Abstract The two rhetorical approaches to Finnish Lapland are the mythical and the miserable produced in the realms of tourism and politics respectively. The locals comply with neither. In this research the notion of beauty is used in seeking to understand how life is perceived as good-enough by particular villagers of a remote northern village. The scope of this research is novel theoretically and methodologically. The combination of everyday life aesthetics and education outside of institutional art education is rare and the method of data collection, collective correspondence, is created for the purposes of this research. Education is approached in this research as our perpetual growing in everyday life. Education and aesthetics receive support from sociology and human geography as well as environmental ethics. The theoretical frame leans on Ludwig Wittgenstein's notions of language use: language is woven into the actions of ordinary life, used not only to describe but to act on and transform the world. The objectives of this research in brief are to 1) complement art-centered definitions of the notion of beauty, 2) argue for the significance of diversity of habitable places, and 3) to contribute positively to the prevailingly negative research rhetoric on life in northern Finnish villages. These objectives are tackled with research tasks unfolding as descriptive, interpretative and methodological respectively: 1) of what kind is perceived beauty in everyday life led in a small northern village? 2) What is the significance of considering beauty in everyday life? 3) What kind of data does correspondence yield on perceived beauty? There are four women participating in this research. They exchanged letters on the topic of everyday beauty once a month for a year. Together they comprise a group that varies in ages, education, employment, family structures and the length of stay in the village. What they share is a view of their home village as a good-enough place to live in. The main data consists of 44 letters supplemented by 10 interviews. The letters have been read as one correspondence and as four individual sets of letters. Recurring themes, the temporal and spatial evolving of them as well as the performative aspects of writing have been addressed. Beauty has been found to reside in an iterative linguistic process rather than fixed in objects or even themes. Beauty articulates condensations of significant relations the perceiving individual holds in her life. As such beauty in everyday life is relational, active and pertains to steering of one's life. The ability to relate to the environment in which you live in a personally meaningful and creative way is found to be facilitated by an environment of diversity. Rather than keeping the rural North habited I argue for ensuring that it is habitable for those who wish to live there. This means realizing that people craft good-enough lives in different ways relative to their everyday life environments. / Tiivistelmä Lapista puhutaan kahdella tavalla, joista kumpikaan ei tavoita täysin lappilaisten itsensä arkikokemusta: Lappia värittää paikkana joko myyttisyys tai kurjuus. Näitä kahta kuvaa ylläpitävät pääasiassa turismi ja politiikka. Tässä tutkimuksessa käytetään ilmausta "kaunis" yritettäessä ymmärtää elämää pohjoisessa pienkylässä riittävän hyväksi koettuna. Tutkimus on sekä teoreettisesti että metodologisesti monitieteinen ja uutta luova. Arjen estetiikan ja kasvatustieteen yhdistäminen taidekasvatuksen sisältöalueen ulkopuolella on harvinaista. Tutkimuksessa on käytetty aineistonkeruumenetelmänä kirjeenvaihtoa, ja erityisesti sen kollektiivista muotoa, joka on kehitetty tätä tutkimusta varten. Tutkimuksessa tarkastellaan kasvatustieteen avulla arkeen kietoutuvaa kasvua ihmisenä. Sosiologia, kulttuurimaantiede ja ympäristöetiikka täydentävät kasvatustiedettä ja estetiikkaa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa Ludwig Wittgensteinin huomioihin kielen käytöstä arjessa. Kieli on kietoutunut arjen toimintoihin ja on käytössä paitsi maailman kuvaamisessa myös sen muuttamisessa. Tutkimuksen tavoitteet ovat lyhyesti: 1) laajentaa "kauniin" taidemaailmaan nojautuvaa määrittelyä, 2) argumentoida ihmisen elinympäristöjen monimuotoisuuden puolesta sekä 3) täydentää lähtökohtaisesti positiivisella tutkimusotteella pohjoisen pienkylien elämästä tuotettua pääosin negatiivista tutkimusretoriikkaa. Tavoitteita lähestytään kolmella tutkimustehtävällä, jotka jakaantuvat kuvailevaksi, tulkinnalliseksi ja metodologiseksi. Tutkimustehtävät ovat: 1) minkälaista on kaunis pohjoisen pienkylän arjessa? 