Abstract John Dewey has been widely accepted as a modern classic in educational philosophy. Dewey's general philosophy has gained new interest lately, as well. This interest reflects both a need to find alternatives for analytic and continental philosophies, as well as a need for a naturalistic critique of the modernist presuppositions of Cartesian and transcendental philosophies. Dewey's reconstructive philosophy has encouraged the approach of this study. The reconstructive approach combines the synchronic and diachronic analyses of philosophical concepts with a pragmatist critique that trusts in the power of philosophy to guide human practice. The possibility of such pragmatist critique explains the central role of pedagogy in Dewey's philosophy: Dewey saw pedagogy as a social laboratory where philosophical concepts are tested for their pragmatic potential in enhancing democratic cultural formation. The present study is guided by the central idea that the naturalistic outlook of Dewey's mature philosophy can serve as a thematic framework for contemporary philosophies of art and music. Recent readings of Dewey's work suggest important links between his pedagogy and aesthetics. If Dewey's later philosophy is examined systematically, it becomes clear that his concept of (a)esthetic experience has an important summative function; it unifies his ideas concerning epistemology, ontology, and moral theory in a "soft" naturalistic anthropologic-pedagogical perspective. Dewey finds the core of existence in the process of human growth where experience is continually transformed into culture through communicative practice. Ideally, human growth involves both an immediate, aesthetic dimension, as well as a mediated, instrumental dimension. An important function of art is to bring out the aesthetic moments of growth. With this thesis in mind, Dewey radically extends his concept of art to comprise all cultural practices that balance their means with their ends. Art educates as it is worked out in means-ends-praxis, that is, in social practice that aims both at mediate and immediate good. In the framework of Dewey's naturalistic pragmatism, art education has two crucial functions: (1) to work out the possibilities of aesthetic expression and perception in a pragmatic process of learning by doing; and 2) to point out the paradigmatic moments of meaning making in the best of art. To the philosophers of music education, Dewey's philosophy can open up a new critical horizon where both aesthetic and praxial outlooks can meet in the experimental terms of naturalistic pragmatism. / Tiivistelmä John Deweyn asema pedagogiikan klassikkona on tunnustettu jo vuosikymmeniä. Myös Deweyn laajempi filosofia on saanut osakseen uutta kiinnostusta. Tämä kiinnostus liittyy sekä vaihtoehtojen hakemiseen analyyttiselle ja mannermaiselle filosofialle että modernin filosofian kartesiolaisten ja transsendentaalisten lähtökohtien naturalistiseen kritiikkiin. Deweyn filosofialle ominainen rekonstruktiivinen lähestymistapa on innoittanut käsillä olevaa tutkimusta. Rekonstruktiivinen lähestymistapa edellyttää filosofisten käsitysten synkronisen ja diakronisen analyysin ohella pragmatistista kritiikkiä, johon liittyy luottamus filosofian voimaan ohjata inhimillisiä käytäntöjä. Pragmatistisen kritiikin mahdollisuus selittää pedagogiikan keskeisen aseman Deweyn filosofiassa. Deweylle kasvatus on laboratorio, joka tarjoaa mahdollisuuden koetella filosofisten käsitysten pragmatistista toimivuutta demokraattisen kulttuurin rakennusaineina. Tämän tutkimuksen temaattisena johtolankana toimii ajatus Deweyn myöhäiskauden naturalistisen pragmatismin soveltuvuudesta oman aikamme taide- ja musiikkikasvatusfilosofiseksi tarkastelutavaksi. Uudemmassa Dewey-tutkimuksessa onkin tuotu esiin Deweyn estetiikkaan ja pedagogiikan välisiä yhtymäkohtia. Tarkasteltaessa Deweyn myöhäiskauden filosofiaa kokonaisuutena, mikä on tämän työn tavoitteena, on lisäksi helppo huomata, että esteettisen kokemuksen käsitteellä on tärkeä asema hänen tiedonfilosofiansa, ontologiansa ja moraalifilosofiansa täydentäjänä. Deweylle inhimillisen eksistenssin ytimessä on kasvuprosessi, jossa kokemuksesta muovataan demokraattista kulttuuria kommunikatiivisessa toiminnassa. Tähän pragmatistiseen merkityksen tuoton prosessiin (ja siihen liittyvään pedagogiseen projektiin) liittyy parhaimmillaan esteettinen ulottuvuus. Kasvu sulkee sisäänsä sekä välineellisiä että välittömästi koettuja momentteja. Taiteen tärkeänä tehtävänä on tuoda esiin kasvuprosessiin liittyviä esteettisiä momentteja osana pragmaattista merkityksen tuottoa. Taide käsittääkin Deweylla kaiken kulttuurisen toiminnan, johon liittyy keinojen ja päämäärien välinen tasapaino. Kasvattavana toimintana taide on means-ends-praksista, keinonsa ja päämääränsä tasapainottavaa yhteiskunnallista käytäntöä, joka pyrkii samanaikaisesti sekä välilliseen että välittömään hyvään. Taidekasvatukselle jäsentyy Deweyn naturalistisessa pragmatismissa kaksi päätehtävää: (1) harjoituttaa esteettisen ilmaisun ja havainnon mahdollisuuksia pragmaattisessa tekemällä oppimisessa ja (2) osoittaa taiteissa kulminoituvia inhimillisen merkityksentuoton paradigmaattisia momentteja. Musiikkikasvatusfilosofeille Deweyn filosofia voi avata uuden kriittisen horisontin, jossa sekä perinteinen esteettinen näkökulma että uudempi praksiaalinen näkökulma voivat kohdata toisensa naturalistisen pragmatismin eksperimentaalisessa viitekehyksessä.