philosophies. Dewey's reconstructive philosophy has encouraged the approach of this study. The reconstructive approach combines the synchronic and diachronic analyses of philosophical concepts with a pragmatist critique that trusts in the power of philosophy to guide human practice. The possibility of such pragmatist critique explains the central role of pedagogy in Dewey's philosophy: Dewey saw pedagogy as a social laboratory where philosophical concepts are tested for their pragmatic potential in enhancing democratic cultural formation. The present study is guided by the central idea that the naturalistic outlook of Dewey's mature philosophy can serve as a thematic framework for contemporary philosophies of art and music. Recent readings of Dewey's work suggest important links between his pedagogy and aesthetics. If Dewey's later philosophy is examined systematically, it becomes clear that his concept of (a)esthetic experience has an important summative function; it unifies his ideas concerning epistemology, ontology, and moral theory in a "soft" naturalistic anthropologic-pedagogical perspective. Dewey finds the core of existence in the process of human growth where experience is continually transformed into culture through communicative practice. Ideally, human growth involves both an immediate, aesthetic dimension, as well as a mediated, instrumental dimension. An important function of art is to bring out the aesthetic moments of growth. With this thesis in mind, Dewey radically extends his concept of art to comprise all cultural practices that balance their means with their ends. Art educates as it is worked out in means-ends-praxis, that is, in social practice that aims both at mediate and immediate good. In the framework of Dewey's naturalistic pragmatism, art education has two crucial functions: (1) to work out the possibilities of aesthetic expression and perception in a pragmatic process of learning by doing; and 2) to point out the paradigmatic moments of meaning making in the best of art. To the philosophers of music education, Dewey's philosophy can open up a new critical horizon where both aesthetic and praxial outlooks can meet in the experimental terms of naturalistic pragmatism. / Tiivistelmä John Deweyn asema pedagogiikan klassikkona on tunnustettu jo vuosikymmeniä. Myös Deweyn laajempi filosofia on saanut osakseen uutta kiinnostusta. Tämä kiinnostus liittyy sekä vaihtoehtojen hakemiseen analyyttiselle ja mannermaiselle filosofialle että modernin filosofian kartesiolaisten ja transsendentaalisten lähtökohtien naturalistiseen kritiikkiin. Deweyn filosofialle ominainen rekonstruktiivinen lähestymistapa on innoittanut käsillä olevaa tutkimusta. Rekonstruktiivinen lähestymistapa edellyttää filosofisten käsitysten synkronisen ja diakronisen analyysin ohella pragmatistista kritiikkiä, johon liittyy luottamus filosofian voimaan ohjata inhimillisiä käytäntöjä. Pragmatistisen kritiikin mahdollisuus selittää pedagogiikan keskeisen aseman Deweyn filosofiassa. Deweylle kasvatus on laboratorio, joka tarjoaa mahdollisuuden koetella filosofisten käsitysten pragmatistista toimivuutta demokraattisen kulttuurin rakennusaineina. Tämän tutkimuksen temaattisena johtolankana toimii ajatus Deweyn myöhäiskauden naturalistisen pragmatismin soveltuvuudesta oman aikamme taide- ja musiikkikasvatusfilosofiseksi tarkastelutavaksi. Uudemmassa Dewey-tutkimuksessa onkin tuotu esiin Deweyn estetiikkaan ja pedagogiikan välisiä yhtymäkohtia. Tarkasteltaessa Deweyn myöhäiskauden filosofiaa kokonaisuutena, mikä on tämän työn tavoitteena, on lisäksi helppo huomata, että esteettisen kokemuksen käsitteellä on tärkeä asema hänen tiedonfilosofiansa, ontologiansa ja moraalifilosofiansa täydentäjänä. Deweylle inhimillisen eksistenssin ytimessä on kasvuprosessi, jossa kokemuksesta muovataan demokraattista kulttuuria kommunikatiivisessa toiminnassa. Tähän pragmatistiseen merkityksen tuoton prosessiin (ja siihen liittyvään pedagogiseen projektiin) liittyy parhaimmillaan esteettinen ulottuvuus. Kasvu sulkee sisäänsä sekä välineellisiä että välittömästi koettuja momentteja. Taiteen tärkeänä tehtävänä on tuoda esiin kasvuprosessiin liittyviä esteettisiä momentteja osana pragmaattista merkityksen tuottoa. Taide käsittääkin Deweylla kaiken kulttuurisen toiminnan, johon liittyy keinojen ja päämäärien välinen tasapaino. Kasvattavana toimintana taide on means-ends-praksista, keinonsa ja päämääränsä tasapainottavaa yhteiskunnallista käytäntöä, joka pyrkii samanaikaisesti sekä välilliseen että välittömään hyvään. Taidekasvatukselle jäsentyy Deweyn naturalistisessa pragmatismissa kaksi päätehtävää: (1) harjoituttaa esteettisen ilmaisun ja havainnon mahdollisuuksia pragmaattisessa tekemällä oppimisessa ja (2) osoittaa taiteissa kulminoituvia inhimillisen merkityksentuoton paradigmaattisia momentteja. Musiikkikasvatusfilosofeille Deweyn filosofia voi avata uuden kriittisen horisontin, jossa sekä perinteinen esteettinen näkökulma että uudempi praksiaalinen näkökulma voivat kohdata toisensa naturalistisen pragmatismin eksperimentaalisessa viitekehyksessä.