2) Mitä merkitystä on kauniin pohtimisella arjessa? 3) Minkälaista aineistoa kirjeenvaihto tuottaa kauneudesta? Tutkimukseen on osallistunut neljä naista. Jokainen heistä on kirjoittanut kirjeitä kauneudesta arjessaan ja vaihtanut kirjeitä kerran kuussa vuoden ajan. Naisten iät, koulutustaustat, työllisyystilanteet, perherakenteet sekä kylässä asuttu aika vaihtelevat. Heitä yhdistää näkemys kotikylästään riittävän hyvänä asuinpaikkana. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu 44 kirjeestä, joita täydentää kymmenen haastattelua. Kirjeaineisto on luettu sekä yhtenä kirjeenvaihtona että neljänä osana, kunkin osallistujan kirjeet erikseen. Kirjeistä on tavoiteltu toistuvia teemoja ja näiden ajallista ja tilallista muotoutumista. Lisäksi kirjoituksia on pohdittu harkittuina esityksinä. Kaunis on todettu jatkuvaksi itseään korjaavaksi kielelliseksi prosessiksi sen sijaan, että se olisi paikantunut kiinteästi esineisiin, asioihin tai edes teemoihin. Arjen kaunis kiinnittyy kunkin elämässä merkityksellisiin suhteisiin. Kielellisenä prosessina kaunis ilmentää aktiivista ja luovaa toimijuutta ja liittyy elämän ohjailemiseen. Monimuotoisuus tukee kykyä muodostaa ja tiedostaa merkityksellisiä ja luovia suhteita elinympäristöön. Sen sijaan, että tutkimuksessa argumentoitaisiin pohjoisten kylien asuttamisen puolesta tutkimus esittää että pienkylien asuttavuus tulisi turvata sellaisille jotka haluavat asua kylissä. Tämä edellyttää ymmärrystä siitä, että ihmiset tekevät elämästään riittävän hyvää laadullisesti eri tavoilla erilaisissa ympäristöissä.

Abstract My doctoral thesis is a narrative study in which I examine the art experiences told in six teachers’ interviews and their meanings from childhood to the threshold of middle age. I have collected my research data in two stages in 2002 and 2014. The theoretical starting points of the study are in the hermeneutic, phenomenological, pragmatist and narrative research traditions. The data analysis is narrative. Because of their basic nature, the stories of art experiences differ from the descriptions of experiences in our everyday environment. They are characterized by complexity and difficulty of conceptualization, which is manifested both in the interviewees’ narration and in the conceptual examination in this study. My study introduces a new viewpoint on the examination of identity and meaning-making related to arts. In the results section of the study, I examine and interpret stories related to visual arts as abridged narratives, constituents of a biography and special events in life. In the interpretation of individual art experiences, I explore the meanings told in art as personal factors related to human existence and situations in the life-world. The results of my study show how art is manifested in the stories as a subjective, intentional and diverse opportunity for being in the world, reflection on meanings and forming a relationship with the world. The meanings associated with the interviewees’ experiences make visible the importance of art from the viewpoints of identity, vocational identity, reflection of experiences, and the examination and establishment of man’s relationship with the world. My study also takes a stand on the significance and status of art education in our education system. I present my study as a contribution to the debate on art education, its status and significance for growth as a human being. / Tiivistelmä Väitöskirjani on narratiivinen tutkimus, jossa tarkastelen kuuden opettajan haastatteluissa kertomia taidekokemuksia ja niiden merkityksiä lapsuudesta keski-iän kynnykselle. Tutkimusaineistoni olen kerännyt kahdessa vaiheessa: vuosina 2002 ja 2014. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat hermeneuttisessa, fenomenologisessa, pragmatistisessa ja narratiivisessa tutkimusperinteessä. Aineiston analyysi on narratiivinen. Taidekokemuksien kertomukset poikkeavat arkisen kokemusympäristöstämme kuvauksista perusluonteensa vuoksi. Niille on ominaista käsitteellistämisen vaikeus ja kompleksisuus, joka ilmenee sekä haastateltavien kerronnassa että tutkimuksen käsitteellisessä tarkastelussa. Tutkimukseni tuo taiteeseen liittyvän identiteetin ja merkityksenannon tarkasteluun uuden näkökulman. Tutkimuksen tulososassa tarkastelen ja tulkitsen kuvataiteeseen liittyviä kertomuksia lyhennettyinä narratiiveina, elämänkerran muodostajina ja erityisinä elämäntapahtumina. Yksittäisten taidekokemuksien tulkinnassa tuon tarkasteluun taiteessa kerrottuja merkityksiä ihmisenä olemiseen ja elämismaailman situaatioihin liittyviä henkilökohtaisina tekijöinä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, kuinka taide ilmenee kertomuksissa subjektiivisena, intentionaalisena, monimuotoisena maailmassa olemisen, merkityksien reflektoinnin ja maailmasuhteen muodostamisen mahdollisuutena. Haastateltavien kokemuksiin liittyvät merkitykset tekevät näkyväksi taiteen tärkeyden sekä identiteetin, ammatillisen identiteetin, kokemuksien reflektion ja ihmisen maailmasuhteen tarkastelun ja muodostamisen näkökulmista. Tutkimukseni ottaa kantaa myös taidekasvatuksen merkityksellisyyteen ja asemaan koulutusjärjestelmässämme. Esitän tutkimukseni puheenvuoroksi keskusteluun taidekasvatuksesta, sen asemasta ja merkityksestä ihmisenä kasvamisessa.

Abstract Epidemiological studies on malocclusions in Finland have so far concentrated on children and adolescents. Regarding the Finnish adult population, there is scarce epidemiological knowledge available on malocclusions even though the number of adults seeking orthodontic treatment has increased during the last decades. Occlusion is an important factor in the function of the masticatory system, and its role in the aetiology of temporomandibular disorders (TMD) is one of the most disputed topics in dentistry. Malocclusions can affect the characteristics of the facial soft tissue profile. The aim of the study was to investigate the prevalence of malocclusions and the role of occlusion in TMD as well as the association of facial characteristics with malocclusions and facial aesthetics. The study population consisted of subjects from the Northern Finland Birth Cohort 1966 (NFBC1966). Data were collected using questionnaires, standardized clinical examination and facial photos. The profile photographs were analysed using linear and angular soft tissue cephalometric measurements. The most common malocclusion in the NFBC1966 subjects was lateral crossbite. This study showed a significant association between asymmetric malocclusions and TMD. TMD signs associated significantly with lateral crossbite, scissors bite, negative overjet, and the length and lateral deviation in slide between retruded contact position and intercuspal position (RCP-ICP). Soft tissue profile characteristics were highly correlated with negative overjet. The ANB-angle was significantly associated with the perception of facial attractiveness. In conclusion, malocclusions were associated with signs and symptoms of TMD in the Finnish adult population. Overjet appeared to affect the facial profile more than overbite. Facial convexity seemed to be a more important determinant of facial aesthetics for orthodontists than for dentists and laypersons. / Tiivistelmä Suomalaiset epidemiologiset tutkimukset purennan poikkeamista ovat tähän asti keskittyneet tarkastelemaan lapsia ja nuoria. Tarkkaa epidemiologista tietoa suomalaisen aikuisväestön purennan poikkeamista on tällä hetkellä saatavilla vain niukasti, vaikka oikomishoitoon hakeutuvien aikuispotilaiden määrä on Suomessa viime vuosina lisääntynyt. Purennalla on tärkeä merkitys purentaelimistön toiminnassa ja sen rooli purentaelimistön toimintahäiriöiden (TMD) etiologiassa on yksi kiistanalaisimpia aiheita hammaslääketieteessä. Purennan poikkeamat voivat vaikuttaa myös kasvojen pehmytkudosprofiilin piirteisiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää purennan poikkeamien esiintyvyyttä ja tutkia kasvojen piirteiden yhteyttä purennan poikkeamiin sekä kasvojen estetiikkaan. Lisäksi tutkittiin purennan poikkeamien yhteyttä TMD:hen. Tutkimusjoukko koostui Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 -tutkimukseen osallistuneista. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselomakkeiden, standardoidun kliinisen tutkimuksen ja kasvovalokuvien avulla. Profiilivalokuvien analysointi perustui pehmytkudoksen kefalometrisiin lineaari- ja kulmamittauksiin. Tässä tutkimuksessa yleisin purennan poikkeama oli sivualueen ristipurenta. Asymmetriset purennan poikkeamat olivat merkittävästi yhteydessä TMD:hen; erityisesti sivualueen ristipurenta, saksipurenta, negatiivinen horisontaalinen ylipurenta sekä nivelaseman ja keskipurennan (RCP-ICP) välisen liu’un pituus ja sivuttainen deviaatio. Negatiivisen horisontaalisen ylipurennan todettiin vaikuttavan voimakkaasti kasvojen profiiliin. ANB-kulma oli merkitsevästi yhteydessä kasvojen arvioituun viehättävyyteen. Purennan poikkeamilla näyttää olevan yhteys TMD:n oireisiin ja kliinisiin löydöksiin suomalaisessa aikuisväestössä. Horisontaalinen ylipurenta näyttää vaikuttavan kasvojen profiiliin enemmän kuin vertikaalinen ylipurenta. Kasvojen kuperuus painottuu enemmän oikomishoidon erikoishammaslääkärien näkemyksessä kasvojen estetiikasta hammaslääkäreihin ja maallikoihin verrattuna.

Abstract John Dewey has been widely accepted as a modern classic in educational philosophy. Dewey's general philosophy has gained new interest lately, as well. This interest reflects both a need to find alternatives for analytic and continental philosophies, as well as a need for a naturalistic critique of the modernist presuppositions of Cartesian and transcendental philosophies. Dewey's reconstructive philosophy has encouraged the approach of this study. The reconstructive approach combines the synchronic and diachronic analyses of philosophical concepts with a pragmatist critique that trusts in the power of philosophy to guide human practice. The possibility of such pragmatist critique explains the central role of pedagogy in Dewey's philosophy: Dewey saw pedagogy as a social laboratory where philosophical concepts are tested for their pragmatic potential in enhancing democratic cultural formation. The present study is guided by the central idea that the naturalistic outlook of Dewey's mature philosophy can serve as a thematic framework for contemporary philosophies of art and music. Recent readings of Dewey's work suggest important links between his pedagogy and aesthetics. If Dewey's later philosophy is examined systematically, it becomes clear that his concept of (a)esthetic experience has an important summative function; it unifies his ideas concerning epistemology, ontology, and moral theory in a "soft" naturalistic anthropologic-pedagogical perspective. Dewey finds the core of existence in the process of human growth where experience is continually transformed into culture through communicative practice. Ideally, human growth involves both an immediate, aesthetic dimension, as well as a mediated, instrumental dimension. An important function of art is to bring out the aesthetic moments of growth. With this thesis in mind, Dewey radically extends his concept of art to comprise all cultural practices that balance their means with their ends. Art educates as it is worked out in means-ends-praxis, that is, in social practice that aims both at mediate and immediate good. In the framework of Dewey's naturalistic pragmatism, art education has two crucial functions: (1) to work out the possibilities of aesthetic expression and perception in a pragmatic process of learning by doing; and 2) to point out the paradigmatic moments of meaning making in the best of art. To the philosophers of music education, Dewey's philosophy can open up a new critical horizon where both aesthetic and praxial outlooks can meet in the experimental terms of naturalistic pragmatism. / Tiivistelmä John Deweyn asema pedagogiikan klassikkona on tunnustettu jo vuosikymmeniä. Myös Deweyn laajempi filosofia on saanut osakseen uutta kiinnostusta. Tämä kiinnostus liittyy sekä vaihtoehtojen hakemiseen analyyttiselle ja mannermaiselle filosofialle että modernin filosofian kartesiolaisten ja transsendentaalisten lähtökohtien naturalistiseen kritiikkiin. Deweyn filosofialle ominainen rekonstruktiivinen lähestymistapa on innoittanut käsillä olevaa tutkimusta. Rekonstruktiivinen lähestymistapa edellyttää filosofisten käsitysten synkronisen ja diakronisen analyysin ohella pragmatistista kritiikkiä, johon liittyy luottamus filosofian voimaan ohjata inhimillisiä käytäntöjä. Pragmatistisen kritiikin mahdollisuus selittää pedagogiikan keskeisen aseman Deweyn filosofiassa. Deweylle kasvatus on laboratorio, joka tarjoaa mahdollisuuden koetella filosofisten käsitysten pragmatistista toimivuutta demokraattisen kulttuurin rakennusaineina. Tämän tutkimuksen temaattisena johtolankana toimii ajatus Deweyn myöhäiskauden naturalistisen pragmatismin soveltuvuudesta oman aikamme taide- ja musiikkikasvatusfilosofiseksi tarkastelutavaksi. Uudemmassa Dewey-tutkimuksessa onkin tuotu esiin Deweyn estetiikkaan ja pedagogiikan välisiä yhtymäkohtia. Tarkasteltaessa Deweyn myöhäiskauden filosofiaa kokonaisuutena, mikä on tämän työn tavoitteena, on lisäksi helppo huomata, että esteettisen kokemuksen käsitteellä on tärkeä asema hänen tiedonfilosofiansa, ontologiansa ja moraalifilosofiansa täydentäjänä. Deweylle inhimillisen eksistenssin ytimessä on kasvuprosessi, jossa kokemuksesta muovataan demokraattista kulttuuria kommunikatiivisessa toiminnassa. Tähän pragmatistiseen merkityksen tuoton prosessiin (ja siihen liittyvään pedagogiseen projektiin) liittyy parhaimmillaan esteettinen ulottuvuus. Kasvu sulkee sisäänsä sekä välineellisiä että välittömästi koettuja momentteja. Taiteen tärkeänä tehtävänä on tuoda esiin kasvuprosessiin liittyviä esteettisiä momentteja osana pragmaattista merkityksen tuottoa. Taide käsittääkin Deweylla kaiken kulttuurisen toiminnan, johon liittyy keinojen ja päämäärien välinen tasapaino. Kasvattavana toimintana taide on means-ends-praksista, keinonsa ja päämääränsä tasapainottavaa yhteiskunnallista käytäntöä, joka pyrkii samanaikaisesti sekä välilliseen että välittömään hyvään. Taidekasvatukselle jäsentyy Deweyn naturalistisessa pragmatismissa kaksi päätehtävää: (1) harjoituttaa esteettisen ilmaisun ja havainnon mahdollisuuksia pragmaattisessa tekemällä oppimisessa ja (2) osoittaa taiteissa kulminoituvia inhimillisen merkityksentuoton paradigmaattisia momentteja. Musiikkikasvatusfilosofeille Deweyn filosofia voi avata uuden kriittisen horisontin, jossa sekä perinteinen esteettinen näkökulma että uudempi praksiaalinen näkökulma voivat kohdata toisensa naturalistisen pragmatismin eksperimentaalisessa viitekehyksessä.

Abstract Literary criticism lost its connection with textual criticism as formalist theories gained ground after the 1950s. The formalist conceptions of the autonomy of the literary work, however, have been subsequently questioned while the relationship between literary and textual criticism has remained distant. The present study searches for the historical reasons for this, and with the help of literary philosophy strives to revive the vanished relationship by demonstrating the essential signification of textual criticism to literary criticism. In the Anglo-American context the literary critics’ disinterest in textual criticism has been explained away as a vestige of New Critical literary theory. The present study brings a new interdisciplinary viewpoint to this discussion by showing that Analytic Aesthetics has had a central role in maintaining the separation of textual criticism and literary criticism. By examining prominent theories of the ontology of the literary work the study reveals a tradition of a monolithic conception of the literary work within Analytic Aesthetics that considers the literary work to have only one stable text. In this tradition different phenomena of textual variation are marginalised as inessential to the identity of the work. By the same token, textual criticism is cast out from the field of literary criticism as being aesthetically insignificant. The study criticises the monolithic tradition for its historically limited conception of the work, one that is grounded in the invention of print and the modern conception of the author. This conception does not take into account the historically and constantly changing media of production, recording and transmitting that affects the relationship between the concepts of work and text. The monolithic conception is wholly unsuitable for the thinking of the works of oral literature, medieval manuscript culture and contemporary hypertexts. Neither does it work well with printed literature. This study demonstrates how this conception of the work supports a blind faith approach to the stability of the printed text that gives a completely false impression of the historical nature of the literary work. According to this study literary criticism should be based on an aesthetic of suspicion that approaches every text with a critical attitude. The literary critic should examine the history of textual transmission of the work under study and only then determine and justify from the viewpoint of the given research frame the selection of which text versions the work’s interpretation is based on. By examining unpublished as well as published versions of Aaro Hellaakoski’s Me kaksi, the present study demonstrates in practice how taking textual variation into account produces interpretations of the work that would not otherwise be possible when working only with a single text version. / Tiivistelmä Kirjallisuudentutkimus kadotti yhteyden tekstikritiikkiin formalististen teorioiden yleistyessä 1950-luvun jälkeen. Sittemmin formalistiset käsitykset teoksen historiattomuudesta ja autonomisuudesta on kyseenalaistettu, mutta suhde tekstikritiikkiin on jäänyt etäiseksi. Käsillä olevassa tutkimuksessa etsitään historiallisia syitä tähän ja pyritään elvyttämään näiden tutkimusalojen vuorovaikutusta osoittamalla kirjallisuuden filosofian keinoin tekstikritiikin olennainen merkitys kirjallisuudentutkimukselle. Angloamerikkalaisessa kontekstissa kirjallisuudentutkijoiden välinpitämättömyyden tekstikritiikkiä kohtaan on selitetty periytyvän uuskriittisestä kirjallisuusteoriasta. Tämä tutkimus tuo keskusteluun uuden poikkitieteellisen näkökulman osoittamalla, että analyyttinen estetiikka on ollut keskeinen tekijä tekstikritiikin ja kirjallisuudentutkimuksen välisen erottelun ylläpitämisessä. Tarkastelemalla keskeisiä kirjallisen teoksen ontologian teorioita tutkimus paljastaa analyyttisessa estetiikassa vallitsevan monoliittisen teoskäsityksen tradition, jossa teoksella ajatellaan olevan vain yksi muuttumaton teksti. Tässä traditiossa erilaiset tekstuaalisen variaation ilmiöt marginalisoidaan teoksen identiteetin kannalta epäolennaisina. Samalla tekstikriittinen tutkimus rajataan pois kirjallisuudentutkimuksen alueelta esteettisesti merkityksettömänä. Tutkimus kritisoi monoliittisen tradition historiallisesti rajoittunutta teoskäsitystä, joka pohjautuu kirjapainotekniikkaan ja moderniin tekijäkäsitykseen. Tämä teoskäsitys ei huomioi teoksen historiallisesti muuttuvien tuottamisen, tallentamisen ja välittämisen välineiden vaikutusta teoksen ja tekstin suhteeseen. Monoliittinen teoskäsitys ei sovellu esimerkiksi suullisen runouden, keskiajan käsikirjoituskulttuurin tai nykyajan hypertekstien tekstuaalisuuden ajattelemiseen, muttei myöskään painetun kirjallisuuden tekstuaalisuuteen. Tutkimus osoittaa, miten tämä teoskäsitys ylläpitää sokeaa luottamusta painettuun tekstiin, joka antaa virheellisen kuvan kirjallisen teoksen historiallisesta luonteesta. Tutkimuksen mukaan kirjallisuudentutkimuksen tulisi perustua epäilyksen estetiikkaan, jossa jokaiseen tekstiin suhtaudutaan kriittisesti. Kirjallisuudentutkijan olisi selvitettävä tutkimansa teoksen tekstuaalisen transmission historia sekä määritettävä ja perusteltava tutkimusongelmansa näkökulmasta mihin teoksen tekstiversioihin hän perustaa tulkintansa. Tarkastelemalla Aaro Hellaakosken Me kaksi -runoelman julkaisemattomia ja julkaistuja versioita tutkimuksessa osoitetaan käytännössä, miten tekstuaalisen variaation huomioiminen tuottaa tulkintoja teoksesta, jotka eivät olisi mahdollisia yksittäisen tekstiversion pohjalta.